Aihearkisto: Viron käsityömatkat

Vielä yhdet kansalliset raitasukat

Nyt olen neulonut neljännet sukat, jotka ovat saaneet raitansa kansallispuvusta. Tällä kertaa olivat vuorossa pitkiin hoikkiin miehensääriin tarkoitetut sukat ja raidat niihin tulivat Seiskarin miehen puvun takin kankaasta. Kirjaston varastosta minulle löytyi 1948 julkaistu kirja Suomalaisia kansallispukuja. Sen on toimittanut Tyyni Vahter ja se noudattaa samaa kaavaa kun aiempien sukkien pohjina olleet Sireliuksen vihkoset. Piirretyt kuvat eivät tässä uudemmassa kirjassa ole vanhempien veroisia, mutta värit kyllä selkeämpiä.

Noita sukkia on sovitettu useammankin kerran ja toivottavasti ne nyt pysyvät jalassa. Nehän ylettyvät polvitaipeeseen ja muotoa sukkien saajan toivomuksesta on neulottu niin, että yläresorissa on samanverran silmiä kuin nilkassa ja pohjelisäykset tulevat heti resorin jälkeen aika nopeasti ja pohkeen jälkeen kaventuminen on loivempaa. Tähän saa nyt näiden  raitasukkien neulominen jäädä. Mieleni kyllä tekisi vielä neuloa Peräpohjolan puvun raidoituksen mukaiset polvisukat naiselle, niin että raidat alkavat heti polvitaipeen alta ja jatkuvat varpaisiin, mutta minulla ei ole riittävästi luonnonväreillä värjättyä vihreää Nallea. Suursavon raidoitukseen taas  värjäsin runsaasti punaista lankaa, ja  olin ajatellut käyttää sen lasten sukkiin, mutta niiltä taas puuttuu kuva. En nyt jaksa lähteä etsimään pukua jonkin ystäväni kaapista. Kuvaan puvun hameenraidat sitten , kun se tulla tupsahtaa eteeni, tarvitaanhan niitä sukkia myöhemminkin.

Tuo kuvan puute sai minut muistamaan kesällä saamani monisteen virolaisten kansallispukujen raidoista. Sen antoi Olusveressa tilkkutyötä opettanut Mall Vesilon. Hän pani eteemme palan arvokasta kansallispukukangasta ja sen ympärille sitten rakensimme kassin. Minä olen selvästi neulonut nämä sukat tuon matkan kokemusten antamilla tunteilla, jos kiinnostaa niin lue ensin tämä artikkeli ja sitten tämä.

Voi kunpa suomalaisista pukukankaista olisi tuollainen valokuvattu kuva, sukanraitojen tekeminen olisi helppoa, kun näkee kudelangat.

”Perinnepestyt” sukat

sukat

Nyt on sitten kansallispuvun raidoitus sukissa. En tiedä onko sukkien idean kehittäjä lukenut minun kantaaottavan blogikirjoitukseni , mutta samasta kaupungista ollaan. Sukat on teettänyt Taito Itä-Suomi ry ja ne on tehnyt mikkeliläinen pieni sukkatehdas Mi- Sukka, joka valmistaa  asiakkaidensa tilaamia sukkia. Ostin sukat Kenkäverosta , mutta näyttää Taito-lehtikin niitä myyvän. Virolaista vaikutusta, mutta se ei mitään haittaa. Kyllä minä nyt nokkaani pikkuisen nostan pystyyn päin, kun kerran asiasta kirjoitin kesäkuussa. Punaisten sukkien raidoitus on Mäntyharjun kansallispuvusta ja mustien Pieksämäen seudun kansallispuvusta. Myös muita raidoituksia löytyy Etelä-Savon kuntien pukujen pohjalta.

Kuvasin sukat uusimman kudonnaiseni päällä. Siinä on jo aikaisemmin esittelemässäni pellavaloimessa kaislaa pomsissa pomppaamassa esille, muuten täyttä pellavaa.

Kansanomaisen käsityön uuskäyttö – ajatuksia Viroon suuntautuneen käsityömatkan jälkeen

Tämä kirjoitus on jatkoa puolen viikon takaiselle artikkelilleni Olustveren matkasta.

Minä olen trampannut Virossa käsityömatkoilla vajaan kahden vuoden aikana jo viisi kertaa. Sinne toki  on vetänyt samanhenkinen matkaseura ja persoonallinen matkojen järjestäjä, mutta ennen kaikkea kansanomaisen käsityön osuus noiden  matkojen  ohjelmissa  ja tuon käsityön  suuri arvostus Virossa. Olen  tehnyt kansanomaista käsityötä  Suomessa paljonkin, aloittanut komeasti kansallispuvuilla ja siirtynyt siitä fereesiin ja etupistokirjontaan. Nuo asiat tuli opituksi kansalaisopiston tai käsityökeskuksen kursseilla.  Kotona taas olen taistellut kirjoneulemallien, ketjupistokirjontojen ja  neulakintantaiden kanssa ja tullut kaikkien voittajaksi.  Nyt on meneillään pohjalainen rekipeitto, kansalaisopistossa aloitettu ja kotitöiksi jäänyt.

Virossa asiat ovat jotenkin toisin kuin täällä koto Suomessa ja se mietityttää ja laittaa kirjoittamaan tästä.  Siellä ei varjella oikein tekemistä ja tyydytä  vain jäljentämään vanhoja malleja sellaisiin tuotteisiin, missä niitä on aikoinaan käytetty, vaan nuo perinteiset kuviot ovat tämän päivän arkea ja niitä näkyy käyttötekstiileissä ja vaatteissa, niin itse tehdyissä kuin teollisesti valmistetuissa.

Olustveressä saimme kaikki pienen siivun kallista kansallispuvun kangasta ja sen ympärille tehtäväksemme tuli koota kassi.

omakassikotonakansallispukukassi

Oma kassini roikkuu tässä jo kotona kuistin tuolin selkämykseltä ja toisessa kuvassa on jonkun kurssilaisemme kassi. Minulla ei ole lupaa laittaa kuvaa tuosta kassista tänne, joten kassin tekijä ota yhteyttä, niin neuvotellaan.  Tässä kassissa on runsas suuaukko, sitä somistaa kansallispuvun väreistä sommiteltu leveä nauha, yksi tehtävistämme, joka jäi minulta tekemättä. Kansallispukukangasta Suomessa käyttää kumminkin Oprikka, joka  taitaa vähän ravistella noiden kankaiden oikeoppista käyttöä. Kun ensimmäisen kerran näin Taito-lehdessä (5/2008) jutun tuosta yrityksestä, huudahdin riemusta, mutta heti ajattelin, että mitäköhän se kansallispukuneuvosto nyt tästä sanoo.  Hyvin kai Oprikkalle on lopulta käynyt, hienoa että joku uskaltaa, kunhan vain sitten itse tohtisimme niitä käyttää.

Viime kesänä Virossa myytiin kansallispukujen kuosien mukaisia tennistossuja. Harmi etten osunut niitä sieltä silloin saamaan, taisivat olla heinäkuussa, kun olin Kihnulla käsityömatkalla, jo aika loppu kaupoista. Nuo tossut osoittavat rohkeaa kansallisylpeyttä.

kirjottukassi_keskenkirjottukassi_1

Toinen ryhmämme teki kasseihinsa Mulgimaan kirjontaa. Näiden kassien kuviin minulla ei myöskään ole kassintekijöiden lupaa, joten ottakaa tekin yhteyttä.  Jaaniojalla huhtikuussa tekemässäni villakierrätyslaukussa oli myös tätä kirjonta, tässä linkki ja toinenkin tuohon pikkulaukkuun.

Mulgimaan kirjontaan ja noiden kuvioiden ikivanhaan symboliikkaan olen nyt tutustunut  ja lisääkin aion opiskella ja yrittää löytää yhtymäkohtia meidän kansallisiin kuvioihin. Tosin kansalaisopiston opettajani sanoi rekipeiton kuvioiden symboliikkaa kysyessäni, että ne ovat tulleet Ruotsista, eikä toistuvilla kuvioilla, ympyrällä, neliöillä, tiimalasilla, jne.  ole symbolisia merkityksiä. En muuten oikein usko tuota.

dominovarityskirjakansivaritys_mulgimaavarjays_lapanen

Ostin Heimtalin museosta Mulgimaan kirjonnan kuvista tehdyn dominopelin. Sitä sai myös Viljandin kulttuuriakatemiasta, oli nimittäin opiskelijan lopputyö. Museo taas oli julkaissut lasten väritys- ja tehtäväkirjan, jossa oli kansallisia kirjonta-  ja kirjoneulekuvioita.

pihuloomadpihu_lehmapihu_kissapaperikassi

Edellisen matkani yhteydessä olin jo ostanut Pihuloomad kirjan, missä noita  kuvioita oli sovitettu pienten eläinhahmojen kuvittamiseen. Se on myös Viljandin kulttuuriakatemian julkaisuja ja siitä pidän eniten. Kirja sisältää myös eläinten kaavat. Viimeinen kuva tässä sarjassa on sitten paperikassi, jossa nyt säilytän noita ostamiani kirjoja, siinä on kansanomainen neulemalli paperille painettuna. Olen aikaisemmalla matkalla nähnyt matkatoverini ostaman paperikassin, jossa oli Mulgimaan kirjontaa.

Sitten sukkiin, Kata odottaa niistä tarinaa. No, sukista ei ole varsinaista tarinaa, ja oletankin Katan odottavan käsittelemääni aihepiiriä,  kun hän on kiinnostunut  kansanomaisesta  käsityöstä.

opiskelijasukkiakirjottuja sukkia

Olin ottanut näitä sukkakuvia Viljandin kulttuuriakatemiassa, kun sinne oli pöydille levitetty opiskelijatöitä meitä varten. Kotona sitten vasta valokuvistani huomasin, että kirjailluissa sukissa oli jotain tuttua,

polvisukatkukkasukat

sillä viljandilaisessa käsityökaupassa oli samanlaisin kuvioin koristeltuja sukkia. Ostin itselleni kahdet sukat sieltä hillitymmästä päästä. Polvisukissa on Mulgimaan kirjonnan tyyppinen kuvio ja nilkkasukissa sandaaleistani kurkistavat kukkat muistuttavat Muhun kirjontaa, sukan varressa toistuu samantapainen kuvio. Sukkahousuja ja trikoopöksyjä oli myös tarjolla näin kirjottuna ja tavaratalossa näin  miesten sukkia, joissa oli käytetty sen tyyppisiä neulekuvioita kuin tuossa paperikassissa. Käsityökaupan sukat  muistuttivat paljon opiskelijatöitä pöydällä, liekö jonkun luokan ryhmätyö päässyt teolliseen tuotantoon, arvelua vain.  Ja taas on teollinen tuotanto hyödyntänyt perinteiset mallit!  Menisiköhän vastaava Suomessa kaupaksi? Minua nyt harmittaa kun  en ostanut enempää. Hävitin jo Olustveressä sukkien valmistajalaput, mutta minun mielestä niissä luki suurin kirjaimin ETHNO.

Kansanomaisen käsityön uuskäytöstä  vielä joitakin kuvia.

villatakkineulotutelaimetseinatekstiilisetopitsi_uuskaytto

Viljandin museossa oli myynnissä kauniita villatakkeja, joissa olin käsinkirjontaa.  Museosta löytyivät myös nämä pienet ostamani eläimet, siellä leikkihuoneessa olevat olivat suurempia. Meille kerrottiin että lapset koulussa tekevät tällaisia eläimiä, kun sukkien tekeminen on tylsää. Eläimissä tulevat opituksi kavennukset ja kuviot huomaamatta. Opettajamme Mall Vesilon käytti hyvin paljon kansanomaista kirjontaa tilkkutöissään ja viimeisessä kuvassa on Ulve Kangron upeaa seto pitsin uuskäyttöä kirjasta Värviline seto pits, mistä on julkaistu uusi hieman muutettu painos.

Historia on maillamme toinen. Virossa kansallinen identiteetti säilyi neuvostomiehityksen aikana käsitöiden ja laulujen avulla, mutta he myös nyt uskaltavat ylpeänä käyttää omaa kansanomaista perinnettään. Kyllä meillä Suomessa on tästä paljon opittavaa. Meidän pitää uskaltaa näyttää olevamme suomalaisia. Minä en ole käsityön ammattilainen, innokas harrastaja kyllä. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että alan tehdä virolaisten tavalla ylpeänä suomalaisesta käsityöperinteestä kaikkea tavallista, etupistokirjontaa arkisiin tavaroihin  yllättävällä tavalla, rekipeiton kuvioita villa- ja päällysvaatteisiin ja mekkooni kiilaferesin leikkaus.

Terveisiä Olustverestä

Olen viime yönä saapunut viidenneltä käsityömatkaltani Virosta. Tällä kertaa matkan järjestäjänä toimi Kankaanpään opisto ja se suuntautui Olustvereen, uskomattoman kauniiseen kartanoympäristöön Vinjandinmaalla.  Oppilaitoksen kesäkurssista tulee tietysti opintoviikon todistus, mutta saamme myös todistuksen Olustveresstä, sillä olimme myös tuossa kartanossa toimivan valtion ammatillisen koulun kesäkurssilaisia.  Koulu ei käytä enää vanhoja rakennuksia, vaan sille on viereiselle pellolle rakennettu upouudet rakennukset ja asuntola, jossa asuimme. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Airin matkassa matkatoimisto , joten kaikki oli kumminkin vanhaa tuttua Airia ja meitä näillä matkoilla toistuvasti mukana olevia oli monta, mutta Kankaanpään kurssi oli tuonut mukaan monta  ensikertalaista.

Matkamme alkoi Maria Matiisenin tilkkutaloon tutustumisella.  Olin tuolla Marian luona jo toisen kerran, joten hämmästelyyn en enää tarvinnut aikaa, vaan sain rauhassa keskittyä hänen kierrätystilkkuiluunsa. Sain kuvata itseäni ja ystäviäni varten Marian töitä, mutta tänne minulla ei ole lupa niitä laittaa, joten tutustu Marian omiin nettisivuihin.

Olustveressä ryhmämme jakautui kahtia,  runsas puolet oli ilmoittautunut tilkkukurssille ja loput tekivät keramiikkaa.

talokeramiikkapaja

Tilkkutalo on pieni sympaattinen rakennus päärakennuksien takana. Siinä oli ennen asunut kartanon työnjohtaja.  Keramiikkaa tehtiin entisessä viinapolttimossa.

Viljandi-iltapäivänä tutustuimme Heimtalin Käsityömuseoon ja Viljandin kulttuuriakatemiaan

pulpettejalapasiamuseossaelaimia

Professori Anu Raund on koonnut museon vanhaan kouluun, jonka pulpetit ja kirjastokin olivat vielä tallella. Nyt museo on valtion hallussa ja kuuluu kansallismuseoon. Virolaisen käsityöperinteen koko kirjo on saatu yksien seinien sisällä, se on ollut valtava työ. Minua viehättivät eniten kirstut, joita sai penkoa ja neulelelut lapsille. Hypistely ja leikkiminen tuossa museossa ei ollut kiellettyä.

sormikassormikkaitakirjottuja sukkiapussukka

Tarton yliopiston alainen Viljandin kulttuuriakatemia vastaa meidän ammattikorkeakoulua, mutta ei meillä missään taida olla kansanomaisen käsityön suuntautumisvaihtoehtoa. Minua viehättivät suuresti setupitsillä ehostetut mustat sormikkaat. Kaikki työt, mitkä meille oli asetettu näytille, olivat tosi kauniita ja noihin kirjailtuihin sukkiin palaan seuraavassa kirjoituksessani.

kirjontaavanhakuva

Tilkkutyön opettajana toimi Mall Vesilon. En löytänyt hänen tuoreita kotisivujaan, mutta tästä linkistä pääsee katselemaan hänen kodintekstiilejään. Nykyisin hän työskentelee ja on siirtänyt myös kaikki työnsä  Käsityötaloon Olustveressä. Hän käyttää omissa töissään paljon kansanomaista kirjontaa. Minua viehätti erityisesti se, että hän laittoi töihinsä vanhoja sukunsa valokuvia. Tuon kuvansiirron hyödyntämisen takia minä vuosi sitten lähdin kansaisopistoon opettelemaan tilkkutyön tekemistä.

laukkujanauttelyvarjayksiapitsiliina

Kolmantena opiskelupäivänämme järjestimme entisen viinapanimon kaiteelle näyttelyn laukuistamme ja värjätyistä kankaistamme. Itse olin ryhmässä, joka teki laukkua, jossa oli mukana kansallispukukangasta ja tilkkuosuus tehtiin hullulla tekniikalla. Nimestä Suomessa käytetään englanninkielistä versiota, virolainen on parempi. Toinen ryhmä taas kirjoi hullun tekniikan keskitilkkuun Mulgimaan kirjontaa. Laukuista tuli niin upeita, että alkoi harmittamaa, että olin valinnut kansallispukuryhmän. Tilanteenhan voi korjata kotona. Kalanruotokuvio oli myös ohjelmassa, itse ennätin tehdä vain pari tilkkua, edistyneimmät saivat valmiiksi laukunkin. Ensimmäisessä kuvassa keskellä on laukkuni ja alla kalanruotojani ja maalaamani katajanappi. Taittelubatiikilla värjäsimme vielä kassin kankaat, jonka voimme ommella kotona valmiiksi. Tämä oli minulle tuttua ja sain kankaaseeni selkeät kuviot. Opettajamme neuvoi vielä hauskan tavan kuvioida kangasta, siinä värissä kastellun pitsiliinan päälle on laitettu kangas, joka altaan imee väriä.  Se oli kaikille tuntematon tekniikka, viimeinen kuva.

Kotimatkalla poikkesimme vielä nukketaiteilija Resan ateljeeseen ja Atlan kartanon keramiikkapajalle. Molemmissa paikoissa olin käynyt aikaisemmille käsityömatkoillani, joten pikkuisen harmitti, kun ei ollut matkojen aikana uutta käyntikohdetta. Atlaan pääsyä tosin odotin kovasti, sillä  olin ostanut sieltä kaksi omenavuokaa, joka ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi.  Halusin niitä lisää,  sillä on  kiva joskus tarjoilla hyvin hautuneita omenia useammallekin.

Kurssi ei olut ihan sitä mitä opetussuunnitelma lupasi, ehkä oli ollut jonkinlaista tietokatkosta.  Opettajamme oppimisnäkemys oli toinen, kuin mikä vallitsee Suomessa aikuiskoulutuksessa. Se suorastaan hätkähdytti, mutta toisaalta oli kokemuksena aika mielenkiintoinen. Hyvin heterogeeninen porukka oli varmaan myös opettajallemme suuri yllätys, mutta kaikesta selvisimme. Paljon jäi miettimistä, ei niinkään opetuksesta, vaan kansanomaisen käsityön ja perinteen käytöstä nykypäivänä. Olen tänään räpsinyt paljon kuvia töistäni ja ostoksistani. Minä kirjoitan niistä lähipäivinä uuden jutun ja tulen sulattelemaan tällä tavalla kokemaani.

Jaaniojalla kierrätysopissa

Nyt on sitten kevään käsityömatka Viroon takanapäin ja minä elän yhä vielä sen jälkitunnelmissa. Jaaniojan Jaanika mamsel opetti meitä soome prouia villapaitojen kierrätyksessä. Jaanika valmistaa itse takkeja. Hän opetti meille tekniikoitaan niin, että valmistimme laukut.  Kuvat ovat minun ottamia ja ne eivät ole kovin laadukkaita, koska tilaa niiden ottamiseen oli vähän ja monesti  oli kiire, tilanteet vaihtuivat niin nopeasti. Ne ovat myös irrallisena blogissa ja jotkut näytöt saattavat heittää siksi niitä mielivaltaisesti.  Anna palautetta. jos niitä tämän takia pitää muuttaa. Jaanika on antanut luvan  takeista otettujen kuvien  julkaisemiseen blogissani.  Hän ja matkanjärjestäjämme Airi vilahtavat siellä täällä kuvissa.

voittotakkikaksitakkiatakki_1takki_farkku

Jaanikan takkikokoelma on komea. Ensimmäisenä on muutama vuosi sitten ensimmäisen palkinnon takkikilpailussa voittanut takki. Kahden takin kuvassa vasemmanpuoleinen taisi matkustaa Suomeen. Alla olevassa kuvassa Jaanika esittelee kesätakkiaan ja nuket seinillä olivat todella hyvin valmistettuja ja niillä kaikilla on napa.

kesatakkinukkeja

Nyt sitten laukun tekoon. Ensiksi muutama kuva työn aloittamisesta, sitten ryhmäni laukut yhteiskuvassa ja jokunen erikseenkin ennen ensimmäistä pesukoneeseen laittoa. Kun laukut tulivat koneesta, Jaanika antoi niistä kaikista palautetta. Toisena päivänä sitten korjasimme pesussa vaurioituneet kohdat ja jatkoimme laukkujemme valmistamista. Ne pääsivät taas  koneeseen ja lähtöaamuna Jaanika antoi niistä vielä kiittävää  ja rakentavaa palautetta sekä joitakin korjaus vinkkejä. Hän oli muuten yksi parhaimmista ohjaajista mitä olen tavannut ja tilanteiden hallinta oli hänellä hallussa.

laukunvalmis2taina ja ritva

pesuaodottamassaennenpesuja_3

hapunpesuaodottamassa_2

Nämä laukut ovat odottamassa ensimmäistä pesuaan.

palautettakukkakaukkuvalmiina

ritvantainan

Nyt on jo käyty kaksi kertaa koneessa ja Jaanika antaa laukuista palautetta.

Omien laukkujeni tarina tulee nyt viimeisenä. Minulla oli Jaanikan mielestä vähän liian hyvät materiaalit. En tiedä täysin mitä hän tarkoitti, mutta olin jo kotona valmiiksi pessyt poikani vanhan ja  aikaisemmin pesussa vahingossa kutistuneen puseron. Sen lisäksi käytin laukkuihini epäonnistunutta hahtuvalaukkuani ja yhtä puolalaista liiviä, jota en ollut koskaan käyttänyt sen karheuden takia. Merimieskassi pääsi Virossa kaksi kertaa pesukoneeseen, olkalaukku on tavallaan ylimääräinen ja sen olen pessyt vasta Suomessa, koska kirjonnat vielä puuttuivat. Siitä otin kuvat vasta tänään.

merimiesjaaniojallamerimiesennen viimpesua

pieniennenpesua_2pieniennenpesua_1

Merimiessäkistä on ensimmäinen kuva on otettu ennen pesuja Jaaniojalla ja toinen ennen viimeistä pesua kotona. Tein kotona vähän reunahuovutusten tarkistelua ja virkkasin hihnan reunan erittäin huopuvalla harmaalla langalla ettei liekottaisi. Pienempi laukku on tavallaan ylimääräinen työ. En ennättänyt kirjailla sitä Virossa, joten se pääsi  pesuun vasta kotona .

mierimies_valmis2merimies valmis hihna

oma pieni valmisomapieni

Nämä viimeiset kuvat ovat tämän aamuisen pesun jälkeen otettuja. Laukut ovat nyt valmiit. Hieman veriseitikkilangalla tehdyt virkkaukset muuttivat väriä koneessa, mutta se oli odotettavissa. Pienempi laukku tarvitsee vielä vuoren, joten ei se nyt ihan valmis ole. Olen laukkuihin ylen tyytyväinen niin kuin matkaani kokonaisuudessaan. Otin kuvat tietoisesti pihallani ensimmäisten sinivuokkojen kera, jota pääsisin eroon tuosta matkasta ja ryhdistäytyisin pihatöihin. Mutta varoituksen annan vielä teille hyvät ystäväni. Noita Viron käsityömatkoja pitää varoa, sillä niihin jää koukkuun. Näitä koukussa olijoita oli muitakin kuin minä Jaaniojalla. Nyt kovasti mietin, että lähtisinkö jo kesäkuussa tälle uudelle matkalle (linkissä alempana oleva Olustveren matka) tekemään tilkkutöitä. Saa nähdä miten mummon käy.