Minä Leena

Olen kudontaan ja kudontapiirini Ukkolan Akat nettisivuihin koukussa oleva mummo. Ota yhteyttä: leena(at)ukkolanakat.net

Arkisto

Yllätys kudontatuvalla

Sain eilen kudontatuvalla valmiiksi pätkäni videonauhaloimesta. Kudoin lointa aluksi videonauhalla ja  moppilangalla, mutta viimeisen pätkän samalla puuvillalangalla kuin mitä loimikin on ja vaikeammalla kuviolla.

video_1video_2

Kun suurennat jälkimmäisen kuvan, niin näet mitä lanka on. Tosin kameran tarkennukset ovat olleet missä sattuu. Tuosta meinaan ommella kesäksi olkalaukun. Tulee hieno! Kudonnaisen ohjehan on Kauhavalta.

Yllätys odotti sitten joululiinaloimella, sillä mihin runsas viikko sitten kyselin ideoita kuteeksi. Aloin kutoa tuota syrjittyä lointa ihan ohjeen mukaan (Mallikerta 2003/3), loimilankaa palttinaan (poppanan paksuinen kalalanka) mutta kuvioon ohutta pajua.

taalainsidos_2taalainsidos_1

Häkeltyneenä katsoin kudonnaistani. Mitä ihanaa menneen ajan  tunnelmaa se huokuikaan. Kun sitten luin tekstinkin ohjepaperista, niin selvisihän syy. Olin kutomassa taalainsidosta. Moppilanka oli ollut selvästi ihan väärä valinta tuohon loimeen ja kuvio vaati myös välipalttinat. Tänään jo kuulin, että muutkin kudontatuvalla alkavat kiinnostua uudestaan tuosta loimesta.

Olen kutonut paljon pajutekstiilejä. Tasaista tulee, kun vuorottelee tyvi-  ja latvapuolen suuntaa kutoessa.   Liinan reunat tulen jälkikäteen siistimään. Tuo paju on kasvatettua koripajua, sen tunnistaa väristä. Taidanpa lähteä hakemaan ojan penkalta  lisää pajua. Sen tosin pitää sidottuna kuivahtaa ennen kutomista. Tummempaan villipajuun vaihdan kudelangan punaiseksi.

4 comments to Yllätys kudontatuvalla

  • Tosi hauskoja kudonnaisia; alkaa omaakin kudontajalkaa kutkuttaa kun töitäsi katselee :) Pitäisi joo edistyä kangaspuidensa ääreen, mutta aina olevinaan jotain muuta kesken…

  • sinikka

    hyvän näköisiä

  • Kaunis kaitaliina!
    Tulee mieleeni lapsuuteni joulujen kaitaliina, jossa oli olkia punaisella pohjalla. Kuvio saattaisi olla jopa sama tai ainakin hyvin samanlainen. Oli pakko ostaa äidille uusi liina joululahjaksi joskus parikymppisenä. Nyt sekin on jo hiutunut, joten pitäisi varmaan kutoa seuraava itse :-) .
    Pitäsi taas saada aikaseksi kutoa jotain pitkästä aikaa. Olet innostava!

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Get Adobe Flash playerPlugin by wpburn.com wordpress themes