Minä Leena Olen kudontaan ja kudontapiirini Ukkolan Akat nettisivuihin koukussa oleva mummo.
Ota yhteyttä: leena(at)ukkolanakat.net
|
Nyt olen vähän hämmennyksissä, sillä olen voittanut Martan päivän sukanneulontakisat, jonka järjestivät Marttojen perinnetietokeskus Syreeni ja Etelä-Savon Marttapiiri. Kisat järjestettiin kolmannen kerran ja osallistuin niihin Ukkolan Akkojen joukkueessa. Kirjoitin kisoista äsken kudontapiirin blogiin, mutta laitan tänne juttua omasta osuudestani, koska täällä on enemmän lukijoita, eikä ole pahitteeksi, että tieto noin jalosta kilpailusta leviäisi käsityöharrastajien piiriin laajemmalti, jotta ensi kesänä sinne saapuisi runsain mitoin sukan neulojia ympäri Suomea.
Täytyy kyllä nyt tunnustaa, että olin harjoitellut kisaan, sillä viime viikolla neuloin yhden sukan kilpailumallilla. Neljä oikein, neljä nurin ja neljän kerroksen välein siirrytään yksi silmä vasemmalle neulomaan samaa joustinta.
Kilpailutyöni on tässä. En pidä itseäni supernopeana neulojana, mutta kyllä 25 kerroksella, 6 juomapisteellä , yhdellä juomatyylipisteellä ja 3 pukeutumispisteellä nyt heltisi ensimmäinen palkinto. Neulonta-aikaa oli yksi tunti.
Palkinto on tosi hieno, 6 kerää mohair-sekoitelankaa, Marttojen kesäkirja, jota olen hypistellyt Kenkäverossa, mutta en raaskinut ostaa, vihannesviljelykirja, neulakinnasneula ja ohjeita sen käyttöön, sekä vielä painetut ohjeet kierresukkaan. Tuon kassin sisältö on koottu arvostamillani tavaroilla.
Mutta en minä noiden kisojen paras neuloja ollut. Sitä oli Ukkolan Sari, hän kävellen neuloi samassa ajassa ainakin 4 kerrosta enemmän kuin minä. Tarkista vaikka täältä. Siinä on tavoitetta harjoitella ensi vuodeksi ja tietysti kävellen.
Olin oppinut kansalaisopiston tilkkukurssilla reaktiivivärien kylmävärjäyksen. Kevättalvella värjäsin huisin tuloksin vanhaa paksua lakanakangasta poppanakuteeksi. Se innosti värjäämään myös puuvillalankoja. Ukkolaan oli saatu ostettua kuolinpesältä erittäin edullisia lankakartioita. Vyyhditin niitä ja värjäsin ensiksi sytomyssyihin, mutta kesän alussa myös iloisia värejä herkullisiin lasten vaatteisiin.
   
Pätkävärjättyt langat ovat eriväristä vihreää sekä punakeltaista(viimeinen kuva). Muut langat tein yksivärisinä ja useista väriliemistä sain jälkivärin. Materiaali oli minusta paksua puuvillaa, mutta myöhemmin se osoittautui sekoitelangaksi, koska vaatteet miedosti huopuivat konepyykissä. Poltin myös lankaa, selvittääkseni sen koostumuksen. Paloi iloisesti kuin puuvilla, eikä siihen tullut mitään kovaa keinokuituista nystyrää, joten tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tuo lanka on puuvillan ja villan sekoite.
   
Paksusta langasta neuloin pätkävärjätyn tunikan ja pikkuisille kaksi toukkapaitaa. Ohjeet noihin löytyvät tämän vuoden Suuresta käsityöstä, touko- tai kesäkuun numerosta. Pipoja sekä pyyheliina tuli myös tehdyksi, mutta tiskirätistä on vain kuva. Sitä todellakaan en olisi virkannut, jos olisin aavistanut langan olevan sekoitelankaa. Ruutuvirkkausohje löytyy Kipakoiden kalenterista ja se oli todella hauska uusi tuttavuus.
 
Värjäysintoni vain jatkui. Nyt vyyhtesin ohutta puuvillalankaa, se oli valeaa beesiä, mutta hyvin taipui punakeltavärjäyksiin. Ihania pieniä tunikoita pikku prinsessoille, vinkin niihin sain Villapadasta. Pienet sävyerot tunikoiden langoissa johtuvat siitä, että laitoin ensimmäisen vyyhdin väriin ja joidenkin tuntien kuluttua samaan sankoon laitoin toisen vyyhdin, kun väriä tuntui olevan runsaasti. Samanlaisia sävyeroja sain aikaseksi myös paksun langan puna-kelta värjäysessä, näkyy kuvissa, jos tarkasti katsot. Nuo kylmävärjäykset pitävät hyvin pintansa, sillä ensimmäisen kuvan tunika on kuvattu sen kirjopyykin jälkeen, missä todennäköinen villa paljastui paksummasta langasta.
Jottei nyt ihan vaan värjäykseni mene kemiallisten värien puolelle, niin laitan tähän mukaan kuvat kilosta valkeaa Jämsän huopatehtaan Sohvi-lankaa, minkä värjäsin seitikeillä.
 
Ensimmäisessä kuvassa langat kuivuvat värjäyksen ja pesun jälkeen. Toisessa vyyhdit on selvitetty ja odottavat pääsyä maalaistorille, mökkipaikkakuntani suoramyyntipisteeseen. Ensimmäiset langat muuten, jotka laitan myyntiin, katsotaan miten niille käy. Tummimmat kaksi vyyhtiä on värjätty verihelttaseitikin lakeilla, kirkkaimman punainen veriseitikillä ja vahvat keltaiset (kolme vyyhtiä) verihelttaseitikinjaloilla ja sitten on kaikista väripadoistani vielä jälkivärjäykset, jotka minusta ovat kauneimmat.
Värilientä jäi aika paljon ja niinpä keksin tyttäreni kanssa alkaa värjätä vaaleita lasten vaatteita. Puretimme vaatteet tanniini/ aluna puretuksessa ja sitten vaatteet laitettiin edellisten patojen yhteisliemeen, johon lisättiin runsaasti veriseitikkiä ja sekapussi kaneli ym seitikkiä.
 
Nostimme vaatteet etikassa käytön jälkeen kuivumaan, niin niissä oli selkeä seitikin väri, mutta kuivuttua ne laitettiin pesukoneeseen tavalliseen pesuaineeseen, niin väri muuttui sinertävään suuntaan ja seitikin oranssin punaruskea väri katosi kokonaan. Minulla on ennekin seitikin väri muuttunut pesukoneessa(täällä ja täällä) anniliinin punaiseen päin. Värit ovat luonnosta, mutta kemiallinen reaktio on minusta ihmeellisempi, kuin kemiallisilla reaktiiviväreillä. Luonnonvärjäys on mystiikkaa. Olen itse ajatellut syyn olevan pesuaineen emäksisyydessä. Mene ja tiedä, kunpa saisin joskus selityksen asiaan ja keinon millä estää värjätyn materiaalin värin muutuminen jälkeenpäin. Nyt olen menossa värjäripäiville, täytyykin siellä kysellä tietävämmiltä.
Tämä kirjoitus on jatkoa puolen viikon takaiselle artikkelilleni Olustveren matkasta.
Minä olen trampannut Virossa käsityömatkoilla vajaan kahden vuoden aikana jo viisi kertaa. Sinne toki on vetänyt samanhenkinen matkaseura ja persoonallinen matkojen järjestäjä, mutta ennen kaikkea kansanomaisen käsityön osuus noiden matkojen ohjelmissa ja tuon käsityön suuri arvostus Virossa. Olen tehnyt kansanomaista käsityötä Suomessa paljonkin, aloittanut komeasti kansallispuvuilla ja siirtynyt siitä fereesiin ja etupistokirjontaan. Nuo asiat tuli opituksi kansalaisopiston tai käsityökeskuksen kursseilla. Kotona taas olen taistellut kirjoneulemallien, ketjupistokirjontojen ja neulakintantaiden kanssa ja tullut kaikkien voittajaksi. Nyt on meneillään pohjalainen rekipeitto, kansalaisopistossa aloitettu ja kotitöiksi jäänyt.
Virossa asiat ovat jotenkin toisin kuin täällä koto Suomessa ja se mietityttää ja laittaa kirjoittamaan tästä. Siellä ei varjella oikein tekemistä ja tyydytä vain jäljentämään vanhoja malleja sellaisiin tuotteisiin, missä niitä on aikoinaan käytetty, vaan nuo perinteiset kuviot ovat tämän päivän arkea ja niitä näkyy käyttötekstiileissä ja vaatteissa, niin itse tehdyissä kuin teollisesti valmistetuissa.
Olustveressä saimme kaikki pienen siivun kallista kansallispuvun kangasta ja sen ympärille tehtäväksemme tuli koota kassi.
 
Oma kassini roikkuu tässä jo kotona kuistin tuolin selkämykseltä ja toisessa kuvassa on jonkun kurssilaisemme kassi. Minulla ei ole lupaa laittaa kuvaa tuosta kassista tänne, joten kassin tekijä ota yhteyttä, niin neuvotellaan. Tässä kassissa on runsas suuaukko, sitä somistaa kansallispuvun väreistä sommiteltu leveä nauha, yksi tehtävistämme, joka jäi minulta tekemättä. Kansallispukukangasta Suomessa käyttää kumminkin Oprikka, joka taitaa vähän ravistella noiden kankaiden oikeoppista käyttöä. Kun ensimmäisen kerran näin Taito-lehdessä (5/2008) jutun tuosta yrityksestä, huudahdin riemusta, mutta heti ajattelin, että mitäköhän se kansallispukuneuvosto nyt tästä sanoo. Hyvin kai Oprikkalle on lopulta käynyt, hienoa että joku uskaltaa, kunhan vain sitten itse tohtisimme niitä käyttää.
Viime kesänä Virossa myytiin kansallispukujen kuosien mukaisia tennistossuja. Harmi etten osunut niitä sieltä silloin saamaan, taisivat olla heinäkuussa, kun olin Kihnulla käsityömatkalla, jo aika loppu kaupoista. Nuo tossut osoittavat rohkeaa kansallisylpeyttä.
 
Toinen ryhmämme teki kasseihinsa Mulgimaan kirjontaa. Näiden kassien kuviin minulla ei myöskään ole kassintekijöiden lupaa, joten ottakaa tekin yhteyttä. Jaaniojalla huhtikuussa tekemässäni villakierrätyslaukussa oli myös tätä kirjonta, tässä linkki ja toinenkin tuohon pikkulaukkuun.
Mulgimaan kirjontaan ja noiden kuvioiden ikivanhaan symboliikkaan olen nyt tutustunut ja lisääkin aion opiskella ja yrittää löytää yhtymäkohtia meidän kansallisiin kuvioihin. Tosin kansalaisopiston opettajani sanoi rekipeiton kuvioiden symboliikkaa kysyessäni, että ne ovat tulleet Ruotsista, eikä toistuvilla kuvioilla, ympyrällä, neliöillä, tiimalasilla, jne. ole symbolisia merkityksiä. En muuten oikein usko tuota.
   
Ostin Heimtalin museosta Mulgimaan kirjonnan kuvista tehdyn dominopelin. Sitä sai myös Viljandin kulttuuriakatemiasta, oli nimittäin opiskelijan lopputyö. Museo taas oli julkaissut lasten väritys- ja tehtäväkirjan, jossa oli kansallisia kirjonta- ja kirjoneulekuvioita.
   
Edellisen matkani yhteydessä olin jo ostanut Pihuloomad kirjan, missä noita kuvioita oli sovitettu pienten eläinhahmojen kuvittamiseen. Se on myös Viljandin kulttuuriakatemian julkaisuja ja siitä pidän eniten. Kirja sisältää myös eläinten kaavat. Viimeinen kuva tässä sarjassa on sitten paperikassi, jossa nyt säilytän noita ostamiani kirjoja, siinä on kansanomainen neulemalli paperille painettuna. Olen aikaisemmalla matkalla nähnyt matkatoverini ostaman paperikassin, jossa oli Mulgimaan kirjontaa.
Sitten sukkiin, Kata odottaa niistä tarinaa. No, sukista ei ole varsinaista tarinaa, ja oletankin Katan odottavan käsittelemääni aihepiiriä, kun hän on kiinnostunut kansanomaisesta käsityöstä.
 
Olin ottanut näitä sukkakuvia Viljandin kulttuuriakatemiassa, kun sinne oli pöydille levitetty opiskelijatöitä meitä varten. Kotona sitten vasta valokuvistani huomasin, että kirjailluissa sukissa oli jotain tuttua,
 
sillä viljandilaisessa käsityökaupassa oli samanlaisin kuvioin koristeltuja sukkia. Ostin itselleni kahdet sukat sieltä hillitymmästä päästä. Polvisukissa on Mulgimaan kirjonnan tyyppinen kuvio ja nilkkasukissa sandaaleistani kurkistavat kukkat muistuttavat Muhun kirjontaa, sukan varressa toistuu samantapainen kuvio. Sukkahousuja ja trikoopöksyjä oli myös tarjolla näin kirjottuna ja tavaratalossa näin miesten sukkia, joissa oli käytetty sen tyyppisiä neulekuvioita kuin tuossa paperikassissa. Käsityökaupan sukat muistuttivat paljon opiskelijatöitä pöydällä, liekö jonkun luokan ryhmätyö päässyt teolliseen tuotantoon, arvelua vain. Ja taas on teollinen tuotanto hyödyntänyt perinteiset mallit! Menisiköhän vastaava Suomessa kaupaksi? Minua nyt harmittaa kun en ostanut enempää. Hävitin jo Olustveressä sukkien valmistajalaput, mutta minun mielestä niissä luki suurin kirjaimin ETHNO.
Kansanomaisen käsityön uuskäytöstä vielä joitakin kuvia.
   
Viljandin museossa oli myynnissä kauniita villatakkeja, joissa olin käsinkirjontaa. Museosta löytyivät myös nämä pienet ostamani eläimet, siellä leikkihuoneessa olevat olivat suurempia. Meille kerrottiin että lapset koulussa tekevät tällaisia eläimiä, kun sukkien tekeminen on tylsää. Eläimissä tulevat opituksi kavennukset ja kuviot huomaamatta. Opettajamme Mall Vesilon käytti hyvin paljon kansanomaista kirjontaa tilkkutöissään ja viimeisessä kuvassa on Ulve Kangron upeaa seto pitsin uuskäyttöä kirjasta Värviline seto pits, mistä on julkaistu uusi hieman muutettu painos.
Historia on maillamme toinen. Virossa kansallinen identiteetti säilyi neuvostomiehityksen aikana käsitöiden ja laulujen avulla, mutta he myös nyt uskaltavat ylpeänä käyttää omaa kansanomaista perinnettään. Kyllä meillä Suomessa on tästä paljon opittavaa. Meidän pitää uskaltaa näyttää olevamme suomalaisia. Minä en ole käsityön ammattilainen, innokas harrastaja kyllä. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että alan tehdä virolaisten tavalla ylpeänä suomalaisesta käsityöperinteestä kaikkea tavallista, etupistokirjontaa arkisiin tavaroihin yllättävällä tavalla, rekipeiton kuvioita villa- ja päällysvaatteisiin ja mekkooni kiilaferesin leikkaus.
Haa, tänään kurkistin kauppaan mennessäni postilaatikkoon ja siellä oli minulle paksu kirje. Arvasin mistä se tulee, menin kauppaan ja palattuani aukaisin. Heli S. se lähetteli minulle voittoa Kesäblogistaan. Heli oli lopettanut kirjoittamasta Haaraisella tiellä blogiinsa ja avannut Kesäblogin. Sitä eivät kaikki huomanneet, kun avajaisarpajaisissa oli vähän väkeä. Mutta minuahan tämä vain tuurasi.
 
Kirjeestä löytyi kaksi kaunista keraamista jääkaappimagneettia, pääsivät heti jääkaappiin odottamaan muistilappuja. Sain myös tyrnijauhoa ja kalakortin, johon Heli oli laittanut terveisten lisäksi norpansuojelumerkin, mikä tällaista Saimaan rannan asukkia suuresti ilahdutti. Pieni punainen helmi oli kuoren pohjalla ihan orpona. Sitä jäin miettimään, kun vielä kirjekuoren pohjalla oli pieni reikä.
Tuon edellä olevan äsken kirjoitin, mutta kun hain linkkiin Kesäblogin osoitetta, niin helmen arvoitus ratkesi, sillä
 
se oli pudonnut tästä kännykkäkorusta. Paperihelmistä tehty kännykkäkoru on kaunis. Kännykästäni ei vaan löytynyt sille sopivaa reikää. Mutta kyllä se vielä paikkansa löytää. Paperihelmien ohje löytyy myös Kesäblogista. Linkki vie nyt juuri tuohon artikkeliin.
Kiitos Heli! Minusta on kiva seurata blogiasi. Haaraisella tiellä oli edelliselle blogillesi erittäin hyvä nimi. Nyt olet löytänyt paikkasi minusta erittäin mielenkiintoisessa oppilaitoksessa, niin toki jatkan blogisi lukemista. Se tuntuu myös mukavalta, että kommentoit minun tekemisiäni, vaikka olemmekin ihan eri ikäisiä.
Sitten siihen toiseen juttuun. Aamupäivän olen tehnyt pussukoita kudontapiirissäni kutomastani pitsisidoksisesta videonauhakankaasta. Minun pitäisi mennä pussukkakurssille, sillä en oikein millään tiedä oikeaa työjärjestystä.
 
Punaisen tein ensiksi ja laitoin vetoketjun viimeiseksi, ei siitä mitään tahtonut tulla. Toiset sitten aloitin vetoketjun kiinnittämisellä, niin paremmin sujui. Punaisessa ja vihreissä pussukoissa on välikuteena ohutta moppilankaa. Se on näyttävää ja joutuisaa kutoa, mutta pussukan teossa ihan liian paksua. Samalla langalla kuin loimet olen kutonut vaalean ruskean pussukan. Sen työstäminen oli niin mukavaa, että taidan lähteä Ukkolaan kutomaan tuota paksuutta lisää. Minun oli ollut tarkoitus tehdä isompi laukku, mutta kudos kutistui niin paljon, että kangasta ei riittänyt. Täytyykin ottaa vahinko takaisin, sillä loimea taitaa olla vapaasti kudottavana.
Olen viime yönä saapunut viidenneltä käsityömatkaltani Virosta. Tällä kertaa matkan järjestäjänä toimi Kankaanpään opisto ja se suuntautui Olustvereen, uskomattoman kauniiseen kartanoympäristöön Vinjandinmaalla. Oppilaitoksen kesäkurssista tulee tietysti opintoviikon todistus, mutta saamme myös todistuksen Olustveresstä, sillä olimme myös tuossa kartanossa toimivan valtion ammatillisen koulun kesäkurssilaisia. Koulu ei käytä enää vanhoja rakennuksia, vaan sille on viereiselle pellolle rakennettu upouudet rakennukset ja asuntola, jossa asuimme. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Airin matkassa matkatoimisto , joten kaikki oli kumminkin vanhaa tuttua Airia ja meitä näillä matkoilla toistuvasti mukana olevia oli monta, mutta Kankaanpään kurssi oli tuonut mukaan monta ensikertalaista.
Matkamme alkoi Maria Matiisenin tilkkutaloon tutustumisella. Olin tuolla Marian luona jo toisen kerran, joten hämmästelyyn en enää tarvinnut aikaa, vaan sain rauhassa keskittyä hänen kierrätystilkkuiluunsa. Sain kuvata itseäni ja ystäviäni varten Marian töitä, mutta tänne minulla ei ole lupa niitä laittaa, joten tutustu Marian omiin nettisivuihin.
Olustveressä ryhmämme jakautui kahtia, runsas puolet oli ilmoittautunut tilkkukurssille ja loput tekivät keramiikkaa.
 
Tilkkutalo on pieni sympaattinen rakennus päärakennuksien takana. Siinä oli ennen asunut kartanon työnjohtaja. Keramiikkaa tehtiin entisessä viinapolttimossa.
Viljandi-iltapäivänä tutustuimme Heimtalin Käsityömuseoon ja Viljandin kulttuuriakatemiaan
   
Professori Anu Raund on koonnut museon vanhaan kouluun, jonka pulpetit ja kirjastokin olivat vielä tallella. Nyt museo on valtion hallussa ja kuuluu kansallismuseoon. Virolaisen käsityöperinteen koko kirjo on saatu yksien seinien sisällä, se on ollut valtava työ. Minua viehättivät eniten kirstut, joita sai penkoa ja neulelelut lapsille. Hypistely ja leikkiminen tuossa museossa ei ollut kiellettyä.
   
Tarton yliopiston alainen Viljandin kulttuuriakatemia vastaa meidän ammattikorkeakoulua, mutta ei meillä missään taida olla kansanomaisen käsityön suuntautumisvaihtoehtoa. Minua viehättivät suuresti setupitsillä ehostetut mustat sormikkaat. Kaikki työt, mitkä meille oli asetettu näytille, olivat tosi kauniita ja noihin kirjailtuihin sukkiin palaan seuraavassa kirjoituksessani.
 
Tilkkutyön opettajana toimi Mall Vesilon. En löytänyt hänen tuoreita kotisivujaan, mutta tästä linkistä pääsee katselemaan hänen kodintekstiilejään. Nykyisin hän työskentelee ja on siirtänyt myös kaikki työnsä Käsityötaloon Olustveressä. Hän käyttää omissa töissään paljon kansanomaista kirjontaa. Minua viehätti erityisesti se, että hän laittoi töihinsä vanhoja sukunsa valokuvia. Tuon kuvansiirron hyödyntämisen takia minä vuosi sitten lähdin kansaisopistoon opettelemaan tilkkutyön tekemistä.
   
Kolmantena opiskelupäivänämme järjestimme entisen viinapanimon kaiteelle näyttelyn laukuistamme ja värjätyistä kankaistamme. Itse olin ryhmässä, joka teki laukkua, jossa oli mukana kansallispukukangasta ja tilkkuosuus tehtiin hullulla tekniikalla. Nimestä Suomessa käytetään englanninkielistä versiota, virolainen on parempi. Toinen ryhmä taas kirjoi hullun tekniikan keskitilkkuun Mulgimaan kirjontaa. Laukuista tuli niin upeita, että alkoi harmittamaa, että olin valinnut kansallispukuryhmän. Tilanteenhan voi korjata kotona. Kalanruotokuvio oli myös ohjelmassa, itse ennätin tehdä vain pari tilkkua, edistyneimmät saivat valmiiksi laukunkin. Ensimmäisessä kuvassa keskellä on laukkuni ja alla kalanruotojani ja maalaamani katajanappi. Taittelubatiikilla värjäsimme vielä kassin kankaat, jonka voimme ommella kotona valmiiksi. Tämä oli minulle tuttua ja sain kankaaseeni selkeät kuviot. Opettajamme neuvoi vielä hauskan tavan kuvioida kangasta, siinä värissä kastellun pitsiliinan päälle on laitettu kangas, joka altaan imee väriä. Se oli kaikille tuntematon tekniikka, viimeinen kuva.
Kotimatkalla poikkesimme vielä nukketaiteilija Resan ateljeeseen ja Atlan kartanon keramiikkapajalle. Molemmissa paikoissa olin käynyt aikaisemmille käsityömatkoillani, joten pikkuisen harmitti, kun ei ollut matkojen aikana uutta käyntikohdetta. Atlaan pääsyä tosin odotin kovasti, sillä olin ostanut sieltä kaksi omenavuokaa, joka ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi. Halusin niitä lisää, sillä on kiva joskus tarjoilla hyvin hautuneita omenia useammallekin.
Kurssi ei olut ihan sitä mitä opetussuunnitelma lupasi, ehkä oli ollut jonkinlaista tietokatkosta. Opettajamme oppimisnäkemys oli toinen, kuin mikä vallitsee Suomessa aikuiskoulutuksessa. Se suorastaan hätkähdytti, mutta toisaalta oli kokemuksena aika mielenkiintoinen. Hyvin heterogeeninen porukka oli varmaan myös opettajallemme suuri yllätys, mutta kaikesta selvisimme. Paljon jäi miettimistä, ei niinkään opetuksesta, vaan kansanomaisen käsityön ja perinteen käytöstä nykypäivänä. Olen tänään räpsinyt paljon kuvia töistäni ja ostoksistani. Minä kirjoitan niistä lähipäivinä uuden jutun ja tulen sulattelemaan tällä tavalla kokemaani.
|
Kudontapiiri Ukkolan Akat Viisitoista Akkaa ja 11 kangaspuut Mikkelin Suonsaaren vanhainkodin pihapiirissä. Tuo laidassa oleva lintu johdattaa sinut sinne.
|
Etelä-Savon sytomyssykampanja
Ihan Itse
Lapaskuu
Sukkasato 2009
Sytomysyykeräys
Viimeisimmät kommentit