Minä Leena

Olen kudontaan ja kudontapiirini Ukkolan Akat nettisivuihin koukussa oleva mummo. Ota yhteyttä: leena(at)ukkolanakat.net

Arkisto

Sukanneulontakisat

Nyt olen vähän hämmennyksissä, sillä olen voittanut Martan päivän sukanneulontakisat, jonka järjestivät Marttojen perinnetietokeskus Syreeni ja Etelä-Savon Marttapiiri. Kisat järjestettiin kolmannen kerran ja osallistuin niihin Ukkolan Akkojen joukkueessa. Kirjoitin kisoista äsken kudontapiirin blogiin, mutta laitan tänne juttua omasta osuudestani, koska täällä on enemmän lukijoita, eikä ole pahitteeksi, että tieto noin jalosta kilpailusta leviäisi käsityöharrastajien piiriin laajemmalti, jotta ensi kesänä sinne saapuisi runsain mitoin sukan neulojia ympäri Suomea.

harjoitussukka

Täytyy kyllä nyt tunnustaa, että olin harjoitellut kisaan, sillä viime viikolla neuloin yhden sukan kilpailumallilla. Neljä oikein, neljä nurin ja neljän kerroksen välein siirrytään yksi silmä vasemmalle neulomaan samaa joustinta.

kilpailusukka

Kilpailutyöni on tässä. En pidä itseäni supernopeana neulojana, mutta kyllä 25 kerroksella, 6 juomapisteellä , yhdellä juomatyylipisteellä ja 3 pukeutumispisteellä nyt heltisi ensimmäinen palkinto. Neulonta-aikaa oli yksi tunti.

palikinto

Palkinto on tosi hieno, 6 kerää mohair-sekoitelankaa, Marttojen kesäkirja, jota olen hypistellyt Kenkäverossa, mutta en raaskinut ostaa, vihannesviljelykirja, neulakinnasneula ja ohjeita sen käyttöön, sekä vielä painetut ohjeet kierresukkaan.  Tuon kassin sisältö on koottu arvostamillani tavaroilla.

Mutta en minä noiden kisojen paras neuloja ollut. Sitä oli Ukkolan Sari, hän kävellen neuloi samassa ajassa ainakin 4 kerrosta enemmän kuin minä. Tarkista vaikka täältä. Siinä on tavoitetta harjoitella ensi vuodeksi ja tietysti kävellen.

12 comments to Sukanneulontakisat

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Get Adobe Flash playerPlugin by wpburn.com wordpress themes