Aihearkisto: Villa

Partiolapaset

30.10.2014 leena 3 kommenttia

Oiskohan tuosta 15 vuotta tai enemmänkin kun neuloin viimeksi partiolapaset. Eihän kynsikäslapaset mitkään kummajaiset ole, mutta tällä tavalla neulottuja en ole muualla nähnyt. Silloin kauan sitten nuori partiojohtaja oli tehnyt tälläiset. Tutkin hänen tumppujaan ja tein samanlaiset omalle pojalleni. Siitä miten tuo tyttö oli lapaset keksinyt näin tehdä en tiedä, eikä hän itsekkään muista. Mutta sen tiesin, että hän muutaman vuoden kuluttua kehitteli mallia käsityöopettajakoulussa lankatöiden opinnoissa ja nyt kertoi minulle tehneen silloin niihin ohjeen. Minulta on turha pyytää ohjetta, se on tuon käsityöopettajan juttu. Ilman ohjetta minä olen nuo tehnyt 15 vuotta sitten ja tällä viikolla, mutta voinhan aina kuviani näyttää.

Nyt minun on aika tehdä uusi erä partiolapasia. Tuo partioharrastus kun on sellainen suvussa kulkeva tapa viettää nuoruuttaan. Näiden lapasten saaja ja kaksien muidenkin tekolistalla olevien lapasten saajat ovat neljännen polven partiolaisia. Laskin juuri, olisiko suvussamme mahdollista olla viidennen polven partiolainen. Kyllähän se teoriassa saattaisi ollat mahdollista. Isäni vanhemmat asuivat paikkakunnalla missä toimi partio. Heidän olisi pitänyt liittyä siihen 1910 ja painua harrastuksensa kanssa maan alle aina vuoteen 1917 ja kaikenaikaa olla aikuispartiolaisia.

Valmiit lapaset on syytä näyttää ensimmäiseksi. Tässä on juuri ottamani kännykkäkuva. Kävin sen nappaamassa, kun ilta alkoi hämärtyä.

Tein lapaset jämälangoista, joten mitään saman värin kerimistä raitalangassa en periaatteesta harrastanut.

Tein ihan ensimmäiseksi kynsikkäät. Resori on joka mummon seiskaveikkaa ja kämmenosuus woolia. Lisäsin jokun silmukan kämmeneeseen.

Noukin resorin viimeiseltä kerrokseta silmukat. Silmukoita on samanverran kuin ranteessa. Työnsin kynsikäskämmenen resorin sisään ja neuloin lapaset. Pukemisaukko on kämmenen päällä, ja sen reunat virkkasin kiinteiden ketjusilmukoiden takareunaa. Lisäsin muutaman silmukan molemmissa laidoissa, jotta aukko antaa riittävästi periksi. Kirjoneuleosuuden ajattelin lämmittävän sormien päitä.

Lapaset on tehty noin 12-vuotiaalle, joten minun kämmeni on niihin liian iso. Ei ollut parempaa mannekiinia kuvauksiin, joten näiden minun ottamien kuvien vasemmasta kädestäni taytyy kelvata.

Kyllä nuo talvenpakkasissa lämmittävät, eikä tuo luonnon indigolla värjätty lankani näytä yhtään riitelevän Novitan desinglangan kanssa.

Partiossa tehdään kaikenlaista kivaa, eikä aina peukalon käyttö ole kovin tarpeellista. Näin se pysyy lämpimänä.

Mutta kun nuotiota menee sytyttämään talvipakkasella tai joutuu käyttämään puukkoa, niin kaikkien sormien on hyvä olla käyttövalmiina. Tämän mallisissa kynsikäslapasissa on se hyvä puoli, että lapanen siirtyy kokonaan syrjään ranteeseen, eikä häiritse läpättämällä tärkeitä puuhia.

Villa

Yli nostettu silmukka

26.10.2014 leena Yksi kommentti

Edellinen postaukseni on sukista, joita kutsun rokokkaiksi. Niiden varressa oleva kuvio saadaan aikaseksi neulomatta jätetyillä silmukoilla, jotka kulkevat useamman kerroksen yli. Neuloin noita sukkia erilaisilla rokokasversioilla seitsemät, mutta yli vedetty silmukka pitää minua vain pinteessään.

Sukat jo neulottuani sain Punomosta postia, jonka mukana tuli linkki erilaisiin pintaneuleisiin. Niitä selatessani todella jähmetyin tämän mallin kohdalla. Siinä pelataan kolmella värillä ja käytetään samanlaista kerroksein yli vedettyä silmukkaa kuin rokokkaissa, selviä sukulaisneuleita.

Jotenkin noin täytyy olla tehty Virkki-museon kokoelmiin kuuluvat lapsen lapaset Sakkolan Haparaisista. Niiden pintarakenne ei ratkennut Sukupolvien silmukat kirjaa tehtäessä. Nyt minua ihmetytti, miten en ollut tätä keksinyt aikaisemmin. Ehkä tämän pintaneuleen aika on minulla vasta nyt, kun olin herkistynyt tekemään rokokkaita.

Tein ihan ensimmäiseksi vasemmalla olevat lapsen lapaset. Olin tosi tyytyväinen tuotokseen ja sen innoittamana neuloin samalla tavalla seuraavat lapaset ja vielä kolmannetkin, jotka ovat rokkaat: yksi silmukka kolmen yli ja reunuskerroksia kaksi, oikea ja nurja. Näin en ollut tehnyt sukkiin.

Tämän jälkeen aloin tehdä ohjetta Sakkolan Haparaisten kylästä peräisin oleville lapasen lapasille. Aika pian totesin että ensimmäiset ovat väärin tehdyt. Esikuvana olevissa ei voi olla kolmea kerrosta väriraidoissa. Uusiksi meni. Ensimmäinen uusista pääsi jo ylläolevaan kuvaan, toisen ollessa vielä puikoilla.

Tässä lapsen lapaset ovat kuvattu esikuvana olevien lapasten pienkuvakopion kanssa. Se että ne eivät päässeet kirjaan, johtuu osittain siitä, että museon pienkuvasta oli vaikea erotella silmukoita ja malli sotkeutui kirjoneuleseen.

Tekemäni ohjeen lähetin sakkolalaisten pitäjälehteen, mutta laitan sen nyt myös tuonne ohjeisiini, löytyvät sivun ylälalaidasta mustalta alueelta. Jos kiinnostaa niin ole hyvä ja neulo omalle pikku vunukallesi samanlaiset lapikkaat. Pysyvät hyvin pikkuisen käsissä, kun varret ovat todella pitkät.

Villa

Rokokastutkielma

1.9.2014 leena 7 kommenttia

Puolitoista vuotta sitten kävin Museoviraston käsikirjoitusarkistossa lukemssa Tyyni Vahterin muistiinpanoja Karjalaan tehdyiltä tutkimusmatkoilta. Tyynillä oli tapana näyttää museossa olevan käsityön kuvaa haastateltavalleen ja kysyä tehdäänkö täällä vielä tälläisiä. Vuoksenrannassa 1934 Tyyni tapasi Anna nimisen emännän, joka myönsi, että kuvassa olleita lapasia tehtiin ennen, mutta nyt tehdään toisenlaisia.

Olen itse ottanut Tyynin mustiinpanoista tämän kuvan, meillä kun oli lupa kuvata. Kuvassa ovat Annan uudet neulemallit lyijykynäpiirroksina. Klikkaa kuva isoksi niin jotain selviää. Siihen on piirretty puukuvalapaset, jollaiset löytyvät Sukupolvien silmukat-kirjasta, ne olivat uutuudet. Anna sanoi, että nykyisin tehdään myös rokokassukkia. Niistä ja lämsäpkäistä ovat Vahterin piirtämät lyijykynä piirrokset. Sukupolvien silmukat kirjasta löytyvät myös lämsäpkässukat, sillä tuohan on selvää konttineuletta. On siellä muuten lämsäpkäslapasetkin. Mutta rokokkaat, mitähän ne ovat?

Kun kokosimme neuleita kirjaan, niin rokokkaat kummittelivat kaiken aikaa, mutta kukaan meistä ei ryhtynyt niitä selvittämään. Minä lähdin viikoksi elokuiselle venematkalle Saimaalle. Nyt tuolle tekemättömälle työlle olisi hyvin aikaa. Tähän innostivat myös Ravelryssä käymäni keskustelut.

Varustauduin neulelangoilla, puikoilla ja kaksilla ohjeilla. Toinen ohje oli Aino Nissisen 1929 julkaistusta kirjasta Kaunis käsityö. Olimme talvella katsoneet tuossa ohjeessa olevat Kansallismuseon lapaset mahdollisiksi rokokkaiksi. Toinen ohje oli Ravelryn keskusteluista Miemiian (keskustelu 323) vanhainkodilta saamien neuvojen mukaan toteutettu ohje. Maisemien hiljakseltaan vaihtuessa tartuin ensimmäiseksi Nissisen ohjeeseen, koetilkussa alimmainen.

Hämmästykseni oli aika valtava. kun hänen ohjeensa mukaan tuli suorastaan sillisalaattia. Ohje oli tehty Kansallismuseossa oleville lapasille, mutta ei siitä tullut samanlaista, nurja silmukka sotkee todella pahasti.

Nyt viikonloppuna löysin tuolla mallilla tehdyt lapaset, kun olimme rakentamssa karjalaisen perinnekäsityökerhomme näyttelyä. Heti piti ottaa puhelimella kuva. Olin joskus talvella antanut tuon Nissisen ohjeen yhdelle kerholaisistamme. Myös hänen kummastuksensa oli ollut suuri: ohje toi ihan kelpo lapaset, mutta ei sinnepäinkään kuin olisi pitänyt. No Aino, no Aino, tekaisit ohjeen, etkä käynyt niitä edes koeneulomaan! Noin voi käydä näköjään myös ammattilaiselle.

Miemiian malli, koelieriössä ylimpänä, näyttää hyvätä, joten sellaiset ensimmäisiin sukkiin.

Alkumatkasta nämä sukat valmistuivat. Nopea tuota on neuloa, melkein kokonaan vain oikeaa ja kahden simukan neulomatta jättäminen aina välissä vain lisää vauhtia. Tuo malli on melkein samaa, kuin joitakin vuosi sitten harrastamani kennoneule. Erona vain värilangan jälkeen kerros oikeaa eikä nurjaa. Näin värit pysyvät sekoittumatta. Kuvan kennoneule lapanen on pyörinyt nurkissani, on ilman paria, koska sen sinertävä kennonpohjaväri on hävinnyt.

Sitten tultiin Lappeenrantaan. Aika läheltä satamaa löytyi pieni viehättävä lankakauppa. Ostin sieltä ohutta lankaa reunukseen. Tuo mukaan ottamani musta kun oli paksumpaa, kuin kennossa oleva raitalanka ja sukat tuttuivat vähän tunkkaisilta.

Satoi ja satoi, emme lähteneet ylittämään Suur-Saimaata niin surkeana ilmana, joten minulla oli aikaa käydä uudelleen tuossa mielyttävien myyjien lankakaupassa. Virtuaalivilkutus sinne ison kauppakeskuksen pieneen nurkkakaupaan, jos satutte lukemaan tätä juttua. Tällä kertaa pääasiani oli ostaa ohuet puikot, jotta voisin neuloa terätkin ohuen reunuslangan sukkiin, mutta mukaan tarttui myös lisää samaa ohutta sukkalankaa, värillisenä ja mustana. Kyllä se vaan niin on, että ihanimmat sukat saa ohuella langalla ja kaunein jälki tulee, kun reunus ja kennolanka ovat samaa paksuutta.

Kun sitä pitää sadetta kaupungin rannassa, niin veneesen saa sähköt ja pääsin pyörimään käsityösivuilla. Minäpä löysin uuden neuletavan rokokkaisiin.

Tämä olen neulonut kotiin saavuttuani. Tässä mallissa neulotaan aina vain oikeaa ja reunusväli tehdään purkamalla kolme kerrosta joka neljänneltä silmukalta ja nostamalla reunusväri neulottavaksi. Huonosti selostettu , mutta katso ohjeesta. Reunukset kiristävät samalla tavalla kuin neulomatta nostetuissa silmukoissa, mutta ne eivät vedä rokkoja alaspäin, vaan ne melkein kohoavat, kun saavat löysyyttä purkamisesta. Taas ohut sukkalanka vie voiton paksummasta. Voi kun jaksais aina sellaisella neuloa!

Olisikohan tämä Annan rokokassukien neulemalli? Tähän emme saa koskaan vastausta. Näin tulee joustavat sukan varret.

Mutta ei rokkaiden neulomistavat tähän lopu. Uusimmassa Modassa 7/2017 on kauniit Kirjavavartiset sukat. Selvä rokokasmalli. Siinä pelataan nurjilla ja oikeilla kerroksilla vähän eri tavalla, joten rokosta tulee karheampi. Neulomatta jätetyt kaksi silmukkaa vedetään neulottaessa ristiin, näin tulee vinoneliömäinen vaikutelma, mutta eihän niin tarvitse tehdä. Tulen minä nämäkin tekemään sillä tavoitteeni on saada aikaseksi seisemät lasten sukat, eihän ketään vunnukoista voi ilman jättää. Rokot mielummin sukkiin kuin lapsiin.

Villa

Huopia

11.5.2014 leena 7 kommenttia

Tässä äitienpäivän viikonloppuna minulla on ollut yövieras, joka nyt poseeraa huopieni päällä, joita kuvaan täällä blogissa esitettäväksi. Vieraani isäntäväen taholta minua kutsutaan sen mummoksi, mutta tuota en ole lapsenlapsekseni tunnustanut.

Loin aikoinani huopaloimen luonnonväreillä värjäämistäni Pirtin kehräämön langoista, 140 tex x 3. Minun oli silloin tehtävä jotain isokokoista, mihin kaikki varastossani olevat langat uppoaisivat, että pääsisin tyydyttämään himoani värjätä uusia lankoja. Tuon loimen ensimmäisen huovan kuva on täällä. Harmi etten kuvannut silloin lettiä. Luonnon värien sanotaan hyvin sointuvan toistensa kanssa, mutta tuon loimen letti oli todella räikeän kirkuva. Olin laittanut siihen kaikkia mahdollisia värejäni. No näkyyhän tuo yhteen sopimattomuus huovissakin, joten seuraavat huopani suunnittelen ja värjään langat juuri niitä varten. Loimi oli mökin kangaspuissa ja unohtui sinne. Tänä keväänä kudoin sen loppuun. Nyt on huovat viimeistelty ja loimen lopusta valmistin ison tyynyn.

Oikealla olevan huovan olen pessyt. Kun vedin tuon vironvillasta kudotun harmaan huovan tukilta, niin koneöljyn haju oli niin tuntuva, että huopa joutui heti solmimisen jälkeen pesukoneeseen. Luonnonmusta lanka keskimmäisessä huovassa on Pirtin lankaa ja se ei haise öljylle. Lampaan haju ei minua haittaa. Vasemman puolinen on kudottu jo pari vuotta sitten, siinä on kolmea erisävyistä vironvillaa. Se on ollut tukilta poissa, joten haju on laimentunut ja sen pesemistä tässä vaiheessa harkitsen. Luonnon musta antaa luonnonvärit puhtaimpina esiin. Valkea ja harmaa lanka taas syövät värejä, jännä juttu.

Tyynyn kudoin nyt keväällä. Sain innon päälle, kun keksin mitä loimen lopulla teen. Siinä olen käyttänyt kuteena itse värjäämiäni langanloppuja. Pesin tämän myös, koska halusin sen pikkirikkisen huopuvan, jotta vohvelisidos kestäisi rajumpaakin pyöritystä. Täytteenä on pieni rakeista stryrox-rouhetta, jota on Ukkolaan hankittu säkkikaupalla saunatyynyjä varten. Tyynyn vien mökille, sinne se kuuluu, joko lattialle tai selkäni taakse kun istun sängyllä ja virkkaan.

Villa

Virkattuja sormikaskokeiluja

29.1.2014 leena 3 kommenttia

Ketjuvirkattuja sormikkaita ei juuri kukaan nykyisin tee. Sitä ihmettelen, sillä ei mikään muu neule tai virkkauspinta myötäile käsiä ja sormia niin hyvin. Myös sormien välien virkkaaminen helppoa, sillä kiinteän ketjusilmukan pieni silmukka on tiivis, virkkaus ei anna periksi ja sormien väliin ei pääse rakosia. Virkkaustapa on melkein yhtä nopeaa kuin neulominen, sitä ei kukaan usko jos ei kokeile.

Tätä tapaa virkata nykyisin kutsutaan yleisesti piilosilmukkavirkkaukseksi. Minä en nimestä pidä, piilosilmukka on ihan eri asia ja sillä on oma tehtävänsä. Siksi käytän tavasta käsitettä kiinteä ketjusilmukkavirkkaus, joka mukavasti lyhenee ketjuvirkkaukseksi. Sitä käsitettähän myös käytetään kirjonnassa, kun virkataan kankaan läpi kuvioita ketjusilmukoilla.

Olen selaillut paljon vanhoja ohjeita, joissa on näin virkattu lapasia. Ne ovat olleet kinnasmallisia ilman peukalokiilaa. Sormikkaan ohjeita en ole löytänyt, vain vanhoja valokuvia. Siispä ryhdyin itse hommiin, sillä minusta kiinteissä sormikkaissa tulee olla tilaa antava peukalokiila. Ei edes ruotsalaisessa ja norjalaisessa kirjassa olen tähän ohjetta.

Ongelmaksi muodostuu pintarakenteen kaltevuus. Sehän on tuon tavan ainutlaatuisuus ja mahdollistaa esimerkiksi tuon etureuna-takareuna kuvioinnin, mikä minulla on sormikkaissa, mutta se estää kauniin samankaltaisen lisäyslinja syntymisen molempien käsien peukalokiilaan.

Vasemman puoleiseen sormikkaaseen tulee siisti lisäyslinja peukaloon. Lisättyjen silmukoiden tulee asettua peukalotyven päälle antamaan tilaa, näin tapahtuu vasemman käden sormikkaassa. Samanlaiset lisäykset vaatisivat linjan asettamisen kämmenen päälle oikean käden sormikkaassa. Kun taas lisää silmukoita niin, että linja jää sivuun, niin lisätyt silmukat jäävät oikeaan kohtaan, mutta saavat myös kaverin, peukalotyven päälle tulee kaksinkertainen määrä silmukoita. Linja on pitkä ja kaartuu hieman vaivalloisesti peukalon taakse.

Virkkasin kumminkin vasemman käden sormikkaalle samanlaiset loivan lisäyslinjan kavereineen. Se onnistui ja yllä olevat sormikkaat ovat aika samannäköiset. Samanlainen lisäys on myös noissa ensimmäisen kuvan ruskeissa sormikkaissa

Tilanne harmitti, sillä pidän enemmän tuosta suoraan menevästä lisäyslinjasta, joten yritin kepulikonstia. Oikean käden sormikkaan peukalokiilassa lisäsin joka toisen silmukan niin kuin tekisin vasemmanpuolista linjaa ja joka toisen sitten oikeanpuoleisen kaltevuuden mukaan. Näin lähtee aina joka kolmas silmukka pois peukalolta. Hankalaa, tahtoi aina unohtua kumpi puoli on menossa ja jos silmukkamerkki putosi, niin sille en löytänyt oikeaa paikkaa. Tyydyttävä tulos.

Näytin ongelmaani eilen perinnekäsityökerhossa ystävälleni, joka on myös virkannut näin sormikkaita. Hän kehoitti käyttämään tuota pitkää linjaa molempien sormikkaiden lisäyksissä, sillä se istuu hyvin käteen vaikka näyttääkin pökeröltä. Yksin ollessani en nyt pystynyt ottamaan kuvaa, kun sormikkaat ovat käsissä.