Peikkoja ja uusi huovutuskirja

Olen käynyt kansalaisopistolla päiväkursseja. Ennen hiihtolomaa oli mosaiikkitöitä ja nyt keväämmällä neulahuovutamme peikkoja. Opettajana molemmilla kursseilla on tekstiilityönopettaja  Ritva Tolonen. Teemme peikkoja Birgitte Krag Hansenin kehittämin menetelmin. Syksyllä tulee eläinhahmojen kurssi, sitä odotan kovasti.

Revityt visiittikorttini pääsivät kansalaisopiston vitriiniin, olen ylpeä. Sieltä löytyi myös tämä syksyllä tehty tonttupariskunta meille vasta-alkajille esimerkiksi.

Kun oma peikkoni ensimmäisen kurssikerran ja pienen kotityön jälkeen rotkotti olohuoneemme pöydällä niin mieheni, sekä viikonlopuksi kotiin tullut aikuinen poikani totesivat toisistaan riippumatta, että minä olen siirtynyt rivoihin käsitöihin. Mikähän heitä tuossa vartalossa hämäännytti?

Mutta tässä tuo kotona rivoksi mainittu rouva istuu kansalaisopistolla jatkotyöstämistä varten ja seuranaan on toisen kurssilaisen työstämä ja saunan lauteilta mallinsa saanut pariskunta. Pariskunnalla ei toki ole päät vielä kiinnitetty, vaan tekijä pitää niitä paikoillaan.

Päiden työstäminen alkoi nenän kiinnittämisellä ja seuraavaksi tuli silmät ja niihin iirikset. Huulia, luomia, kulmia, poskia, leukaa, otsaa, oi miten naamassa onkaan lisäkkeitä. Otin kuvia itseäni varten, jotta muistan missä järjestyksessä nuo kasvojen osat kiinnitetään.

Laitan tähän nyt ison  yhteiskuvan työstämistämme naamoista. Kotiläksyiksi saimme varpaiden ja sormien tekemisen  cocktailtikkujen avulla, mutta niistä lisää myöhemmin.

Opettajan mallipeikon toki pitää päästä  mukaan. On tuohon ilmeikkyyteen meillä vielä tikuttamista!

Ihan kuin pisteenä i:n päälle tämän huopakurssin toisen kerran edellä putkahti postista Anna-Karoliina Tetrin upouusi huovutuskirja.

Kirjassa on paljon perustietoa villasta ja myös muista kuiduista, sekä rohkeaa eri materiaalien yhdistämistä.

Minun kansanperinteeseen hurahtanutta mieltäni kovasti lämmittää tämän tytön pukeutuminen, ja opettajani keksi, kun esittelin hänelle kirjaa, että tee rastat peikolle.

Toivottavasti Karo ei nyt suutu, kun kuvasin tähän hänen kirjaansa. Ei varmaan, sillä mainostahan hänelle on se, että ihastuin kirjaan. Palaan siihen varmasti myöhemmin, kun saan  alta pois muita käsityöprojekteja.

Kyllä villa on ihanaa, kannattaa siihen olla rakastunut!

Pieni lisäys vielä:  Käy panemassa nimesi edellisen artikkelin arvontaan, sillä tokihan haluat taidevillaa.

8 thoughts on “Peikkoja ja uusi huovutuskirja”

  1. Voi hitsi miten ilmeikkäitä kavereita täällä!
    minäkin olen hahmoja huovutellut, minulla on ollut vain työläämpi tekniikka.
    Kiinnostava tuo kirjakin… kyllä villa on huippuihana materiaali, ei oikein löydy vertaistaan.

  2. Ihania peikkoja! kaikenlaiset ihmis- ja eläinhahmot huovasta, massasta jne. on aina niin ihania.
    Pitäisi palata oman hahmoni Irman pariin, ärsyttää vain kun en osaa tehdä sille sellaista vaatetta kuin tahtoisin. Aikamoisen työn tuloksena sain kaavoitettua vartaloon tissit, mutten sitten enää vaatetta joka istuisi, kun on ne tissit 😀

  3. Hienoja, kivoja persoonia taas tulossa. Kyllä te siellä osaatte ja opitte. Nämä sun postaukset on kyllä aina niin antoisia.

  4. Hauskoja naamoja. Itsekin kävin eilen Tetri-Design liikkeessä ja ihastuin tuohon samaiseen hameeseen + hanskoihin, joita olit kuvannut. Hame oli siellä liikkeessä näytillä. Ja kirja lähti myös minun mukaani.

  5. Kiinnostavaa, kiehtovaa! Onkos nuo hahmot kuivaneulahuovutettuja? En ole kovin innostunut märkähuovutuksesta, mutta tuommoinen neulalla muotoilu voisi saada minutkin syttymään. Sadunomainen maailma tulee ihan käsin kosketeltavaksi 🙂

  6. Voi,kuinka hauskoja hahmoja onkaan tulossa. Huovuttamalla saa kyllä aikaan mielenkiintoisia töitä. Tuo naamakokoelma on ihanan hauska!

  7. Aika paljon taitoa tuossa jo vaaditaan. Vähän kuten kuvanveistoa, jonka arvelen olevan esim. piirtämistä vaativampaa. Hyvin olet onnistunut!

    Kiva, kun olet löytänyt tiesi Ravelryn perinneryhmään. Sinulla on niin paljon tietoa ja näkemystä noista asioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *