Talven tuiverrusta

Härkäviikot ovat menossa. Tulin vasta maanantaina joulunvietosta ja nyt on sitten arki edessä. Eihän sitä voinut aikaisemmin tulla, kun oli niin ihmeelliset ilmat. Kauan olen elänyt, mutta tuollaista en ole kokenut kuin lapsena, mitä otsikkokuvassa näet.

Ihan ensimmäisenä tänä vuonna esittelen täällä Kaija Karoliinan. Nukke on ollut mukana joulutervehdyksissäni ja esiintynyt kahdessa fb-ryhmässä, mutta kun on kyse Käkisalmen kansallispuvusta, niin ehdottomasti myös tänne.

Nukkehan oli jo keväällä alushameisillaan täällä blogissa. Tuolloin lupasin lapsenlapselleni tehdä nukelle samanlaisen kansallispuvun kuin hänellä itsellään on. Lapset kasvavat nopeasti ja pian ei nukkeleikit nyt 8-vuotiasta enää kiinnosta, joten päätin koota itseni ja laitoin nuken vaatteet ensisijalle jouluvalmisteluissani.

Toista viikkoa siinä meni, kun huomioin vetopoimutuksen kuivumisajan mukaan. Täyspäiväisesti näpräsin saumoja, kirjontoja, pirtanauhoja, sukkia …  Hauskaahan se oli, ihan mukavaa päästä itsekkin näin leikkimään nukella. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen.

istuuNyt on niin, että nuken vaatteet ovat enemmän esikuviensa mukaisia, kuin lapsenlapseni 70-luvun lopulla tehty puku. Itse kun noita kuvia katselen, niin silmiini kumminkin aina käy essun poikittaisnyytininkien valkoiset langat häiritsevinä. Ne kuuluvat vain reunanyytinkeihin, mutta kun olin opetellut papelointia juuri tuolla kapealla nyytingillä, niin sitä oli ja kötsikässä seisoi hieman leveämpi nyytinki, joten en päässyt nukelle tekemään koko tummia poikkikittaispitsejä.

seisooSiinäpä nyt Kaija Karoliina seisoo täysin tietoisena, että edustaa viidettä sukupolvea Käkisalmen kansallispuvun käyttäjänä (nukkeäiti on neljättä sukupolvea). Hän on kirkon alla, jonka rakennuttamisessa hänen esi-isänsä kuuden sukupolven takaa oli merkittävässä asemassa.

pyllistääTämä pyllistyskuva on otettu pirtanauhojen takia. Nauha on Theodor Schvindtin Nauhakoristeiden malli 73,  sääriside, joka on  otettu talteen Käkisalmesta. Tämä kapea malli sopii paremmin nukelle, kuin se mitä käytämme nykyisten pukujemme kanssa ja on linkin kuvassa alimpana oleva pellavapohjainen punavihreä nauha.

Huomenna on sitten kevätlukukauden ensimmäiset kansallispukukurssin tunnit. Paita tulee olemaan minulla ensimmäisenä työn alla. Olen valmistautunut tunneille harjoittelemalla olkapään reikäommelta ja lukenut eri lähteistä paidan ja sammalla esiliinan värejä ja kirjontjen malleja. Tavattomasti harmittaa, että eri lähteet antavat ristiriitaisia tietoja ja en pääse Kansallismuseon varastolle katsomaan itse, miten asia todellisuudessa on. Kysyin nimittäin sinne pääsyä ja tälläisen vastauksen sain.

One thought on “Talven tuiverrusta”

  1. Olet siis päässyt luistelemaan järven jäälle. Upeaa vaikka samalla jotenkin pelottavan näköistä, kun jää on tuollainen kirkas. Karoliina nukke on upea, oletko kutonut hamekankaan vai teitkö sen jostain valmiista kankaasta?

    Hauskaa, että pukusi edistyy. Uskon, että pääset hyvään lopputulokseen, vaikka esikuvat jäävät tälläkertaa tarkistamatta. Työniloa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *