Aihearkisto: Kinnasneulalla

Kinnasneulalla

Viärinpäin kiärettyä, Kuopiossa nähtyä ja uusi kirja

16 kommenttia

Nyt sitä sain, viärinpäin kiärettyä lankoo . Etkö ymmärrä? Sanotaan sitten, että sain Zx -kierrettyä villalankaa. Joko selvis?  Langasta olin puhunut talvella aina käydessäni Pirtin kehräämöllä ja aika kiivaastikin Ravelryn suomalaisia perinteitä ryhmän keskusteluissa. Neulakintaan tekemiseen suositeltiin aikoinaan tälläista lankaa, ainakin junassa tapaamani  itseäni vanhempi mummo Kainuusta ja Toini-Inkeri Kaukonen.

Siinä sitä on hieman toista kiloa. Aamupäivän aurinko vaan häiritsee kuvassa. Varasin  vielä Mikkelin Karjalaisten käsityöpiirille kaksi kiloa ja minun olettamukseni mukaan Pirtin vintiltä löytyy vielä 7 kiloa. Lanka  on 200 tex x 3, tämä  myötäpäivään kerrattu lanka  on aika tavallista kierteeltään, pestyä ja pehmoista suomenlampaan villaa.

Hetihän minun piti kokeilla. Tähän asti parasta neulakinnaslankaa on minusta ollut Virtain villan samanpaksuinen lanka, joka vielä kaiken lisäksi oli pesemätöntä. Niistä tehdyt lapaset pestynä tulivat ihanan pehmeiksi.  Tämä lanka oli tuota lankaa löyhäkierteisempää ja pestyä ja neulaaminen ei siksi ollut yhtä joutuisaa, mutta ihan hyvin se sujui. Parasta oli se, että pitkä säie ei kiertynyt minkäänlaisiksi sotkuiksi, vaan se oli aina selvänä  ja haalaaminenkin onnistui hyvin. Nämä aloittamani lapaset olen luvannut viedä Pirtille näytille, jätän ne sinne kiitokseksi langan kehräämisestä.

Mieheni halusi pienelle veneretkelle kun suurempi peruutui. Hän esitti matkaa  Kuopioon ja minä Joensuuhun, mutta sitten Ravelryn perinnekeskusteluista näin millaisia näyttelyitä Kuopiossa on, niin oitis suostui hänen toiveeseensa. Kuopion museossa on Vaatteet varoja myöten -Pohjois- savolaisia kansanpukuja 1800 luvulta -näyttely.

Ensimmäiseksi laitoin kuvan neulakintaista. Minun uudella langallani ei nyt voi tuollaista kirjokuviointia tehdä, mutta odottakaas kun pääsen lankojani värjäämään. Toisessa kuvassa on mies vyöttänyt itsensä pitkällä huivilla. Tuo saisikin tulla muotiin, niin tällainen himokäsityöntekijä tietäisi mitä tekisi sukunsa miehille joululahjaksi. Tuo punainen kirjava huivi vyötetyn takin oikealla puolella on muuten virkattu. Ei taida tämän päivän tytöt pukeutua kolmeen alushameeseen yhtä aikaa, tietävätköhän he edes sitä, mikä on alushame. Viimeisen kuvan laitoin siksi, että olen kutoja ja tuota essukangasta suuresti ihailen. Kaikki asut olivat lasikaapeissa ja se häiritsi kuvaamista.

Tässä vielä kuvia museon näyttelystä. Sukan mallejahan pitää aina tuoda tuliaisina ja minua alkoivat taskut suuresti kiinnostaa. Mitäs jos alkaisikin käyttää tuollaista irtotaskua.

Korttelimuseossa on Vaate varren kaunistavi – tanssi mielen virkistävi – näyttely.

Kansallispukuja jaksaa katsoa aina. Sakkola-Rautu puku ja Sortavalan puku olivat myös siellä (eivät kuvissa), niitä olen mielinyt tehdä. Sain myös museossa keskustelevaa opastusta, se oli hienoa.

Loppuun vielä iso kuva taskusta, sillä kiinnostus niihin vain nousi, mutta tällä kertaa toisesta syystä. Tämän ison kuvan laitan tähän, koska haluan kirjoa tuon kukan jonnekin, aika sen näyttää minne. Mistäköhän puvusta tasku on?

Melkein meinasi unohtua, posti toi tänään uuden kirjan.

Jospa tämä mummo nyt tuon avulla oppisi kehräämään villaa, pellava onnistuu, mutta villaan tulee aina möykkyjä. Huomenna menen Karjalaisille kesäjuhlille, niiden Juuret seminaariin ja katsomaan näyttelyitä,  siellä saattaa olla tekemiäni lapasiakin ja sitten ensiviikolla todella kesänviettoon lastenlasten kanssa.

 

Kinnasneulalla, Rekipeitto

Sitä sun tätä

10 kommenttia

Olen matkustellut viime aikoina kovasti junassa, yhdet sukatkin sain tehdyksi, mutta nämä pienet junissa neulatut pussukat ovat näyttämisen arvoisia.

Väkerryksen kautta pääsin tämän kaksivärisen neuloksen ohjeeseen. Todella mainio malli ja suuret kiitokset sinne Väkerrykseen. Tein nuo kesää varten, sillä olen lupautunut värjäämään villalankoja keskiaikapukuun sonnustautuneena rauta-aikatapahtumassa. Silloin täytyy olla pussukoita, joihin piilottaa nykyaikaiset vempaimet. Isomman pussukan pohjaan olen tyytyväinen.

Tässä alkaa valmistua nyöri isompaan pussukkaan. Simppelin helppoa tuon haarukkanyörin teko. Opin sen Mikkelin kansalaisopiston keskiaikapukukurssilla. Toisessa kuvassa on Pirtin kehräämön kampalankaa, vaaleassa vyyhdissä on kaksi säiettä valkeaa ja yksi vaaleanharmaata lankaa, toisessa vyyhdissä ovat valkea, vaaleanharmaa ja tummanharmaa säie. Noita lankoja ei ole värikartassa ja ne on haettava paikanpäältä ja ovat  edullisia tarjouslankoja.

Raveryn kansanperinneryhmässä puuhaillaan yhteisneulontana huivia Oljen ja Haaviston neulemallien mukaan. Siihen minulla ei ollut valmiina lankaa, joten ryhdyin värjäämään noita yllä olevia Pirtin lankoja veriseitikeillä. Näyttää tuo värjääminen onnistuvan keittiössäkin, minähän yleensä värjään kesällä rannalla. Veriseitikki ei ole myrkyllinen.

Sieniä meni keitokseen enemmän, kuin tuo aluksi mittaamaani 31 gr, lisäsin kesken kaiken kourallisen kummallekin vyyhdille. Värjään aina niin, että langat ja sienet ovat yhtä aikaa kattilassa. Tosin tänään kaipasin järveä huuhteluun, sillä roskat eivät lähteneet lavuaarissa pois niin helposti kuin järvessä.

Ensimmäisessä kuvassa ovat nuo yllä esitellyt langat saaneet punaisen sävyn, mielenkiintoisia pinnan vaihteluja. Kun  liemi oli vielä vahvaa, niin karistelin sinne sienipussin pohjat ja  kaksisäikeinen vironvilla-  ja Pirtin kolmisäikeinen vyyhti, molemmat valkeaa karstavillaa,  saivat huomattavasti helakammat värit, kuin kuvassa laidoilla olevat harmaan kirjavat kampalangat.

Tähän väliin nyt kaksi tärkeää asiaa kansallispukuammattilainen Soja pitää blogissaan arpajaisia. On se osallistuttava, sillä kovasti tekee mieleni kiilaferesin ohjetta. Lähde sinäkin mukaan, vielä on maaliskuuta jäljellä. Purnauskis, viehättävä nuori nainen, johon olen tutustunut käsitöiden merkeissä antoi minulle blogissaan tunnustuksen. Kiitos!

 

Tuolla blogissa oli valinnan varaa napata yksi kolmesta tunnustuksesta tai vaikka kaikki. Tämä sykähdytti, sillä menen taas huomenna lego-laatikolle.

Viimeiseksi tulee voitonni kuva –  nyt on rekipeitto kirjottu. Kissan kellot, kesän aurinko viimeiseen kulmaan ja reunojen kuusipistoköynnökset, niitä et ole  nähnyt. Koko peittoa en vielä näytä,  siitä puuttuvat vielä iskuhapsut reunoista.  En osaa tehdä niitä, mutta saan apua ja kuva tulee vasta sitten , kun peitto on ripustettu paikalleen odottamaan lapsenlapsiani sadun kerrontaan. Noista saduista pidän myös blogikilpailun, niin että jos tahdot menestyä, niin palautahan mieliisi suomalaisia eläinkansansatuja.

 

Kinnasneulalla, Kirjonta, Rekipeitto

Neulakinnas – ikiaikainen ja niin trendikäs

16 kommenttia

Tämä blogi on hyvä muistiinpanoväline. Katsoin juuri, että siitä on runsas kolme vuotta, kun opin tekemään kintaita neulalla. Se oli suuri juttu, olihan nyt hallussani taito, jota esimerkiksi äitini ei osannut, mutta arvosti valtavasti. Tässä talven mittaan olen pyöritellyt neulaa hyvinkin ahkerasti ja etsinyt itse oikeata lankaa ja kysellyt sitä myös nettituttaviltani. Kaikki siksi, että ensi viikolla menen ohjaamaan neulakintaan tekoa Mikkelin karjalaisten järjestämälle kurssille. Koen olevani valmis tuohon tehtävään, vaikka en ole koskaan opettanut kädentaitoja. Se on muuten hauskaa, että nuoret ja vanhat nykyisin opettelevat tämän  ikiaikaisen taidon. Hiihtoloman aikana matkustin lapsenlapseni kanssa junassa. Savon radan  iltabendoliinossa minun lisäkseni kinnasneulaa pyöritti myös nuori nainen.

Pari viikkoa sitten Kävin Pirtin kehräämöllä etsimässä sopivia lankoja ja keskustelemassa mahdollisesta Zs -kierteisen langan teosta. Silloin ostin aika paksua nelisäikeistä lankaa (200tex x 4), joista neulasin nämä  linkin alla olevat kintaat. Tuo lanka on liian paksua. Ostin myös ihanan pehmyttä kaksisäikeistä villaa (320tex  x 2 –  150 gr). Lanka oli juuri sen paksuista kuin Virtain villan kolmisäikeinen lanka, jota useat langasta kanssani keskustelleet pitivät parhaimpana lankana neulaamiseen. No, vaikka olisi kuinka oikean paksuista,  niin tämä kaksisäikeinen lanka ei kestänyt neulan kieputtelua ja kierteet purkautuivat. Takasilmukan noukkiminen tuli hankalaksi.

Sisulla tein kintaat valmiiksi. Tuo spiraalirakenne ei myöskään ollut parhaimmillaan noin suuren värieron langoissa, sillä lisäyskohdat näkyvät aika selvästi. Tein kaksivärisyyden oikeastaan siksi, että voin vähän leveillä taidoillani. Lapasen spiraalissa on pyöreä alku, mutta Neulanpistoja sormissani – blogista löysin jo kintaat alotettuani mielenkiintoisen tylpän spiraalialoituksen, jollaisen taidan tehdä seuraavaksi kun spiraalilla leventelen. Spiraalin harmina on lapasen suussa kahden värin erillinen päättäminen. Punoin nauhan tuohon suuaukkoon, jotta se vangitsisi katseet, eikä kerroksien loppumiset hyppäisi silmille.

Nyt ovat raitakintaat valmiit, hieman huovutin ja ompelin tuon tekemäni nauhan . Toisessa kuvassa on kintaan päällä kukkilintu. Sain sen nettiystävältäni Ellisofialta, joka lankakeskustelujen päätteeksi lähetti minulle kokonaisen vyyhdin tuota Virtain villan lankaa ja paljon näytteitä tuon kehräämön muista langoista. Kiitos Ellisofia! Harmi etten saanut tuota lähettämääsi lintua kirjotuksi neulakintaan selkämyksiin. Neulos on vaikea kirjontapohja, enkä yhtään ihmettele, että museoiden kintaissa kuviointi on pitkin lankajuoksuin. Virtain villasta tekemäni kintaat valmistuivat pika vauhtia, lanka kun oli todella maineensa veroista.

Sain valokuvaajan, joten laitoin tähän kintaista monta kuvaa, pidän niistä tavattomasti. Pesemätöntä lankaa oli mukava neulata, langan rasvaisuuskin viehätti ja pesun jälkeen kintaista tuli ihanan pehmeät.  Kuviointiin käytin Ellisofian lähettämiä lankoja, joten kintaat ovat 100% Virtain villaa. Langat ovat värjätty reaktiivivärein. Lapasten suissa on samaa karjalaista sarkaviitan kuviointia, kuin edellisen kirjoitukseni kintaissa. Kämmenselkään yritin ensin kukkilintua ketjupistoin ja varsipistoin. Siitä ei tullut mitään, sitten sommittelin tuon ilman koukeroita olevan villakirjontakuvion, missä  ympyröiden keskellä on  siunaava ja hoitava  kaheksansakarainen eli kannuksen pyörä, jonka on ihan yhtä ikiaikainen  kuin kinnasneulatekniikkakin.

Vielä kuva Walma langoista, jotka eilen ostin vankilan myymälästä kinnasneulakurssia varten. Langat tuntuvat yhtä paksuilta kuin Virtain villa. Niissä ei ole tex-numeroa. Kun siitä valitin Pirtin kehräämön johtajalle, hän vain naurahti ja sanoi,  että se on viisautta. Kyllä Pirtillä vielä se Zs kierteinen lankakin tehdään, mutta milloin, sen aika näyttää. Pyysin langasta Walman paksuista. Walmakin on Pirtillä tehtyä, mutta villa on Pelsolta ja taatusti puhdasta suomenlammasta, kun kerran tulee geenipankista.

Loppuun vielä kuva rekipeittoni viimeisestä  eläimestä, toivoa täynnä oleva  karhu pakkasyössä, ja kaikkihan me tiedämme, kuinka surkeasti siinä lopulta kävi.

 

 

Kinnasneulalla, Kirjonta, Rekipeitto

Kirjonnan taikaa

17 kommenttia

Nyt on kirjontavimma iskenyt oikein pahasti. Se alkoi, kun aloin etsiä karjalaisia villakirjontamalleja kinnasneulatöihini. Villakirjonta on tuttua, kun kerran rekipeittoa väsään, mutta se on länsisuomalaista. Kävin Lainan päivänä kirjaston varastossa ja  kolusin kaikki käsityöhyllyt, etsiäkseni vanhoja kirjoja kirjonnasta. Niistä yhdestä löysinkin maininnan, että Karjalassa tehtiin villakirjontaa sarkanuttujen reunuksiin. Noita reunuksiin tehtyjä malleja löytyi sitten Leena Holstin Kansallispukukirjasta ja Theodor Schvindtin kerääminä Suomalaisista ompelukoristeista.

Lapaseni saivat Schvindtin keräämän  mielenkiintoisen raidan . Vähän toisenlaisella raidalla varustetut tossut lähtivät jo eteenpäin, joten laitan tähän toiseksi kuvaksi  ketjusilmukoin tehdyillä lumihiutaleilla koristellut kinnasneulatossut, jotka ovat täällä jo aikaisemminkin olleet esillä ilman koristelua. Nuo lumihiutaleet ovat niistä tätini malleista, joista kirjoitin keskiaikapuvun yhteydessä. Kinnasneulatöistä ja langoista kirjoitan pian uudelleen, sillä olen luvannut ohjata kinnasneulakurssia Mikkelin Karjalaisissa ja siihen pitää valmistautua.

Jossakin lainaamassani varastokirjassa törmäsin Tyyni Vahterin julkaisemaan kirjaan Obinugrilaisten kansojen koristekuosit. Olin tiennyt tuon kirjan olemassaolon, mutta en ollut sitä aikaisemmin etsinyt käsiini. Nyt katsoin Mikkelin kirjaston sivuilta, että siellähän se on, käsikirjaston varastossa. Kun menin kysymään, että saisinko nähdä kirjaa, niin yllätyksekseni se lainattiin minulle. Tässä  valokuvia tuosta merkittävästä kansatieteellisestä kirjasta.

Laitoin kuvan kansisivusta, että muutkin samalla tavalla menneisiin ugrilaisiin  malleihin hurahtaneet voivat kirjaa etsiä. Toinen kuva on intarsiamalleista. Noihin olen tutustunut ja käyttänytkin  huovutuksessa ja kankaanpainannassa, sillä minulla on vuosikausia ollut Maija-Leena Seppälän kirja Ornamentteja ommellen. Seuraavat kaksi kuvaa esittelevät obinugrilaisia lapasia ja sukkien suita. Hämmästyttävää yhdenmukaisuutta karjalaisten kirjoneulemallien kanssa. Kirjaa on mielenkiintoista lukea, sillä se esimerkiksi kertoo kirjontamallien kulkeutumisesta tuonne Luoteis-Siperian metsiin, ostjakkien ja voguleitten asuinaluille.Viimeiset kaksi kuvaa esittelevät naisten paitoja, pitkää ja lyhyttä.  Kyllä noiden tekemisessä mestari täytyy olla ja kirjassa kerrotaankin että ei niitä joka nainen osannut tehdä. Kansanrunoudessa puhutaan sormenpäillään ompelevasta tytöstä ja toisessa paikassa mainitaan, että taivaan jumalan sallimasta vanhemmat saavat neulaa piteleviä tyttäriä. Tämän kohdan lainasinkin vähän aika sitten Ravelryn keskusteluun. Ei siellä siihen kukaan tarttunut, mutta nyt jatkan asiaa itse.  Jos minun omahyväisyyteni ärsyttää, niin älä lue.

Olen viettänyt tämän Etelä-Suomen hiihtolomaviikon huhtikuussa viisivuotiaaksi tulevan pojantyttären kanssa. Meillä on ollut oikein rattoisaa, kun on yhteinen harrastus. Minä olen kirjonut  rekipeittoa  ja tyttönen teki keijukaisten kotia ja talvivaatteita keijuille. Sitten muistin, että minullahan on  puolipellavaista vohvelikangasta. Ajattelin itse vain pientä pyyhettä, mutta tyttö halusi ison saunapyyhkeen, ja niin aloitimme pujottelukirjonnan perinteisillä raidoilla. Tyttö teki pitkän  raidan  suoraa ja parikymmentä senttiä koukeroakin. Jälki ei yhtään vetänyt, vaan oli aivan tasaista. Tämän jälkeen lapsi väsyi, enkä houkutellut tekemään enempää, jottei kirjonta tulisi vastenmieliseksi.  Minä jatkoin raitoja ja tyttö teki paperinukkea ja sille vaatteita.

Seuraavana päivänä pyysin tyttöä tekemään kuvia, jotka ompelisin kankaalle. Hän piirsikin  minulle prinsessan  ja sydämen, ja ihan oikean prinsessan syntymäpäivänä minä kirjoin ne tuolle vohvelille.

Vapaakirjontaa minun tulee vielä paljon harjoitella , sillä prinsessan suun suloisuus ja silmien säihke jäi vielä saavuttamatta. Täytyy tutustua paremmin Merja Hollin Vohvelikirjota kirjaan ja puolipellavaahan minulla riittää, sillä ostin sitä Raijan Aitasta monta metriä. Piirongista sain vihjeen etsiä  sieltä pellavavohvelia.

Pyyhkeestä tuli komea. Olimme molemmat iloisia siitä, että puuvillalankavarastoni on niin suuri, että melkein kaikkia värejä löytyi. Raidat ovat edellä mainitusta kirjasta lapsen valitsemia, samoin kuin niiden värit. Mielenkiintoinen yksityiskohta on erilaiset pitsit pyyhkeen päissä. Ne löytyivät laatikostani, olin joskus ostanut pitsiä Viipurin pellavakaupasta. Prinsessa päädyn pitsi oli ehdoton, eikä sitä ollut kuin yhteen päähän. Aika kankea olen, kun ensin panin vastaan, sillä miksi pyyhkeen molemmissa päissä tulisi olla samanlaiset pitsit.

Nyt takaisin obinugrilaisiin, siihen kansanrunouden neulaa pitelevään tyttöön .  Minä saan olla onnellinen, sillä taivaan jumalan sallimasta  minulla on neulaa pitelevä lapsenlapsi, eikä hän ole edes ainut, jolla neula pysyy sormissa.

Nyt lopuksi esittelen rekipeittoni pääroolin esittäjän ja toisenkin tärkeän eläimen.

Kettu Repolaiseen olen tyytyväinen, tämän  kaiken keskuksena olevan veijarin ompelemista pelkäsin eniten. Kyllä tuo Metsolan talon kissakin nyt menettelee. Sen muuten ompelin kahteen kertaan, ensin laakapistoin, mutta kissasta tuli liian raskas,  ja nyt viikolla toisen kerran pykäpistoin. Enää on karhu tekemättä ja kesäinen kukkaniitty. Sitten alkaa reunuksien pitkä täyttö vuodenaikojen väreissä,  mutta enköhän siitäkin selviä.

 

 

 

Huovutus, Kehrääminen, Kinnasneulalla, Korut, Ompelu

Hävettää

22 kommenttia

-nimittäin se, että tammikuu on yli puolen välin ja yhä vain toivottelen lukijoilleni Hyvää Joulua. Tämä on  artikkeli, jolla poistan joulun, ja näytän yhtä sun toista joulun jälkeen tekemääni, mutta mikään ei ole valmistunut oikeaan esittelykuntoon.

Tai oikeastaan on. Nämä kansalaisopiston metallikorujen kurssilla valmistuneet olkakorut ja rannerenkaat ovat valmiita.  Tuolla kurssilla sitä kokee olevansa osaamaton, niin uutta ja ihmeellistä kaikki on . Meitä on muitakin yhtä toopeja ja opettajaa käy sääliksi, kun hänen on revettävä niin montaa auttamaan samanaikaisesti. Olkakorut tein syksyllä ja niitä olen käyttänytkin, Kalevala korun Hämeen juhlakäädyn kanssa ne koristivat pikkujouluissa viime vuonna tekemääni keskiaikapukua. Komea olin. Seuraavaksi tulen tekemään pronssisia sormuksia.

Tässä virittelin oman arvon tunnettani  hivelevän koristeen nyt vielä keskeneräisen uuden pukuni koristeeksi. Kyse on Herjolfsnes no:38:sta, mitä keskiaikapukukurssillamme ei kukaan ollut vielä tehnyt ja siitä tuli  tehdä kokeilupuku. Minulla oli erittäin edullista Viipurista ostettua pellavaa ja niinpä kävin työhön. Kaavat ja ompeluohjeet tilasin Turusta. Kun kaavojen piirtämisen hankaluudesta selvisin, mikä johtui oikeanlaisen kaavapaperin puutteesta, kaikki on sujunut kuin leikiten. Sitä ei voi kuin ihmetellä, miten satoja vuosia sitten on osattu tehdä toimivia vaatteita.  Kapeat istutetut hihat ja käsillä on täysi liikkumavapaus,  ja varsinaiset kappaleet ovat suoria ja puku on helmasta levennetty kiiloin  ja se istuu kaikille vartalotyypeille.  Tuossa toisessa kuvassa on hihan salaisuus, olkapäällä oleva kiila. Tästä puvusta paremmat kuvat sitten kun se valmistuu, sillä helma on kääntämättä ja mietin vielä mitä teen alkuperäisen mallin  pullokiiloille. Koruja en tule tämän puvun kanssa käyttämään, sillä tarkoitukseni on kirjailla sen etumuksiin koukeroita ketjuvirkkauksella.

Eilen sain neulattua tossut Pirtin kehräämön hahtuvalangasta. Tuo lanka soveltuu neulaamiseen erittäin hyvin. En ollut sitä oikein ennen kokeilemistani uskonut, vaikka olin Väkerrystä– blogin pitäjän nähnyt sitä käyttävän pistonäytöksissään. Neulaamisen kanssa samainaikaisesti keskustelin ravelryssä kiivaasti langan kierteiden suunnasta. Voi kun minua yritettiin opettaa, jääräpäisenä vain pysyin kannassani, joka tietenkin oli väärä. Tarkistin asian tänään maan mainiosta Käspaikasta. Koko homma lähti siitä, että minua on mietityttänyt mummo, jonka tapasin junassa pari vuotta sitten ja hän kertoi minulle kaikenlaista neulakinanastekniikasta mm. sen, että kinnasneulalla tehtäessä tulee olla z-kierteistä lankaa. Itse olen myös hakenut tuohon tekniikkaan oikein hyvää lankaa sitä löytämättä. Tähän menneistä parasta on tuo Pirtin hahtuvalanka, jossa on nelinkertainen hahtuva yksikierteisenä lankana ja z-kierre (tieto Pirtiltä). Lanka on pikkuisen paksua ja yksikierteisenä vetää vähän vinoon. Pirtillä oltaisiin kyllä valmiina kiertämään ohuempaakin hahtuvalankaa, jos kysyntää olisi. Kokonaisuudessaan nuo  eilispäivän kokemukset laittavat minut nyt kehräämään villalankaa missä rukki pyörii  myötä että vastapäivään ja molemmat langat kerrataan. Sen teen ensi viikonloppuna. Sitten upotan nuo langat samaan kinnasneuleeseen ja katson mitä tuo juna-mummo oikein tarkoitti. Katsotaan nyt tuleeko kokeilustani esittelykelpoista, eniten huolestuttaa saanko syntymään möykytöntä lankaa. Noihin tossuihin vielä, ne tulevat saamaan liukastumisesteet pohjiinsa ja villakirjontaa jalkapöydän päälle, kunhan nyt kuivuvat. Huovutin niitä käsin pikkuisen, jotta sain ne oikenemaan lestiin ja pohjat hieman vahvistumaan, sillä karstalanka kuluu helposti puhki.

Ei se z- ja s-kierteen sotkeminen ole ollut ainut mokani,  neuloin nimittäin hahtuvasta valkoiset lapaset, laitoin reteenä pesukoneeseen ja ne huopuivat täysin kiinni. Nyt on uudet tulossa Pirtin kaksikierteisestä karstalangasta.  Kuviovirkkauskaan ei ole vielä mihinkään jäänyt, vaan olen hakenut yhä uusia malleja. Se mitä etsin on jo löytynyt ja lapaset ovat valmiit, mutta minulla on pätevä syy olla näyttämättä niitä. Nuo kaksi kokeilua eivät tällä kertaa pääse toria koristamaan, vaan teen aikanaan niille parit.

Kudonta meinasi unohtua kokonaan, onneksi kuvat olivat kameran kortilla.  Kudon värjäämilläni villoilla ontelopoppana loimeen keinutuolin mattoa. Täytekin on villaa. Matto pääsee siihen mummoni tuoliin, missä aina istun neulomassa ja virkkaamassa, ja nykyisin myös ompelemassa keskiaikapukujen pitkiä katesaumoja,  vain näkyviltä osin.