Kahden vuoden työ päätöksessä

Nyt ovat kansalaisopiston tunnit tältä vuodelta ohi. Kiitos Aino-opettaja  ja kiitos kaikki kurssitoverit. Meillä on antoisa kurssi ja tosi hauskaa. Ensi vuonna jatketaan. Mitäköhän silloin ottaisin työn alle?

Pukeuduin pukuuni kuten edellisessä artikkelissa uhkailin. Raili, ystäväni, otti nämä kuvat eteisen ihanien museopuiden vieressä. Kesällä sitten lisää kuvia. Karjalaisille kesäjuhlille ainakin lähden koko komeudessani ja tuleehan se tuuletuspäiväkin, ja vaikka mitä muuta.

Olen tyytyväinen pukuuni. Kannatti tuo aherrus tehdä.

Nästyyki vuodelta 1801

Keväällä 2015 kävin ystäväni kanssa kansallismuseon kortistolla. Ystäväni etsi Pyhäjärven kansallispukuunsa täydennystä ja minä Käkisalmen pukuuni. Silloin törmäsimme Käkisalmesta peräisn olevaan nästyykiin, joka myöhemmin osoittautui sijaitsevan Kansallismuseon perusnäyttelyssä.  Minä lähdin tiedon tultua pikaisesti Helsinkiin kuvaamaan tätä seinällä olevista selailuvitriineistä löytynyttä kaunotarta.

Viimeisenä työnäni kaksivuotisessa kansallipukuprojektissani on ollut tämän nästyykin toisinnon ompelu.

Tämä on lähikuva vitriinissä olevasta esikuvanästyykistä.

Tikkipistoin tehdyn reikäompeleen tekemisen otin mukaani pitkälle lentokonematkalle. Sitä oli helppo ommella, sillä pitkiltä sivuinta poistin jo etukäteen langat ja pakotetut reikäommelruudut ovat aika lyhyet. Matkan jälkeen kirjoin isot ja pienet puut. Niissä oli vaikea laskea lankoja, joten jokainen puu on oma yksilönsä. Niin taitaa olla esikuvassakin.

Vaikeus tuli esiin vasta sinisessä nauhassa. Asiantuntijat ovat facebookin kansallipukuryhmäsä sen tunnistaneet ostonauhaksi. Esikuvassa on kahteen kohtaan kirjottu vuosiluku 1801. Siis silloin on ollut jo nauhakoneita! Minulla ovat hieman hatarat historiatiedot tekstiilityön osalta.

Olen kysellyt ja etsinyt tuota ostonauhaa naapurimaita myöten ja vähän kauempaakin. Mitään vastaava sinivalkoista nauhaa ei ole löytynyt. Vuorelman akkanauha on kakkein lähimpänä, mutta kun se on niin ohutta kiinnittää pellavaan ja hapsunauhaan.  En ottanut yhteyttä  Perinnetekstiiliin. Päätin itse tehdä korvaavan nauhan.

Poikani piirsi esikuvassa olevan nauhan ja piirrosta tutkiessani totesin taitojeni loppuvan, jos tuo nauha pitää tehdä käsin. (Piirroksen saat muuten napata, jos satut omistamaan nauhakoneen. ilmoita kumminkin minulle, jotta pääsen ostamaan nauhaa.) Ukkolassa on juuri menossa Karjalan punapoimintaliina ja minusta esikuvan nauha on tehty samalla tavalla, tavalliseen palttinasidokseen ovat kuviot tehty poimimalla.

Kokeilin korvaavaksi nauhaksi erilaisia pirtanauhoja. Kun vironvyössä käytti pohjalankana valkeaa ja sinisiä nosteli, tuli aivan liian vaalea nauha, joten vaihdoin pohjavärin siniseen ja poimin valkealla kuviot. Kuvassa olevissa kokeilunauhoissa on 7 kuviolankaa. Nästyykiin tein pirtanauhan ohuemmasta langasta ja 9 kuviolangalla.

No menetteleehän tuo.

Kansalaisopiston opettajani sanoi nähtyään ottamani kuvat esikuvanästyykistä, että hapsunauha on tehty pirtanauhana. Niinhän se oli. Tekemässäni nauhassa on pellavaloimi nypläyslangasta: 4 vaaleaa pellavaa, 2 sinistä pellavaa ja 4 vaaleaa. Nauhaa tehdessäni pian työ tekijäänsä neuvoi. Tarvitsin kolme sukkulaa, yhden pellavalle, toisen silkille ja kolmannen loimilangalle. Kolmannella sidoin loimet paikoilleen.  Heitin  viriöön joko pellava- tai silkkilangan eli kaksi kertaa peräkkäin jompaa kumpaa ja joka väliin loimilangan.

Kuva on aika sekava johtuen ruudullisesta koltustani, mutta sukkulat näkyvät  ja vasemmalla pirran alla olevaan ämpäriin valutin valmiin nauhan jottei tärvääntyisi. Molempia pirtanauhoja tein 3 metriä.

Hapsunauhan ompelu pirtanauhaan piti myös tehdä huolella ja napakasti ottanen neulalle kokonaan kulloinenkin reunakäänne, jotta hapsut pysyisivät tiukasti nästyykissä, kun ne ovat leikatut.

Nyt ovat kaikki kansallipukusuunnitelmani tulleet valmiiksi ajoissa, sillä tällä viikolla ovat viimeiset kansalaisopiston kurssin tunnit. Ajattelin pukeutua sinne koko komeuteeni, joten tänään tärkkäsin huntuani. toivottavasti kuivuu riittävän nopeasti. Tärkkäyksestä viimeiset kuvani.

Nyt tuo jo alkaa onnistua, olen tehnyt sen viisi kertaa, joista yksi tyttärelleni ja toinen ystävälleni.

Tarkoitukseni on mennä nästyykin kanssa vielä kansallismuseoon. Vaikka perusnäyttelyä on vaihdettu, uskon nästyykin vielä olevan vitriinissään. Tarkistan värit ja koon, ja teen vielä toisen, sillä käyttäväthän lähipiirissäni muutkin Käkisalmen pukua.

 

 

Kaukola/Käkisalmi – viitta

Viime kesänä päivitin viimeksi tätä blogiani. Onhan sitä kaikenlaisia käsitöitä tullut tehtyä, mutta kesällä jo päätin, että päivitän tänne vain kansallipuku-uutiseni ja niistä on vasta nyt todellista kertomista.

Aloitan viitasta. Käkisalmen pukuun ei tiettävästi ole aikaisemmin tehty sarkaviittaa. Kansallimuseossa on useita tummanruskeita sarkaviittoja, joiden paikkakunnaksi on merkitty Kaukola/Käkisalmi.  Kaukolan puvun tarkistamisen yhteydessä siihen esitettiin viittaa, mutta jostain syystä se jäi pois. Joitakin viittoja on kumminkin valmistettu, esim  Tuula Pärnäsen tekemä viitta, joka löytyy kohdasta kansallispuvut.

Minä noista museon viitoista valitsin lyhyen viitan. Se on minusta kaunis. Ostin museosta viitan värikuvan, mutta siihen en maksanut julkaisuoikeutta, joten en pysty laittamaan tähän esikuvasta kuvaa. Mutta tässä kumminkin linkki aikaisempaan artikkeliin, missä julkaisin museokortin kuvan.

Tuossa museokortissa on mukana piiros, joka on julkaistu Sireliuksen kirjassa Suomen kansallipukujen historia. Kirjassa on tästä viitasta myös lyhyt selostus.  Piirros oli kullanarvoinen, sillä se kertoo saumojen paikat viitassa.

Viittakankaan olin ostanut tavallisesta kangaskaupasta. Se on harjattua tai vanutettua tumman ruskeaa villakangasta,  hintalapussa luki ” takkikangas”.

Kaavoittaminen oli viitan teossa kaikkein vaikeinta. Minulla oli sellainen yleinen pienoiskaava sarkaviitoista, jonka pohjalta laadin omat kaavani. Niitä tuli tehtyä useita, sillä ompelin 3-4 kokeiluviittaa ennenkuin minä, sekä opettajani kansalaisopistolla olimme tyytyväisiä. Saumaton olkapää ja merkillisesti muotoutuva hiha, siinä oli meikäläisellä ihmettelemistä.

Kirjonnat olivat huomattavasti helpommat. Minulla oli värikuva museosta ja Kaukolan tarkisteussa liivissä on aikalailla samanlaiset kirjonnan

Tämä Kaukolan liivi minulla oli  kansalisopistolla mallina, joten siitä oli helppo nähdä punos ja koittana. Punoksen kiinnittämisessä tarvitsin opettajan apua, mutta sitähän varten hän on paikalla. Tupsujen, soljen ja nappien kiinnittäminen oli siten oma juttunsa, viitassahan ei ole vuorta kiinnittämisen avuksi. Käytin apunani käyriä banbusia sukkapuikkoja ja viittakangastilkkuja sekä  ”naisen logiikkaa”.

Viimeiseksi pulmaksi nousivat napit. Kuinka monta niitä pitää olla? Esikuvassa oli kaksi nappia ja täyttä varmuutta ei kuvan perusteella saanut siitä, oliko ollut vain kaksi alunperinkin. Pitkässä viitaassa on yhdeksännappia ryhmittäin ja Kaukolan liivissä kahdeksannappia. Kyselin nappimäärään mielipiteitä sieltä sun täältä, mutta ei tuohon tullut yksiselitteistä vastausta.

Tämän yksinappisen viitan kanssa etsin ratkaisua nappimäärään. Sitten kansalaisopiston opettajani sai jostakin ostettua kuperanpyöreitä nappeja, sellaisia kuin esikuvan kaksi nappia ovat. Napit ovat niin kauniit, että päädyin kahdeksaan nappiin. Niinhän se entisajan puvun valmistajakin teki, näytti kaikille kuinka rikas on – kadeksan vanhaa nappia!

Tässä kuvassa olen yrittänyt levitellä keittiön pöydällä viittaani, jotta saumojen paikat näkyisivät.

Loppukuvassa viitta valmiina nästyykin kanssa, josta nyt siirryn kirjoittamaan

Uusi Käkisalmen kansallispukuni on valmis

Minä kävin poseeraamassa pukuni kanssa tänään pihalla ja mieheni otti kuvat. Kiva kun vaaleat kuulaat olivat syöntikelpoisia.

edestäPukuni edestä

takaaja takaa.

etupuoliSuurin muutos niin 30-luvulla tehtyihin pukuihin, kuin myös Taito Itä-Suomen kursseilla  1970 – 1990 luvuilla valmistuneisiin pukuihin on kapea ja lyhyt hartuusosa. Siinä olen pyrkinyt esikuvan mukaiseen malliin. Esiliinan kirjonnat ovat olleet koko puvun historian samat ja paidassa on 30-luvun kirjontoihin pieniä muutoksia. Pitsit olivat tummat 30-luvulla. Tumman ruskeat nyytingit tulivat esiliinaan 80-luvun lopulla, kun niitä oli uudestaan opittu tekemään. Se että olen käyttänyt harmaata kirjontalankaa johtuu minun itsepäisyydestäni ja pedattisuudestani.

kirkossaTässä komea perheeni istuu kirkossa, kolme Käkisalmen pukua! Mieheni on ottanut kuvan, kun odottelimme poikamme vihkimisen alkamista.

nästyykiEn minä vielä lopeta tätä Käkisalmen pukuni kansanomaistamista. Hienostelu nästyyki on seuraava tavoite. Nästyyki on Käkisalmesta ja sen olen kuvannut Kansallismuseon vitriinistä.

viittaJa tähän ruskeaan viittaan olen jo ostanut kankaan. Museon kortissa lukee, että viitta on Kaukola/ Käkisalmesta. Noille molemmille paikkakunnille on myös merkitty huntu. Nästyykiä ja viittaa ei ole aikaisemmin minun tietääkseni yhdistetty pukuun, mutta päällysvaate on aina hyvä olla ja kun hienoa rouvaa haluan leikkiä, niin toki nästyykin tarvitsen.

Kaikki valmista, mutta kuva puuttuu

Käkisalmen kansallispukuni on nyt valmis ja ensikäytetty kaksi päivää sitten nuorimman lapseni häissä. Tässä vaiheessa minulla ei ole valokuvaa, jonka voisin julkaista puvusta päälläni, mutta eiköhän sellainenkin pian järjesty. Laitan tähän postaukseen viime vaiheen tekemiseni.

essuViimeistelyn aloitin alanreunan pitsin ompelulla. Se oli yksinkertaista mutta pitsien kuvaaminen vaikeaa. Kun ihan tarkkoja ollaan, niin esiliinan vyötäröstä puuttuu vielä yksinkertainen kirjonta. Se johtuu siitä, että olen laittanut harmaan pellvalankavyyhdin niin hyvään jemmaan, etten löydä sitä.

essu_roikkuuEsiliinaa pitää roikuttaa ilmassa, jolloin valo pääsee tulemaan reijistä. Näin  nyytinkien mallin saa kuvaan näkyviin. Tyttärelleni on länsisuomalainen ammatti-ihminen väheksynyt nyytinkejä ja sanonut että niitä pitää katsella suurennuslasin läpi. Kyllähän hän tavallaan on oikeassa. Onhan minuakin harmittanut, ettei uusittu pukuni saa niin kauniita pitsejä, kuin mitä tyttärelläni olevassa  1979 tädilleni ompelemassa  Käkisalmen puvussa on.

Esiliinan nyytingit ovat esikuvan mukaisilla malleilla tehdyt. Niiden ohjeet löytyvät Leena Hokkasen kirjasta Karjalaisten kansallispukujen nyplätyt pitsit – ojeita nyytinkien nyplääjille. Nyytingeistä sanotaan, että samalla ohjeella tehdyt nyytingit ovat aina erinäköisiä eri henkilöiden tekeminä. Näin erot esikuvan nyytinkeihin  ja Leena Hokkasen kirjassa olevaan kuvaan johtuvat tietysti siitä.

Hokkasen kirjan ohjeet ovat hyvät. Niissä olevasta ohjeustuksesta poikkeaa vain reunapitsin ja tumman kirjontalangan väri. Niissä olen käyttänyt harmaata lankaa (Jatan aitta, Katrilli 755). Tästä eri ohjeiden erilaisista langanvärien neuvoista olen kirjoittanut aika tulikiven katkuisesti jo aikaisemmin. Värien valinnan ohjeeksi päädyin ottamaan Kansallismuseon pahvisen kortiston. Kortteihin on useimiten käsinkirjotettu kuvaus esineestä ja siinä mainitaan värit.

Muistissani tuolta 70-luvun lopusta minulla  on keskustelu Mikkelin käsityöneuvonta-aseman ohjaajan kanssa pitsien väristä. Kummastelin nimittäin luonnonharmaan pellavalangan käyttöä pitseissä, kun äitini 30-luvulla tehdyssä puvussa oli mustaksi värjätyt pitsit. Silloin minulle sanottiin, että nykytutkimus on selvittänyt, että pitsien väri on luonnonharmaata. No, ei mennyt varmaan kymmentäkään vuotta. kun Mikkelissä alettiin tehdä pukua jonka pitsit oli nyplätty tumman ruskeasta värjätystä langasta.

korttiEn tiedä onko minulla tämän Taito-Itä-Suomen kuvan julkaisuun oikeutta, mutta laitan kumminkin.  Kortissa poseeraa tyttö, jolla on juuri sillä tavalla tehty puku luonnonharmaine nyplättyine pitseineen, jollaisen tein tädilleni. Minun vuotta aikaisemmin itselleni tekemässä  äitini hameen kanssa käytettäväksi tarkoitetussa esiliinassa ja lapsen puvun esiliinassa olivat teolliset, luonnon väriset harmaat pitsit.

Eivät valmisteluni suureen juhlaan esiliinaan loppuneet. Tärkkäsin huntuni pyörän pinnojen avulla. Nyt ei tullut hyvä, joten sade juhlapäivänä ei lainkaan haitannut mielialaani.

nauhatSidoin huntuun ohuen pirtanauhan. Olin käyttänyt siinä aikaisemmin tupsuin varustettua kokkaniekka mallilla tehtyä pirtanauhaa, jonka olin tehnyt  70-luvulla päänauhaksi. Tupsut painavat liikaa hunnun renkaassa, joten Kaukolan pukua pesaaten laitoin nyt vain ohuen pirtanauhan, joka on Schvindtin nauhakoristeista no: 73, malli Käkisalmen maalaiskunnasta.

museonukennauhaTämä kuva on kansallismuseosta. Vitriinissä seisovan Käkisalmen hameeseen sonnustetun nuken hunnun alta tulee tupsuin varusteltu pirtanauha. Nauhaa on erittäin vaikea kuvata seinän vierestä, joten tästä haamukuvasta ei saa mitään selvää mallista. Toini Inkeri Kaukonen suosittelee pukuun 1971 kahta pirtanauhaa. Valitettavasti hänen tutkimustensa kopiosta ei tällä kohdin saa mitään selvää. Toisen nauhan oletan ilman muuta olevan tuo Taito Itä-Suomen ohjeistama kokkaniekka, Schvindtin mukaan Räisälästä (no: 108). Itse päättelen toiseksi talvella tekemäni pohjalangoista poimitun säärisiteen. Sen esikuvassa on Nauhakoristeiden tekstin mukaan tupsut päissä. Molemmat nauhani ylempänä olevassa kuvassa.

alushamealisetSovittaessani pukua pellavainen alushame ikävästi karhensi kesäisiä paljaita sääriäni, joten ompelin paidan alalaidasta yksinkertaiset aliset. Lyhensin myös sillä hetkellä täyspitkänä olevan alushameeni ”kasvuvekeillä” sopivan mittaiseksi.

Näin olin valmis juhlaan, jossa viihdyin hyvin uudessa puvussani. Viihtyvyyttä täydensi myös tyttäreni ja hän tyttönsä päällä olleet 70-lopulla valmistamani Käkisalmen puvut. Eiväthän ne nyt niin kamalasti poikkea omastani, tunnistaa ilman muuta samaksi puvuksi.

Odotetaan nyt, jospa jostain ilmestyisi meistä kuvia puvut päällä.

 

Get Adobe Flash player