Nokkosen sisästä löytyy kaunista kuitua

Kun kuukausi sitten kirjoitin , että aloitan nokkoskurssin  Hyvinkään opistossa, niin blogiystäväni kiinnostuivat ja pyysivät että kertoisin kaiken. Nyt sitten yritän toteuttaa heidän toiveensa. Kurssin oppimisnäkemys oli  moderni, opettajallamme ohjaustoiminnan artenomi Mia Heikkilällä ei ollut mitään valmista oikeaa tapaa työstää nokkosta, vaan hän pani meidät löytämään itse omat tapamme. Ensimmäisen illan jälkeen se harmitti, sillä minähän olisin halunnut oikotien onneen ja nopeasti työstää kehrättäväksi paljon , paljon kuitua, jotta pääsisin kutomaan nokkospaidan suunnilleen  viiden vuoden sisään. Nyt kurssin jälkeen tiedän, että tavoite on mahdollinen, mutta niin suuren työn takana, että luovun sovinnolla siitä ja nyt ensiksi pyrin työstämään nokkosta kaitaliinaan, missä nokkoslanka kulkee pellavasta nousevana tehosteraitana, tämän pellavakudonnaisen tapaan.

Aloitimme nokkoseen tutustumisen tuoreesta nokkosesta. Nokkosen varsi on ontto. Onttoa osaa ympäröi puumainen kuorikerros. Kuidut ovat vahaisen tai oikeastaan liimaisen pinnan ja tuon puumaisen kerroksen välissä neljässä nipussa irrallisina, mikä aiheuttaa nokkosen varren kulmikkuuden.  Kun tuore nokkonen halkaistaan , niin tuon puumaisen kuoren saa pätkimällä helposti pois ja jäljelle jää kuori kuitujen kanssa. Tuoreena kuitu ei irtoa lainkaan liimamaisesta kuoresta, mutta kun nuo kuoret kuivuvat, saa niistä näkyviin kuituja hinkkaamalla ja kampaamalla. Minusta on kumminkin mukavampi työstää jo hieman kuivuneita nokkosia . Puumainen osa lähtee yhtä hyvin irti ja kuituja voi  samalla hinkata esiin liimaisen vahan pauloista. Alla olevissa kuvissa työstän  kuivattua nokkosta. Yllä olevassa toisessa kuvassa taas ovat esillä työvälineeni, naskali, koirankampa ja sieniveitsi, ei kovin järeitä ja tehokkaita. Sieltä tosin puuttuu puunuija, jolla yritin aika kehnoin tuloksin loukuttaa kuivatettuja nokkosia sementtialustaa vasten. Puumainen sisus kyllä lohkeili, mutta kuidun puhdistaminen oli yhtä hidasta kuin halkaisumenetelmää käyttäen.

Päädyin toimimaan näin, ensin halkaisin  varren naskalilla ja pätkin puumaista osaa ja  irrotin sitä samanaikaisesti sekä pätkän ylä, että alapuolelta, jolloin kaikki kuidut jäivät paikalleen. Tämän jälkeen pehmitin kuorinipun  rullaamalla ja käsissä hieromalla, mikä sai liima-aineet lohkeilemaan ja osittain karisemaankin, viimeinen kuva.

Pehmitettyä nokkosta aloin kammata koirankammalla ja myös karstaa kampana käyttäen. Hukkaan irtosi paljon sotkuista kuitua, mutta sen kaiken karstasin lepereiksi.

Ensimmäisessä kuvassa on kammattua kuitua, vasemmalla aika karheana ja oikealla niin puhtaana kuin sain aikaseksi. Rapsuttelin tuon puhtaan kammatun kuidun polveni päällä sieniveitsen tylpällä sahalaita puolella. Tämä kuitu on vaaleampaa ja todella silkkimäisen pehmyttä.  Kun varovaisesti kampaa , niin kuidun saa yli 50 senttiä pitkänä. Vasemmanpuoleisesta olen kehrännyt rukilla toisessa kuvassa   olevan pätkän kerrattua lankaa. Kolmannen kuvan lepereet ovat viikkoa myöhempää tekoa ja niistä olen kehrännyt värttinällä karkeaa yksinkertaista mutta paksua lankaa, jollaista minun on tarkoitus käyttää suunnittelemassani kaitaliinassa. Lepereiden tekeminen sekä kehrääminen on yllättävän vaivatonta, eli lankaa tulisi, jos saisi kuitua tuohon pisteeseen riittävästi.

Mekaanisen irrottamisen lisäksi on keittomenetelmiä. Itse epäonnistuin keitoksissani, mutta ei se mitenkään merkitse sitä, ettei niin voi nokkosta työstää. Jatkan tätä juttua  huomenna, sillä minulla on opettajamme keitoksista kuvia  ja vähän ostokuituakin.

Mutta tässä linkki savonlinnalaisten opiskelijoiden työhön, missä he esittelevät mekaanista työstämistä. Esitelmässä  on selvitetty  mm.  Maire Heikkisen menetelmää ja tämän rouvan haastattelu taas on Taito lehdessä 2002/6.

9 vastausta artikkeliin ”Nokkosen sisästä löytyy kaunista kuitua”

  1. Mielenkiintoista, nokkoslangasta olen minäkin haaveillut. Ihanaa tuo lankasi, mutta on se kovan työn takana.

  2. Mielenkiintoista, monimutkaista ja varmasti hidasta! Onko nokkosta oikeasti käytetty joskus ennen muinoin tässä tarkoituksessa?

  3. Mielenkiintoista tämä kuidun työstäminen kuivatuista nokkosista. Valtavan pitkiä säikeitä olet saanut.

    Itse kokeilin keittomenetelmää, ja se oli ihan toivotonta. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan kertomustasi siitä. Tuo vaaleanvihreä väri on ihana. Muistaakseni kun jätin vaaleanvihreät nokkoskuidut auringonvaloon, ne haalistuivat.

    Nokkoslanka on kyllä arvokasta, kun se on niin suuren työn takana.

  4. Hei! Mitä mukavaa löytyikään täältä! Ihanaa nähdä tuloksia! Työiloa tulevaisuuteen! Tulipa paljon huutomerkkejä… 🙂

  5. Hei,
    Eikö nokkosvarsista saa pellavan tapaan kuituja irti liotus/loukutus/lihtaus -menetelmällä? Jos ei, onko syynä nokkosen ontto sisus ja varren kulmikkuus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *