Aihearkisto: Kansallispuku

Käkisalmen kansallispuku, alkua tulevalle

Mikkelin kansalaisopiston kansallispukukurssi on alkanut ja minä en ole vielä siitä  kirjoittamista aloittanut, vaikka edellisessä jutussa niin lupailin.  Minun on tarkoitus talven mittaan uudistaa  ja kansanomaistaa 36 vuotta vanhaa Käkisalmen kansallispukuani ja dokumentoida tuo tekeminen. Tästä asiasta olen keskustellut  kansalaisopiston opettajan ja Taito  Itä- Suomen työntekijöiden kanssa. Kummallakaan taholta ei ole mitään julkista kirjoittamista vastaan. Käkisalmen puvun kaavat ymt oikeudet kuuluvat Taito Itä-Suomelle. Monet kansallipukuystäväni tekevät uusia pukuja eri paikkakunnilta, mutta minä pitäydyn tässä yhdessä. Käkisalmi oli äitini kotipaikkakunta ja hänellä oli myös sama puku..

Äitilleni hankittiin kansallipuku joskus 1930-luvulla, kun hän lähti Tallinnaan nuorisotapahtumaan.

Kaksi kansallispukuista tätiä.Hän on kuvassa vasemmalla,  serkku oikealla. Minulla on vielä tuon puvun rippeitä jäljellä ja villahame on todella käyttökelpoinen, mutta lyhyt  Se oli minun hameenani silloin 36 vuotta sitten, muoti suosi lyhyttä hametta, nyt en sitä enää voisi käyttää, mutta keskenkasvuiselle siitä saisi hyvän hameen. Otsikkokuvanakin on äitini puvun hartuukset takaa kuvattuna.

olavi voutilaisen kuvaTässä kuvassa on Käkisalmen kirkkokuoro tauolla. Pukua valmistettiin Käkisalmen rouvasväen yhdistyksen kutomakoulussa. Koulu siirtyi sodan jälkeen Mikkeliin ja sitä kautta puvun oikeudet ovat nyt Taito-Itä-Suomella.

Minä olen käynyt viime aikoina usein tervehtimässä tätä arvokasta rouvaa Kansallismuseon vitriinissä.

nukkeRouva on puettu Käkisalmen maalaiskunnasta peräisin oleviin tamineisiin. Tarkkanäköinen huomaa, että essumalli on otettu Kaukolan tarkistettuun pukuun.  Hyvin monet asut ovat merkitty sekä Käkisalmeen että Kaukolaan museon kortistossa.

Olen yritänyt kuvata rouvaa joka puolelta, mutta se ei oikein onnistu. Olen pyytänyt myös, että vitriini avattaisiin kuviani varten, mutta siihen ei suostuttu. Nauhat, tupsut ja hunnun taittelu ovat sen takia huonoina kuvina, niin kuin alla oleva olkapääkin.

olkapääOlkapään kuvaaminen on vaikeaa, kun vitriinin seinä on tiellä. Viimeksi käydessäni onnistuin saamaan olkapäältä tälläisen kuvan,   Äitini puvussa oli vasemmalla olkapäällä aina pesuihin irrotetava musta pitsi, minun 70-luvun puvuissa tummalla pellavalla ommeltu reikäommel, mutta tällä rouvalla taitaa olkapäällä ollakin nyytinki. Mitä mieltä sinä olet?

Loppuun kuva itsestäni ja lapsenlapsestani 1979- valmistuneissa puvuissa. Ne tein Mikkelin kotiteollisuusyhdistyksessä eli nykyisessä Taito Itä-Suomessa Airi Ruhasen ohjauksessa.

pyöimässäVauhti on meillä Aidan kanssa maaliskuusa 2015 niin luja, ettei kamera pysynyt mukana. Näitä pukuja tein kaikkiaan kolme, tyttärelleni, tädilleni ja itselleni. Tätini  kuoleman jälkeen hänen pukunsa sai aikuisen mittoihin kasvanut tyttäreni, Aidan äiti. Hameita puvuissa on vaihdettu ja uusittu ja tehty semmoisia levennyskorjauksia, mutta kaikki ne ovat yhä käytössä, mutta silti tekee mieli uudistaa.

 

 

 

Uusia suunnitelmia, ketjuvirkkausta ja ihanaa palautetta

Laiskanlaisesti tämä blogini päivittyy. Nettiä käyttävät  käsityönharrastajat taitavat nykyään norkoilla facebookissa (kuten nimäkin), eikä niinkään päivitellä omia blogejaan.

Olen aikeissa uusia Käkisalmen kansallispukuani. Ilmoittauduin kansalisopistoon ja tunnit alkavat lokakuulla. Olen sopinut kansalaisopiston opettajani kanssa, että saan dokumentoida blogissani työn edistymistä. Myöskään Taito Itä-Suomella ei ole mitään sitä vastaan. Kyseisen puvun oikeudethan kuuluvat sinne ja siellä minä olen vuosia sitten tehnyt kolme pukua, joiden ohjeet ovat halussani.

aidamummoetupihaSiinä minä olen tämän vuoden maaliskuulla lapsenlapseni kanssa. Puvuilla on ikää 34 vuotta. Kuinkahan kauan menee aikaa, ennenkuin julkaisen lopettajaiskuvan uudesta pukuversiostani?

Elokuulla kävin omatoimimatkalla Vienassa.

uhtuanmummo

Tässä teille tuliainen Uhtualta. Kuvassa on käsityötalolla valmistettuja nukkeja, joiden tekijä me tavattiin. Ämmi siinä on vunnukkansa kanssa, jolla vielä näyttää olevan nukkeja sylissään.

Olen oppinut, että Venäjälle mennessä tulleissa odottamisen sietää hyvin, kun on käsityö mukana. Aloitin jo kotona valmikksi tulleja varten virkata uusia syksysormikkaita, mutta Vartiuksen tulleissa ei ollut laikaan jonoja.  Sormikkat valmistuivat sitten syyskuun alun veneretkellä.

tullisormikkaatetuperin_pieni tullisormikkaattakaperin_pieniMiten nopeaa tuo sormikkaiden virkkaaminen ketjusilmukoin onkaan! Sormien välitkin tulevat ihan itsestään kiinteiksi, kun pintarakenne on niin napakkaa. Yhä vaan ihmettelen, miksi tuo tapa virkata on niin unholaan jäänyt. Esim. neulotut sormikaat ovat paljon hankalammat tehdä, eivätkä ne niin kivasti jousta käsissä.

Otin tuon venereissun alkaessa vastaan haasteen Kansallipuku fb-ryhmässä tehdä säkylälaiset sormikkaat vuodelta 1876. Niissä on intarsiavirkkausta. En ole koskaan edes neulonut intarsiaa suljettuun neuleeseen, joten moisen asian suhteen olin hieman huolestunut. Harjoittelin intarsiaa noissa sormien kolmioissa ja se sujuikin hyvin, joten heti  kun pääsin veneestä lankalaatikkoni luo niin kiinni tuohon hasteeseen

sakylalaiset_reuna_avattuna_pieniselkäpuoli_pieniTässä ovat virkkaamani säkyläläiset. Niitä koskeva keskustelu löytyy täältä, samoin herra ja frouvva säkyläläisen kuva ja museokuva esikuvasormikkaista.

Pieniä epätarkkuuksiahan tekemissäni sormikkaissa on. Tein ensin ranteen kolmiväriset kolmiot yhdellä valkealla reunasilmukalla, mutta valmista sormikasta ja museokuvaa myöhemmin verratessani totesin, että noita kolmioita reunustavia valkeita silmukoita pitääkin olla kaksi (vasemmanpuolinen)

Ranteen takareunakerroksien pähkäily oli hauskinta. Ennen aloittamista kovasti mietin, miten tuo värejä lievästi sotkeva alku oikein tehdään. Aloitin  kumminkin virkkata tavallista takareunaa, jotta alku ei rullaisi. Siellähän se värien sekoittuminen oli nurjalla puolella. Sitten alkoi askarruttaa se, että miksiköhän ranteet ovat näin pitkät. Vasta ensimmäisen sormikkaan ollessa valmis, hoksasin että käännereunahan siinä on. Sellainen kuin esim Sortavalan tytön kintaissa. Takareunavirkkaukseen ei ole tässä tehty kuviota, vaan vain raitoja ja museokuvassa sormikkaat on vedetty suoraksi. Toiseen sormikkaaseen tuli nyt sitten kerros enämmän reunusta, kun tein takareunat ja sen jälkeen vielä käännevaran.

Harvoin tulee enää palautetta blogistani, mutta kesällä tupsahti huovutettuhin tossuohjeisiini kiitosviesti ja lupaus laittaa kuvatkin äidille lahjaksi tehdyistä tossuista.

20150510_140919 20150510_14090520150510_140931Kaisan tekemät tossut ovat tässä. Hienosti toteutettu ihan omanlaisekseen. Tuosta jarrukuvioista pidän erityisen paljon. Vein kuvat mukana karjalaiseen perinnekäsityökerhooni, missä aloitamme hahtuvalankatossujen tekoa. Tossuja siellä todella ihasteltiin ja ymmärrettiin hyvin, ettei äiti raaski niitä käyttää.

Kiitos Kaisa pautteesta, kuvista ja luvasta julkaista kuvat täällä.

Kansallispukujen korjausta

Olen nyt kolmatta päivää korjaillut vanhoja kansallispukuja. Itse tein nuo puvut 70-luvulla Mikkelin käsityökeskuksessa.  Ensiksi tein äitini vanhan puvun hameeseen muut osat. Homma oli niin kiehtovaa, että toisena talvena valmistin lapsen puvun ja tädilleni saman Käkisalmen puvun minkä olin itselleni tehnyt. Tyttäreni kasvoi ulos lapsenpuvusta ja tätini kuoli ja hänen sisarensa päättivät antaa tekemäni puvun minulle. Muuttelin sitä hieman pitkäksi venyneelle tyttärelleni.  Kun hän  lopetti helkanuoriuransa lähtiessään muualle opiskelemaan, niin puku jäi  komerooni, josta sitä aina tarpeen tullen itse käytin, sillä tuo äitini vanha hame oli minulle aivan liian lyhyt.

Viime talvena asiat alkoivat vähitellen muuttua. Löysin kansallispukufoorumin, missä kaikenlaisten keskustelujen kautta päädyin tuon Käkisalmen puvun naineen naisen päähineeseen. Meillä oli ollut vain tupsullisia pirtanauhoja ja eihän sitä mummoihminen enää voi tyttönä hypätä, ja olin käyttänyt pukua ilman päähinettä. Fooruminpitäjä Soja selvittikin minkälainen huntu tuohon pukuun kuului ja minä päätin sen hankkia. Päärmäsin itse hunnun ja ompelin yhdistävän reikäompeleen, millä ennen vanhaan oli liitetty liian kapeita kankaita toisiinsa.

Siinä olikin pähkäilemistä ja pari tuntia meni miettimisessä miten tuon tekee. Päädyin pitkillä tikeillä tikkaamaan kappaleet teflonpöytäliinakankaan reunasuikaleeseen, mitä olimme saaneet Ukkolaan matonkuteiksi. Toinen kuva on tilanteesta kun pallokärkineula katkesi ja lopun jouduin tekemään teräväkärkisellä kirjontaneulalla. Onneksi olin melkein lopussa.

Lähetin hunnun takaisin Sojalle, ja hän teki sen valmiiksi. Tässä linkki valmiin hunnun kuvaan, mutta sinun kannattaa lukea koko artikkeli hunnun loppuvaiheista. Huntu on nyt laatikossaan komeroni päällä ja odottaa siellä muun puvun kunnostumista.

Ja se muu puku sitten on nyt ollut työnalla. Tähän pakottaa sekin, että tyttäreni on ilmaissut halunsa käyttää jälleen kansallispukua. Koska tuo tätini vanha puku on hänelle aavistuksen  lyhyt, ja kun minulle tarjoutui tilaisuus ostaa pitempi hame, niin ryhdyin liivien vaihtoon. Tyttärelleni aikoinaan muokkaamastani puvusta päästin kaiken sisään ottamani kankaan liivin leveyteen ja sen liivin ompelin uudella tavalla ostamaani hameeseen.  Oman pukuni liivin purin myös pois äitini vanhasta hameesta ja pienten levennysten jälkeen ompelin kiinni tuohon tyttäreni puvusta ottamaani hameeseen. Nyt minullakin on riittävän pitkä hame.

Levennysten laittaminen sujui ongelmitta, kun sain pienen pätkän reunakattia ystävältäni. Hameet ovat nyt edestä eri näköisiä, niissä oli ennen hametta kiinteästi tuossa rinnan alla kantattuna liivin  kantilla, nyt sillä paikalla on V-muotoinen aukko, mikä kiinnittyy esulla.

Essut ovatkin sitten luku erikseen, Ne tulivat nyt liian lyhyiksi. Tätini essuun laitoin aikoinani nyplätyt nyytingit, hänellä oli varaa maksaa. Essu on niin kaunis, niin kaunis!  Se kuuluu tyttäreni pukuun ja  tuo kirjailun herkkyys korvaa pienen virheen pituudessa. Mutta oma essuni tarvitsee laittaa uusiksi. Kysyin Taito Itä-Suomesta pitsejä. Ei siellä ollut, vaikka puvun oikeudet kuuluvat sinne. Minulla on muutama viikko viisumia jäljellä, taidankin piipahtaa Viipurin pellavakaupan vitriiniä tutkimassa,  sillä nyplätä en osaa.

Se on kyllä kumma miten naisen vartalo muuttuu. En ollut vuosiin laittanut päälleni itselleni tekemääni paitaa ja se oli todella ahdas.

Olen oikeastaan aika ylpeä, sillä ihan itse kehittelin tämän kaitaleen lisäämisen ja kainalotilkun isontamisen. Toiseen paitaan tein vain isommat kainalotilkut, mutta ne olivat aika haasteelliset, sillä tuo tyttäreni esiintymisasuna paljon pidetty paita oli niin pehmyttä pellavaa, että vanhojen pussisaumojen purkaminen piti tehdä hyvin varovasti, mutta onnistuin. Uudet saumani ovat sitten katesaumoja, piiloon jäävä tosin tehty koneella, mutta kattaminen käsin. Tuo käsin kattaminen helpotti tuntuvasti noiden korjausten tekemistä. Uudet lisäkkeet ovat ihan samaa kangasta, tilkut olivat tallessa, mutta väri on  haalistumaton. Mutta se ei haittaa, kansanpuvuissahan on aina käytetty erivärisiä kainalotilkkuja.

Tässä vielä kuva eri vuosikymmenien helmanauhoista. Vasemmalla on äitini 30-luvulla Käkisalmen naiskotiteollisuuskoulussa teetetyn puvun kantattu helmanauha, jonka päälle on vielä laskokset prässätty, keskellä on minun tädilleni 70-luvulla tekemäni hameen helmanauha, siksakilla huoliteltu ja sen takia liekottaa ja oikealla on sitten ostamani uusimman hameen helma, mihin on ommeltu sarkanauha ilman huolittelua. Minua opastettiin siitä nyhtämään rispaukset pois ja sen jälkeen painamaan raudalla jotta hieman huovuttuisi.

Viimeisenä sitten kuva uusista aatoksista. Siinä on tuon äitini vanhan puvun liivi. Ystäväni kun näki se, niin hän ihastui ja sanoi että tuo on saatava seinälle, eihän mistään enää saa tuollaisia. Ajatus ei ole huono, ehkä liitän liivin takaisin tuohon vanhaan hameeseen. Paikata ja parsia varmaan täytyy aika lailla, sillä vain hame on hyvässä kunnossa. Hyym,  saattaa tuo puku vielä joskus roikkuakin kotini seinällä. Se on ollut arvoesine, koska on otettu niiden harvojen tavaroiden joukkoon, jotka pystyttiin ottamaan ensimmäiselle evakkomatkalle. Toista lähtöä tuolle perheelle ei tullutkaan, koska ei enää päästy palaamaan poltettuun Käkisalmeen.