Raportointini rekipeittolangoistani jatkuu. Nyt olen värjännyt indigolla sinisiä lankoja. Harmi vain että kuvassa auringon läikät hieman häiritsee

Vasemmassa laidassa olevat viisi vyyhtiä tulevat rekipeittoon. Vihreä vyyhti on ensiksi värjätty koivunlehdillä keltaiseksi, lanka oli vaalean ruskeaa.  Laitoin sen toiseksi viimeisenä indigoliemeen ja ihan kelpo vihreää tuli. Laitimmainen on sitten se viimeinen vyyhti.

Nyt alan taitaa luonnon indigolla värjäämisen. Ensimmäisen kerran tein sitä noin 2 viikkoa sitten Ukkolassa, josta raportti löytyy täältä. Silloin tuli aika voimakkaita värejä ja nyt laimensin värjäyslientä niin, että kun Tetrin ohjeessa on 10 litraa vettä, niin minä laitoin 15 litraa.  Anna-Karoliinalle kiitokset siitä, että hän jo kudontapiirini värjäyseen neuvoi meitä puhlimella ja vielä sen jälkeenkin sähköpostitse.

Väriä riitti nyt runsaasti yli kiloon villalankaa.  Sama ilmiö kuin ensimmäisellä kerralla, väri pysyi kauan melkein samassa voimakkuudesa, ja sitten yhtäkkiä laski taivaan siniseen ja pian loppuikin. Olin varautunut tähän ja lopputulokseen olen tyytyväinen, sillä sain ne langat mitä halusin ja  paljon keskisinistä odottamaan aikaansa. Kun seuraavan kerran värjään indigolla, niin taidan upottaa väriä imemään vanhoja farkkuja, niin ei mene alkuvaiheeseen niin paljon villaa.

Kauniita olivat helluntaita edeltävät päivät ja itse helluntai suvea parhaimmillaan.  Yhtä hehkeä oli myös viikkoa aikaisemmin veriseitikkiliemeen kylmävärjäykseen jättämäni langan väri

– uskomattoman raikas oranssinpunainen väri.

Varsinaisen värjäysen aloitin vuohenjuuren lehdillä. Tuon kauhean rikkaruohon hyödyntäminen tuottaa tietynlaista tyydytystä. Vähän petyin, väriä ei vielä paljon irronnut, värjäys taisi olla liian varhaista.  Sitten viime syksyn seitikeihin!

Kolmessa padassa sitä tein. Nokisessa teräskattilassa on veriseitikkejä, sinisessä keltaisia ja oransseja seitikkejä ja lepo vuorossa ovat verihelttaseitikkien jalat.

Verihelttaseitikkien värjäyksen tein uudella tavalla. Liemessä on noin 50 grammaa kuivattua sientä 100 grammaa lankaa kohti. Panin sienet ja alunalla ja viinikivellä purettamani langat yhtä aikaa kattilaan. Nostin lämmön 70 asteeseen, jonka jälkeen kattila jäähtymään, muutaman tunnin kuluttua nostin lämmön uudelleen 70 asteeseen ja taas kattila pois veturilta ja nyt langat saivat rauhassa jäähtyä liemessään. Ihanaa punaista väriä. Nyt olen sitten itse kokenut sen, että kun haluaa punaista väriä, niin lämpötilaa ei saa liikaa nostaa, jotta ruskeat sävyt sienestä eivät vielä lähde liemeen. Mukana oli  vaalean ruskea ja valkea lanka, ja niihin tuli kiva pieni vivahde-ero. Väriliemestä sain myös hyvän jälkivärin, siinä muhi huopalankoja.

Tässä ovat ensimmäiset lankani tänä keväänä: oikealla on vuohenjuurilla värjätty lanka, sitten kaksi veriseitikkilankaa, ensimmäinen vaaleanruskeaan ja toinen valkeaan lankaan värjätty. Ihan keskellä on verihelttaseitikkien jaloilla  ja keltaisissa seitikeissä värjättyt langat. En pysty sanomaan kumpi on kumpi.  Sitten on samoissa liemissä värjättyjä ohuita lankoja, jotka värjäsin setupitsin virkkaukseen ja viimeisenä kylmävärjäyslanka. Aurinko häiritsee ja saa langat liian punaisiksi ja värierot häviävät.

Helluntaina värjäsin sitten pakastetuilla männyn suomuorakkailla ja samettijalloilla. Unohdin kotoa ottaa mukaani Leenan, Hattiksen ja Pian vastaavien sienien kokemukset, joten olin vain Sunströmin kirjan  ”Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä” varassa. Männyn suomuorakkaalla halusin sinertävää lankaa.

Mutta sain aikaseksi harmaata lankaa, se oli vain hetken väripadassa ja ruskeaa lankaa, joka taas oli normaalin tunnin . Langoissa oli aluna ja viinikivi puretus. Kuvassa olevat langat ovat yksisäikeistä virolaista villaa. Ei sinisestä tietoakaan, joten menin lukemaan Sunströmin kirjaa. No niin, ammoniakki oli unohtunut, orakkailla tulee sinistä väriä emäksisessä liemessä. Yritin sitä jälkivärillä, mutta se ei enää antanut mitään väriä.

Yllätys piilikin samettijaloissa.

Pilkkoessani sieniä huomasin niiden värin violettiin taipuvaksi.  Värjäysliemikin oli sinertävää. Sunström kirjassaan sanoo, että jos käytät sadevettä, niin saatat lyhyellä värjäysajalla saada violetin sävyistä lankaa. Sitähän sieltä tuli järvivedellä. Pitemmänkin aikaan värjäytymässä olleet langat pysyivät violetinsinisinä. Minunhan oli tarkoitus saada oliivin vihreää. Siitä Suntsröm sanoo, että jos vedessä on hiukankin rautaa, niin siitä tulee oliivin vihreää lankaa. Lorautin tosi rautaista porakaivomme vettä kattilaan, sinertävä väri säilyi, muuttui vain tummemmaksi. Lopulta laitoin rautavihtrillipuretuksen ja nyt sainkin oikeastaan mustaa lankaa, joka tarkasti katsoen taittuu oliivinvihreään, ei siniseen.

Tässä nuo helluntailankani. Oikealla vähän aikaa padassa ollut violettilanka ja sen ohut kaveri, sitten rautatöräyksen saanut melkein musta lanka ja sen pieni kaverivyyhti on kampalankaa ja siitä paremmin näkee tuon oliivinvihreään kääntymisen, sitten on eri kauan samettijalkaliemessä olleita lankoja ja niillehän olin lisännyt rautaista vettä. Ruskeat langat ovat sitten suomuorakkaasta värinsä saaneet ja viimeisenä tuo jo kuvassa ollut harmaa koelanka. Merkillistä, sinistä kun yrittää, niin ei saa millään, mutta sitten sitä tulee vahingossa. Nuo langat muistuttavat kovasti sinipuulla värjäämiäni lankoja. Mikähan niiden värin kestävyys on?

Nyt esittäytyy ensimmäinen eräni rekipeittolankoja. Oikealta: veriseitikkikylmävärjäyslanka, vuohenjuurilanka, veriseitikkilanka valkeaan pohjaan ja vaalean ruskeaan pohjaan, verihelttaseitikkien jaloilla värjätty, männyn suomuorakaalla värjäytty, vähän aikaa samettijalloissa värjäytynyt violetti lanka, tunnin samettijaloissa värjäytynyt rautaista vettä saanut lanka ja viimeisenä rautavihtrillipuretuksen saanut samettijalalla värjätty lanka. Viimeistä tuskin pystyy mustassa rekipeitossa käyttämään, mutta mielenkiintoinen se on ja siksi se on mukana kuvassa.

15-7-2010 Kommentointi mahdollisuus suljettu roskapostien johdosta. Jos haluat keskustella tämän artikkelin pohjalta, niin laita asiasi päällimmäiseen artikkeliin.

Näin juuri Matleenan blogissa ihanan villakirjonnalla koristellun pannumyssyn, niin innostuin tähän kirjoittamiseen. Rakastan prosessien kuvaamista, joten nyt saatte sitten seurata tämän jutun ykkösvaihetta koko kesän ja talven sitten kakkosvaihetta. Toivottavasti ette kokonaan kyllästy.

Haapsalun käsityömatkalla jaoin yhteisen huoneen länsisuomalaisen rouvan kanssa. Kun siinä oli harrastuksistamme juteltu, niin hän kysyi, että tietäisinkö mistä saisi ostaa luonnonväreillä värjättyjä lankoja, kun hän kirjailisi rekipeiton.Tiesinhän minä, mutta sanoin ettei sinun ostaa tarvitse, vaan saat minulta, liioista kun on hyvä antaa, jos niiden kaikkien ei tarvitse olla samaa lankaa. Mikkelin kansalaisopistolla oli sitten kevätnäyttelyssä rekipeittoja, todella upeita. Niitä katsellessa aloin myös itse himoita tuon peiton tekemistä, sillä minullahan myös odottaa kaapissa valmis luonnonmusta pohja, jonka kudoin silloin kun kudontapiirini oli vielä kansalaisopiston hallinnassa.

Rekipeittoja katsellessani tulin siihen päätökseen, että paras lanka on kaksisäikeinen karstavilla. Keskustelin asiasta myös opettajan kanssa ja hän vahvisti näkemykseni, että kolmisäikeinen villa on kirjontaan liian paksua.  Nyt otin yhteyttä Länsi-Suomeen, sain asialle hyväksynnän, ja kävin Pirtiltä yhteisostoksenamme hakemassa kaksi kiloa kaksisäikeistä karstalankaa ja sen värjäykseen valmistelun aloitin niinä mökkipäivinäni, jolloin myös opettelin kehräämään. Yksin saa paljon aikaseksi.

Tässä kuvassa langat odottavat kostutusvettä. Langat ovat luonnonvalkeaa, harmaata ja vaalean ruskeaa ja taitaa meleerattukin vyyhti olla mukana. Kun laitan samaan väriliemeen valkean ja harmaan, niin saan ihanasti yhteen sopivia värisävyjä.

Tässä taas on annos lankoja aluna- ja viinikivipuretuksessa. Puretan langat kolmessa erässä, joista yksi on vielä purettamatta.

Varsinaista värjäystä en vielä ole aloittanut, tosin 100 gr lankaa jätin kokeilevaan veriseitikki kylmävärjäykseen kuistille ja laitoin haavankeltajäkälät käymään ammoniakkiliemeen. Kolmen kuukauden kuukauden kuluttua voit tulla tänne katsomaan sainko tuon liemen avulla ihmeen aikaseksi.

Hankin viime syksynä Tetrin uuden kirjan ja sieltä löytyy resepti tuolle haavankeltajäkälälle. Siellä on myös ohjeet indigo värjäykselle, jota en ole ennen tehnyt, mutta kesällä teen. Täytyyhän meidän rekipeittoihimme saada sinistä väriä.

On ihanaa päästää värjäämään, kun on todellinen syy saada järjestelmällisesti aikaseksi koko kesän  kaikki mahdolliset värisävyt. Kyllä sitä tapaa mukavia ihmisiä, jotka tarvitsevat oikeita asioita, kun matkustaa. Pelkästään itselle värjääminen ei varmaan saisi minuna niin huolelliseksi asiassa.

Tämä tarina jatkuu ehkä viikon tai kahden päästä!