Itsenäisyyspäiväksi laitoin kuvan keskeneräisestä rekipeitostani. Oli mukava havaita, että vakiblogiystäväni yhä seuraavat sen valmistumista. Kiitos kommenteista. Jatkan rekipeittoa tammikuussa, aika näyttää valmistuuko kevääksi. Vanhainkodilla sain vain juuston aloitetuksi. Tuon artikkelin jälkeen en ole käynyt kirjoittamassa tänne, vaikka käsitöitä olen kaiken aikaa värkkäillyt.
Tällaisia pieniä töppösiä on tullut tehdyksi vironvillasta. Ostin Raasikusta poistoeräkasasta todella edullisesti hahtuvaa, eikä nyt auta turhaan valitella epätasaista laatua, kun en kerran pysytellyt ostoksissani ykköslaadussa. Minusta tuntuu, että pinkki värinä ja voikukkakirjailu peittää alleen epätasaisuudet. Nuo töppöset eivät mene lahjapakettiin, vaan annan ne pikkuisille tervetulolahjana joulunviettoon mökille poistamaan kylmien lattioiden hankaluutta. Mistä minä tiedän, kuka mistäkin tykkää ja minkäkokoiset ne jalat nyt ovat. Noiden töppösten tekeminen oli muutenkin sellaista arpapeliä pesukonehuovutuksen takia, ettei kokoja voinut millään säädellä. Niiden pohjassa on jarrutäpliä, joten ne saattavat sopia myös päiväkotikäyttöön. Viimeisessä kuvassa on sitten minulle itselleni leivinuunia varten kunnon patakinnas. Tuollaisen näin jonkun vakiystäväni blogissa, en vaan muista kenen. Kiitos vinkistä, kintaasta tuli oikein toimivan tuntuinen, kun kaksi kertaa käytin pesukoneessa.
Kirjovirkkaus se yhä koukuttaa. Lankadontti oli julkaissut kuukauden ohjeena kirjovirkatut joulupallot, halusi olla muodissa mukana palloineen, sillä kumma villityshän on tullut noista norjalaisjeppejen palloista, nauravat varmaan jossakin partaansa ja taputtavat pieniä karvaisia käsiään. Minäkin olen pallomuodissa Lankadontin opastamana. Ensin tein yhden pallon hänen ohjeellaan ja havaitsin se toimivaksi ja niin noita palloja on syntynyt useita. Kuvion takia olen muutamissa hieman pienentänyt silmukoiden määrä pallon keskellä. Niitä on ollut kiva viedä joulutuomisina ja tässä esittelen nyt viimeisimmät.
Ensimmäisessä kuvassa on komea oranssinen ässänväärä sinisellä pohjalla, kuvio on Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kudinkuviomallia. Ässänväärä näkyy loistavasti ja siitä kiitos Pirtin kolmisäikeiselle kampalangalle, sininen väri on luonnonindigon ykköskastelusta ja oranssi veriseitikin jälkiväriä. Korsnäsin paidan tanssivat tytöt taas on suosikkini, niitä olen muokannut tontuiksikin. Harmaaseen karstavillaan olen tehnyt ristikuvioita ihan omasta päästäni. Kuviot näkyvät kuvassa selkeämpinä kuin luonnossa. Viimeisessä taas on Haaviston kirjasta lehtiköynnös.
Sitten viimeiseen kuvaani. Siihen halusin mukaan kaikki neljä palloa, Ukkolassa valamani koiramäkikynttilän ( ks. Kunnas: Koiramäen talvi) ja mummoilupäiväkodista saamani joulukukan. Kuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogissani kävijöille
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta
Oletpa ahkeroinut. Nuo virkatut pallot ovat mainion näköiset.
Oikein mukavaa joulunaikaa ja virikkeellistä uutta vuotta käsitöiden parissa!
Kaunnita töppöset ovat, suotta niitä vähättelet. Ja lämpimyyshän on taattu. Ja nuo virkatut pallot, ne ne vasta ihania ovatkin. Olen kyllä ihaillut neulottuja siellä sun täällä, mutta nämä kolahtivat niin, että printtasin jo ohjeenkin. Jos vaikka joulukäsityönä jonkun tekisin. 😉
Ja nyt sitten sitä rekipeittoa katsomaan, kun en ole vielä nähnyt sitä.
Oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa sinulle ja läheisillesi!
Kiitos kauniista kuvista ja joulun toivotuksesta. Joulun rauhaa sinullekin ja niile, jotka ovat kanssasi.
Voi että, pallot ja munat ovat heikkouteni! Nuo pallot ovat upeita ja lisäävät poltettani tuohon kirjovirkkaukseen! Ihanaa joulun aikaa Siullekin!
Kyllä ovat todella ihania nuo sinun käsityösi. Pallot kolahtivat minuunkin ja täytyy ainakin yrittää virkata, tuskin täksi jouluksi ehdin, mutta sitten joksikin toiseksi jouluksi.
Oikein hyvää Joulua Sinulle!
Ihania töppösia ja kauniita palloja!
Hyvää joulun aikaa!
ihania juttuja olet taas tehnyt. Hyvää joulua!
Hyvää Uutta Vuotta! Pallotrendiin en ole ehtinyt mukaan, pitäisiköhän aloittaa ensi vuonna ajoissa, siinä juhannuksen tietämillä? Hyvältä näyttävät nuo virkatut, pitäisiköhän jonkun vinkata Norjan pojille, etteivät putoa kehityksen kelkasta… 😀
Virkatut pallot ovat tosi hienoja! Täytyy heti kehitellä omia kuoseja.
Kirjopallot on nättejä.
”taputtavat pieniä karvaisia käsiään” – edelleen mietin, mistä tuo sanonta on lähtöisin. Blogissani sitä peräänkuuluutin jokunen vuosi sitten, kysyin ISG-kirjaston Kysy mitä vain -palvelusta, etsin sieltä ja täältä ja tuolta, taisin käydä jopa Kansalliskirjastossa. Mutta ei, ei löydy tietoa. Tiedätkö sinä?
HIP!
Kyselit miten teen kärjen kipuratossuihini. Tossut ovat siis tehty suomenlampaanvillasta, märkähuovuttamalla. Kaavan on omani. Eli kaava on tehty jumppamatosta ja villa siihen kerroksittain ja eikun huovuttamaan.
Upeita tossuja ja joulupalloja!
Kävin kurkkaamassa punottuja kasseja Ukkolan akkojen sivuilta. Ovat todella kauniita ja loppuun asti suunniteltuja. Tuon sivuun tulevan kuvion kanssa saa varmasti olla tarkkana punoessa.
On vissiin liikaa seurattavia blogeja kun jää monia tuttuja paitsioon. Sinulla kuitenkin on aina niin mielenkiintoisia töitä. Minulla on kolme viikkoa särkenyt oikea käsi yön/päivän kanssa. Ei pysty kauaa istumaan tietokoneella. Käsi ei kestä. Onneksi kestää neulomisen.