Olen tässä syksyn mittaan käynyt kansalaisopiston ryhmässä, missä työstetään vahoja nahkavaatteita. Siellä pääsin tutustumaan ihan uudenlaiseen koneeseen, turkiskoneeseen, vanhaan ihmeelliseen Singeriin, jossa on vain yksi lanka ja poljin joka aukaisee puristavat osat toisistaan ja niiden väliin työnnetään ommeltava turkis.

Ei siitä aluksi tullut yhtään mitään. Kone hyökkäili ja karvat turotti. Niinpä nuo ensimmäiset rukkaset ompelin ihan omalla rakkaalla koneellani, vain niin että olin vaihtanut siihen nahkaneulan ja liukasteen paininjalan alle. Siinä kävi vaan hiukan nolosti. Miehelleni niitä tarkoitin, sillä hänen vanhasta takistaan ne tein, mutta rukkaset pienenivät niin, että minulla on nyt itselläni uudet rukkaset.

Seuraavaksi tein tossuja. Koneella ompelemisesta ei tullut mitään ja nuo oikeanpuoleiset tein käsin pykäpistoin. Ihan hyvät niistä tuli, mutta tiukan ja pienen  pykäpiston tekeminen nahkaan on toivottaman hidasta, ilta ja yö siinä vierähti ennen kuin tossut olivat valmiit. Vasemman puoleisissa uskaltauduin taas lähestyä konetta. Lanka katkeili ja neulatkin, mutta sisulla tein ne valmiiksi.

Viimeisessä kuvassa onkin sitten jo kolmet lasten rukkaset. Ne on tehty yksien rukkasien peukalon kaarretta lukuun ottamatta koneella. Viimeisellä kerralla tein kahdet lapsen rukkaset ja ne onnistuivat täysin sujuvasti. Ilahduin suuresti ja esitin että tälle koneelle on tehty jotain, mutta opettaja vain ykskantaan totesi, että sinä olet oppinut.

Keväällä jatkan näitä harjoituksia ja menen kurssille nimeltään Vanhasta uutta.

Mistäköhän se johtuu, että kelsiturkit kaapissa kutistuu?