Terveisiä Olustverestä

Olen viime yönä saapunut viidenneltä käsityömatkaltani Virosta. Tällä kertaa matkan järjestäjänä toimi Kankaanpään opisto ja se suuntautui Olustvereen, uskomattoman kauniiseen kartanoympäristöön Vinjandinmaalla.  Oppilaitoksen kesäkurssista tulee tietysti opintoviikon todistus, mutta saamme myös todistuksen Olustveresstä, sillä olimme myös tuossa kartanossa toimivan valtion ammatillisen koulun kesäkurssilaisia.  Koulu ei käytä enää vanhoja rakennuksia, vaan sille on viereiselle pellolle rakennettu upouudet rakennukset ja asuntola, jossa asuimme. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Airin matkassa matkatoimisto , joten kaikki oli kumminkin vanhaa tuttua Airia ja meitä näillä matkoilla toistuvasti mukana olevia oli monta, mutta Kankaanpään kurssi oli tuonut mukaan monta  ensikertalaista.

Matkamme alkoi Maria Matiisenin tilkkutaloon tutustumisella.  Olin tuolla Marian luona jo toisen kerran, joten hämmästelyyn en enää tarvinnut aikaa, vaan sain rauhassa keskittyä hänen kierrätystilkkuiluunsa. Sain kuvata itseäni ja ystäviäni varten Marian töitä, mutta tänne minulla ei ole lupa niitä laittaa, joten tutustu Marian omiin nettisivuihin.

Olustveressä ryhmämme jakautui kahtia,  runsas puolet oli ilmoittautunut tilkkukurssille ja loput tekivät keramiikkaa.

Tilkkutalo on pieni sympaattinen rakennus päärakennuksien takana. Siinä oli ennen asunut kartanon työnjohtaja.  Keramiikkaa tehtiin entisessä viinapolttimossa.

Viljandi-iltapäivänä tutustuimme Heimtalin Käsityömuseoon ja Viljandin kulttuuriakatemiaan

Professori Anu Raund on koonnut museon vanhaan kouluun, jonka pulpetit ja kirjastokin olivat vielä tallella. Nyt museo on valtion hallussa ja kuuluu kansallismuseoon. Virolaisen käsityöperinteen koko kirjo on saatu yksien seinien sisällä, se on ollut valtava työ. Minua viehättivät eniten kirstut, joita sai penkoa ja neulelelut lapsille. Hypistely ja leikkiminen tuossa museossa ei ollut kiellettyä.

Tarton yliopiston alainen Viljandin kulttuuriakatemia vastaa meidän ammattikorkeakoulua, mutta ei meillä missään taida olla kansanomaisen käsityön suuntautumisvaihtoehtoa. Minua viehättivät suuresti setupitsillä ehostetut mustat sormikkaat. Kaikki työt, mitkä meille oli asetettu näytille, olivat tosi kauniita ja noihin kirjailtuihin sukkiin palaan seuraavassa kirjoituksessani.

Tilkkutyön opettajana toimi Mall Vesilon. En löytänyt hänen tuoreita kotisivujaan, mutta tästä linkistä pääsee katselemaan hänen kodintekstiilejään. Nykyisin hän työskentelee ja on siirtänyt myös kaikki työnsä  Käsityötaloon Olustveressä. Hän käyttää omissa töissään paljon kansanomaista kirjontaa. Minua viehätti erityisesti se, että hän laittoi töihinsä vanhoja sukunsa valokuvia. Tuon kuvansiirron hyödyntämisen takia minä vuosi sitten lähdin kansaisopistoon opettelemaan tilkkutyön tekemistä.

Kolmantena opiskelupäivänämme järjestimme entisen viinapanimon kaiteelle näyttelyn laukuistamme ja värjätyistä kankaistamme. Itse olin ryhmässä, joka teki laukkua, jossa oli mukana kansallispukukangasta ja tilkkuosuus tehtiin hullulla tekniikalla. Nimestä Suomessa käytetään englanninkielistä versiota, virolainen on parempi. Toinen ryhmä taas kirjoi hullun tekniikan keskitilkkuun Mulgimaan kirjontaa. Laukuista tuli niin upeita, että alkoi harmittamaa, että olin valinnut kansallispukuryhmän. Tilanteenhan voi korjata kotona. Kalanruotokuvio oli myös ohjelmassa, itse ennätin tehdä vain pari tilkkua, edistyneimmät saivat valmiiksi laukunkin. Ensimmäisessä kuvassa keskellä on laukkuni ja alla kalanruotojani ja maalaamani katajanappi. Taittelubatiikilla värjäsimme vielä kassin kankaat, jonka voimme ommella kotona valmiiksi. Tämä oli minulle tuttua ja sain kankaaseeni selkeät kuviot. Opettajamme neuvoi vielä hauskan tavan kuvioida kangasta, siinä värissä kastellun pitsiliinan päälle on laitettu kangas, joka altaan imee väriä.  Se oli kaikille tuntematon tekniikka, viimeinen kuva.

Kotimatkalla poikkesimme vielä nukketaiteilija Resan ateljeeseen ja Atlan kartanon keramiikkapajalle. Molemmissa paikoissa olin käynyt aikaisemmille käsityömatkoillani, joten pikkuisen harmitti, kun ei ollut matkojen aikana uutta käyntikohdetta. Atlaan pääsyä tosin odotin kovasti, sillä  olin ostanut sieltä kaksi omenavuokaa, joka ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi.  Halusin niitä lisää,  sillä on  kiva joskus tarjoilla hyvin hautuneita omenia useammallekin.

Kurssi ei olut ihan sitä mitä opetussuunnitelma lupasi, ehkä oli ollut jonkinlaista tietokatkosta.  Opettajamme oppimisnäkemys oli toinen, kuin mikä vallitsee Suomessa aikuiskoulutuksessa. Se suorastaan hätkähdytti, mutta toisaalta oli kokemuksena aika mielenkiintoinen. Hyvin heterogeeninen porukka oli varmaan myös opettajallemme suuri yllätys, mutta kaikesta selvisimme. Paljon jäi miettimistä, ei niinkään opetuksesta, vaan kansanomaisen käsityön ja perinteen käytöstä nykypäivänä. Olen tänään räpsinyt paljon kuvia töistäni ja ostoksistani. Minä kirjoitan niistä lähipäivinä uuden jutun ja tulen sulattelemaan tällä tavalla kokemaani.