Aihearkisto: Rekipeitto

Talvipäivän jutustelua

Talvinen päivä on mitä kaunein. Sen kunniaksi otsakekuvaksi rekipeiton yläosa. Tämän hurjimuksen on piirtänyt poikani. Minun piirtämä oli hänen mielestään aivan liian lempeä.ruskeat lapasetValoa riitti runsaasti näiden lapasten kuvaamiseen. Ne lähtevät nyt Vantaalle, sillä Liisa on tunnistanut kaikki viisi kirjomaani satua. Siitä olen tosi iloinen. Olen neulonut nämä lapaset luonnonväreillä värjäämästäni Viron maavillasta. Ruskea väri tuli vanhoista kuusenkävyistä, sininen kasvattamastani morsingosta ja oranssi veriseitikeistä.

Vielä on kahdet lapaset lähettämättä, joten satuja kannattaa pohtia. Tasapuolisuuden nimissä minun on nyt sanottava, että olen Repojen sukua. Siksipä rekipeitossa oleva sukulaiseni ilman muuta seikkailee  useammassa sadussa.

rekipeittokettu

Kansansatuja rekipeittossa

Tänään olen ripustanut seinälleni 10 vuoden urakkani. Kudoin pohjakankaan Ukkolassa kansalaisopiston aikana todennäköisesti syksyllä 2003. Kansalaisopistohan lopetti opetuksensa Suonsaarella syksyllä 2003 ja me Akat aloimme toimia itsenäisenä kudontaryhmänä heti tammikuusta 2004.

Keväällä 2009 aloin  värjätä lankoja rekipeittoa varten (ensimmäinen kerta ja toinen kerta ja kolmas kerta), kaksisäikeistä Pirtin karstalankaa tex 140 x 2 ja Raasikun 8/2 lankaa Virosta.  Syksyllä 2009 menin Mikkelin kansalaiopiston kursille Mummon mallit talteen ja aloin kirjonnan jakamalla ensin pinnan vinoneliöihin ja keskustelemalla kovasti siitä, miten vuodenajat pitää esittää. Päädyin painostettuna (sitä tuli myös kotoa käsin) myötäpäivään, vaikka aina olen ajatellut itse talven olevan ylhäällä ja kesän alhaalla, kevään vasemmalla laidalla ja syksyn oikealla laidalla.

Itsenäisyyspäivänä 2011 kirjoin kudontapiirimme näyttelyssä Suonsaaren vanhainkodin alaaulassa peittoani työnäytöksenä.

Maalisuussa 2012 kirjonnat ovat blogini mukaan valmiit ja peitto jäi odottamaan reunoihin ajattelemaani iskuhapsua.  Tuo odotus aika venähti vähän pitkäksi. Iskuhapua laidat eivät saaneet vaan lautanauha hapsut. Ne olivat helpot tehdä. Nyt vähän hävettää tuo peiton seisottaminen. Onneksi kaikki lapsenlapseni eivät ole vielä kavaneet satuiän ohi. Mukava myös tämä blogi, mistä tuon pitkän ajan sai tarkkaan selvitettyä.

Olen jo  maaliskuussa 2012 päättänyt pitää kilpailun. Kirjoin tietoisesti peittooni viisi tuttua kansansatua. Mitkä ne ovat? Kerro se minulle sähköpostilla (ohje vasemmassa sivupalkissa). Kolmelle ensimmäiselle oikein vastanneelle lupaan tehdä kansanomaiset lapaset reikipeiton tähelangoista, niitä kun on paljon.  Ilmoitan tähän artikkeliin laitetulla päivityksellä, milloin kolme oikeaa vastauta ovat tulleet. Satusivulla sitten kerron, ketkä ovat ne onnelliset, joiden käsiä ei enää palele.

Oikein hyvää käsityövuotta 2014!

 

Hapsunauhaa

Jos kaikki menee niinkuin olen suunnitellut, niin pitkäaikainen ja nyt ainakin vuoden jo seisonut urakkani, rekipeitto, on valmis. Tänään sain tehdyksi hapsunauhan sen reunoja kehystämään.

Lautanauhatekniikalla iskuhapusutyyppisen nauhan tekeminen oli helppoa ja joutuisaa. Paljon vaikeampaa oli saada yhtä aikaa kasaan ohje, kaksi lautaa ja nauhaa varten värjäämät lankani. Langat olivat viimeiseksi kateissa ja joulusiivouksen yhteydessä löysin ne lepereiden alta isosta muovikassista.

Nyt välipäivinä on ollut rauhallista ja nauha valmistui pikavauhtia, joten pyrin ompelemaan sen rekipeiton reunaan huomiseksi. Jos peitosta tulee nauhan kanssa liian pikkusievä, niin helppohan tuo on ottaa pois. Katsotaan nyt.

 

 

Sitä sun tätä

Olen matkustellut viime aikoina kovasti junassa, yhdet sukatkin sain tehdyksi, mutta nämä pienet junissa neulatut pussukat ovat näyttämisen arvoisia.

Väkerryksen kautta pääsin tämän kaksivärisen neuloksen ohjeeseen. Todella mainio malli ja suuret kiitokset sinne Väkerrykseen. Tein nuo kesää varten, sillä olen lupautunut värjäämään villalankoja keskiaikapukuun sonnustautuneena rauta-aikatapahtumassa. Silloin täytyy olla pussukoita, joihin piilottaa nykyaikaiset vempaimet. Isomman pussukan pohjaan olen tyytyväinen.

Tässä alkaa valmistua nyöri isompaan pussukkaan. Simppelin helppoa tuon haarukkanyörin teko. Opin sen Mikkelin kansalaisopiston keskiaikapukukurssilla. Toisessa kuvassa on Pirtin kehräämön kampalankaa, vaaleassa vyyhdissä on kaksi säiettä valkeaa ja yksi vaaleanharmaata lankaa, toisessa vyyhdissä ovat valkea, vaaleanharmaa ja tummanharmaa säie. Noita lankoja ei ole värikartassa ja ne on haettava paikanpäältä ja ovat  edullisia tarjouslankoja.

Raveryn kansanperinneryhmässä puuhaillaan yhteisneulontana huivia Oljen ja Haaviston neulemallien mukaan. Siihen minulla ei ollut valmiina lankaa, joten ryhdyin värjäämään noita yllä olevia Pirtin lankoja veriseitikeillä. Näyttää tuo värjääminen onnistuvan keittiössäkin, minähän yleensä värjään kesällä rannalla. Veriseitikki ei ole myrkyllinen.

Sieniä meni keitokseen enemmän, kuin tuo aluksi mittaamaani 31 gr, lisäsin kesken kaiken kourallisen kummallekin vyyhdille. Värjään aina niin, että langat ja sienet ovat yhtä aikaa kattilassa. Tosin tänään kaipasin järveä huuhteluun, sillä roskat eivät lähteneet lavuaarissa pois niin helposti kuin järvessä.

Ensimmäisessä kuvassa ovat nuo yllä esitellyt langat saaneet punaisen sävyn, mielenkiintoisia pinnan vaihteluja. Kun  liemi oli vielä vahvaa, niin karistelin sinne sienipussin pohjat ja  kaksisäikeinen vironvilla-  ja Pirtin kolmisäikeinen vyyhti, molemmat valkeaa karstavillaa,  saivat huomattavasti helakammat värit, kuin kuvassa laidoilla olevat harmaan kirjavat kampalangat.

Tähän väliin nyt kaksi tärkeää asiaa kansallispukuammattilainen Soja pitää blogissaan arpajaisia. On se osallistuttava, sillä kovasti tekee mieleni kiilaferesin ohjetta. Lähde sinäkin mukaan, vielä on maaliskuuta jäljellä. Purnauskis, viehättävä nuori nainen, johon olen tutustunut käsitöiden merkeissä antoi minulle blogissaan tunnustuksen. Kiitos!

 

Tuolla blogissa oli valinnan varaa napata yksi kolmesta tunnustuksesta tai vaikka kaikki. Tämä sykähdytti, sillä menen taas huomenna lego-laatikolle.

Viimeiseksi tulee voitonni kuva –  nyt on rekipeitto kirjottu. Kissan kellot, kesän aurinko viimeiseen kulmaan ja reunojen kuusipistoköynnökset, niitä et ole  nähnyt. Koko peittoa en vielä näytä,  siitä puuttuvat vielä iskuhapsut reunoista.  En osaa tehdä niitä, mutta saan apua ja kuva tulee vasta sitten , kun peitto on ripustettu paikalleen odottamaan lapsenlapsiani sadun kerrontaan. Noista saduista pidän myös blogikilpailun, niin että jos tahdot menestyä, niin palautahan mieliisi suomalaisia eläinkansansatuja.

 

Neulakinnas – ikiaikainen ja niin trendikäs

Tämä blogi on hyvä muistiinpanoväline. Katsoin juuri, että siitä on runsas kolme vuotta, kun opin tekemään kintaita neulalla. Se oli suuri juttu, olihan nyt hallussani taito, jota esimerkiksi äitini ei osannut, mutta arvosti valtavasti. Tässä talven mittaan olen pyöritellyt neulaa hyvinkin ahkerasti ja etsinyt itse oikeata lankaa ja kysellyt sitä myös nettituttaviltani. Kaikki siksi, että ensi viikolla menen ohjaamaan neulakintaan tekoa Mikkelin karjalaisten järjestämälle kurssille. Koen olevani valmis tuohon tehtävään, vaikka en ole koskaan opettanut kädentaitoja. Se on muuten hauskaa, että nuoret ja vanhat nykyisin opettelevat tämän  ikiaikaisen taidon. Hiihtoloman aikana matkustin lapsenlapseni kanssa junassa. Savon radan  iltabendoliinossa minun lisäkseni kinnasneulaa pyöritti myös nuori nainen.

Pari viikkoa sitten Kävin Pirtin kehräämöllä etsimässä sopivia lankoja ja keskustelemassa mahdollisesta Zs -kierteisen langan teosta. Silloin ostin aika paksua nelisäikeistä lankaa (200tex x 4), joista neulasin nämä  linkin alla olevat kintaat. Tuo lanka on liian paksua. Ostin myös ihanan pehmyttä kaksisäikeistä villaa (320tex  x 2 –  150 gr). Lanka oli juuri sen paksuista kuin Virtain villan kolmisäikeinen lanka, jota useat langasta kanssani keskustelleet pitivät parhaimpana lankana neulaamiseen. No, vaikka olisi kuinka oikean paksuista,  niin tämä kaksisäikeinen lanka ei kestänyt neulan kieputtelua ja kierteet purkautuivat. Takasilmukan noukkiminen tuli hankalaksi.

Sisulla tein kintaat valmiiksi. Tuo spiraalirakenne ei myöskään ollut parhaimmillaan noin suuren värieron langoissa, sillä lisäyskohdat näkyvät aika selvästi. Tein kaksivärisyyden oikeastaan siksi, että voin vähän leveillä taidoillani. Lapasen spiraalissa on pyöreä alku, mutta Neulanpistoja sormissani – blogista löysin jo kintaat alotettuani mielenkiintoisen tylpän spiraalialoituksen, jollaisen taidan tehdä seuraavaksi kun spiraalilla leventelen. Spiraalin harmina on lapasen suussa kahden värin erillinen päättäminen. Punoin nauhan tuohon suuaukkoon, jotta se vangitsisi katseet, eikä kerroksien loppumiset hyppäisi silmille.

Nyt ovat raitakintaat valmiit, hieman huovutin ja ompelin tuon tekemäni nauhan . Toisessa kuvassa on kintaan päällä kukkilintu. Sain sen nettiystävältäni Ellisofialta, joka lankakeskustelujen päätteeksi lähetti minulle kokonaisen vyyhdin tuota Virtain villan lankaa ja paljon näytteitä tuon kehräämön muista langoista. Kiitos Ellisofia! Harmi etten saanut tuota lähettämääsi lintua kirjotuksi neulakintaan selkämyksiin. Neulos on vaikea kirjontapohja, enkä yhtään ihmettele, että museoiden kintaissa kuviointi on pitkin lankajuoksuin. Virtain villasta tekemäni kintaat valmistuivat pika vauhtia, lanka kun oli todella maineensa veroista.

Sain valokuvaajan, joten laitoin tähän kintaista monta kuvaa, pidän niistä tavattomasti. Pesemätöntä lankaa oli mukava neulata, langan rasvaisuuskin viehätti ja pesun jälkeen kintaista tuli ihanan pehmeät.  Kuviointiin käytin Ellisofian lähettämiä lankoja, joten kintaat ovat 100% Virtain villaa. Langat ovat värjätty reaktiivivärein. Lapasten suissa on samaa karjalaista sarkaviitan kuviointia, kuin edellisen kirjoitukseni kintaissa. Kämmenselkään yritin ensin kukkilintua ketjupistoin ja varsipistoin. Siitä ei tullut mitään, sitten sommittelin tuon ilman koukeroita olevan villakirjontakuvion, missä  ympyröiden keskellä on  siunaava ja hoitava  kaheksansakarainen eli kannuksen pyörä, jonka on ihan yhtä ikiaikainen  kuin kinnasneulatekniikkakin.

Vielä kuva Walma langoista, jotka eilen ostin vankilan myymälästä kinnasneulakurssia varten. Langat tuntuvat yhtä paksuilta kuin Virtain villa. Niissä ei ole tex-numeroa. Kun siitä valitin Pirtin kehräämön johtajalle, hän vain naurahti ja sanoi,  että se on viisautta. Kyllä Pirtillä vielä se Zs kierteinen lankakin tehdään, mutta milloin, sen aika näyttää. Pyysin langasta Walman paksuista. Walmakin on Pirtillä tehtyä, mutta villa on Pelsolta ja taatusti puhdasta suomenlammasta, kun kerran tulee geenipankista.

Loppuun vielä kuva rekipeittoni viimeisestä  eläimestä, toivoa täynnä oleva  karhu pakkasyössä, ja kaikkihan me tiedämme, kuinka surkeasti siinä lopulta kävi.