Myssykokeiluja

Sytomyssyjä tässä kevään aikana on pikkuhiljaa tullut tehtyä lisää kaiken muun ohella.

puntiukkapunvaljapunroikkuva

Leikittelin ikivanhalla langalla ja tein kangasaitan mallilla kolme eri kokoista myssyä. Ensimmäinen on tiukka, ja suoraan ohjeen mukainen. Toiseen lisäsin 10 silmukkaa ja tein löysän pipon, pituuttakin tuli hieman enemmän. Kolmas sitten on roikkuvaa mallia. Vielä 10 silmukkaa lisää ja syvyyttäkin jonkin verran. Aloitusresorin silmukkamäärä on kaikissa myssyissä sama, ohjeen mukainen. Nuoret näyttävät nykyisin käyttävän tuollaisia roikkuvia pipoja, se inspiroi tuohon tekemiseen. Pitsineule on kyllä hieman paksua roikkumiseen, sileä taitaisi olla parempi.

Saimaan syöpäyhdistyksen taholta on erikseen muistutettu, että emme saa unohtaa miehiä. Värjäsinkin Ukkolasta saamaani valkeaa, pehmeää puuvillalankaa tummilla murrettuilla reaktiiviväreillä kylmävärjäyksessä. Ukkolan laatikossa taitaa olla noista langoista jokunen virkattu pipo, mutta nyt kotona kuvausta varten on neulottuja pipoja.

kaksi

Nämä raitapipot ovat helppoja tehdä ihan ilman ohjettakin. Niissä on nelitahokavennus. Neuloin ne poikani pipon mukaisesti ja siihen taas pari vuotta sitten löysin  malliin ja ohjelinkin jonkun blogiystäväni kautta. Harmi, en etsimisestäni huolimatta enää löytänyt blogikuvaa ja linkkiä ohjeeseen. Itse sommittelin nyt tuon solmun päälaelle, sopi mielestäni hyvin, kun myssyn keskus jäi hieman kokolle.

cousteau

Ruskean pipon ohjeeseen on linkki Kudontapiirini blogissa sytomyssykampanjan aloitusartikkelissa, mutta tässä se uudemman kerran: Jacques Cousteau-pipo.  Pipon kavennus on valloittava. En tehnyt käännettävää reunaa, kuten ohjeessa on, vaikka ei sekään olisi ollut hassumpi.

vihrea

Vihreä ilmava pipo on viimeisin löytöni. Sen bongasin Lankaa mutkalle blogista . Linkin ohjeeseen löydät tuolta blogista, en jostain syystä saanut sitä tähän. Oli minulla ensin pähkäilemistä englanninkielisten neulemerkkien ja lyhennysten kanssa, mutta ratkesihan tuo. Ihastuttava tehdä ja kavennuskin mene mukavasti. Kun lanka on tuollaista murrettua vihreää, niin pipo on ihan selvästi miehelle.

7 vastausta artikkeliin ”Myssykokeiluja”

  1. Kyllä tämä myssyily on niin ottanut valtoihinsa, että ennen kuin saa yhden valmiiksi, on jo kmonta kivaa mallia pyrkimässä puikoille tai koukulle! 🙂 Toinen toistaan mukavampia tulee aina uusia malleja. Saapa nähdä, mitä ensi viikolla, kun meidän keräysaika päättyy. 😮

    Aivan upeita töitä esittelit tuossa edellisessä postauksessasi! Kyllä jotkut ovat idearikkaita! 🙂

  2. Kauniita myssyjä Tuo eka myssy on mun lemppari. Noita myssyjä on varmaan neulottu ja virkattu tuhansia,jos laittaa kaikki Suomessa tehdyt myyssyt yhteen. Hauskaa Vappua !

  3. Sinäpä olet ollut ahkera tuossa myssyasiassa.
    Tulen näillänäkymin viimeisen reissun Mikkeliin toukokuun puolivälissä ja haen tyttöni ja muuttokuorman kotiin.

  4. Ihania myssyohjeita olet taas löytänyt ja kokeillut.
    Mä olen jämähtänyt Flapper hattuihin 🙂
    Hauskaa Vapun päivää!

  5. Haluaisin mielelläni ohjeen tuohon vihreään pipoon, mutta en saa sitä auki mistään?

    1. Laitoin sähköpostia, mutta laitan vastaukseni varmuudenvuoksi vielä tähän:

      Kysyt blogissani myssyn ohjetta. En minä enää muista, mutta tälläisellä polilla pääsin perille:
      https://lankana.vuodatus.net/lue/2010/04/yksi-myssy-lisaa
      Näyttää olevan niitä vuodatuksen blogeja, joista kuvat hävisivät, siitä sitten olikin linkki ravelryyn:
      http://www.ravelry.com/patterns/library/ribbed-roll-hat
      täältä löytyi vapaa (free) ohje oikealta ylhäällä, lataa se. linkkiä en enää pysty laittamaan, pdf-tiedosto). Siinä on ensin kerroskerrokselta englannin kieltä, en koskaan jaksa noita lukea, mutta lopussa on kuva, johon on alussa merkintöjen selitykset. Siitä todennäköisesti olen myssyn tehnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *