Aihearkisto: Puuvilla

Kaksi erilaista kantapäätä virkattuihin sukkiin

Virkkasin viimeviikolla venematkan aikana sukat, joista ensiksi valmistuneen esittelin jo  edellisessä artikkelissa. Punakuvioisissa sukissa on jälkikäteen tehty kantapää.  Sukupolvien silmukat kirjassa olevissa Karjala-sukissa on tälläinen kantapää, joten ohjekin siihen löytyy.

punainenNäin tehtäessä kantapään kohdalla jätetään puolet virkkauksesta odottamaan ja  puolikkaan tilalle luodaan yhtä monta silmukkaa kuin odottaa. Kun sukka muuten on valmis, niin kantapääreikää aletaan täyttää pyörönä kaventan joka kerroksella  molemmissa sivuissa silmukka. Lopuksi tehdään sädekavennus, kavennetaan 6 kertaa joka kerrokselle, kunnes jäljellä on 6 silmukkaa. Kantapää näkyy paremmin edellisen artikkelin kavassa.

Tällä viikolla virkkasin uudet sukat. Nuo punakuvioiset olin aloittanut kärjestä, mutta nämä aloitin suusta, jotta helposti saisin tavallisen lappukantapää. Nytkin kantapään kohdalle tultaessa jaoin silmukat kahtia ja aloin tehdä kantalappua eestaasvirkkauksella.

kanta_oikeapuoliKun virkkasin oikealla puolella otin koukulle edellisen kerroksen etureunan.

kantalappu_nurjaNurjalla puolella taas virkkasin takareunaan. Näin tulee mielenkiintoinen pintarakenne. Oikealta puolelta pinta näyttää aina oikein neuleelta, mutta nurjalla puolella on aika sileää pintaa.

turkoosiTähän sukkaan tein sädekavennuksen kärkeen.

langatValkeana lankana minulla on kudontapiirini pohjattomista varastoista löytämäni kela merseroimatonta puuvillalankaa, Värilliset langat taas ovat Sandnes Garnin Mandarin Petit- lankaa. Valkea  on hieman ohuempaa, mutta ei se haittaa. Virkkuukoukku on 3,5.  Silmukoita on 60. Ennen kantapäitä olen lisännyt 2 silmukkaa molemmissa laidoissa ja pian kantapään jälkeen kaventanut ne pois.

molemmat_2Vaikea sanoa kumpi sukka on parempi. Punaiseen sukkaan olisn voinut tehdä aloitusketjun hieman lyhyemmän ja sitten lisätä ensimmäisillä kerroksilla enemmän. Suut ovat löysät. Puuvillalanka ei veny, ne on tehtävä sellaisiksi, jotta ne saa jalkaa, Joustavaa kerjuvirkkauspintarakennetta en ole vielä löytänyt.

sandaaleissaKesäsandaaleihin minä nämä venematkalla suunnittelin. Ei hassummat, Nyt voin valita sukan sen mukaan, kumpi väri sopii paremmin päälläni olevaan puseroon,

Paimenen neule

Kun olen 1,5 vuotta virkkannut kiinteää ketjuvirkkausta, selvittänyt sen mielenkiintoisia saloja ja kirjoittanutkin ne kirjaan Sukupolvien Silmukat,  niin ei virkkauksesta pääse eroon, koukussa kun olen. Nytkin kylminä alkukesän päivinä, Venäjän tullijonossa ja veneen avotilassa hellepäivinä Saimaalla virkkasin pieniä pusseja.

tytöilleTässä on pussukat pienille tytöilleni ja heidän äideilleen. Kyllä niissä kolikot pysyvät, kokemusta on, kun minulla on itsellänikin samanlainen.

punainen_2Tämä punainen, hienon rouvan sormikkaiden virkkauskuviolla tehty on minun. Se on uusi, ei siis se merseroidusta langasta virkattu vuoraamaton, minkä aikaisemmin esittelin. Nyt on lanka pehmeää (Mandarin Petit) ja sisällä on siisti vuori. Kukkaroon mahtuu kolikot ja kännykkä.sinisiäNäillä kukkaroilla ei vielä ole sijoituspaikkaa, mutta eiköhän nekin pian omistajan löydä, voin viedä vaikka ystävilleni yllätyslahjoiksi. Noissa sinivalkoisissa on Sorreitten sormikkaiden kuvionti.

ilman sulkijaaIso kasa vielä odottaa metalista sulkijalaitetta. Sopivan kokoiset  ovat loppu niin Joensuusta, kuin Mikkelistäkin.

sukkaOnneksi aloin veneessä Joensuusta palatessa jo virkata sukkia.  Tuo jalkapöydän punainen kuvio on sijoitettu niin että se näkyy kesäsandaleistani. Toinen sukka on vielä tekemättä.

Otsikko Paimenen neule on suomennos Skotlannissa käytetystä ketjuvirkkauksen nimestä Shepherd´s knitting.