Iso-mummon sormikkaat

Tein runsas vuosi sitten Raija Aitalle kahdet ketjuvirkatut sormikasohjeet. Nyt olen sopinut, että ne saavat olla täällä blogissani. Sormikkaissa on käytetty Raijan kertaamaa puuvillalankaa. Tiheys vaihtelee aina käsialan mukaan, joten tarkista se. Pirtin kehräämön kaksisäikeinen karsta lanka 140 tex x 2 tai kampalanka 90 tex x 3 käyvät minun käsialallani samaa ohjeeseen. Muista käyttää lankaan nähden paksua koukkua.

Raijan Aitta
Ohje: Leena Kokko

Iso-mummon sormikkaat

raito_sormikkaat
Annoin tämän nimen näille puuvillaisille kiintein ketjusilmukoin virkatuille sormikkaille siksi, että silloin kun sain ensimmäiset tällaiset sormikkaat valmiiksi ja vedin ne käsiini, niin minun tuli kova ikävä mummoani. Jos olen lapsena kävellyt käsi kädessä mummoni kanssa ja hänellä on ollut käsissään tällaiset sormikkaat, niin minun on täytynyt olla alle 8-vuotis, eli saman ikäinen kuin lapsenlapseni ovat tänään.
Minkähän takia kiinteä ketjusilmukkavirkkaus, jota myös kutsutaan piilosilmukkavirkkaukseksi, on nykyisin niin vähäistä? Entisaikoina, ainakin 1800-luvun lopulla, tällaisia sormikkaita käytettiin hyvin yleisesti, mikäli on uskomista museoihimme kerättyjen esineiden määrästä. Sormikkaat ovat joustavat sekä samalla kiinteät ja ne ovat helpot ja nopeat valmistaa. Kumma juttu.
Lanka: Raijan Aitan nelisäikeinen puuvillalanka, n 70 g
Virkkuukoukku: 3,25 ja 2,75
Tiheys: 29 s/10 cm ja 27krs/10 cm
Mallivirkkaus: Kiinteä ketjusilmukka- eli piilosilmukkavirkkaus.
Unohda pitsinvirkkaus, virkkaa löyhää ja pidä lanka vapaana.
Virkkaan 50 silmukan ketju ja kiinnitä se lenkiksi piilosilmukalla. Virkkaa lenkki paksummalla koukulla. Käännä lenkki nurinpäin ja virkkaa kiinteitä ketjusilmukoita nurjan puolen keskellä olevaan silmukan takalenkkiin pienemmällä koukulla. Hankalaa, mutta näin tulee kaunis alku.
Jatka virkaten silmukoiden takareunaan 8 krs. Vaihda tämän jälkeen suurempi koukku ja jatka virkaten etureunaan. Voit raidoittaa takareunaan virkaten sormikkaan ranneosaa. Raidat voi tehdä myös toisella värillä, mutta silloin väri pitää vaihtaa jo kerrosta aikaisemmin virkaten etureunaan ja kun seuraavan kerroksen virkkaa takareunaan pohjavärillä, niin muodostuu kohoava väriraita.
Ranneosuus on n. 8 cm. Tämän jälkeen aloita peukalokiilalisäykset. Ne ovat yksipuoliset ja asettuvat vasemman käden sormikkaassa peukalosyrjään ja oikean käden sormikkaassa kämmenen etupuolelle. Tämä johtuu siitä, että lisätyt silmukat kääntyvät vasemmalle. Niitä ei saa kääntymään oikealle. Kiinteän ketjuvirkkauksen omanlainen pintarakenne johtuu siitä, että uusi silmukka ei täysin peitä edellisen kerroksen silmukkaa, joten pintarakenteessa on toimikasmainen kallistuma.
Aloita peukalokiila lisäykset vasemman käden sormikkaassa silloin, kun olet virkannut kerroksen vaihtumiskohdasta 23 silmukkaa ja oikeankäden sormikkaassa silmukan 32 kohdalla. Lisää virkkaamalla kummatkin reunat, ensin takareuna ja sitten etureuna. Laita heti etureunaan virkattuun silmukkaan silmukkamerkki. Lisää seuraavalla kerroksella merkittyyn silmukkaan ja siirrä merkki siihen. Lisäyksiä on kaikkiaan 15.
Lisäysten jälkeen virkkaa kerroksen vaihtumiskohdasta vasemman käden sormikkaassa 19 s ja tämän jälkeen 15 ketjusilmukan jono ja kiinnitä se niin, että jätät väliin 7 s. Vasemmankädensormikkaassa virkkaa 27 silmukan jälkeen 15 s ketjusilmukkajono ja kiinnitä se niin, että väliin jää 7 silmukkaa. jatka virkkaamalla etureunaa.
Peukalon takana on kolme ylimääräistä silmukkaa, kavenna ne pois ottamalla koukulle kummankin silmukan etureuna ja vetämällä uusi silmukka niiden läpi. Tee kavennuksen kahden kerroksen välein. Nyt työssä on taas 50 s.
Virkkaa pikkusormen tyveen asti, n. 13 kerrosta. Virkkaa pikkusormi kaavion mukaan. Tämän jälkeen virkkaa kaksi kerrosta, ennen kuin aloita seuraavan sormen virkkaamisen. Sormien ja peukalon käänteissä nostetaan yksi ylimääräinen silmukka. Se on hyvä ottaa päällimmäisen lankalenkin alta, ettei sormien väliin jää reikiä. Nuo lisäykset on merkitty kaavioon numerolla 1 sille puolelle mistä ne nostetaan. Virkkaa sormet ja peukalo kaavion mukaan. Jos peukalo tuntuu leveältä, niin kavenna puolivälissä yksi silmukka.
Sormen päiden päättelyssä ensimmäisellä kerroksella on kavennusten välissä 3 s, toisella kerroksella 2 s ja kolmannella 1 s. Katkaise lanka kun silmukoita on jäljennä n. 8. Vedä langanpää etureunojen läpi ja kiristä reikä umpeen.
Viimeistele sormikkaat päättelemällä langanpäät. Jos sormien väliin on jäänyt reikiä, niin ne voi kursia kiinni näillä päättelylangoilla.

sormikkaankaavio_kuvana

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Get Adobe Flash player