Siitä on kulunut jo kaksi viikkoa, kun olin Tartossa kinnaskurssilla. Tuo kurssihan oli niitä ihan samoja Airin matkassa tehtyjä käsityömatkoja, joista olen koko blogini ajan täällä kirjoitellut. En nyt pysty sanomaan, oliko viimeinen käsityömatkani Viroon, sillä eihän minun tällekään ollut tarkoitus mennä, kun lapaset eivät houkutelleet, mutta sitten näiltä matkoilta ystäväkseni tullut henkilö sai mieleni muuttumaan, kun hän oli selvittänyt minkä alan asiantuntija opettajamme on. Eli ensiksi opettajaamme, viehättävään nuoreen naiseen, Kristi Jõesteen, joka toimii Tarton yliopiston alaisen Viljandin kulttuuriakatemian opettajana ja on syvästi perehtynyt perinnetekstiileihin ja itse harrastaa mieluiten neulomista.
Kristi piti meille alkajaisiksi äärettömän hyvän luennon, missä hänen syvä perehtyneisyytensä museoiden neuleisiin, niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen ja kuvioiden kieleen tuli esille, eli sain tuolta matkalta juuri sitä, mitä olin lähtenyt hakemaan.




Ylläolevissa kuvissa on Kristin meille näytille tuomia kintaita. Itse hän neuloi kurssin aikana alle ykkösen puikoilla kertaamattomasta vironvillasta 8/1 kintaita joissa oli 200 silmää! Matkanjohtajallemme hän oli sanonut, että jos hän myisi ne kintaat, niin hänen pitäisi saada 200 euroa. Ostajaa tuskin ilmaantuu. Viimeisessä kuvassa taas on kotiläksymme, sillä emme todellakaan saaneet kintaita Tartossa valmiiksi
Lisätty 16.5 Tuo mainitsemani 200 silmää on liikaa. Kristin lapasissa oli vain 164 silmää. Ne ovat valmiit ja tässä linkki niihin. Siellä myös lisätietoa noista kintaista.


Laivalla otimme kintaiden aluista yhteiskuvan ja siellä muuten ensimmäinen kinnas taisi saada jo peukalon. Minulta on kuvassa vain vaivainen korineuleinen alku, sillä neuloin laivalla kihnulaista lapasen suuta, enkä raaskinut laittaa sitä kuvaan.


Minun omat kintaani ovat aika myöhässä ja kaukana vielä valmiista. 1.25 puikot ovat tosi hitaat, putoilevatkin, onneksi lanka on karheaa, silmät eivät karkaa. 1,5 puikoilla on parempi neuloa, siniset tehty niillä. Lankana on kaksisäikeistä vironvillaa ja minun värjäämäni langat samanpaksuista Pirtin kaksisäikeistä karstaa. Tarkoitukseni oli ensin neuloa kintaat valmiiksi ja sitten vasta kirjoittaa tämä juttu, mutta kun ne eivät nopeasti edisty, niin päätin ottaa kuvat keskeneräisistä, panna neuleet syrjään ja keskittyä kevään tuloon. Tuolla kurssilla opin kolme asiaa, joista olen iloinen: 1. Luomaan silmukat niin, että alku näyttää virkatulta. Noin tehdessä tavallaan virkataan luotavat silmät puikon yli. 2. Korinpohja neuleesta olen aina haaveillut, ja nyt kun tuli tilaisuus, niin tartuin asiaan. 3. Kihnu vits – eli kierreraita kihnulaisittain. Tässä kohtaa nolottaa. Minä olin toista vuotta sitten tehnyt kierreraidan monta kertaa ja vääntänyt pyynnöstä siihen ohjeenkin tänne blogiin ja nyt menin ihan sekaisin, kun opettajamme näytti nurjan silmukan koukkaamisen ihan toisella tavalla kuin itse sen olin tehnyt. Onneksi huonetoverini pelasti näyttäen, miten hän sen tekee. Silloinkaan en vielä muistanut, että näin minä sen tein useisiin lapasiin. Kihnun vitsissä tehdään ennen kiertämistä kahdella värillä kerros oikein ja sen päälle sitten tuo nurjalla neulottu kierre. Näin tulee vaikutelma poikittain menevistä silmukoista. Kaiken lisäksi tuossa minun kintaan varressa ylin vits on väärin väännetty, eli tein samalla värillä päälle kierrettä kuin mitä oli alla. Virheistä ja möhläyksistä oppii!


Siniseen lapaseeni en ole tyytyväinen , tosin varsi on hyvä. Valitsin siihen liian helpon kuvion ja yleisvaikutelma on nuhruinen. Kihnun kintaaseen valitsin Elumõnu kirjasta kuvion missä on hannunvaakuna ja kannuksenpyörä vierekkäin. Tähän valintaan oli vaikuttamassa samanaikaisesti Ravelryssä käymäni keskustelu kirjontojen merkkien merkityksistä. Hannun vaakunan nimi juontuu kristillisestä perinteestä ja tämä Johannes Kastajasta nimensä saanut merkki symboloikin pyhää kastetta. Merkkiä on jo 400 luvulta käytetty kristityn hautasymbolina. Tietysti sillä on pakanuuden aikainenkin merkitys , nelikantainen päättymätön kuvio on taikamerkki, joka tuottaa onnea ja Ruotsissa sillä on suojeltu karjaa pahoilta hengiltä. Kannuksen pyörä, kaheksansakarainen, siitä keskustelin Ravelryssä. Tiesin Kihnulta, että merkki siunaa ja hoitaa paikkaa minkä päälle se on kirjottu. Tuossa Elumõnu kirjasta ottamassani kuvassa Kihnun Roosi miettii myös merkin selitystä ja hän kertoo sen hoitavasta vaikutuksesta ja myös mainitsee sen kuvaavan ilmansuuntia. Hannun vaakunaa myös hän pitää taikamerkkinä. Roosia erityisesti kiinnostaa näiden merkkien yhteisvaikutus. Kannuksen pyörä on ugrilaisessa perinteessä hyvin laajalle levinnyt. Näitä asioita pitää penkoa eri lähteistä, olisipa kiva, jos joskus joku perinnettä tutkinut kirjoittaisi niistä ihan oman kirjan.
Minun kamerani teki tenän Kansallismuseossa, missä oli valtavat kansallispukujen kokoelmat ja vedettävistä laatikoista tuli esiin mitä ihanimpia kintaita. Onneksi kamera ei toiminut, muuten tämä juttu lihoisi liikaa. Mutta lelumuseossa kamera toimi ja kuvata sai, kun ei käyttänyt salamaa.




Ugrilaisten kansojen asuin alueista otin tietysti kuvan, sillä käsityöharrastukseni suunta voisi vaihtua, vanhan rajan takaiseen Karjalaan tekisi mieleni vastaaville matkoille. Vieressä oleva kuva on tuon ugrilaisen vitriinin leluja. Alakuvassa on sellainen nukkekoti, kuin minulla oli lapsena, tulipa nostalginen olo. Keskiaikapukunuket kuvasin malliksi ensisyksyn kurssille.


Seuraava Airin matkassa tehtävä käsityömatka vie syksyllä Muhun saarelle, kirjontojen pariin. Siitä ilmoitetaan Suuressä Käsityölehdessä. En tiedä vielä lähdenkö. Niistä runsaista ja mahdollisimman oikean näköisistä kukkakirjonnoista en oikein välitä, mutta tuosta ostamastani Meite Muhu mustrid kirjasta näkyy, että saaren käsityöperinne on paljon , paljon muutakin. Johtuukohan tuo vanhojen mallien säilyminen ja koreat kirjonnat ortodoksisuudesta, sillä muhulaiset ovat kihnulaisten tavoin 1800-luvulla kääntyneet ortodoksi uskontoon. Kihnulla siksi että saivat tsaarilta maata, eiköhän sama asia ole tällä toisellakin saarella syynä. Soja piti karjalaisista kansanpuvuista luentoa Mikkelissä pari vuotta sitten ja sanoi, että ortodoksi nainen sai koreilla, se selittää selvästi karjalaisessa pukeutumisessa olevia eroja. Eteläisessä naapurimaassamme taitaa olla samoin. Mutta ei tuo vielä yksiselitteisesti selitä perinnekäsityön säilymistä elävänä tähän päivään.
Tulin korjaamaan virhettäni seuraavasta Airin matkassa tehtävästä käsityömatkasta. Sitä ei tehdä Muhuun, vaan muhulaista kirjontaa opetellaan Haapsalussa aikataulu ja hotelli tilanteen takia.
Sitten vielä yksi asia, ja olisi hyvä, jos joku teistä voisi asiaan vaikuttaa. Opettajallamme Kristi Jõestella on sormikasnäyttely, joka päättyy Põltsamaalla toukokuun viimeinen päivä. Tuo näyttely olisi hyvä saada Suomeen ja sovittua siitä Kristin kanssa ennen kuin hän myy sormikkaansa. Kirjoitin asiasta Jyväskylän käsityömuseoon, mutta sieltä ei tullut minkäänlaista vastausta. Nyt on matkatoverini ollut yhteydessä Joensuun Taitokortteliin ja minä sen jälkeen Kenkäveroon ja asia näyttää jo hieman valoisemmalta. Näyttelyhän voisi kiertää muissakin käsityökeskuksissa. Kristi voisi tulla avajaisiin pitämään hyvän luentonsa. Kristin sormikkaat eivät ole museokopioita, vaan hän on jokaiseen soveltanut jotain omaa, vaikka virikkeet ovat museoista. Sormikkaissa on käytetty kirjoneuleita, mutta myös paljon perinteestä nousevia kirjontoja, joiden kielen Kristi taitaa. Sormikkaita on pitkälti toista sataa.
Ja ihan samanaikaisesti kun minä olen kirjoittanut tätä, näyttää matkatoverini Tii tehneen oman raporttinsa. Kun kerran jaksoit seurata minua loppuun sakka, niin siirrypä Tiin blogiin, niin näet kuvia matkaltamme vähän laajemmaltakin.