Kahvipussikasseja

Minulla vain kirjoitusten välit tänne blogiin kasvavat. En tiedä oikein milloin kävin viimeksi täällä sisällä, mutta poistin juuri 980 roskapostia. Onneksi  hyvä suodatin pitää roskapostin poissa, mutta sen joukkoon aina joskus menee minulle tarkoitettu kommentti. En jaksa tarkistaa noin suurta määrää roskapostia, joten kommenttikin häviää, harmi.

Nyt on kertynyt raportoitavaa varmaan usealle päivälle, villatakki on valmistunut jo alkuviikosta, mutta minulla ei ole ollut kuvaajaan. Tämän henkilön puute poistuu nyt viikonloppuna. Luonnonvärien  kestotestaustakin on tulossa, mutta koekappaleet ovat nyt märkiä, joten niiden kanssa huomiseen. Laitan nyt kuvia tekemistäni kahvipussikasseista. Olen niistä kirjoittanut jo kaksi juttua kudontapiirini blogiin, mutta kaikki lukijani eivät käy siellä ja siksi  esittelen omat tekeleeni.

Tässä roikkuvat tekemäni kassit.  Ensimmäisen kuvan kassi on valmistettu juhlamokan annospusseista. Se on suorastaan söpöläinen kokonsakin puolesta ja söpöläiselle se meneekin uimakassiksi ja siksi kassin hihnat ovat jo lyhyemmät toisissa kuvissa.  Eväätkin tuohon kassiin voi ottaa mukaan, sillä se toimii paksuutensa ja materiaalissa olevan alumiinin takia kylmälaukkuna. Isompi on tehty saman kahvimerkin kotipakkauksista. Kuvio on komea, mutta ei meidän kehittelemä.

Hihnat menevät ympäri laukun ja ovat pohjassa ulkopuolella, mutta silti epäilen,  että kassi ei kumminkaan ole niin vahva , kuin pari vuotta sitten Ukkolassa tekemämme korit.

Costarica kahvin pusseista sommittelin kukkasen. Pusseja ei ollut isoon kassiin riittävästi, joten niistä tein vain pienen kopan.

Noiden juhlamokkakukkien tekemisessä taitoni karttuivat,  tulin kriittiseksi ja reputin joitakin neliöitä. Niistä sitten tein toisen pienen kopan, johon lopettaessani nämä työt lastasin keittiön pöydältä tärkeät tarvikkeet. Näitähän ovat ensinnäkin  72 kahvipussia ja 144 annospussia (ei tietenkään pöydällä, vaan kasseissa), tikkutyöleikkuri, viivoitin ja leikkausalusta (ei kuvassa). Ilman tilkkutyövälineitä tulee ihan hyvin toimeen, sakset riittää. Vanhasta pankkikortista saa leikattua hyvän taittelumitan, muutama pyykkipoika auttaa mukavasti taitteluvaiheessa, samoin kuin kumilenkit valmiiksi taiteltujen suikaleiden säilyttämisessä. Neliöiden tekoon ovat varrastikut välttämättömiä ja kassin kasaamiseen tarvitaan hyvää lankaa (meillä koruissa käytettävää vahattua nyöriä) ja pitkä tylppä neula.

Aluksi suikaleitten taittelu ja neliöiden kasaaminen oli todella hankalaa ja hidasta, meinasin lopettaa heti alkuunsa, mutta kun sormet notkistuivat tälle työlle, niin se alkoi suorastaan himottaa. Jos jostakin saan jonkin toisen kahvimerkin  annospusseja, niin sommittelen omanlaiseni kuvion ja teen vielä pienen käsilaukun, sillä sen muoto minulla on jo mielessä.

Minulle on kerrottu, että Juvan kansalaisopistolla olisi tehty noita neliöitä pannunalusiksi ja sitten Heikki niminen mies kehitteli niistä tämän kassin.  Näitä on varmaan Juvalla tehty jo pitkään, mutta viime syksynä Heikki esitteli kassin tekoa ensin Mikkelin  Taito Shopissa  ja opetti sen teon myöhemmin Taito Itä- Suomen kurssilla Mikkelissä. Hyvä Heikki, kuka sitten lienetkin!

10 thoughts on “Kahvipussikasseja”

  1. Hienoja kasseja olet tehnyt! Minulla on jemmassa kahvipusseja vaikka kuinka paljon, mutta en vaan saa tartuttua niihin.

  2. Ihania kaasseja! Minä olen ”kurssinkäynyt” kahvipusssikorien tekijä, tosin tehnyt vain yhden korin silloin kurssilla. 😉 Mutta sujuvasti ihailen toisten koreja ja kasseja.

  3. En ole ennen nähnytkään noin hienoja kasseja, kerrassaan upeita. Itselläni on kaksi kahvipussikassia, toinen juhlamokka- ja toinen saludo-pusseista. Molemmat olen saanut tuliaisina.
    Pusseja kyllä kerään ja toimitan ne saludo-kassin tekijälle. 😀

  4. Onpa vänkiä! Tuo muodostuva kuvio on niin hieno, vie (mun mittapuulla) kahvipussikassit ihan uuteen ulottuvuuteen, näyttää paljon tyylikkäämmältä ja taidokkaammalta kuin ne ”perinteiset”!

  5. Todella tyylikkäitä! Hyvä että minulla on kerättynä yli 200 pussia. Tekemistäsi saan uutta intoa jospa kohta alkaa kassi projekti täälläkin.

  6. Minä olen se Heikki ja minun suunnittelemilta malleilta näyttää

    1. Voi Heikki! Kiva että kirjoitit komentin. Tuo komenttisi ei tunnu harmistuneeltakaan, vaikka olen kirjoitellut sinun suunnitelmista kasseista. Kudontapiiri Ukkolan blogissakin on kaksi juttua. Niiden pohjalta kasseja voisi melkein alkaa tehdä. Oletko vihainen? Nyt minulla on sinun yhteystietosi. Näiden kassien ohjetta on kysytty monta kertaa, en ole voinut sitä antaa, joitakin neuvoja olen kumminkin kirjoittanut kysyjälle sähköpostilla. Nyt kun seuraava kysyjä tulee, voinkin kysyä sinulta mitä kysyjälle kerrotaan. Yksi kysyjä muuten haluaisi kurssillesi. Pidätkö sellaisia?

  7. Hei!

    Hyvä naistystäväni on viimeiseen asti kova Saludon ystävä ja kovasti aina herättää hilpeyttä kun kahvi maistuu – ja aina Saludoa.

    Olisko sinulla halua tehdä hänelle kassi, kunhan saamme säästettyä pussit? Tai tietäisitkö jotain ihmistä kuka tekisi?

    Kiitoksia, mikäli viitsisit vastata! 🙂

    -Toni

  8. Hei. Mistä saa tarkemmat ohjeet palojen tekoon ja ohjeen niiden yhdistelemiseen. Pussit mulla on kerättynä, mutta tarkat teko-ohjeet…?….en ole löytänyt mistään?
    Parkinssonintautia sairastavansa tämä olisi hyvää jumppaa sormille.
    Toivottavasti saan apua ongelmani ratkaisuun.

Vastaa käyttäjälle Matleena Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *