Kukas se kissan hännän nostaa, jollei kissa itse

Olen nyt kahtena vuonna osallistunut Karjalan Liiton naistoimikunnan käsityökilpailuun todella hyvällä menestyksellä, joten häntä on  korkealla. Viime vuonna kilpailtiin sukan neulonnassa. Neuloin kilpailuun Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuvun hameraidoituksen mukaiset sukat. Annoin sukille nimenkin, ”Kirjavalahden riiuusukat”. Nimi pitää sisällään lähipiiriini liittyvän kauniin tarinan, missä riiuureissut kulkivat tuota Laatokan huikaisevan kaunista rantaa pitkin, mutta rakkaus sai täyttymyksensä vasta 65 vuotta myöhemmin kummankin jäätyä leskeksi.

Näillä sukilla tulin naisten pitkien sukkien sarjassa kolmanneksi. Alkuun en saanut tuosta kilpailusta muuta tietoa kuin sijoitukseni, mutta sitten tämän blogistanian kautta tutustuin henkilöön, joka tiesi kilpailusta enemmän ja hänen lähettämänsä valokuvan perusteella näin, että minun edelläni olivat vikkelisukat ja punaiset, mustalla kirjotut pirteän näköiset sukat.

Tänä vuonna olivat vuorossa kirjavat lapaset ja kinnasneulatyöt. Suorastaan hemaiseva haaste, noitahan tein talvella muutenkin runsain mitoin.

Tässä on aluksi pari kuvaa Lahden  Karjalaisten Kesäjuhlien näyttelypöydästä, missä esitellään kilpailun voittajatöitä. Siinä on myös kahden blogistanian kautta nettiystävikseni tulleiden lapaset. Pieni on tämä maailma! Tai pitäisi varmaan sanoa, että samaa asiaa harrastavat jotenkin vaan löytävät toisensa.

Minähän tänä vuonna menin Lahteen katsomaan juuri tätä näyttelyä, jotta saisin paremman kuvan siitä, mihin kilpailuun olen töitäni lähettänyt. Olin laittanut tähän viisisarjaiseen kilpailuun kolme työtä eri sarjoihin ja ne kaikki pääsivät tuolle pöydälle. Paikan päällä hämmennyin niin perin juurin, etten  pystynyt syventymään riittävästi muihin voittaneisiin töihin ja tämä nyt hiukan harmittaa. Nyt olen saanut omat työni takaisin ja kuvasin ne äsken pihapöydällä. Niitä on pyydetty yhden pitäjäseuran näyttelyyn ja kun ne sieltä kotiutuvat, niin päätän mitä niille teen. Vaihtoehtoja on kolme: laitan ne vitriiniin, annan joululahjoiksi perheeni jäsenille tai lahjoitan karjalaisseuroille arpajaisvoitoiksi.

Lapaset ovat kummatkin tulleet sarjassaan ensimmäiseksi. Virkatut lapaset ovat minusta länsisuomalaista perinnettä, oikeastaan ihan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Kuviot keräsin niihin kuitenkin vähän joka suunnalta, hannunvaakuna ja sen viereinen kahdeksanlehdykkäinen ovat Kihnusta, muuttolintusten nimellä tuo ristikuvio on joissakin karjalaisissa kirjontakirjoissa, komeat ässänväärät löytyvät Korsnäsin paidasta. Kukkilinnun sommittelin noihin kintaisiin itse karjalaisten kirjontojen pohjalta. Kavennuksista kuuluu kiitos Kinixysille Ravelryyn, Tuon tähtimäisen kavennuskuvion voittanutta en ole vielä nähnyt. Lanka noissa lapasissa on luonnonväreillä värjäämääni kaksisäikeistä vironvillaa. Yksinkertaisesta Pelson vankilan Valma-hahtuvasta neulotuissa ja pesukoneessa huovutetuissa  lapasissa on ketjupistoilla kirjottu kukkilintu, se löytyy Stenij-Ollilan kirjasta Karjalankirjonta. Neulakinnastossut ovat valmistettu Pirtin kehräämön hahtuvalangasta, kirjonta mukailee karjalaista sarkaviitan kirjontaa ja pohjaan pistelin liukuesteet.

Neljänneksi laitoin vielä kuvan sukkista ja kansallispuvun hamekankaan tilkusta . Tässäkin haisee oma kehu, sillä aika hyvin ovat luonnonväreillä tekemäni värjäykset onnistuneet näihin sukkiin. Kansallispukujen raitoja mukailevia sukkiahan aloin neuloa Sukkasatoon 2010, sen jälkeen kun Pia, Pirle ja Ellimelli olivat kommentoineet artikkeliani Perinnepestyistä sukista. Muistan että ensimmäinen kommentti tuolla Sukkasadossa oli, että ”tyrmäävät sukat”. Oiskohan nuo haparoivat alut, niissähän väritkin menivät joskus miten sattuu, osaltaan vaikuttaneet siihen, että Taito lehti nyt julkaisee kansallispuvuista aiheensa ja värinsä saaneita sukkia. Mene ja tiedä, ainahan saa kuvitella! Taidokkaita  nuo Tiina Kaarelan sukat  ovat.

Lapaset ovat voittajia, mutta oikeastaan itse arvostan enemmän noita jalkaan vedettäviä. Tuo kahden vuoden takainen ”tyrmäävät” kommentti kertoo sen, että kansallispukuihin   kietoutunutta oikeaoppisuutta tulee hämmentää.  Noissa kinnasneulatossuissa onnistuin taas tässä neuloskaaviossa, joka löytyy myös tästä gradusta ja siellä on kuvan yhteydessä lisäys-ja kavennusvinkkejä.

10 vastausta artikkeliin ”Kukas se kissan hännän nostaa, jollei kissa itse”

  1. Lämpimät, sydämelliset onnittelut! Olet kyllä palkintosi ansainnut – oli odotettavissa, että perusteellinen perinteeseen paneutumisesi saa arvostusta 🙂

    Olisko neljäs käyttövaihtoehto, että puet työsi ylpeänä omiin käsiisi ja jalkoihisi? Halukkaat saisivat heti oikeaa tietoa ”livenä” niiden alkuperästä.

  2. Vau, onnea!! Hienoa, että tietämyksesi ja osaamisesi, mitä olen jaksanut aina ihmetellä ja ihastella, saa julkista tunnustusta! Minäkin kannatan tuota edellisen ehdotusta, että omiin jalkoihin ja käsiin vaan.

  3. Voihan tuhannen jymäys ja onnea! Upeita käsitöitä, en yhtään ihmettele, että olet valmiin pöydän ääressä ollut hämmennyksissä.
    Onnea sinulle ja hatunnosto taidoistasi.

  4. Hurraa!! Ja taputukset päälle. Näitä kelpaa kyllä esitellä. Nosta vaan koko kissa pöydälle, niin taidokkaita ovat työsi.

  5. Sylintäydeltä onnitteluja! Kauniita ja huolella tehtyjä töitä.
    Nyt miuta harmittaa, kun emme saaneet aikaiseksi lahteä sinne Lahteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *