Neulakinnastossujen ohje

Tossut on ommeltu Sakkolasta peräisin olevalla kolmivaiheisella pistolla, vennäiks  2 + 2+ 1.  Samanlaista pistoa on käytetty myös Rautjärvellä.

Lankana on Kainuun harmaksen Z-kerrattu karstavilla tex 180 x 3, Pirtin kehräämö

Sukan rakenne on Anni Solvalan kirjoittamasta ja TSL:n 1980 julkaisemasta opetusmonisteesta Kansanomaisia käsityötapoja.

sukanrakennen ilman lisäyksiä

Aloita sukka ja jätä aloituslankaa noin 15 cm. Tee 20 silmukan nauha ja käännä työ suljetuksi. Seuraavassa kärjen reunakäänteessä lisää 3 silmukkaa. Toista lisäys vielä kaksi kertaa sukan kärjen molemmissa reunoissa. Ompele kolmatta kerrosta sukan pohjan puoliväliin. Aloita sukan pohjan ompelu tekemällä kantapäähän asti ulottuva nauhaa. Mallisukka on kokoa 38/39 ja pohjanauhassa on 50 silmukkaa.

pohjanauhaTee toinen sukka tähän samaan vaiheeseen, sillä jälkikäteen pohjan nauhan silmukkalukua on mahdoton laskea, koska käänteeseen menee useita silmukoita. Tällä varmistat, että molemmat sukat tulevat samankokoisiksi.

Kääntymisen jälkeen sukka ei enää yletä kantapäähän, mutta kaksi seuraavaa kerrosta lisäävät pohjan pituutta.

Käänny nauhan päättyessä ompelemaan sukan kärkeä. Kääntymiskohta jää helposti liian harvaksi, joten parsi tämä kohta jälkikäteen aloitukseen jätetyllä langanpätkällä. Lisää vielä seuraavassa kärjen reunassa 3 silmukkaa. Molemmissa reunoissa on nyt lisätty kaksi kertaa kolme silmukkaa. Tämän jälkeen sukkaa ei tarvitse leventää reunoissa, sillä pohjan eteneminen pitää huolen sukan levenemisestä.

pohjaaOmpele suljettuna kiertäen kärkeä ja pohjaa. Kavenna kärjen ja pohjan taitekohdassa molemminpuolin aina 5 silmukkaa. Pidin silmukkamerkkejä, jotta kavennukset kulkisivat kohdallaan. Merkkiä ei pysty siirtämään ommellessa, joten kohdistaminen on hieman hankalaa. Lisää kahden ensimmäisen kerroksen aikana kantapään kohdalla 6 silmukkaa, ensimmäisellä kerrokselle peräkkäin ja toisella joka toinen silmukka.

kahdeksan reunakavennustaKavensin seisemänellä kerroksella sukan takana kantapääkohdan yläpuolella 3 silmukkaa saadakseni pientä muotoa sukkaan. Mallisukassa on 5 silmukan kavennuskohtia kärjen ja pohjan taitekohdassa kahdeksan kertaa. Jos haluat ilman vartta olevat tossut, niin lopeta kaventaminen aikaisemmin. Sovita sukkaa ennen kuin lähdet ompelemaan vartta. Neulos ei anna periksi ja liian kapeavartista sukkaa et saa puetuksi.

valmisVarren olen päättänyt pieneen lenkkiin. Siitä voi sukat ripustaa vaikka nauhaan. Lenkin tekeminen häivyttää mukavasti korkean kerroksen aiheuttaman hankaluuden ja siitä voi pitää kiinni vetäessä sukkaa jalkaan.

Ota huomioon se, että langan paksuus ja sukkien koko vaikuttavat ratkaisevasti lisäysten ja kavennusten määrään sekä  tarvittaviin kerroksiin. joten jatkuva mallin tarkkailu ja sukan sovittaminen ovat välttämättömiä, samoin kuin kahden sukan valmistaminen yhtä aikaa.

sukanrakenneTässä vielä rakennekuva, johon olen merkinnyt mallisukassa käyttämieni lisäysten ja kavennusten määrän. En pyrkinyt saamaan tossujani vastaamaan  tuota kuvaa, mutta yllättävän paljon ne ovat kerroksiltaan samankaltaiset.

kannuksenpyöräKoristelin tossut ketjusilmukkakiekuroin, niitä on käytetty Tuukkalan haudasta löydetyissä kintaissa, sekä kannuksenpyörällä, joka suomalais-ugrilaisessa perinteessä kuvaa aurinkoa.

jarrutPohjat varustin liukuestein. Tuota värjätyn maitoliiman tapaista ainetta saa askartelu- ja käsityökaupoista.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Get Adobe Flash player