Juhannus tuli ja meni.

Tämä juhannusruusu minun oli tarkoitus antaa juhlan kunniaksi sinulle hyvä lukijani, mutta  olikin unohtunut painaa julkaisunappia, joten se tulee nyt vähän viiveellä.

Sateen ropistessa oli mukava laittaa uusia verhoja mökkimme ikkunoihin. Eipä sitä paremminkaan olisi voinut sadetta pidellä juhlapyhänä, kun ei ollut vieraitakaan.  Niiden  valmistuttua tuli aurinkokin esiin ja pääsi paistamaan pirttiin uuden uutukaisten verhojen läpi!

Kudoin tuota verhokangasta Ukkolassa viime syksynä vähän huuli hyrpyllään, kun en tiennyt minne verhot laittaisin. Yllätyksekseni nyt keväällä mittasin pituuden ja se riittikin mökin vanhan pirtin ikkunoihin. Sinne tuo vanhanaikainen nastallinen sidos hyvin sopiikin. Toukokuussa 2008 olen maininnut kuvan kera tuosta verhokankaasta kudontapiirini blogissa, artikkelin viimeinen kuva.

Tänä sidos on siitä mielenkiintoinen, että kangaspuissa kuvio ei ole edukseen, vaan verhokangas pitää ensin pestä ja sitten vasta tuo vanhanaikainen kuvio pääsee oikeuksiinsa.

Kun kerran kuvaamaan aloin, niin otin kuvia myös uuden kuistin kapasta. Tämä kuuluu sarjaan ekoteko, ja valmistunut ennen blogini aloittamista.

Lyhentääkseni juttua  laitan kuvat kollasimuotoon. Kappa on kudottu poppanaloimeen ja kuteena on käytetty eripituisia ja eri paksuisia kalalankatutkaimia, jotka on solmittu toisiinsa reiluilla solmuilla. Olin  vuosia sitten tehnyt samalla tavalla salusiinin poikani opiskelukämppään, jotta taloon tulijat eivät pääseet  katsomaan sisälle. Silloin olin pannut somisteeksi myös erivärisiä ja ihan pieniä suikaleita matonkuteista, joista olin kutonut maton tuohon pikku asuntoon. Tuo salusiiniverho jäi niin mukavana ja onnistuneena kudonnaisena mieleen, että halusin käyttää tutkainkudetta vielä uudelleen ja mahdollisuus siihen tuli tuon pitkän kapan myötä. Sitä ei äkkinäinen heti huomaakaan, mitä tuo kuteena oleva tehostelanka oikein onkaan!