(Olen taas vaihtanut teemaa, eikä vaihtaminen tähän jää. En pääse tämän ulkonäön suhteen rauhaan ja tammikuussa päivitän uudelleen WordPressin, joten sekin varmaan tuo uudet mutkat ulkonäköön.)

Vuosi sitten, joulukuun alussa kiikutin tämän vanhan kirjoituspöydän kansalaisopiston entisöinti kurssille. Laatikoiden kansia olin jo välitöinäni tuolla kurssilla hionut, mutta varsinaisen pöydän hionta alkoi tammikuussa. Keväällä kannoin kotiin hiotun pöydän ja työnsin sen olohuoneen nurkkaan. Harmi kun siitä vaiheesta ei ole kuvaa. Syksyllä innostuin jatkamaan pöytää, kun minuun otti yhteyttä samanlaisen  pöydän entisöijä. Minä sain häneltä kuvan alkuperäisessä kunnossa olevasta pöydästä ja hän minulta tiedon valmistajasta, joka on Lahden puukalusto Oy, nykyinen Isku. Kiitos Heikki! Minun pöytäni taitaisi olla vielä nurkassa ilman sinun yhteydenottoasi.

Täytyy kyllä tunnustaa, että näin joulun alla, kun on aikalailla puuhaa,  sain lakkausapua mieheltäni. Hän on siinä hommassa myös taitavampi kuin minä ja pääsi samalla kunnostamaan omaa lapsuuden aikaista pöytäänsä. Viimeinen lakkakerros on puolikiiltävää venelakkaa. Toivottavasti pinnasta tuli kestävä. Pöytä on myös asettu omalle paikalleen, kirjahyllyn ja vanhan komeron väliin. Kuva on otettu salamalla ja laatikoiden välissä on tuollaisia valkeita laikkuja, ei niitä pöydässä oikeasti ole. Minähän suunnittelin alunperin tuota pöytää mökin tietokonepöydäksi. Saa nähdä nyt miten tässä asiassa käy. Olkoot nyt toistaiseksi kilipukki tietokoneen paikalla.

Pöydän yläpuolella oleva mielenkiintoinen puuhäkkyrä on antiikkisesta veropeilistä, tosin ylöalaisin. Kun nuo veropeilien ylähäkkyrät eivät mahdu nykyasuntoihin, niin niistä saa viehättäviä koristeita muualle. Komeron ovessa taas on Ukkolassa kutomani laiskanryijy, mihin olen hakenut sienimetsän värejä. Siinä on mielenkiintoinen lomittain menevä sidonta, ei leikattavia kuvioita, vaan kaikki nukat leikataan ja värit pääsevät esille. Täällä noista ryijyistä enemmän.

Olen viime talvesta saakka entisöinyt vanhaa 40 – 50-luvun nojatuolia. Kulttuuriskandaali nimen tuo tuoliprojekti sai siitä, että vanhoista asioista ja esineistä kiinnostunut poikani sanoi, että on kulttuuriskandaali, kun tuollainen tuoli on alennustilassa ja lahoaa parvekkeella. Tuota alennustilaa taisi kestää lähes 30-vuotta.

Tuoli nostettiin sisälle ja se sai kuivua pari kuukautta. Tässä kuvassa se on valmiina  lähtemään kansalaisopiston vanhojen huonekalujen kunnostuskurssille.

Ensin irroitin kaikki osat vanhoista liimauksistaan ja paikkasin aikaisempien korjauksien naulanreiät. Maalin poisto, vanhan lakan ja petsin poishiominen oli koko talven työ, kun sitä pääsi tekemään vain yhtenä iltana viikossa. Hionnan jälkeen liimasin tuolin uudelleen muotoonsa ja kuvassa on viimeinen silaus menossa. Tuoli on pyyhitty kostealla ja pienen viimeistelyn jälkeen se petsattiin tiikin  värisellä vesipetsillä ja lakattiin useaan kertaan.

Päälysteitä en tehnyt itse, vaan teetin ne Tiina verhoilijalla, sillä en uskaltanut ryhtyä niin suurisuuntaiseen työhön, kun ne piti kokonaan uusia jousia myöten.

Nyt isoisäni vanha tuoli on päässyt kolmanteen kotiinsa ja on tällä kertaa iltasatutuolina Roosan ruusuraita maton päällä, joka myös valmistui tuohon remontin alla olevaan 50-luvun taloon, siinä vaiheessa, kun ensimmäiset huoneet saatiin asumiskuntoon.

Olen 1970-luvulla nähnyt jossain lehdessä tuon tuolin ja siinä oli mainittu joko suunnittelijan nimi tai valmistaja, mutta mitään muistikuvaa minulla ei enää ole kenestä tai mistä oli kyse. Enhän silloin antanut tuolille suurtakaan arvoa. Tuo kuva tuolista vain jäi mieleeni, koska minulla itselläni oli samanlainen. Nyt on aika toinen ja vaivannäkö on ollut suuri, joten olisin tosi iloinen, jos joku tunnistaisi tuolin ja kertoisi siitä minulle.