Sukat näyttävät yhä täällä blogistaniassa olevan kova juttu, joten panen minäkin nyt tässä asiassa korteni kekoon. Minun oli tänään tarkoitus aloittaa päiväni keräämällä pihamarjoja, mutta satoi, vaikka säätiedotus ilmoitti sateen alkavan vasta puolilta päivin. Joten tekemisen puutteessa menin huoneeseen missä teen kaikenlaista käsilläni. Karmea sotku, siivoamisen aloittaminen tuntui liian isolta hommalta. Silloin silmäni osuivat hyvään muoviseen säilytyslaatikkoon. Mitähän siellä mahtaa olla? Sukkia, rikkinäisiä sukkia kerättynä yli kymmenen vuoden ajalta. Tosi tylsää, mutta joskushan on niidenkin aika.
Tuo palttinan tapaisen parsimuksen tekeminen oli vähän hankalaa, kun minulla ei ole sellaista parsimissientä. Pirenalla näyttää olevan. Sitten muistin mummoni käyttäneen hehkulamppua. Jopas alkoi sujumaan. Tuli oikein mummomainen olo ja mummohan olenkin. Siinä sitä oli villakasan äärellä hyvä miettiä sukupolvien kulkua.
Nämä jo aikoja sitten unohtaneeni sukat olin neulonut pässin pökkimästä ja ne olivat menneet rikki alta aikayksikön. Muistan silloin ajatelleeni, etten koskaan enää neulo sukkia vahvistamattomasta langasta. Nyt ne ovat taas käyttökelpoiset, kelpaa näillä hienostella. Olenpa minä joskus osannut tehdä hienoa palmikkoa!
Nämä kauniit sukat olen saanut tuliaisina Viron matkalta. Maavilla on käsittelemätöntä lankaa, samaa kuin meidän karstalanka, ja sehän juuri ei kestä. Kantapäiden parsiminen oli todella hankalaa ja en olisi siitä selvinnyt ilman lamppua. Ostimme Kihnun matkalle kampalankaa, se pitkä kuituisena kestää hieman pitempään. Hankkimamme lanka oli kylläkin liian ohutta, puikkojen koko harhautti. Muutama sai hieman paksumpaa lankaa, sitä hankin itselleni jatkossa. Eestiläiset perinnesukat tehdään 1,75 numeroisilla puikoilla kaksisäikeisestä karstalangasta. Niistä tulee tosi napakat, mutta ei se rikkoutumista estä. Kihnun sukista kirjoitan Akkojen blogiin jutun, kunhan saamme ensin Kihnulla aloittamamme sukat valmiiksi. Roosista siellä on juttu jo nyt, käy lukemassa.
Tässä tämän päivän parsimukseni.
Ja nämä vielä ovat tekemättä. Sade nääs taukosi ja lähdin marjapuskiin, ja nyt mehumaija iloisesti porisee ja mehustamisen välissä käyn tämän vain kirjoittamassa ja jatkan pullottamisella.
Tuo parsinsieneni ei kyllä yhtään auta siinä asiassa, että parsiminen olisi jotenkin mukavampaa sen kanssa. Vaikka ei noita parsittavia paljon tule kun villasukkia pidän vain minä. Olen siirtynyt näihin ihaniin ostolankoihin villasukissa, niin tulee parsittavaa vielä vähemmän. En ole vielä edes koittanut tuota sientä vaikka se on yli vuoden ollut minulla.
Aika hyvä idea tuo hehkulamppu sukan parsimisessa! Minä olen käyttänyt sopivan kokoista palloa joskus, mutta nyt meiltä ei sellaista enää löydy, kun lapset eivät enää ”koppeile”. Mutta tuo lamppu pitää muistaa! 🙂 Aikamoisen pinon sinä saitkin parsittua, hyvä, hyvä!
Miten loistavaan aikaan kirjoituksesi tulikaan. Tein anopille joululahjaksi sukat, jotka ovat jo kuluneet kantapäistä puhki. Nyt edessä on parsiminen.
Peräti kaksi piristävää asiaa tässä postauksessa: ahaa, jollain muillakin parsittavat sukat odottavat, hm, jonkin aikaa… Ja sitten tuo hehkulamppuidea. Ei sitä tiedä vaikka tässäkin taloudessa vielä tänä syksynä parsittaisiin!
Tervehdys Leena. Nyt opin lukemaan näitä kirjoitussivuja. Hauska lukea, että käsityönharrastajia on Suomessa paljon.
Niin tuo ”parsinsieni” on monelle tuntematon nykyisin. Keräsin anopin tavaroista sen itselleni. Eipä ole moni tiennyt, mikä se on ja olen tästä vanhasta esineestä ylpeä.
Kunnioitettava rupeama! Anoppi-vainaa jaksoi neuloa kokonaan uudet terät, minä hyödynnän risat villasukat erilaisiin kiilloitus- ja hankauspuuhiin. Parsintasientä olen käyttänyt joihinkin lempparisukkiin ja -lapasiin.