Olen nyt kolmatta päivää korjaillut vanhoja kansallispukuja. Itse tein nuo puvut 70-luvulla Mikkelin käsityökeskuksessa. Ensiksi tein äitini vanhan puvun hameeseen muut osat. Homma oli niin kiehtovaa, että toisena talvena valmistin lapsen puvun ja tädilleni saman Käkisalmen puvun minkä olin itselleni tehnyt. Tyttäreni kasvoi ulos lapsenpuvusta ja tätini kuoli ja hänen sisarensa päättivät antaa tekemäni puvun minulle. Muuttelin sitä hieman pitkäksi venyneelle tyttärelleni. Kun hän lopetti helkanuoriuransa lähtiessään muualle opiskelemaan, niin puku jäi komerooni, josta sitä aina tarpeen tullen itse käytin, sillä tuo äitini vanha hame oli minulle aivan liian lyhyt.
Viime talvena asiat alkoivat vähitellen muuttua. Löysin kansallispukufoorumin, missä kaikenlaisten keskustelujen kautta päädyin tuon Käkisalmen puvun naineen naisen päähineeseen. Meillä oli ollut vain tupsullisia pirtanauhoja ja eihän sitä mummoihminen enää voi tyttönä hypätä, ja olin käyttänyt pukua ilman päähinettä. Fooruminpitäjä Soja selvittikin minkälainen huntu tuohon pukuun kuului ja minä päätin sen hankkia. Päärmäsin itse hunnun ja ompelin yhdistävän reikäompeleen, millä ennen vanhaan oli liitetty liian kapeita kankaita toisiinsa.
Siinä olikin pähkäilemistä ja pari tuntia meni miettimisessä miten tuon tekee. Päädyin pitkillä tikeillä tikkaamaan kappaleet teflonpöytäliinakankaan reunasuikaleeseen, mitä olimme saaneet Ukkolaan matonkuteiksi. Toinen kuva on tilanteesta kun pallokärkineula katkesi ja lopun jouduin tekemään teräväkärkisellä kirjontaneulalla. Onneksi olin melkein lopussa.
Lähetin hunnun takaisin Sojalle, ja hän teki sen valmiiksi. Tässä linkki valmiin hunnun kuvaan, mutta sinun kannattaa lukea koko artikkeli hunnun loppuvaiheista. Huntu on nyt laatikossaan komeroni päällä ja odottaa siellä muun puvun kunnostumista.
Ja se muu puku sitten on nyt ollut työnalla. Tähän pakottaa sekin, että tyttäreni on ilmaissut halunsa käyttää jälleen kansallispukua. Koska tuo tätini vanha puku on hänelle aavistuksen lyhyt, ja kun minulle tarjoutui tilaisuus ostaa pitempi hame, niin ryhdyin liivien vaihtoon. Tyttärelleni aikoinaan muokkaamastani puvusta päästin kaiken sisään ottamani kankaan liivin leveyteen ja sen liivin ompelin uudella tavalla ostamaani hameeseen. Oman pukuni liivin purin myös pois äitini vanhasta hameesta ja pienten levennysten jälkeen ompelin kiinni tuohon tyttäreni puvusta ottamaani hameeseen. Nyt minullakin on riittävän pitkä hame.
Levennysten laittaminen sujui ongelmitta, kun sain pienen pätkän reunakattia ystävältäni. Hameet ovat nyt edestä eri näköisiä, niissä oli ennen hametta kiinteästi tuossa rinnan alla kantattuna liivin kantilla, nyt sillä paikalla on V-muotoinen aukko, mikä kiinnittyy esulla.
Essut ovatkin sitten luku erikseen, Ne tulivat nyt liian lyhyiksi. Tätini essuun laitoin aikoinani nyplätyt nyytingit, hänellä oli varaa maksaa. Essu on niin kaunis, niin kaunis! Se kuuluu tyttäreni pukuun ja tuo kirjailun herkkyys korvaa pienen virheen pituudessa. Mutta oma essuni tarvitsee laittaa uusiksi. Kysyin Taito Itä-Suomesta pitsejä. Ei siellä ollut, vaikka puvun oikeudet kuuluvat sinne. Minulla on muutama viikko viisumia jäljellä, taidankin piipahtaa Viipurin pellavakaupan vitriiniä tutkimassa, sillä nyplätä en osaa.
Se on kyllä kumma miten naisen vartalo muuttuu. En ollut vuosiin laittanut päälleni itselleni tekemääni paitaa ja se oli todella ahdas.
Olen oikeastaan aika ylpeä, sillä ihan itse kehittelin tämän kaitaleen lisäämisen ja kainalotilkun isontamisen. Toiseen paitaan tein vain isommat kainalotilkut, mutta ne olivat aika haasteelliset, sillä tuo tyttäreni esiintymisasuna paljon pidetty paita oli niin pehmyttä pellavaa, että vanhojen pussisaumojen purkaminen piti tehdä hyvin varovasti, mutta onnistuin. Uudet saumani ovat sitten katesaumoja, piiloon jäävä tosin tehty koneella, mutta kattaminen käsin. Tuo käsin kattaminen helpotti tuntuvasti noiden korjausten tekemistä. Uudet lisäkkeet ovat ihan samaa kangasta, tilkut olivat tallessa, mutta väri on haalistumaton. Mutta se ei haittaa, kansanpuvuissahan on aina käytetty erivärisiä kainalotilkkuja.
Tässä vielä kuva eri vuosikymmenien helmanauhoista. Vasemmalla on äitini 30-luvulla Käkisalmen naiskotiteollisuuskoulussa teetetyn puvun kantattu helmanauha, jonka päälle on vielä laskokset prässätty, keskellä on minun tädilleni 70-luvulla tekemäni hameen helmanauha, siksakilla huoliteltu ja sen takia liekottaa ja oikealla on sitten ostamani uusimman hameen helma, mihin on ommeltu sarkanauha ilman huolittelua. Minua opastettiin siitä nyhtämään rispaukset pois ja sen jälkeen painamaan raudalla jotta hieman huovuttuisi.
Viimeisenä sitten kuva uusista aatoksista. Siinä on tuon äitini vanhan puvun liivi. Ystäväni kun näki se, niin hän ihastui ja sanoi että tuo on saatava seinälle, eihän mistään enää saa tuollaisia. Ajatus ei ole huono, ehkä liitän liivin takaisin tuohon vanhaan hameeseen. Paikata ja parsia varmaan täytyy aika lailla, sillä vain hame on hyvässä kunnossa. Hyym, saattaa tuo puku vielä joskus roikkuakin kotini seinällä. Se on ollut arvoesine, koska on otettu niiden harvojen tavaroiden joukkoon, jotka pystyttiin ottamaan ensimmäiselle evakkomatkalle. Toista lähtöä tuolle perheelle ei tullutkaan, koska ei enää päästy palaamaan poltettuun Käkisalmeen.
Sitten kysymyksiin:
