Uusi Käkisalmen kansallispukuni on valmis

Minä kävin poseeraamassa pukuni kanssa tänään pihalla ja mieheni otti kuvat. Kiva kun vaaleat kuulaat olivat syöntikelpoisia.

edestäPukuni edestä

takaaja takaa.

etupuoliSuurin muutos niin 30-luvulla tehtyihin pukuihin, kuin myös Taito Itä-Suomen kursseilla  1970 – 1990 luvuilla valmistuneisiin pukuihin on kapea ja lyhyt hartuusosa. Siinä olen pyrkinyt esikuvan mukaiseen malliin. Esiliinan kirjonnat ovat olleet koko puvun historian samat ja paidassa on 30-luvun kirjontoihin pieniä muutoksia. Pitsit olivat tummat 30-luvulla. Tumman ruskeat nyytingit tulivat esiliinaan 80-luvun lopulla, kun niitä oli uudestaan opittu tekemään. Se että olen käyttänyt harmaata kirjontalankaa johtuu minun itsepäisyydestäni ja pedattisuudestani.

kirkossaTässä komea perheeni istuu kirkossa, kolme Käkisalmen pukua! Mieheni on ottanut kuvan, kun odottelimme poikamme vihkimisen alkamista.

nästyykiEn minä vielä lopeta tätä Käkisalmen pukuni kansanomaistamista. Hienostelu nästyyki on seuraava tavoite. Nästyyki on Käkisalmesta ja sen olen kuvannut Kansallismuseon vitriinistä.

viittaJa tähän ruskeaan viittaan olen jo ostanut kankaan. Museon kortissa lukee, että viitta on Kaukola/ Käkisalmesta. Noille molemmille paikkakunnille on myös merkitty huntu. Nästyykiä ja viittaa ei ole aikaisemmin minun tietääkseni yhdistetty pukuun, mutta päällysvaate on aina hyvä olla ja kun hienoa rouvaa haluan leikkiä, niin toki nästyykin tarvitsen.

Kaikki valmista, mutta kuva puuttuu

Käkisalmen kansallispukuni on nyt valmis ja ensikäytetty kaksi päivää sitten nuorimman lapseni häissä. Tässä vaiheessa minulla ei ole valokuvaa, jonka voisin julkaista puvusta päälläni, mutta eiköhän sellainenkin pian järjesty. Laitan tähän postaukseen viime vaiheen tekemiseni.

essuViimeistelyn aloitin alanreunan pitsin ompelulla. Se oli yksinkertaista mutta pitsien kuvaaminen vaikeaa. Kun ihan tarkkoja ollaan, niin esiliinan vyötäröstä puuttuu vielä yksinkertainen kirjonta. Se johtuu siitä, että olen laittanut harmaan pellvalankavyyhdin niin hyvään jemmaan, etten löydä sitä.

essu_roikkuuEsiliinaa pitää roikuttaa ilmassa, jolloin valo pääsee tulemaan reijistä. Näin  nyytinkien mallin saa kuvaan näkyviin. Tyttärelleni on länsisuomalainen ammatti-ihminen väheksynyt nyytinkejä ja sanonut että niitä pitää katsella suurennuslasin läpi. Kyllähän hän tavallaan on oikeassa. Onhan minuakin harmittanut, ettei uusittu pukuni saa niin kauniita pitsejä, kuin mitä tyttärelläni olevassa  1979 tädilleni ompelemassa  Käkisalmen puvussa on.

Esiliinan nyytingit ovat esikuvan mukaisilla malleilla tehdyt. Niiden ohjeet löytyvät Leena Hokkasen kirjasta Karjalaisten kansallispukujen nyplätyt pitsit – ojeita nyytinkien nyplääjille. Nyytingeistä sanotaan, että samalla ohjeella tehdyt nyytingit ovat aina erinäköisiä eri henkilöiden tekeminä. Näin erot esikuvan nyytinkeihin  ja Leena Hokkasen kirjassa olevaan kuvaan johtuvat tietysti siitä.

Hokkasen kirjan ohjeet ovat hyvät. Niissä olevasta ohjeustuksesta poikkeaa vain reunapitsin ja tumman kirjontalangan väri. Niissä olen käyttänyt harmaata lankaa (Jatan aitta, Katrilli 755). Tästä eri ohjeiden erilaisista langanvärien neuvoista olen kirjoittanut aika tulikiven katkuisesti jo aikaisemmin. Värien valinnan ohjeeksi päädyin ottamaan Kansallismuseon pahvisen kortiston. Kortteihin on useimiten käsinkirjotettu kuvaus esineestä ja siinä mainitaan värit.

Muistissani tuolta 70-luvun lopusta minulla  on keskustelu Mikkelin käsityöneuvonta-aseman ohjaajan kanssa pitsien väristä. Kummastelin nimittäin luonnonharmaan pellavalangan käyttöä pitseissä, kun äitini 30-luvulla tehdyssä puvussa oli mustaksi värjätyt pitsit. Silloin minulle sanottiin, että nykytutkimus on selvittänyt, että pitsien väri on luonnonharmaata. No, ei mennyt varmaan kymmentäkään vuotta. kun Mikkelissä alettiin tehdä pukua jonka pitsit oli nyplätty tumman ruskeasta värjätystä langasta.

korttiEn tiedä onko minulla tämän Taito-Itä-Suomen kuvan julkaisuun oikeutta, mutta laitan kumminkin.  Kortissa poseeraa tyttö, jolla on juuri sillä tavalla tehty puku luonnonharmaine nyplättyine pitseineen, jollaisen tein tädilleni. Minun vuotta aikaisemmin itselleni tekemässä  äitini hameen kanssa käytettäväksi tarkoitetussa esiliinassa ja lapsen puvun esiliinassa olivat teolliset, luonnon väriset harmaat pitsit.

Eivät valmisteluni suureen juhlaan esiliinaan loppuneet. Tärkkäsin huntuni pyörän pinnojen avulla. Nyt ei tullut hyvä, joten sade juhlapäivänä ei lainkaan haitannut mielialaani.

nauhatSidoin huntuun ohuen pirtanauhan. Olin käyttänyt siinä aikaisemmin tupsuin varustettua kokkaniekka mallilla tehtyä pirtanauhaa, jonka olin tehnyt  70-luvulla päänauhaksi. Tupsut painavat liikaa hunnun renkaassa, joten Kaukolan pukua pesaaten laitoin nyt vain ohuen pirtanauhan, joka on Schvindtin nauhakoristeista no: 73, malli Käkisalmen maalaiskunnasta.

museonukennauhaTämä kuva on kansallismuseosta. Vitriinissä seisovan Käkisalmen hameeseen sonnustetun nuken hunnun alta tulee tupsuin varusteltu pirtanauha. Nauhaa on erittäin vaikea kuvata seinän vierestä, joten tästä haamukuvasta ei saa mitään selvää mallista. Toini Inkeri Kaukonen suosittelee pukuun 1971 kahta pirtanauhaa. Valitettavasti hänen tutkimustensa kopiosta ei tällä kohdin saa mitään selvää. Toisen nauhan oletan ilman muuta olevan tuo Taito Itä-Suomen ohjeistama kokkaniekka, Schvindtin mukaan Räisälästä (no: 108). Itse päättelen toiseksi talvella tekemäni pohjalangoista poimitun säärisiteen. Sen esikuvassa on Nauhakoristeiden tekstin mukaan tupsut päissä. Molemmat nauhani ylempänä olevassa kuvassa.

alushamealisetSovittaessani pukua pellavainen alushame ikävästi karhensi kesäisiä paljaita sääriäni, joten ompelin paidan alalaidasta yksinkertaiset aliset. Lyhensin myös sillä hetkellä täyspitkänä olevan alushameeni ”kasvuvekeillä” sopivan mittaiseksi.

Näin olin valmis juhlaan, jossa viihdyin hyvin uudessa puvussani. Viihtyvyyttä täydensi myös tyttäreni ja hän tyttönsä päällä olleet 70-lopulla valmistamani Käkisalmen puvut. Eiväthän ne nyt niin kamalasti poikkea omastani, tunnistaa ilman muuta samaksi puvuksi.

Odotetaan nyt, jospa jostain ilmestyisi meistä kuvia puvut päällä.

 

Pitsit valmiina!

Sain jokunen aika sitten tyttäreltäni viimeisen essun pitsin. Tuo olisi tainut mennä yli minun papelointitaitojen. Tyttäreni nypläsi sen tyynyllä (eihän tätä nyytinki-poliisi näe). Kiitos Salla!

pitsi Siinä se roikkuu kasteltuna omenapuun oksalla. Kunhan on kuiva, teen essuni loppuun. Kun vielä tärkkään, vekitän ja sidon  huntuni, on kaikki valmista kesän suureen juhlaan. Saattaa tietenkin olla, että jo ennen sitä tuuletan pukuani,  jos löydän kivan yhteistilaisuuden tai sitten vaan muuten menen  kävelemään Mikkelin torille.

kostotEn malta olla laittamatta tähän lasten lasteni kostoja. Ne saivat Karjalan Liiton Naistoimikunnan kansanpuku kilpailussa ensimmäisen sijan asujen sarjassa Seinäjoella kesäkuussa.

inha1026Noille puvuille on esikuvana Inhan valokuva Okku-tytöstä. Kun pienempi tytöistä on morsiustyttönä setänsä häissä, niin morsiuspojalle piti myös saada tyyliin sopiva vaate. paita on ihan oma sommitelmani, mutta

liivi liivin tein kansallispukuopettajani neuvojen ja

liivi_uhtuaUhtualta kuvaamani pojan liivin mukaisesti.

Nyt sitten jännittää, kestääkö seitsemän vuotiaan identiteetti kirjailua paitaa ja pientä norjalaispaidan solkea. Maailmassa pitää olla jännitystä.

Pikkuhiljaa uusiutuva Käkisalmen kansallispukuni valmistuu

Olen saanut kansallispukuystäviltäni nurinaa, kun blogini elää hiljaiseloa ja päällimmäisenä kuukausi tolkulla seisoo Rihmainen väli. En ole haluttanut jatkaa. Koko homma jäi silleen, kun paidan kirjonnoista ei tullut mieleisiäni. Kirjoin etuhalkion Taito Itä-Suomen viimeisimmän ohjeen mukaan. Lopputulos oli huono, suorastaan tunkkainen. Paitapellavani on tiivistä korkeatasoista pellavaa, mutta täysin kirjonta epäystävällistä. Paksu pellavalanka jää killumaan kankaan päälle ja tasaväliset ja lankasuorat pistot ovat vaikea tehdä.

Vanhassa 70-luvun lopulla tekemässäni paidassa on yksi tikkipistorivi vähemmän kirjailua kuin nyt tekemässäni. On minulla senkin ohje, sillä hankinTaito Itä-Suomesta  kaikki ohjeet 70-luvulta aina 90-luvulle saakka. Tuona aikana oli pukua Mikkelissä aktiivisesti tehty Airi Ruhasen ohjauksessa. Sekin paperi on, minkä pohjalta tuo pistorivi on viimeisimpään ohjeeseen tullut. Kyseessä ei ole Taito Itä-Suomen ohje, vaan jonkun tekemä kirjallinen selvitys paidan kirjonnoista , ihan niinkuin niitä olisi käyty museossa katsomassa. Nyt alkoi päässä raksuttaa, kaikki ei ole kohdallaan. Airi on saanut tuon paperin ja tehnyt uudet ohjeet.

MInulla on kansallismuseon kortistolla kuvaamani kortti paidan etuhalkion kirjonnoista, mutta siitä on vaikea sanoa, miten monta tikkipistoriviä halkiossa on.

museokortti etuhalkiostaTämän kuvan näytin jo edellisessä postauksessa, mutta ei uusi näyttö pahaa tee. Mutta sitä kuvaa, jonka tässä vaiheessa ostin kansallismuseolta, minulla ei ole oikeus näyttää. Se maksoi 23€. Minusta se ei ole paha hinta varmuudesta, joka kuvan myötä tuli. Museosta ostamani mustavalkoinen kuva on sama kuin kortissa, mutta niin hyvä laatuinen, että kun sitä kuvankäsittelyllä suurensin, niin varmuudella voin sanoa, että esikuvassa on vain yksi tikkipistoraita halkion reunassa.  Taito Itä-Suomen uusin ohje on virheellinen.

halkio_pienennettyYllä olevassa kuvassa olen purkanut toisen tikkipistorivin pois. Reijät vielä näkyvät, mutta eiköhän peseminen poista ne. Tunkkaisuus hävisi. Aloin sietää taas keskeneräistä paitaani.

hihansuu_pienennettyNyt ovat hihansuutkin valmiit. Niiden kirjailut ovat samat kuin vanhassa paidassani. Vetopoimutus oli minulle uutta, vanhaan paitaani olin tuon kohdan vekittänyt. Lankanappi ja sille lenkki vielä puuttuvat.  Nyt en enää haudo mielessäni tuon paidan hylkäämistä, saa kelvata ja varmaan kirjonatkin jotenkin asettuvat paikoilleen, kun paitaa pestään.

esu pöydällä_pienennettyEssukin alkaa valmistua. On riemullista, että selvisin ihan yksin keskellä olevasta leveimmästä nyytingistä, 5 cm sekoilua ja sen jälkeen malli aukeni.  Minun papeloimia ovat kaksi alinta nyytinkiä ja tyttäreni tekemä ylin. Siihen eivät taitoni vielä riitä. Helmanyytinki  puuttuu,  se on tyttärellä tekeillä. Eiköhän sekin pian valmistu, kun työt kesäksi helpottavat.

esunnyytingit_pienennettyNyytingit ovat kyllä aloittelevalle nyplääjälle ystävälliset. Pienet epätasaisen kiristämisen aihettamat nystyt ja muutkin virheet näkyvät vain päivänvaloa vasten, eivät samanvärisen hameen päällä.

Essun kirjonnoissa Taito Itä-Suomen ohjeet ovat hyvät, ihan samanoloiset kuin Leena Hokkasen kirjassa Karjalaisten kansallispukujen nyplätyt pitsit – ohjeita nyytinkien nyplääjille oleva kuva. Mutta minun uudessa essussa tulee olemaan yksi poikkeus: reunanyytingit ovat harmaat. Siihen otin opin tästä museokortista:

museon essuYllä oleva kuva on essun toisesta museokortista. Siinä on kuvattu essun kirjonnat luonnollisessa koossa. Museokorteista on tullut minulle hyväksymäni tiedon lähde. Niin Toini Inkeri Kaukosen tutkimukset, Leena Hokkasen nyytinkikirja ja Taito Itä-Suomen ohjeet häviävät, jos museokortteihin on lyijykynällä kirjoitettu toisin. Kun en päässyt katsomaan esikuvia, niin jostakin muualta tälläisen pedanttisen mummon on saatava varmuus.

 

Rihmainen väli

Olen iloinen siitä, että kansalaisopiston kurssitoverit ja opettajamme siesivät eilen minua niin hyvin. Kiitos teille.

Olin tilanteessa, että minun piti leikata paita. Jotta pääsisin sitä ompelemaan, niin ensimmäiseksi pitää ommella reikäommel oikealle olkapäälle. Reikäompeleesta en keväällä löytänyt museokorttia, mutta kuva siitä on Toini Inkeri Kaukosen kirjassa Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, sivu 188. Kuvasta näkyy, että pitsi on yhdistettävää reikäommelta. Ohje löytyy Taito Itä-Suomen 1990 ohjeistuksesta, tosin siellä neuvotaan tekemään nyhdännäistä.  Nämä asiat olivat ihan selvät, mutta minkä värisellä langalla tuo rihmainen väli pitää ommella? Olin koko alkuviikon tätä asiaa pohtinut, se näkyy myös purkauksestani edellisen kirjoitukseni lopussa. Nyt kun ratkaisu piti tehdä, menin ihan sekaisin.

Toini Inkeri Kaukosen ensimmäiset tutkimukset Käkisalmen puvusta ovat vuodelta 1971.  Asiakkaana on silloin ollut Käkisalmen  Rouvasväen Yhdistys, jolle alkuperäinen kappale on mennyt, mutta siitä löytyy kopio Museoviraston käsikirjoitusarkistosta. Tuossa tutkimuksessa Toini Inkeri sanoo reikäompeleen langan olevan pellavanharmaata eli tummaksi jätettyä maalikoista pellavaa, samoin kirjonnat. 19 vuotta myöhemmin samainen tutkija sanoo edellä mainitussa kirjassaan paidan kirjontojen olevan haalistunutta mustaa pellavalankaa. Taito Itä-Suomi ohjeistaa niin reikäompeleessa kuin kirjonnassa käyttämään tummanruskeaa nyytinkilankaa. Tätä soppaa hämmentää vielä se, että 1971 Toini Inkeri esittää esiliinan kirjontojen olevan sinisiä. Tuossa kirjassa hän ei puhu mitään esiliinasta, mutta vuotta myöhemmin ilmestyneessä Leena Hokkasen kirjassa Karjalaisten kansallisukujen nyplätyt pitsit – ohjeita nyytinkien nyplääjille esitellään esiliina 1:1 koossa ja niin pitseissä kuin kirjonnoissa käytetään samaa lankaa 54/3 ja väri 754. Leenalta on varmaanTaito Itä-Suomi saanut neuvoja.

Neljä opetustuntia eilinen kurssi kesti ja kaiken aikaa puhuin tästä. Opettaja sanoi, että sinun pitää itse päättää. Tietysti hän sanoi niin, olisin itse hänen asemassaan tehnyt samoin. Jos langan värin oletetaan olevan haalistunutta harmaata, niin pitääkö silloin tälläinen mahdollisimman tarkkaan jäljennetty vaate tehdä uudenveroisella mustanruskealla värillä vai esikuvissa tällä hetkellä olevilla haalistuneilla väreillä?

Ratkaisuani tulivat auttamaan museokortit. Olin niiden ohjeistamana jo kesällä ostanut samaa paksuutta olevaa väriä 755, jota käytetään Räisälän puvun nyytingeissä. Puhuin tästä ja opettaja kysyi: ”Mitä sinä luulet sen värin olevan? Vastasin: ”Haalistunutta mustaa.” Ongelmani oli ratkaistu. Puhuminen ja kuulluksi tuleminen auttaa aina, on sitten kyse jostakin suuremmasta ongelmasta elämässään tai langan väristä. Yhdessä tämän jälkeen luimme kortit:

paidan teksti

esiliinan tekstikorttiTämä asia ei varmaan olisi ottanut näin koville, jos minulla ei olisi ollut 38 vuoden takaista kokemusta asiasta.  Silloinhan tein ensimmäisenä vuonna äitini vanhaan hameeseen itselleni hartuuksia, paitaa ja esiliinaa. Kerroin äitini 30-luvun esiliinassa olleen tummat värjätyt pitsit.  Taito Itä-Suomen = Mikkelin läänin kotiteollisuusyhdistys Piikkopuodin ohjaaja sanoi minulle, että uusi tutkimus on selvittänyt, että pitsit ovat luonnonväristä pellavaa, niin reikäompeleessa kuin esiliinassakin. TosinToini Inkeri oli  jo 1971 sanonut, että esiliinan pitsien olevan tumman ruskeaa pellavaa. Silti hän oli tyytyväinen edellä mainitun kirjan kuvaan, sivu 179. Mitäs minä tuohon, tyydyin asiaan ja nyt sama juttu tuli uudelleen vastaan vielä sekaisempana. Äitini puvussa muuten ei ollut reikäommelta olkapäällä, vaan sinne ommeltiin pala esiliinan pitsiä, joka aina pesussa piti ratkoa pois, koska laski väriä.

sallan essuKuvan pitsit ovat tädilleni vuotta myöhemmin ompelemastani puvusta. Silloin 1979 ei tiedetty nyytingeistä vielä mitään. Kaunista! Tulevan esiliinani tummanruskeat nyytingit näyttävät saman väristä hametta vasten vain mustilta raidoilta. Aina ei voi voittaa.

kötsikkäLaitan kuvan kötsikästäni. Papelointi on nyt seisonut joulukuun alusta saakka, mutta kyllä se siitä vähitellen etenee. Hankalaa se kyllä on, onneksi tyttäreni papeloi jo yhden poikittaisnyytingin, sen hankalimman, ja hän on luvannut tehdä myös alalaidan nyytingin.

reunanyytinkiTässä kuvassa on esiliinan laitojen kapeaa nyytinkiä, missä kulkee kaksi valkoista lankaa. Harmaan tein saatuani uutta lankaa ja toisen tummanruskeista laitoin nuken esiliinaan. Vielä ennen joulua en ollut seonnut värin kanssa, vaan yhä pidin museokortteja oikeina tiedonlähteinäni. Oikealla oleva tumman ruskea, näyttää mustalta, on pesty.

Otsikkokuvassa on sitten tänään valmistunut rihmainen väli harmaalla. Tästä jatkan yhtä jaksoisella katesaumalla etupuolelta taakse, jonka jälkeen leikkaan pääaukon ja sepaluksen. Kirjon ne ja sitten hihoihin. Nyt olen taas intoa täynnä.

Get Adobe Flash player