Aihearkisto: Huovutus

Kämmekkäät ja niiden sisällä sormikkaat

Huovutin  pitkästä aikaa osallistuessani Risulinnun antamaan huovushaasteeseen. Sain silloin joululahjaidean, kun muotoon huovutettujen kämmekkäiden (kommenteissa olen lyhyesti kertonut, miten olen tehnyt muotoonhuovuttamisen) tekeminen oli haastavaa ja hauskaa. Toteutin ajatukseni tehdä kämmekkäät ja neuloa kuvioinnin väriset sormikkaat sisälle. Ajelin Pirtin kehräämölle, matkaa 10 km, hakeakseni samaa väriä olevaa kampalankaa ja huovutusvillaa. Se ei onnistunut, koska kampalangoissa ovat eri värit kuin villoissa, mutta aika samanlaista löysin. Halusin nimenomaan kampalankaa sen pehmeyden ja kestävyyden takia.

porolapaset.jpg

Huovutusvilla on luonnonmustaa ja kuviossa on obinugrilainen pikkuporo. Vihreä väri ei kovin hyvin erottunut mustasta, joten reunustin kuvion etupistoin heijastinlangalla. Näin poroon tuli hieman hohdetta, taitaa olla Petterin sukulainen. Etupistot myös kuuluvat urgrilaiseen käsityöperinteeseen.

lintulapaset.jpg

Toisissa kämmekkäissä on myös obinugrilainen kuvio, lintu. Tätä ei tarvinnut reunustaa, lintu näkyy selvästi muutenkin.

Kuviot löytyvät Maija-Leena Seppälän kirjasta Ornamentteja ommellen (Edita 2000). Minä olen aivan sekopäinen obinugrilaisten kuvioiden suhteen, niistä jotkut ovat suorastaan shamanistisia. Olen päättänyt mennä ensi syksynä kansalaisopiston tilkkutyökurssille noiden kuvioiden, mutta myös kuvansiirtojen takia. Olen  vältellyt tilkkutöitä, koska pelkään jääväni niihin koukuun, mutta syksyllä otan riskin.

Kämmekkäät karpalosuolle

syksynhehkua.jpg

Ilmoittautuessani huovutushaasteeseen, päätin huovuttaa ihan oikeasti, eli läträtä mäntysuovalla sekä kuumalla ja kylmällä vedellä vuoronperään. Siitä on varmaan lähes kymmenen vuotta, kun olen oikeasti huovuttanut. Silloin tein tyttäreni kanssa tossuja, patakintaita ym mukavaa. Tuon jälkeen olen vain nelonut hahtuvaa huovuttaen pyykkikoneella tai sitten tehnyt kuvia sekä hahmoja neulalla.

Käytännön ihmisenä päädyin kämmekkäisiin, sillä niitä näin syksyisin aina tarvitaan. Mutta huovutustaidot olivat ruosteessa. Ensimmäisestä oikean käden kämmekkäästä tuli villapallon pohjaan hyvää materiaalia. Olin siihen laittanut syksyn värit valmiiksi, mutta mössöä tuli. Vasemman käden kämmekään tein sitten vain mustasta villasta. Kämmenen puolelta piti leikata (hyi hyi), kun nousi liian korkealle. Värit ja karpalot laitoin neulalla jälkeenpäin, mutta huovutin ne vielä  tiukemmalle mäntysuovalla. Toisesta oikean käden kämmekkäästä tuli sitten  liian pieni, ja vasta kolmas kerta onnistui oikeaan käteen.

suolla.jpg

Tein kämmekkäät eilen illalla ja aamulla olin sitten sitä mieltä, että ne ovat aivan liian värikkäät ja sekaisen näköiset. Mutta suolla oli paljon enemmän värejä, kuin mitä olin villaa laittanut.

kotona.jpg

Hyvin toimivat, viiden litran sankko tuli täyteen. Kädet pysyivät notkeina lämmön ansiosta, mutta selkäraukka ei tykännyt ja nyt olen ihan kankea.

Tuossa kämmekkään kämmenellä on kolme marjaa, joissa on reikä ja mehut kaikki on imetty pois. Joku muukin marjastaa samalla suolla. Mättäillä auringonpuolella olevat kirkkaanpunaiset karpalot olivat menneet tuon pienen marjastajan suuhun, mutta vastapäisen puolen marjat olivat jätetty minulle. Tämä marjastaja ei myöskään ollut puuttunut niihin karpaloihin, joiden väri oli tullut tummanpunaiseksi. Mikähän tuo mahtaa olla? Pieni metsähiirikö?

Tuo huovuttaminen pitkästä aikaa oli oikeastaan mukavaa. Kun neljäs kämmekäs jo oli mielestäni aika hyvä, niin heräsi ajatus  tehdä niitä joululahjoiksi. Koristeeksi voisin laittaa neulalla obinugrilaisen kuvion, shamanistinen malli sopii oikein hyvin villaan. Kämeekkään sisälle sitten neuloisin kuvion värillä sormikkaat. Täytyypä pistää harkintaan.

Noita obinurgrilaisia kuvioita löytyy Maija-Leena Seppälän kirjasta Ornamentteja ommellen, mikä on ilmestynyt Editan kustantamana 2000 käsintekijät-sarjassa.

Tossut valmiina, osa3. Värjäyssuunnitelmia

Kertomukseni harmaista villatossuista päättyy. Voi olla, että joskus käännän sen toisin päin ja laitan sivuihin ohjeeksi, jos vaikka löytyy vielä niitä, jotka eivät tätä mukavaa hommaa osaa. Yksi asia täytyy vielä lisätä: lestit eivät ole mitenkään tarpeen. Käytin niitä vain, koska minulla on sellaiset. Tossut voi muotoilla omassa jalassa märkinä ja nostaa ne siitä kuivumaan.

karvanpoisto1.jpg

Vielä illalla myöhään poistin tossuista kertakäyttöisellä partakoneenterällä irtokarvan. Tämä ei ole mitenkään välttämätöntä.

maitoliima1.jpg

Maitoliinalla laitoin liukuesteet pohjaan. Maitoliima jarruttaa sekä pysyy pohjassa hyvin, mutta se on hankala laittaa löysyytensä takia.  Kumilateksia on varmasti myös jäykemmässä muodossa maalareilla, mutta minulla ei ole tuttua jolta saisin ja rautakaupassa mytäisiin vain isoja eriä, joten on tyytyminen maitoliimaan.

kuivamaitoliima.jpg

Kuivuttuaan maitoliima näyttää rumalta, mutta eihän se pohjasta näy.

valmiit1.jpg

Nyt ovat tossuni valmiit. Onnistuivat! Neljän vuoden takainen taitoni on yhä tallella, sillä silloin tein paljon vastaavaa. Virkkasin ja neuloin hahtuvaa himolla ja niin valmistui lapasia, myssyjä, laukkuja jne. Saattaa olla, että Kätsylän sivuilla näkemäni ihanat eläinlaukut saivat minut penkomaan tuon hahtuvakiekon mukaani Helsingin matkalle ja kivaa oli.

Nyt saa blogikirjoittelu vähäksi aikaa loppua, sillä lähden puolukkaan ja otan tossuni mökille, sillä siellä syksyn tullen tarvitsee lämmintä jalkaan. Puolukoita on paljon, toivottavsti ne ovat myös kypsiä. Toivon löytäväni lisää veriseitikkejä ja matosista tateista keitän ainakin väriliemen. Eilen lähti Ukkolasta mukaani puolitoista kiloa Pirtin kakoslaatuista lankaa.

Myös haavankeltajäkälä pääsee likoamaan ammoniakkiin. Katsokaapas näitä sivuja, huippu keskustelua ja kokeilua!. Ketju on pitkä, mutta kannattaa lukea kokonaan:

Sienipolun haavankeltajäkäläkeskustelu

Täällä on lisää haavankeltajäkälästä

Tossujen harmaus häviämässä, osa 2

kuivat.jpg

Tossut ovat aamulla kuivuneet, mutta ne ovat hieman liian suuret.

tikkaus.jpg

Nyt ne ovat täytetty superlonilla ja alan neulahuovuttaa niitä. Valitsin koristusmateriaaliksi Pirtin hahtuvalankaa, ruskaa oli jäänyt pieni nyssykkä. Yhtä hyvin siihen olisi käynyt suikaleita huopalevystä tai hahtuvaa. Ne olisivat myös tarttuneet kevyemmin, kuin tuo löyhäkierteinen ja nelinkertainen hahtuvalanka.

Ensin kuvio kevyesti neulalla pintaan ja sen jälkeen tiukempi tikkaus.

kirjontakuvio.jpg

Kas kummaa, kun kuvioni muistuttaa karjalaisen ketjupistokirjonnan tyyliä! Mistäköhän johtuu?

Nyt tossut tarvitsevat uuden pesun, sillä kuvio on saatava pysyvästi pintaan. Pesun tulee myös olla aika jykevä, koska tossujen pitäisi vielä vähän kutistua, joten taas 60 astetta, kovalinkous ja nyt pitkä pesu.

Jatkan vielä tänään pesun jälkeen jos ennätän, tai sitten huomiseen.

—————–

Lisäys saman päivän iltana.

Pesukoneen pitkä ohjelma kesti niin kauan, että oli lähdettävä Ukkolaan syyskuun kokoukseen. Jouduin ottamaan tossut märkinä mukaan, sillä tässä vaiheessa niitä ei saa päästää kuivumaan.

toinenpesu.jpg

Lesteihin vetäminen oli tosi vaikeaa, sillä toiveeni oli totetunut, tossut olivat huopuneet lisää.  Voimaa ja suostuttelua tarvittiin, mutta siinä ne nyt ovat kuvattuna Ukkolassa. Kuvio on täysin huopunut kiinni.

Huomenna tulen ne viimeistelemään.

Harmaat villatossut, osa1.

Nyt otan tietoisen riskin, kun kirjoitan harmaiden tossujen valmistumisesta kolmiosoaisen jutun, sillä tossut saattavat pahasti epäonnistua, sillä riskejä on. No miksei, voihan epäonnistumisestakin kirjoittaa.

Olin tänään päivän matkalla Helsingissä. Jos istuu samanapäivänä kuusi tuntia junassa, niin täytyyhän sitä olla jotain mielekästä tekemistä ja kudinhan on mitä parhain asia. Keskeneräiset sukankutimeni ovat mökillä, kaksi kappaletta, joten en halullnut aloittaa kolmansia sukkia. Etsin kätköistäni harmaan hahtuvakiekon. Se on Pelson vankilan lampaiden villaa. Harmi etten kuvannut kiekkoa kokonaisena aamulla.

hahtuvakiekko.jpg

Nyt kiekosta on vain rippeet jäljellä. Se oli yksinkertaisena keritty ja koska neuloin tossut kaksinkertaisella hahtuvalla, niin toinen lanka tuli ulkoa ja toinen sisältä. Mukaan ottamani pieni pyöröpuikko taitaa olla numeroa 8.  Loin 50 silmää ja jatkoin edestakaista oikeaa 90 kerrosta ja sen jälkeen kavensin joka neljännen silmän, kolme kerrosta välissä, sitten joka kolmas silmä, 2 kerrosta välissä, joka toinen silmä, yksi kerros välissä. Tämän jälkeen neuloin kaksi yhteen kaikki silmät ja vedin ne lopuksi ensimmäisen neulotun silmän sisään ja lopuksi langan pään tuon silmän läpi.

neule.jpg

Juna matkan aikana sain molemmat tossut neulottua, mutta kaikki kanssa matkustajat eivät siitä pitäneet. Kouvolan ja Helsingin välin istui vieressäni tehokkaan tuntuinen nainen, luki ensiksi tärkeän näköisiä papereita ja otti sen jälkeen esille tietokoneen ja joka kerta kun minä löysytin varovasti kiekolta hahtuvaa, hän pyyhki näyttöä. En usko siitä pölyä nousseen, mutta minä varmaan olin liian maalainen neuloessani harmaalla lavikkalangalla ja hän koki sen pölynä. Mutta käteni tykkäsivät tuosta langasta , hahtuvan lanoliini suorastaan helli sienimetsässä kovettuneita käsiäni. Pelson lankahan on kehrätty Pirtillä, mutta Pirtti ei teollisesti pesetä asiakkaitensa omia villoja, vaan ne pestään siellä pienkoneilla ja rasvaa jää moninkerroin enemmän,  kuin niihin villoihin, jotka myydään Pirtin tuotantoon.

Tarkoitukseni oli neuloa 30 % suurempi neulos, kuin mitä valmis tossu on . Kuvassa on mukana 39 numeron lesti, minun jalkojeni kokoa. Tässä vaiheessa olen neuleen kokoon aika tyytyväinen. Tuo lesti on yksi riemukkaimmista löydöistäni, ostin sen jokunen vuosi sitten Hämenlinnan Linnankasarmilta varuskunnan poistettujen tavaroiden myymälästä. Lestiä vielä tarvitaan tässä projektissa, jos kaikki menee hyvin.

ommeltuna.jpg

Nyt on tossut ommeltu, kantapään sauma ja kärjestä noin puoleen väliin. Tein nuo ompeleet silmukointityylin tapaisesti ja hahtuvalla. Se oli kyllä hankalaa. Tarkoitushan on vain saada reunat pysymään yhdessä, jotta ne huopuisivat. Nyt on tossut ensimmäistä kertaa pesukoneessa. Pesukone on täytetty puolilleen ja siellä on ihan tavallisia vaatteita antamassa huovutusvoimaa. Lämpötila on 60 astetta ja linko kovimmillaan.

Pesun jälkeen:

pestyt.jpg

Toinen tossu on myttynä kesukoneenjäljiltä ja toinen jo venytetty lestiin. Aika väljä, mutta se toivottavasti korjaantuu seuraavassa pesussa. Saumat on mennyt hyvin kiinni.Tätä juttua on hyvä huomenna jatkaa!

Nyt laitan tossut kuivumaan.