Neuloessani Baktus-huivia suomalaisin perinnekuvioin minulle jäi suorastaan perinnekuvioiden nälkä, sillä tuohon huiviin en osannut laittaa niitä kuvioita, mitä olisin halunnut. Syksyllä olin laittanut syrjään värjäämiäni lankoja villatakkia varten, jotka nyt otin esiin ja aloin suorastaan mässäillä Oljen Sukkakirjan ja Haaviston Sata kansanomaista kuviomallia kirjojen mallien kanssa.
Kirkas auringon paiste hieman häiritsee kuvissa, mutta kyllä niistä kokonaiskuvan saa. Takki on pääasiassa karheaa Raasikusta ostettua vironvillaa ja jokunen vyyhti samanpaksuista Pirtin karstalankaa ja mutta silti yllättävän mielyttävä päällä ja jo viikon ajan se on ollut joka päivä minulla käytössä, niin kaupungilla kuin kotona pihaa haravoidessa.
Langat on värjätty sienillä, vihreät ja harmaan vihreät langat eri orakkailla, alimmainen ruosteorakkaalla ja on jälkikäteen rautaisessa porakaivonvedessä puretettu ja toiset ryyti-, musta- ja oranssiorakkaiden sekaliemessä. Kirkkaimmassa vihreässä keskellä takkia on kyllä ensiksi mukana morsinkoa ja sen päälle verihelttaseitikin jalkoja. Vaaleamman keltaisissa minulla menee tattilangat ja punakäävällä värjätyt sekaisin, joten en voi sanoa niistä kumpaa tuossa on. Lila on okrakääpää ja vahva keltainen on sitten se tunnistamaton sieni, jonka löysin Puumalan yläpuolisesta Roska-Roope saaresta. Minusta sieni oli orakas, mahdollisesti karvaorakas. Jos se oli tuo sieni, niin maahan olisi pitänyt jättää, sillä se on uhanalainen laji. Minulle on esitetty, että kyseessä olisi voinut olla karhukääpä. Meinaan ratkaista sienen arvoituksen menemällä tuohon saareen uudelleen vaikka useampana kesänä, ja jos se siellä yhä kasvaa, niin kuvaan ja tunnistutan asiantuntijoilla.
Perinneneuleissa menin niin pitkälle, että hihan suut saivat kierreraitaa. Oikein mukava aloitus, hihansuut ovat kiinteän napakat. Napit ovat luuta.
Neulepinnoilla sitten mässäilin. Joka toinen raita on kaksinkertaista nurjaa, Oljen kirjastahan tuo neule löytyy, ja joka toinen sitten Haaviston kirjoneulemalleja. On kiekuraa ja lehdykkää, muuttolintusia ja tietysti ihan oikeat ässänväärät.
Takki valmistui vauhdilla, suorastaan himoitsin sen neulomista, eikä yhtään haitannut, että piti kerran kaarokeosa purkaa kokonaan, kun kavennukset edistyivät liian verkkaisesti. Nyt suunnittelen jo uutta takkia lahjaksi, lankoja riittää. Siihen aion värjätä kyllä hieman punaista. Ensin ajattelin tehdä sen verihelttaseitikeillä , mutta nyt olen kallistumassa krapin puoleen, ja syyn siihen löydät edellisestä kirjoituksestani.
30 minuuttia myöhemmin. Tulin vielä takaisin. Tänäänhän on juhlapäivä, minua on muistettu ruusullakin. Haluan kumminkin jakaa kansanne päivän kunniaksi tämän ihanan postin tuoman lahjan:
Kyllä nyt mummolla hyvin pyyhkii! Mutta raaskiiko noita käyttää…
Kaunis perinnetakki ja ihanat tiskirätit!
Ihana on perinnevillari, mutta niin ovat nuo tiskirätitkin! Tuskin raskisin käyttää, jos tuollaiset saisin. 😉
Villatakista tuli tosi hieno. Siinä on mukavasti käytetty kirjoneulekuvioita ja pintaneulekuvioita. Oikein upea! Ja tiskirätit ovat vallan mainiot.
todella upea villatakki..ja näyttää olevan kädentaitoa tulevissakin polvissa…
Hieno takki. Ihania lankoja olet värjäillyt 🙂
Mie sitten tykkään tuosta takista. Siinä on kaikki kohdallaan, väritys, kuviointi ja kaupan päälle vielä se, että sitä oli kivaa neuloa.
Mie olen vihdoinkin päässyt jyvälle omasta Baktuksestani.
Nuo tiskirätit ovat hienoja. Millaisellahan tussilla niihin on piirretty?
Hieno on villatakki, ei muuta voi sanoa:) tai siis upea!
Olipa kaunis huivi, mutta on tämä villatakki upea taidonnäyte!
Hei!
Sinua odottaa haaste blogissamme!
http://sinipellavainen.blogspot.com/2012/05/haaste.html
Kierreraita-hihat on parhaat! Nuo tiskirätithän voi vaikka kehystää!
Voi miten paljon kiitosta ja kehuja villatakista. Otan ne kaikki ilolla vastaan, sillä olen itsekkin siihen hyvin tyytyväinen. Se on ollut valmistumisestaan saakka aina päälläni, kun tarvitsen takkia tai lämmittäjää.
Tiskirätitkin ovat saaneet kiitosta. Kiva että ovat ilahduttaneet teitäkin. Päivikille tiedoksi, ne ovat piirretty kangastussein. Nyt kun kysyin tuota asiaa, niin tyttäreni muisti, ettei niitä oltu silitetty. Silittäminen jäi nyt minun tehtäväksi. Teen sen ja otan nuo rätit oikeaan käyttöön, sitä lapset ovat kumminkin tarkoittaneet.
Ihania töitä niin sinun, kuin lastenkin käsistä.
Laita minulle sähköpostia niin kerron enemmän tuosta kainuun peilikäs matostani, ei minullakaan ollut valmista rakennepiirrosta, kehittelin sen itse 🙂
Palkinto odottelee: http://soja.blogit.fi/ooh-kiertopalkinto/
Hei, kyselit villakammoista! Kuvassa olevat kammat menivät jo, mutta olen tekemässä uusia parin viikon sisällä. Kammat ovat kokonaan käsityötä itse taottuine piikkeineen, hintaa niillä on 80 € + postikulut. Pistäpä sähköpostia tai laita oma osoitteesi, niin jatketaan keskustelua!
nana.asten@gmail.com