Nummitatti, tavallaan roskasieni hiekkateiden varsilla, keräsin sitä kaksi muovikassillista ja 40 litran kattilani kävi ahtaaksi, mutta kaunista keltaista tuli.
Värjäsin lähes puoli kiloa Pirtin liukumeleerattua harmaata kaksisäikeistä karstaa. Kivasti väri vaihtelee eri vyyhdeissä. Keskimmäiset vyyhdit laitoin samaan aikaan pataan. Langat olivat kakkoslaatua, mutta en huomannut niissä alunperin eroja, mutta eri lailla ne väriä imivät. Kolmas vyyhti pääsi pataan jonkun aikaa myöhemmin ja on siksi vaalein. Mutta nuo värierot eivät haittaa, käytän langan rekipeittoni reunoja kiertävään iskuhapsuun. Keltainen vyyhti on kahdella hahtuvalla yksisäikeiseksi kierrettyä hahtuvalankaa. Se imee väriä erittäin hyvin, on melkein kuin tuo auringonkukka.
Mökkitiellämme oli nähty karhun jäljet, viikkoa myöhemmin siellä oli taas jonkun eläimen jäljet. Soitin niistä miehelleni ja hän käski ne valokuvata. Tällä kertaa kulkija ei ollut karhu, todennäköisesti ilves, mutta karhunkäävän löysin jälkien luota tienpenkasta. Niin riemuissani olin tuosta sienestä, että en hoksannut kuvata sitä kasvupaikassaan, vaan vasta pihanurmikolla. Seuraavana päivä ryhdyin värjäyshommiin. Karhunkääpää oli 1,150 gr
Ulkohellaani olen täällä monesti kehunut. Siinä on ensimmäinen vyyhti värjäytymässä levyn päällä, samaa hahtuvalankaa kuin tuo tattiliemessä ollut valkea lanka, ja uunissa on samanaikaisesti sienikiusausta. Tuliko sinulle nälkä? Se on tuon kuvan tarkoitus. Mutta ei tuona värjäyspäivänä kakki kumminkaan ollut niin auvoista, ilman lämpötila oli alle 10 astetta, joten vähän vilpoista oli syödä tuolla katoksessa. Onneksi norppauimari oli edellisenä päivänä saapunut Lappeenrantaan, sillä on täällä Saimaan rannoilla joskus aika koleaa. Olin koukussa tuon norppauinnin seuraamiseen, siksi se varmaan vieläkin kummittelee, vaikka sienistä minun piti tarinoida.
Tämä karhunkäävällä värjääminen on minulle tärkeä asia. Viime kesänähän olin löytänyt kuvaamatta jääneet kaksi sientä, joita pidin partaorakkaina ja ne antoivat valtavasti keltaista väriä. Riihivillan Leena silloin epäili tuota partaorakas asiaa ja sanoi, että jospa minä olinkin löytänyt karhunkääpiä. Olen käynyt elokuussa tuossa Puumalan yläpuolisessa saaressa, mistä komeat ja värikkäät sienet löysin. Ei siellä nyt ollut mitään. Löytämäni karhunkääpä oli aivan erivärinen, kuin viimevuotiset sienet, mutta käsituntuma oli samantapainen, vaikka viimevuotiset olivat päässeet kokonaisina kuivumaan. Tuo värikin on ihan samansävyistä, vaikkakin nyt vaaleampi, sientähän oli vähemmän. Olin erehtynyt, pikkuisen harmittaa, kun orakkaan piikit ja tatin pillit sekoittuvat, mutta saan synninpäästön. Villatakissani ei olekaan uhanalaisen sienen väriä, vaan karhunkäävän, jonka saa löydettäessä kerätä. On tuo kaima tuolla Etelä-Suomessa aikamoinen värjäyksen ammattilainen.
Sienijuttua tämäkin, kääpäpaperieni kirjo on upea. Ei ihme, että sen teko on alkanut juuri luonnonvärjärien keskuudessa. Toisessa kuvassa on nuori kantokääpä. Siitä tulee muuten kolmannen väristä kantokääpäpaperia, sillä vasemmalta katsoen kolmas ja neljäs paperi ovat myös eri ikäisistä kantokäävistä. Tuosta nuorimmasta tulee violettiin taipuvaa paperia, mutta sitä ei ole vielä kuvassa, vaan paperi on kuivumassa painon alla. Löysin todella paljon nuorta kantokääpää ja annan sen luontokeskus Oskariin, missä tehdään kääpäpaperia sienipäivän yhteydessä 22.9. Olen itse silloin siellä värjäämässä lankoja, joten jos olet lähettyviltä, niin tule moikkaamaan. Olisi kiva jutella enemmänkin näitä sienijuttuja.
Opin kääpäpaperin teon Värjäripäivillä. Kamerastani löytyikin kuvia sieltä, joten laitan ne tähän loppuun, sillä niiden pohjalta osaat tehdä tuota paperia, etenkin jos olet joskus valmistanut paperia käsin. Pökkelöstä tulee minusta paras paperi, punakääpä on myös huippujuttu, ja mutta taulastakin saa kivan karheaa paperia. Mitään muuta ei tarvita kuin mössättyä kääpää ja vettä. Joten siitä vaan. Viirassa on kumminkin hyvä käyttää välikangasta tarttumisen estämiseksi. Ohjekin löytyy Karoliina Tetrin kirjasta.