Imoittauduin kesän lopulla sukkasatoon ja tarkoitukseni oli tehdä töppösiä virolaisesta tarjoushahtuvasta. Nyt vasta valmistuivat ensimmäiset ja aika karkaa käsistä, joten saattavat olla myös viimeiset. Hyvä kumminkin näin, sillä pikkuinenkin lisä Heinälatoon on varmaan tervetullutta ja noloahan se olisi, jos en saisi mitään aikaseksi.
Tossut ovat tässä neulottuina 45 silmää ja 7 puikot ja kaikki neljä yhtä pitkiä. Hahtuva oli paksua ja Raasikun tehdas lopetti sen tuotannon ja myi keväällä sitä edullisesti. Tuo virolainen lanka on niin loivasti vaihtuvaa, että oli vaikea saada samannäköisiä pareja. Toisessa kuvassa ne ovat tuleet ensimmäisestä 40 asteen pesusta ihan erikokoisina. Laitoin ne kuivumaan, tummemmat 39 numeron lestiin ja vaaleammat 43 numeron lestiin. Tuollaiset lestit olin joskus onnistunut ostamaan Hämeenlinnasta armeijan poistokaupasta.
Kuivuttua aloin tossujen koristelun neulaamalla . Sitten uuteen 40 asteen pesuun ja molemmat kutistuivat nyt todella paljon. Tummia yritin muokata jaloissani, ne kyllä jäävät minulle liian pieniksi. Niistä tummempi on vielä hitusen pienempi, joten tuo huopumisen ero johtuu värin tummuudesta. Harmittaa vähän ja olen pettynyt tuohon lankaan. Vaalean vihreät kuivuivat 39 lestissä. Jälkimmäinen kuva on edustuskuva, sen käyn kohta laittamssa Heinälatoon.
Onhan niitä muitakin sukkia tullut neulotuksi. Annoin kudontaystävälleni pellavanarua ja sain häneltä vaihdokkaana Seitsemän veljeksen Punatulkkua. Aloin keväällä neuloa siitä sukkia lapsenlapsilleni. Sitten jollakin kauppareisulla tarttui mukaani Sinisorsaa, mistä jatkoin lasten sukkia. Kun Raveryn mysteerisukkaa neuloessani minulla oli yksi kerä Nallea 5-säikeistä, niin tein siitä pienen reklamaation Novitalle, niin sieltä ystävällisesti luvattiin korvaukseksi muutama kerä valitsemaani lankaa ja siten tuli minulle toiset kerät Punatulkkua ja Sinisorsaa.
Kuvassa on nyt jokaiselle lapsenlapselleni syksysukat. Toivottavasti koot ovat sopivia. Noita sukkia olen neulonut auto- ja junamatkoilla sekä itärajan tullijonoissa. Viimeinen kuva on taas edustuskuva, sillä nuo kaksi sinisorsaa pääsevätk kuin pääsevätkin heinälatoon, sillä isompien neulomisen aloitin syyskuussa ja pienemmät neuloin nyt edellä kertomallani Uhtuan matkalla. Haa – neljät parit Heinälatoon, en minä ihan turha mummo olekkaan.
Tähän loppuun vielä tunnustus, joka tulla tupsahti tänään.
Sen sain taholta, jota arvostan kovasti, ammattilaiselta, jonka työ on sitä mitä minä harrastan. Olen suorastaan otettu. Kiitos Soja! Blogisi ja ylläpitämäsi Kansallispukufoorumi ovat minulle tärkeitä tiedonlähteitä
Nyt pitäisi sitten kertoa kahdeksan tosiasiaa itsestäni, aloitan tälläkertaa kaikein ajankohtaisimmasta:
- Olen sottapytty, paikat aina sekaisin.
- Osaan siivota, mutta en jaksa, viitsi – vai mikäköhän on oikea verbi.
- Nautin loppukesästä ja syksystä, hyödynnän luontoäidin ilmaistarjontaa runsain mitoin.
- Olen valmis uusiin kokemuksiin.
- Haluan oppia uutta.
- Ihan kaikkea en osaa, nytkin metallityöt kansalaisopiston korukurssilla ovat hirmuisen vieraita ja vaikeita.
- Tulen toimeen ihmisten kanssa, etenkin lasten.
- Kotioloissa olen toisinaan ärhentelevä.
Kyllähän nuo tosiasioita minusta ovat. Minä en jaa tätä tunnustusta eteenpäin, niin olen päättänyt tehdä jo joku tunnustus sitten. On tavattoman vaikea valita, joten on parasta etten tee sitä ollenkaan. Ottaahan sen saat ystävä hyvä, joka olet lukenut tähän sakka ja täällä usein vierailet. Ei tee yhtään pahaa etsiskellä itsestä tosiasioita.
Aivan valloittavia nuo töppöset ja ihanan värisiä nuo sukat! Kuulostatpa tosiasioiden perusteella hyvin minulta… Ihanaa syysviikonloppua!
Siin on sukka poikineen! Hyvännäköistä satoa. Tuo huovutus ei oikeen oo iteltä sujunut, mutta pitäisköhän kaivaa tossuntekeleet kaapista ja sittenkin yrittää vielä. 😉
Edustuskuvan tossut lämmittävät tänne asti – kauniit!
Lastenlapset ovat onnekkaita tuommoisesta mummosta.
Tosiasiasioissasi on monta, jotka minäkin allekirjoitan 🙂
Kauniita nuo tossusi ovat! Aika samanlainen malli meillä tossuissa on. Omaa malliani olen vuosien varrella kehittänyt ja tämän syksyn ”uutuus” on täysi saumattomuus.
Sinulla tuo koristelu on taidokasta!
Aivan ihanat tossut!! Mulla on monta vuotta ollut hahtuva kerä varastossa odottamassa ideaa ja nyt sen löysin. Teen siitä huovutetut tossut crokseihin!! Kiitos ideasta 🙂
Hurmaavia tossukoita!
Täällä toinen sottapytty ilmoittautuu. Onpahan taas sukkapari poikineen ja tossukat päälle.