Sinistä rekipeittoon, 3

Raportointini rekipeittolangoistani jatkuu. Nyt olen värjännyt indigolla sinisiä lankoja. Harmi vain että kuvassa auringon läikät hieman häiritsee

sinisia.jpg

Vasemmassa laidassa olevat viisi vyyhtiä tulevat rekipeittoon. Vihreä vyyhti on ensiksi värjätty koivunlehdillä keltaiseksi, lanka oli vaalean ruskeaa.  Laitoin sen toiseksi viimeisenä indigoliemeen ja ihan kelpo vihreää tuli. Laitimmainen on sitten se viimeinen vyyhti.

Nyt alan taitaa luonnon indigolla värjäämisen. Ensimmäisen kerran tein sitä noin 2 viikkoa sitten Ukkolassa, josta raportti löytyy täältä. Silloin tuli aika voimakkaita värejä ja nyt laimensin värjäyslientä niin, että kun Tetrin ohjeessa on 10 litraa vettä, niin minä laitoin 15 litraa.  Anna-Karoliinalle kiitokset siitä, että hän jo kudontapiirini värjäyseen neuvoi meitä puhlimella ja vielä sen jälkeenkin sähköpostitse.

Väriä riitti nyt runsaasti yli kiloon villalankaa.  Sama ilmiö kuin ensimmäisellä kerralla, väri pysyi kauan melkein samassa voimakkuudesa, ja sitten yhtäkkiä laski taivaan siniseen ja pian loppuikin. Olin varautunut tähän ja lopputulokseen olen tyytyväinen, sillä sain ne langat mitä halusin ja  paljon keskisinistä odottamaan aikaansa. Kun seuraavan kerran värjään indigolla, niin taidan upottaa väriä imemään vanhoja farkkuja, niin ei mene alkuvaiheeseen niin paljon villaa.

11 thoughts on “Sinistä rekipeittoon, 3”

  1. Kauniin sinistä lankaa. Minulla on taas tänä vuonna kasvamassa morsinkoa, toivottavasti värjäys onnistuisi paremmin kuin viime vuonna, kun jäi vähän vihertäviä osia lankaan. Ditioniitin määrä oli varmaan väärä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, että mitä väriä värjäät seuraavaksi rekipeittoon.

  2. Sellainen asia tuli vielä mieleen, että jos indigopadasta saatavasta väristä tulee aluksi kovin tumma, voisi lankaa pitää aluksi vähän vähemmän aikaa liemessä. Itse en tosin ole vielä indigolla värjännyt vaan pelkästään morsingolla, joten prosessi saattaa olla vähän eri.

  3. Kiitos Pia kiitoksista!
    Pidin lankaa liemessä viisi minuuttia, oikeastaan kaikkia lankoja , vain kaikkein vaaleimmat käytin uudestaan hapettumisen jälkeen padassa, mutta ei siitä silloin enää väriä paljon lisää lionnut. Neuvosi tuntuu ihan järkevältä. kai se pitää vain kantapään kautta opetella kestääkö väri langassa lyhyemmän liotuksen jälkeen. Meillä on vielä yksi annos väriaineita jäljellä, saa nähdä tuleeko vielä myöhemmin kesällä yhteisiä tai yksityisiä tarpeita värjätä sillä ja saahan väriä tietysti lisääkin.

  4. Innostavaa! Täkäläinen kehruuryhmäkin haluaa opiskella värjäyksen saloja. Meillä on tapaaminen juhannuksen jälkeen; taidan kurkkia sinun neuvojasi, omat taitoni ovat monen vuoden takaisessa unohduksessa…
    Anna-Karoliinan kirjan lainasin jo kirjastosta, näyttää tosi houkuttavalta ja selkeältä.

  5. Kauniin sinisiä. Kerran olen indigolla kokeillut värjäystä ja kivaahan sekin oli. Hyvää juhannusta !!

  6. Kiitoksia sinisen värini saamasta palautteesta.
    Pirle
    Siitä vaan värjäämään kehruu ryhmäsi kanssa. Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä / Erik Sundström (2003) on myös hyvä kirja. Aika paljon kemia tietoutta, mutta kyllä kirjan kanssa selviää.
    Jaan mielelläni kokemuksia, joten kysele.
    Tuota kehruu villan värjäystä olen miettinyt eli värjäisikö langan vasta kehräämisen jälkeen tai topsina tai jo ennen karstausta? Mitä mieltä olet?

  7. Kiitos kovasti vastausvinkistä!
    Saapa nähdä miten etenemme, huomenna keskiviikkona vaan tutustutaan värjäyspuuhaan kun osaavammat tekevät.
    Minä olen aikoinani värjännyt vain lankoja, mutta ovelan näköistä lankaa saavat topsin värjääjätkin. Piiku, http://www.piiku.fi/ ainkin myy värjättyjä suomenlampaan villakikkaroita (ovat kyllä synteettisiä värejä). Luulisin, että kehrääminen on helpompaa ennen värjäystä – pitää kai joskus kokeilla että tietää.
    Ryhmällämme ei ole vielä hyvää paikkaa värjäykseen, rivitalon keittiö ei liene paras…

  8. Langan värjääminen on helpompaa kuin villan. Villa tahtoo huopua enemmän, eli ainakin itse olen aina joutunut karstaamaan uudelleen värjäämisen jälkeen. Toisaalta värjättyjä villoja voi helpommin sekoitella erilaisiksi väriyhdistelmiksi. On myös hyvä muistaa, että värjätyn villan väri on voimakkaampi, mitä lankaan tuleva väri, kun sitä villaa venytetään kehruun aikana.

  9. Ihania sinisiä ja aivan hurmaava vihreä.
    Sä teet kaikkea sitä, mitä mä haluaisin ehtiä tekemään 🙂
    Kerrostaloasunto hieman rajoittaa harrastusmahdollisuuksia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *