Tuunattu takki

Tuossa itsenäisyyspäivän alla kun minulla oli tavaton kiire ja kaikki työni tuntuivat vain roikkuvan keskeneräisiä, laitoin epätoivoisen artikkelin tilanteesta ja silloin mukana oli takki, jonka nyt olen saanut valmiiksi.  Olin virkannut takkia varten valtavan määrän kukkia ja tähtiä, mutta käytin niistä  suunnilleen puolet takkiin ja kahdet lapasiin.

Siinä nyt on takkini uudessa uskossaan. Suurenna kuvat , niin näet paremmin mistä on kyse. Oli vaikea kuvata, vaikka kannoin torson kuistille. Kaulukseen ja hihan suihin koukkusin vironvillasta uudet reunukset. Pesin ne 40-asteessa ennen takkiin ompelua.Samoin tein kukkasille, jotka kiinnitin edessä sivulla olevaan saumaamaan sen jälkeen, kun olin poistanut toisen nappirivin. Takana kukkaset taas juoksevat pitkin keskisaumaan ja niiden valumista siivittävät harakanvarpaat. Ne tavallaan sitovat nuo kukat ja tähdet toisiinsa, mutta samalla peittävät takin kuluneisuutta noissa paksuissa saumoissa.

Sekä edessä että takana on alimmaisen kukan keskellä heijastin langasta virkattu pieni keskiö ja alimmaisen harakanvarvaskirjonnassa on villalangan kaverina samaista heijastin lankaa.  Päivänvalossa se ei kyllä näytä kauniilta.

Takkihan tarvitsee tietysti parikseen myssyn ja lapaset, ne neuloin tuosta samasta kaksisäikeisestä vironvillasta. Pyöröpuikon paksuus myssyssä oli 4. Myssy huopui yhdellä pesemisellä melkeinpä liikaa, sillä olisin halunnut sen roikkuvan hieman enemmän, mutta hyvä näinkin. Siinä on trikoovuori. Toinen kuva on otettu salamavalolla, jotta hapsuissa oleva ohut heijastinnauha olisi edukseen. Muuten hapsut ovat epätasaisia ketjuvirkkauspätkiä, jotka ovat erikseen huovutettu pesukoneessa. Sekä heijastinlankaa että ohutta -nauhaa on kudontapiirini ostanut Kauhavan kangasaitalta pienissä keloissa.

Lapaset tuli sitten neulottua aika kookkaat. Neuloin ne 3,5 puikoilla ja puikoilla oli 16 silmää.  Nyt ei sitten pesut meinanneet onnistua ollenkaan, ensimmäinen 40 astetta vain pehmensi neuleen, toinen 60 astetta jo pikkuisen huovutti, mutta lapaset olivat vielä aivan liian suuret. Kolmas kerta (60) sitten vasta kutistutti ne käyttökelpoisiksi. Vieläkin voisivat olla hieman pienemmät. Ompelin lapasten selkämyksiin ylimääräisiksi jääneet  kukkaset ja niissäkin on pieni heijastava keskiö.

Viimeisenä on vielä lapasten ja myssyn yhteiskuva, sekä salavalolla puhki mennyt kuva koko takista. Se on siinä sen takia, että voin sillä näyttää noiden heijastimien tehon. Heijastinlangan mukanaolo kirjonnassa ei näytä kovin kauniilta, mutta tehokkuus on huippua, joten se saa sinne jäädä.

7 thoughts on “Tuunattu takki”

  1. Kauniisti tuunattu takki! Heijastin nauhat on nyt pop, olihan sellaisia itsenäisyyspäivän juhlissa Linnassa erään kansanedustajan puvussakin… Lämpöistä Joulua Leena!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *