Tyttäreni sanoi minulle, että unohda jo ne aikoja sitten kuolleet lapaset ja mene katsomaan Annan talolle elävää käsityötaidetta. No, perinnefriikkihän minä olen, niin että kai tuossa kriittisessä kommentissa on jotain varteen otettavaa.

Annan talolle  menin heti seuraavalla Helsingin matkalla, ja siellä on meneillään Kajahtaneiden kudelmien näyttely vielä koko maaliskuun ajan

Tuolla kangaspuiden takana seinällä luikertelee sitten Kajahtaneiden Suomen mestaruuden voittanut työ, Yksisoluisten vaellus. Miten hyvin ymmärränkään tuon teoksen sanoman, sillä kotonamme on sukkia syövä pesukone ja   minulta aina häviää toinen sormikas.

Mutta tämän linkin alta löytyy sitten se, miksi minut tuonne näyttelyyn niin vahvasti työnnettiin. Siinä kun on pikkuisen myös tyttäreni näpit pelissä. Video pyörii nonstopina tuossa  kuvassa näkyvässä telkkarissa toisen videon kanssa vuoroon.

Vielä oli valoisa takahuone täynnä kajahtaneita, mutta siellä minulta jäi kuvat ottamatta. Useasta kohdasta löytyi töitä, joita pääsi itse aktiivisesti jatkamaan.

Samasta Annan talon kerroksesta löytyi  Kirja-kahvila, jonne oli sisustettu ihan mummokävijöitä varten oma lounaskeittopöytä.

Olipa tuolla mukavaa, todella elävää käsityötaidetta, ja minusta se ei riitele perinnejuttujen kanssa.