Olen oppinut mieheni kanssa kiertelemään Karjalassa omatoimimatkoilla, ensiksi menetetyllä alueella ja nyt myöhemmin Itä-Karjalassa. Kerran oli viipurilaisessa hotellissa  myytävänä karjalaisia käsitöitä ja siellä näin uskomattoman ihanan kirjan, joka kuvin esitteli karjaista kirjontaa. Kirja ei ollut myynnissä ja siitä lähtien olen sitä jokaisella Venäjän matkallani etsinyt. Sitä minä en ole löytänyt, mutta paljon muuta.

Nämä uhtualaisesta käsityötalosta löytämäni pukukirjat olen jo aikaisemminkin täällä blogissani esitellyt. Ensimmäinen kirjan nimi on Pukuja praasniekkaan. Julkaistu 2008.  Kirjan toimittaja on edesmennyt kanteleen soiton opettaja ja laulaja, nimeltään Malmi. Kirjan historiaosuus on täynä Inhan valokuvia ja kannessakin näyttää olevan suomalainen kuva.

Kirjan puvut ovat enemmänkin esiintymisasuja kuin perinteisillä malleilla ommeltuja kansanpukuja. Mutta hyvän tuntuisia pienoiskaavoja löytyy kirjan loppupuolelta  paitoihin sekä miehille että naisille,  erilaisiin olkainhameisiin , päähineisiin ja jopa luukkupöksyihin.

Toisessa pukukirjassa on sitten feresejä tai niinkuin Venäjällä sanotaan sarafaaneja pitäjittäin.  Julkaistu 2009. Yllä vasemmalla on puku Uhtualta, venäläisittäin Kalevalasta.  Sieltähän minä tämän kirjankin löysin.

Mukana on myös ohjeita useanlaisiin päähineisiin, koruihin ja vöihin. Kirjassa on  pienoiskaavat. Tästä kirjasta pidän, siinä ei ole mitään yliampuvaa.

Petroskoissa opin sen, että käsityökirjoja kannattaa ennen kaikkea hakea museoista tai pienistä kansanomaista käsityöitä myyvistä liikkeistä. Kirjakaupoista tuskin löytää.

Petroskoin taidemuseosta löysin tämän paksun tutkimuksen. Se on iäkkään tutkijan A. P. Kosmenkon vuonna 2011 julkaisema kirja, joka saattaa olla saman tutkijan 2002 julkaiseman kirjan uusi  tai uusittu painos. Kirja käsittelee suomensukuisten kansojen ornamenttejä Luoteis-Venäjällä. Kirjassa on käytetty runsaasti suomalaisia lähteitä.

Kuvassa on elämän puun erilaisia variaatioita eri tekniikoilla toteutettuna. Kirjan mustavalkoisista kuvista näkee, että niissä käsitellään eri kuva-aiheiden kehitystä ja varmasti myös kerrotaan niiden symbolisesta merkityksestä. Tämän kirjan haluaisin lukea, kuvat eivät nyt riitä, ja venäjää en  osaa. Olen lukenut Petroskoissa 1977 kahdella kielellä julkaistun Kosmenkon kirjan Karjalan kansantaidetta. Tuossa kirjassa on riemastuttavaa neuvostoliturgiaa, mutta siinä on myös sellainen tutkijan ote, että kaikki ei voi olla hölynpölyä.

Tänä keväänä kävin Pietarissa. Siellä on etnografinen museo, missä esitellään Venäjällä asuvien vähemmistökansojen kulttuuria.  Nyt  onnistuin ostamaan kaksi kirjaa, jotka niin kiehtovat mieltäni, että ryhdyin tämän artikkelin kirjoittamiseen

Tämä kirja on paksu ja kallis. Vielä ostaesani en tiennyt, että se on Karjalan tasavallan Puutoisten alueen käsitöistä:  kirjontaa, pitsiä ja revinnäistä.

Kiva olisi osata lukea, mutta kuvatkin riittävät. Kirjassa on myös eri pistojen tekniikkaohjeita.

Toinen kirja on inkerikkojen ornamenteista. Kirjassa on käytetty paljon suomalaisia lähteitä. Kirjoittaja on tutkija Olga Konkova, joka on itse inkerikko.

Kirja on riemastuttavasti kuvitettu. Kuvien pohjana on  valokuva, josta on säästetty vain henkilöiden päät, vaatetus  ja muu ympäristö on  piirretty jälkikäteen. Suomen museot onlinessä, Kulttuurien museon kokoelmissa, on paljon inkeriläistä vaatetusta ja kirjontaa. Moni asia on sieltä tuttu, mutta siitä huolimatta haluaisin lukea tämän kirjan.

Ystävä hyvä, jos sinä tiedät jonkun karjalaisesta käsityöperinteestä kertovan venäläisen kirjan, niin sano se minulle, niin yritän  etsiä kirjan käsiini.  Nyt suunnittelemme Äänisen kiertämistä, ehkä sen sillä matkalla löytää.