Tämä blogini on elänyt hiljaiseloa: nuket täällä vain ovat päivystäneet ja nyt useita viikkoja blogiin ei ole edes päässyt. Pääsemättömyys johtui meidän akkojen omasta töppäyksestä ja webhotellin hitaudesta. Siltä puolin on kaikki taas kunnossa. Minullakin muutenkinalkaa taas olla aikaa vaihteleviin käsitöihini ja niiden näyttämiseen, kun on näytettävää.
Silloin kun blogi aukeni vaihdoin teemaa, kun kuvien siirto ei onnistunut. Tänään (29.12.2013) päivitän tätä postaustani uudelleen ja liitän tuon edellisen teeman otsakekuvan tuohon yläpuolelle ja palaan entiseen teemaani. Kuva esittää viime vuoden joulun aluspäivien maisemaani.
Tänään (22.12.2013) kävin kuvaamassa saman maiseman. Kolme eri otosta piti ottaa, ennen kuin onnistuin saamaan saman tervalepän oksan kuvaan, niin erinäköistä kaikki on. Vuodet eivät ole veljeksiä.
Vedenpinta on metrin alempana kuin viime vuonna. Laituri seisoo kivikolla, siksi sitä ole vedetty pitemmälle. Järvi on jäässä, mutta jään päällä on vettä. Viime vuonna itämyrsky teki rantaan upeat jääpuikot, nyt länsimyrskyt seuraavat toisiaan ja sataa, rätää tai vettä. Lunta vain kolauspenkassa.
Käsityöblogi tämän pitäisi olla, mutta kuvien siirrossa on nyt ongelmia. onneksi sain tuon yhden. Olen pahoillani.
29.12.2013 Tuo kuvien siirto on yhä rikki, mutta kiertotie on löydetty. Teemasta vika ei johdu, joten takaisin vanhaan ulkonäköön. Ehkä saan ennen vuodenvaihdetta uutta näytettävääkin.
Kaunis on tuo lumeton, jään ja veden peittämä järvikin. Lunta täälläkin odotellaan. Kaamos on niin vaikea vuodenaika ilman sitä.