Aihearkisto: Viron käsityömatkat

Ukkolassa kudottu matto ja käsityömatka Setomaalle

Olen luvannut kirjoittaa blogiani kerran kuussa. Nyt on tehtävä toukokuun artikkeli tai muuten en ennätä, sillä huomenna matkustan itäiseen naapurimaahan.  Toukokuun aikana olen kutonut Ukkolassa mattoja ja pyyheliinoja. Pyyheliinat ovat vielä tukilla, joten niitä en pysty näyttämään, mutta matot solmin tänään ja ovat tässä.

mattopääty

Kaisun kanssa vedimme talvella Peilikäs-loimen. Ohjeen siihen olin saanut Katilta. Kaisun isä on kotoisin Kainuusta ja hän kuultuaan pelikkäästä oitis halusi sellaiset matot, minä taas olen perinnehöperö, joten etsin kaikkea tuollaista.  Kolmanneksi kutojaksi ilmaanntui Laura. Vedimme vain 25 metrin loimen, mutta nyt meitä on pikkuisen toruttu, sillä loimen olisi täytynyt olla 40 m, jotta kaikki halukkaat olisivat sitä päässeet kutomaan. Kati, jos luet tätä, niin eikös käynyt ihan samalla tavalla kuin sinunkin kudontapiirissäsi . Ai ai, valokuva paljastaa, että vieläon matoissa aikalailla siistimistä.

Olen ollut käsityömatkalla Setomaalla. Tällä kertaa sukkaa kutomassa. Laitan tähän pienen koosteen näkemästäni, sillä näkemistä, hypistelyä, ihailua ja ihmettelemistä oli tavattoman paljon.

setomiehensukatsukanvarsi

Sukkakurssilla kun oltiin niin ensiksi kuvat opettajiemme neulomista sukista.

siperian setukaiset1siperian setukaiset2

Olin lukenut netistä Siperian setokaisten lapasnäyttelystä Võrussa. Silloin harmitti, kun se oli jo loppunut, sillä matkallamme asuimme juuri Võrussa. Riemu oli rajaton, kun nuo lapaset löytyivät Obinitzan taidemajasta.

yksikuviokennolapaset

Samasta talosta löytyivät myös nämä lapaset. Esimmäisessä kuvassa on samakuvio neljässä eri lapasessa. Kyllä värillä on väliä! Toisessa on taidokkaasti kuvioidut kennolapaset, joita neuloin jokunen vuosi sitten, mutta vain kahdella värillä.

lapasia 1 lapasia2

Toisen opetuspäivän opettajamme hotelliimme kantama lapasmäärä oli valtava. Meille selvisi että hän myy niitä ja tässä linkki hänen sivuilleen. Hän oli myös neulonut nuo Siperian setokaisten lapaset kansanperinteen tutkijan kuvauttamasta vihosta.

Minun tekemiseni sitten, – no-, niissä ei ole paljoa kehumista. Sukan alusta en ota kuvaa, mutta vakuutan, että osaan tehdä vitsin – kierreraita-  sukan alkuun ja reikäkerroksen, johon nauha voidaan pujottaa, sekä uuden vitsin. Kirjoneule minulta sujuu ruutupiirroksen mukaan, mutta sukat taitavat nyt jäädä tekemättä. Pullo nyörissä oli haka. Kävin Obinitzan kaupasta ostamassa siideriä, jotta saisin pullon ja koko kotimatkankin sitä solmin. Tuon nyörin ohje on Taitolehdessä (nyt en löytänyt lehteä, mutta päivitän tähän lehden numeron myöhemmin).

pullo2pullo1pullo4

Tietysti pullon voisi vaihtaa kauniinpaan ja pitää keskeneräistä työtä koristeena hyllyllä, mutta siellä Obinitzan kaupassa minulla oli niin hauskaa, joten en voi luopua tuosta pienestä siideri pullosta. Teen nyörin valmiiksi sitten, kun keksin mihin sitä tarvitsen. Langat olivat omiani, itse värjättyä Pirtin tex 180 x 3 lankaa. Yleensä kuljetan näille perinnekäsityökursseille omat värjäämäni langat, kun minusta ikivanhoilla tekniikoilla tulee kaunista  luonnon väreinväreillä ja niitä lankojahan minulla riittää.

Saimaa suosi kirjoneuleen tekemistä

Minut oli värvätty purjehduskilpailuihin lipujen nostajaksi. Mikäs siinä, otin mukaani kaikki keskeneräist neuleeni, keväällä aloittamani viron lapaset ja toiset vikkelisukkani.

Matka keski monta päivää, mutta Saimaa oli melkein tyyni  ja neulominen sujui hyvin. Kulkijoita vaan oli vähän, mutta sentään isäni kaima veti pitkää tukkilauttaa. Toisen yön olimme Sulkavan Linnavuoren laiturissa. Kihnun lapaset olivat jo valmistuneet ja aamulla kiipesin vuorelle niitä kuvaamaan.

Laitoinpa lapaseni kalliolle, männyn kilpikaarnalle tai muinaisen muurin kiveykselle, niin ne aina olivat kuin kotonaan. Ikiaikaiset kuviot, ikiaikaisella vuorella, sinne ne kuuluivat. Noita linnavuoriahan  käytettiin vainon aikana puolustautumiseen, ja onnea ja suojelusta tuovia merkkejä sielä silloin tarvittiin. Noiden merkkien symboliikkaa olen pohtinut tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani.

Purjehduskilpailussa minua ei tarvittukkaan, ja pääsin sen aikana samoamaan mitä ihaninta hiekkaharjuista metsää. Herkkutatteja ajattelin kerätä, mutta niitä ei löytynyt , mutta kehnäsieniä ja puniikkitatteja oli runsaasti.

Paluumatkalla sitten valmistui sinisten lapasten puuttuva pari. Siinä ovat molemmat lapaseni viimeisen yöpymispaikan laiturilla. Toisessa kuvassa on Linnavuorella kuvattujen lapasten 1, 25 mm puikot eväsomenassa. Siniset lapaset neuloin 1,5 puikoilla ja ne kestivät paremmin. Tartosta tullessa eräs matkalaisemme totesi laivalla, että hän tarvitsisi puikkojen suoristajan. Sellaista ei varmaan ole, ja minä toivoisin vahvempi materiaalisia puikkoja, mutta ei niitäkään taida löytyä, kun Suomesta ei muutenkaan saa noin ohuita puikkoja.

Vikkeli sukkani jäivät vielä kesken, sillä paluumatkani loppui lyhyeen, kun Mikkelistä tuli yllättäen kutsu juhliin ja nousin Savonlinnassa linja-autoon, veneen kotipaikka on Rantasalmella. Ei tuo mitään haittaa, eiliset juhlat olivat todella hyvät ja matkan keskeytys mahdollisti tämän kirjoittamisen.

Blogitaukoni on johtunut siitä, että näin ihanana kesänä en ole malttanut tehdä käsitöitä, koska päivät ovat olleet lastenlapsia täynnä ja metsät ovat pursunneet mustikoita. Mutta nyt palataan tavalliseen päiväjärjestykseen ja alan värjätä lankoja, sillä sienisadosta tulee valtava. Olen löytänyt jo okrakääpää!

Perinneneulontaa

Virolaiset perinnelapaseni ovat yhä kesken, mutta matkatoverini laittoi minulle kuvan vapuksi valmistuneista omista lapsistaan, niin tokihan minunkin piti ryhdistäytyä kylmänä vappuna ottamaan nuo neuleet uudelleen esiin.

Nyt on Kihnun vits neulottu kokonaan oikein. Höyrytinkin hieman tuota lapasen suuta, jotta kuvion kauneus tulisi kunnolla esiin. Vits tehdään niin, että ensin neulotaan sileää kahdella värillä, yksi silmä tummalla ja yksi vaalealla, tämän jälkeen neulotaan kierreraita, niin että tumman silmän päälle neulotaan vaalea nurjalla tehty kierre ja vaalean silmän päälle tummalla langalla. Kierreraita tehdään ihan samalla tavalla kuin Mary Olki on opettanut. Tästä kierreraidasta taas laitoin vapun aattona  vuoden takaisen kuvasarjani juuri perustettuun Suomalaisia perinteitä blogiin. Oitishan minä tuonne ilmoittauduin kirjoittajaksi. Tule sinäkin.

Edelliseen artikkeliin Pia laittoi kommentissaan minulle vinkiksi, että Museot online sivustolta löytyy paljon perinneneuleita. No niin onkin, heti sukka hakusanalla löysin Kihnun vitsin itä-karjalaisesta sukansuusta. Niin että ei tuo vitsin vääntö olekaan pelkästään kihnulaista, kyllä nämä neulekuviot ovat yhteisiä meille Itämeren ugrilaisille kansoille ja laajemmaltikin. Noita museokuvia kannattaa muutenkin tutkia, sieltä  löytyy myös muita Mary Oljen neuleisiinsa ottamia kuvioita ja varmaan käyttämättömiäkin.

Virossa olen käynyt opettelemassa sekä sukan että lapasen neulontaa. Kummallakin matkalla on sanottu, ettei kuvion tule mennä tasan. Tasan menemättömyys kohta jätetään sukassa säären sisäpintaan, siihen missä kerroskin vaihtuu ja lapasessa peukaloa vastakkaiselle sivulle. Tärkeää kumminkin on, että kuvio on kämmenen selkäpuolella keskellä ja tietysti sukissa keskellä pohjetta. Tämä on ollut minulle hieman vaikea paikka, mutta nyt toteutin sen tuossa hannunvaakuna/kannuksenpyöräkuviossa, eikä se  näy mitenkään, kun lapanen on kädessä. Siispä en jatkossa enää tuijotakaan silmukkamäärään, vaan etsin mieleiseni kuvion. Tuohon hannunvaakuna/kannuksenpyöräkuvioon olen todella tyytyväinen, niin tutut kuviot suomalaisessa perinteessä, vaikka  neuleohje on myös virolaisesta kirjasta. Kuvien symbolien merkityksistähän kirjoitin tuossa aikaisemmin.

Nyt jäi yhden kuvan vajaus. Tulen siihen luultavasti  liittämään kuvan poikani kihnulaispaidasta, sillä siinä olevan värikkään raidan tekniikka on aina askarruttanut mieltäni, mutta nyt taitaa aueta. Katsotaan olenko oikeassa.

Kintaan neulontaa Tartossa

Siitä on kulunut jo kaksi viikkoa, kun olin Tartossa kinnaskurssilla. Tuo kurssihan oli niitä ihan samoja Airin matkassa tehtyjä käsityömatkoja, joista olen koko blogini ajan täällä kirjoitellut. En nyt pysty sanomaan, oliko viimeinen käsityömatkani Viroon, sillä eihän minun tällekään ollut tarkoitus mennä, kun lapaset eivät houkutelleet, mutta sitten näiltä matkoilta ystäväkseni tullut henkilö sai mieleni muuttumaan, kun hän oli selvittänyt minkä alan asiantuntija opettajamme on.  Eli ensiksi opettajaamme, viehättävään nuoreen naiseen, Kristi Jõesteen, joka toimii Tarton yliopiston alaisen Viljandin kulttuuriakatemian opettajana ja on syvästi perehtynyt perinnetekstiileihin ja itse harrastaa mieluiten neulomista.

Kristi piti meille alkajaisiksi äärettömän hyvän luennon, missä hänen syvä perehtyneisyytensä museoiden neuleisiin, niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen ja kuvioiden kieleen tuli esille, eli sain tuolta matkalta juuri sitä, mitä olin lähtenyt hakemaan.

Ylläolevissa kuvissa on Kristin meille näytille tuomia kintaita. Itse hän neuloi kurssin aikana alle ykkösen puikoilla kertaamattomasta vironvillasta 8/1 kintaita joissa oli 200 silmää! Matkanjohtajallemme hän oli sanonut, että jos hän myisi ne kintaat, niin hänen pitäisi saada 200 euroa. Ostajaa tuskin ilmaantuu. Viimeisessä kuvassa taas on kotiläksymme, sillä emme todellakaan saaneet kintaita Tartossa valmiiksi

Lisätty 16.5 Tuo mainitsemani 200 silmää on liikaa.  Kristin lapasissa oli vain 164 silmää. Ne ovat valmiit ja tässä linkki niihin. Siellä myös lisätietoa noista kintaista.

Laivalla otimme kintaiden aluista yhteiskuvan ja siellä muuten ensimmäinen kinnas taisi saada jo peukalon. Minulta on kuvassa vain vaivainen korineuleinen alku, sillä neuloin laivalla kihnulaista lapasen suuta, enkä raaskinut laittaa sitä kuvaan.

Minun omat kintaani ovat aika myöhässä ja kaukana vielä valmiista. 1.25 puikot ovat tosi hitaat, putoilevatkin, onneksi lanka on karheaa, silmät eivät karkaa. 1,5 puikoilla on parempi neuloa, siniset tehty niillä. Lankana on kaksisäikeistä vironvillaa ja minun värjäämäni langat samanpaksuista Pirtin kaksisäikeistä karstaa. Tarkoitukseni oli ensin neuloa kintaat valmiiksi ja sitten vasta kirjoittaa tämä juttu,  mutta kun ne eivät nopeasti edisty, niin päätin ottaa kuvat keskeneräisistä, panna neuleet syrjään ja keskittyä kevään tuloon. Tuolla kurssilla opin kolme asiaa, joista olen iloinen:  1. Luomaan silmukat niin, että alku näyttää virkatulta. Noin tehdessä tavallaan virkataan luotavat silmät puikon yli. 2. Korinpohja neuleesta olen aina haaveillut, ja nyt kun tuli tilaisuus, niin tartuin asiaan. 3. Kihnu vits – eli kierreraita kihnulaisittain. Tässä kohtaa nolottaa. Minä olin toista vuotta sitten tehnyt kierreraidan monta kertaa ja vääntänyt pyynnöstä siihen ohjeenkin tänne blogiin ja nyt menin ihan sekaisin, kun opettajamme näytti nurjan silmukan koukkaamisen ihan toisella tavalla kuin itse sen olin tehnyt. Onneksi huonetoverini pelasti näyttäen, miten hän sen tekee. Silloinkaan en vielä muistanut, että näin minä sen tein useisiin lapasiin. Kihnun vitsissä  tehdään ennen kiertämistä kahdella värillä kerros oikein ja sen päälle sitten tuo nurjalla neulottu kierre. Näin tulee vaikutelma poikittain menevistä silmukoista. Kaiken lisäksi tuossa minun kintaan varressa ylin vits on väärin väännetty, eli tein samalla värillä päälle kierrettä kuin mitä oli alla. Virheistä ja möhläyksistä oppii!

Siniseen lapaseeni en ole tyytyväinen , tosin varsi on hyvä. Valitsin siihen liian helpon kuvion ja yleisvaikutelma on nuhruinen. Kihnun kintaaseen  valitsin Elumõnu kirjasta kuvion missä on hannunvaakuna ja kannuksenpyörä vierekkäin. Tähän valintaan oli vaikuttamassa samanaikaisesti Ravelryssä käymäni keskustelu kirjontojen merkkien merkityksistä. Hannun vaakunan nimi juontuu kristillisestä perinteestä ja tämä Johannes Kastajasta nimensä saanut merkki symboloikin pyhää kastetta. Merkkiä on jo 400 luvulta käytetty kristityn hautasymbolina. Tietysti sillä on pakanuuden aikainenkin merkitys ,  nelikantainen päättymätön kuvio on taikamerkki, joka tuottaa onnea ja  Ruotsissa sillä on suojeltu karjaa pahoilta hengiltä. Kannuksen pyörä, kaheksansakarainen, siitä keskustelin  Ravelryssä. Tiesin Kihnulta, että merkki siunaa ja hoitaa paikkaa minkä päälle se on kirjottu. Tuossa Elumõnu kirjasta ottamassani kuvassa  Kihnun Roosi miettii myös merkin selitystä ja hän kertoo sen hoitavasta vaikutuksesta ja myös  mainitsee sen  kuvaavan ilmansuuntia.   Hannun vaakunaa myös  hän pitää taikamerkkinä. Roosia  erityisesti kiinnostaa näiden merkkien yhteisvaikutus. Kannuksen pyörä on ugrilaisessa perinteessä hyvin laajalle levinnyt. Näitä asioita pitää penkoa eri lähteistä, olisipa kiva, jos joskus joku perinnettä tutkinut kirjoittaisi niistä ihan oman kirjan.

Minun kamerani teki tenän Kansallismuseossa, missä oli valtavat kansallispukujen kokoelmat ja vedettävistä laatikoista tuli esiin mitä ihanimpia kintaita. Onneksi kamera ei toiminut, muuten tämä juttu lihoisi liikaa. Mutta lelumuseossa  kamera toimi  ja kuvata sai, kun ei käyttänyt salamaa.

Ugrilaisten kansojen asuin alueista otin tietysti kuvan, sillä käsityöharrastukseni suunta voisi vaihtua, vanhan rajan takaiseen Karjalaan tekisi mieleni vastaaville matkoille. Vieressä oleva kuva on tuon ugrilaisen vitriinin leluja. Alakuvassa on sellainen nukkekoti, kuin minulla oli lapsena, tulipa nostalginen olo. Keskiaikapukunuket kuvasin malliksi ensisyksyn kurssille.

Seuraava Airin matkassa tehtävä käsityömatka vie syksyllä Muhun saarelle, kirjontojen pariin.  Siitä ilmoitetaan Suuressä Käsityölehdessä. En tiedä vielä lähdenkö. Niistä runsaista ja mahdollisimman oikean näköisistä kukkakirjonnoista en oikein välitä, mutta tuosta ostamastani Meite Muhu mustrid kirjasta näkyy, että saaren käsityöperinne on paljon , paljon muutakin. Johtuukohan tuo vanhojen mallien säilyminen ja koreat kirjonnat ortodoksisuudesta, sillä muhulaiset ovat kihnulaisten tavoin 1800-luvulla kääntyneet ortodoksi uskontoon. Kihnulla siksi että saivat tsaarilta maata, eiköhän sama asia ole tällä toisellakin saarella syynä.  Soja piti  karjalaisista kansanpuvuista luentoa Mikkelissä pari vuotta sitten ja sanoi, että ortodoksi nainen sai koreilla, se selittää selvästi karjalaisessa pukeutumisessa olevia eroja. Eteläisessä naapurimaassamme taitaa olla samoin. Mutta ei tuo vielä yksiselitteisesti selitä perinnekäsityön säilymistä elävänä tähän päivään.

Tulin korjaamaan virhettäni seuraavasta Airin matkassa tehtävästä käsityömatkasta. Sitä ei tehdä Muhuun, vaan muhulaista kirjontaa opetellaan Haapsalussa aikataulu ja hotelli tilanteen takia.

Sitten vielä yksi asia, ja olisi hyvä, jos joku teistä voisi asiaan vaikuttaa. Opettajallamme Kristi Jõestella on sormikasnäyttely, joka päättyy Põltsamaalla toukokuun viimeinen päivä. Tuo näyttely olisi hyvä saada Suomeen ja sovittua siitä Kristin kanssa ennen kuin hän myy sormikkaansa. Kirjoitin asiasta Jyväskylän käsityömuseoon, mutta sieltä ei tullut minkäänlaista vastausta. Nyt on matkatoverini ollut yhteydessä Joensuun Taitokortteliin ja minä sen jälkeen Kenkäveroon ja asia näyttää jo hieman valoisemmalta.  Näyttelyhän voisi kiertää muissakin käsityökeskuksissa. Kristi voisi tulla avajaisiin  pitämään  hyvän luentonsa. Kristin sormikkaat eivät ole museokopioita, vaan hän on jokaiseen soveltanut jotain omaa, vaikka virikkeet ovat museoista. Sormikkaissa on käytetty kirjoneuleita, mutta myös paljon perinteestä nousevia kirjontoja, joiden kielen Kristi taitaa. Sormikkaita on pitkälti toista sataa.

Ja ihan samanaikaisesti kun minä olen kirjoittanut tätä, näyttää matkatoverini Tii tehneen oman raporttinsa. Kun kerran jaksoit seurata minua loppuun sakka, niin siirrypä Tiin blogiin, niin näet kuvia matkaltamme vähän laajemmaltakin.

Uusi vuosi ja uusi tapa neuloa

Joulukuun alkupäivinä olin koukussa unelman ohkaiseen mohairsilkki-neuleeseen. En tehnyt sitä jouluksi valmiiksi, sillä henkilö jolle sitä lahjaksi ajattelin olikin lähtenyt maasta. Välipäivinä neule sitten valmistui. Nyt yhteys tuohon neuleen saajaan on saatu ja se lähtee postin mukana kauas Afrikkaan, joten ansaitsi tulla kuvatuksi lumisella pihallani.

Pusero tai paremminkin tunika on neulottu yhtenä kappaleena. Mallin suunnittelija on Anna Virosta ja ohjeen löytää Modasta 6/2010, mutta myös Annan blogista. Tuohon neuleeseen meni mohairsilkki lankaa 50 grammaa, ja sitä neulo kuin unessa, niin ihanaa tuo lanka, sekä malli oli.

Ylhäältä alaspäin neulesuunta puseroissa alkoi kiinnostaa. Pia on neulonut sellaisen kasvivärjätyillä langoilla ja Anna tekee kaikki neuleensa noin. Selasin Annan blogia ja sitten uskaltauduin aloittamaan paksua villatakkia. Tällä kertaa leikin uhkarohkeaa, kun esittelen keskeneräistä työtäni, sillä tämä voi ihan hyvin epäonnistua. Jos niin käy, niin pistän koko neuleen pesukoneeseen ja huovutan sen töppösten materiaaliksi. Lankana on Raijan aitan Raijan kudontapiirini näyttelyssä kehräämää möykkyvillaa. Hän kehräsi villan Ukkolaan ja minä lunastin sen sieltä ja tilasin Raijalta vähän lisää, jotta saisin tuon haluamani villatakin. Katsoin Raijan aitan nettikauppaan, lankaa ei ollut myynnissä, mutta kyllä sitä sieltä saa.

Työ on ensimmäisessä kuvassa kainaloissa asti. Tein ensin etukappaleet, ja niistä nostin silmät takakappaleeseen. Toisessa kuvassa koko työ on yhdellä pyöröpuikolla ja jatkuu alas päin.  Koko neule toteutetaan yksi oikein, yksi nurin joustinneuleella, mikä on tuohon lankaan Raijan Aitassa hyväksi havaittu tapa neuloa. Minun on nyt odoteltava lisää tuota möykkylankaa, jotta voi jatkaa hihoihin, joihin meinaan nostaa silmät hiha-aukoista, sillä yhtään saumaa en tee tuohon takkiin. Hiha-aukkoon on tarkoitus virkata kerros, josta silmät nousee. Katsotaan nyt miten käy. Kyllä minä työn esittelen vaikka susi syntyisi.

Nyt vielä  tieto siitä, että olen taas päättänyt lähteä käsityömatkalle Viroon, Tarttoon neulomaan lapasia. Osaanhan minä lapasia tehdä ja kirjoneuleisiakin,  mutta kun tänään sain tietää, että siellä on opettajana Viljandin amattikorkeakoulun perinnekäsitöiden opettaja Kirsti Jõeste, niin minua ei enää pidättele mikään. Ilmoitukset noista  matkoista tulevat Suuren Käsityölehden helmikuun numeroon ja ne toteutuvat huhtikuussa.