Kiinteä ketjuvirkkaus on hauskaa

Viimeisen puolentoista vuoden ajan olen ketjuvirkannut tavattomasti ja jäänyt kirjaimellisesti koukkuun. Hauska sanonta tuo ”jäädä koukkuun”, käytetään vaikka mistä asiasta, johon jumittuu. Oiskohan se tullut siitä, että näin tapahtuu usein juuri virkkaamisen yhteydessä,  esim. sängynpeittovirkkaajat tai pitsin virkkaajat. Onhan tuo koukku sananakin tietysti kuvaava, se pitää saaliistaan hyvin kiinni.

kukkaro kiinnikukkaro aukiTämä kukkaro on viehättävä.  Lanka ehkä vähän liian hempeää minulle, mutta hyvin siellä naapurimaan rahat viihtyivät Pietarin matkan ajan, joten omaan käyttöön tuli.

punainenpussiPunaisen kukkaron kirjovirkkausmalli on otettu1800-luvun sormikkaista. En tullut laittaneeksi siihen vuorta, kun luulin ettei kukkarosta tule kivan näköistä. Mutta hyvin siinäkin tärkeät esineet pysyvät, eivätkä  ole laukun pohjalla hujan hajan.  Vuorettomuus on toisaalta hyvä asia, sillä joustava virkkaus antaa periksi erilaisille muhkuraisille tavaroille.

sytomyssyjäsytomyssy3Sytomyssyissä kokeilin kiinteän ketjuvirkkauksen pintarakennemahdollisuuksia. Ne ovat joskus hyvinkin yllätyksellisiä.

kenkäveroonNämä kintaat vein huhtikuussa Kenkäveroon, missä kesäkuun puolessa välissä avautuu näyttely 1000 + yksi lapasta.  Sieltä ne voi käydä bongaamassa ihan livenä. Kaksi ylimmäistä olenkin jo esitetellyt Ravelryssä. Niiden mallit eivät ole minun kehittelemiä. Suomi-kintaat ovat vuoden 1951/3 Omin käsin -lehdestä ja oranssivoittoisten kuva on Suomen museot onlinessä. Alemman rivin sinisävyisissä on vaikutteita Kerstin Jönssonin kirjasta Smygmaskvirkning, mutta punasävyiset molemmin puolin ovat itseni kehittelemiä malleja

Tässä esittelin tämän kevään virkkaukseni. Varsinainen urakka minulla oli viime vuoden puolella, kun kiinteillä ketjusilmukoilla virkkasin kesäkuussa ilmestyvään kirjaan Sukupolvien silmukat pitkälti toistakymmentä museoiden mallilla tehtyä virkkaustyötä. Kirjasta löytyy ohjeet virkauttuihin töihin, mutta myös tekniset neuvot tuohon vanhaan ja osittain unohtuneeseen tekniikkaan.

Huopia

Tässä äitienpäivän viikonloppuna minulla on ollut yövieras, joka nyt poseeraa huopieni päällä, joita kuvaan täällä blogissa esitettäväksi. Vieraani isäntäväen taholta minua kutsutaan sen mummoksi, mutta tuota en ole lapsenlapsekseni tunnustanut.

huovat ja ransuLoin aikoinani huopaloimen luonnonväreillä värjäämistäni Pirtin kehräämön langoista, 140 tex x 3. Minun oli silloin tehtävä jotain isokokoista, mihin kaikki varastossani olevat langat uppoaisivat, että pääsisin tyydyttämään himoani värjätä uusia lankoja.  Tuon loimen ensimmäisen huovan kuva on täällä. Harmi etten kuvannut silloin lettiä. Luonnon värien sanotaan hyvin sointuvan toistensa kanssa, mutta tuon loimen letti oli todella räikeän kirkuva. Olin laittanut siihen kaikkia mahdollisia värejäni.  No näkyyhän tuo yhteen sopimattomuus huovissakin, joten seuraavat huopani suunnittelen ja  värjään langat juuri niitä varten. Loimi oli mökin kangaspuissa ja unohtui sinne. Tänä keväänä kudoin sen loppuun. Nyt on huovat viimeistelty ja loimen lopusta valmistin ison tyynyn.

huopiaOikealla olevan huovan olen pessyt. Kun vedin tuon vironvillasta kudotun harmaan huovan tukilta, niin koneöljyn haju oli niin tuntuva, että huopa joutui heti solmimisen jälkeen pesukoneeseen. Luonnonmusta lanka keskimmäisessä huovassa on Pirtin lankaa ja se ei haise öljylle. Lampaan haju ei minua haittaa. Vasemman puolinen on kudottu jo pari vuotta sitten, siinä on kolmea erisävyistä vironvillaa. Se on ollut tukilta poissa, joten haju on laimentunut ja sen pesemistä tässä vaiheessa harkitsen. Luonnon musta antaa luonnonvärit puhtaimpina esiin. Valkea ja harmaa lanka taas syövät värejä, jännä juttu.

tyyny_2Tyynyn kudoin nyt keväällä. Sain innon päälle, kun keksin mitä loimen lopulla teen. Siinä olen käyttänyt kuteena itse värjäämiäni langanloppuja.  Pesin tämän myös, koska halusin sen pikkirikkisen huopuvan, jotta vohvelisidos kestäisi rajumpaakin pyöritystä. Täytteenä on pieni rakeista stryrox-rouhetta, jota on Ukkolaan hankittu säkkikaupalla saunatyynyjä varten. Tyynyn vien mökille, sinne se kuuluu, joko lattialle tai selkäni taakse kun istun sängyllä ja virkkaan.

 

Venäjänkielisiä puku- ja kirjontakirjoja Karjalan alueelta

Olen oppinut mieheni kanssa kiertelemään Karjalassa omatoimimatkoilla, ensiksi menetetyllä alueella ja nyt myöhemmin Itä-Karjalassa. Kerran oli viipurilaisessa hotellissa  myytävänä karjalaisia käsitöitä ja siellä näin uskomattoman ihanan kirjan, joka kuvin esitteli karjaista kirjontaa. Kirja ei ollut myynnissä ja siitä lähtien olen sitä jokaisella Venäjän matkallani etsinyt. Sitä minä en ole löytänyt, mutta paljon muuta.

pukukirjatNämä uhtualaisesta käsityötalosta löytämäni pukukirjat olen jo aikaisemminkin täällä blogissani esitellyt. Ensimmäinen kirjan nimi on Pukuja praasniekkaan. Julkaistu 2008.  Kirjan toimittaja on edesmennyt kanteleen soiton opettaja ja laulaja, nimeltään Malmi. Kirjan historiaosuus on täynä Inhan valokuvia ja kannessakin näyttää olevan suomalainen kuva.

esiintymisasujaKirjan puvut ovat enemmänkin esiintymisasuja kuin perinteisillä malleilla ommeltuja kansanpukuja. Mutta hyvän tuntuisia pienoiskaavoja löytyy kirjan loppupuolelta  paitoihin sekä miehille että naisille,  erilaisiin olkainhameisiin , päähineisiin ja jopa luukkupöksyihin.

uhtualtaToisessa pukukirjassa on sitten feresejä tai niinkuin Venäjällä sanotaan sarafaaneja pitäjittäin.  Julkaistu 2009. Yllä vasemmalla on puku Uhtualta, venäläisittäin Kalevalasta.  Sieltähän minä tämän kirjankin löysin.

rätsinäMukana on myös ohjeita useanlaisiin päähineisiin, koruihin ja vöihin. Kirjassa on  pienoiskaavat. Tästä kirjasta pidän, siinä ei ole mitään yliampuvaa.

Petroskoissa opin sen, että käsityökirjoja kannattaa ennen kaikkea hakea museoista tai pienistä kansanomaista käsityöitä myyvistä liikkeistä. Kirjakaupoista tuskin löytää.

kosmenkoPetroskoin taidemuseosta löysin tämän paksun tutkimuksen. Se on iäkkään tutkijan A. P. Kosmenkon vuonna 2011 julkaisema kirja, joka saattaa olla saman tutkijan 2002 julkaiseman kirjan uusi  tai uusittu painos. Kirja käsittelee suomensukuisten kansojen ornamenttejä Luoteis-Venäjällä. Kirjassa on käytetty runsaasti suomalaisia lähteitä.

kosmenko sisältäKuvassa on elämän puun erilaisia variaatioita eri tekniikoilla toteutettuna. Kirjan mustavalkoisista kuvista näkee, että niissä käsitellään eri kuva-aiheiden kehitystä ja varmasti myös kerrotaan niiden symbolisesta merkityksestä. Tämän kirjan haluaisin lukea, kuvat eivät nyt riitä, ja venäjää en  osaa. Olen lukenut Petroskoissa 1977 kahdella kielellä julkaistun Kosmenkon kirjan Karjalan kansantaidetta. Tuossa kirjassa on riemastuttavaa neuvostoliturgiaa, mutta siinä on myös sellainen tutkijan ote, että kaikki ei voi olla hölynpölyä.

Tänä keväänä kävin Pietarissa. Siellä on etnografinen museo, missä esitellään Venäjällä asuvien vähemmistökansojen kulttuuria.  Nyt  onnistuin ostamaan kaksi kirjaa, jotka niin kiehtovat mieltäni, että ryhdyin tämän artikkelin kirjoittamiseen

kosmenko_1Tämä kirja on paksu ja kallis. Vielä ostaesani en tiennyt, että se on Karjalan tasavallan Puutoisten alueen käsitöistä:  kirjontaa, pitsiä ja revinnäistä.

kirjontaa_puutoinenKiva olisi osata lukea, mutta kuvatkin riittävät. Kirjassa on myös eri pistojen tekniikkaohjeita.

inkerikkojen ornamentitToinen kirja on inkerikkojen ornamenteista. Kirjassa on käytetty paljon suomalaisia lähteitä. Kirjoittaja on tutkija Olga Konkova, joka on itse inkerikko.

inkerikot sisältäKirja on riemastuttavasti kuvitettu. Kuvien pohjana on  valokuva, josta on säästetty vain henkilöiden päät, vaatetus  ja muu ympäristö on  piirretty jälkikäteen. Suomen museot onlinessä, Kulttuurien museon kokoelmissa, on paljon inkeriläistä vaatetusta ja kirjontaa. Moni asia on sieltä tuttu, mutta siitä huolimatta haluaisin lukea tämän kirjan.

Ystävä hyvä, jos sinä tiedät jonkun karjalaisesta käsityöperinteestä kertovan venäläisen kirjan, niin sano se minulle, niin yritän  etsiä kirjan käsiini.  Nyt suunnittelemme Äänisen kiertämistä, ehkä sen sillä matkalla löytää.

 

 

Neulakintaat

Kesä tulee pikkuhiljaa, vaikka tänään sataakin isoja lumihiutaleita. Laitankin tähän tulevan kesän  kunniaksi viime kesänä valmistuneet kintaani. Minusta niiden kuviointi näyttää lehmän laikuilta. Siksi otin kuvan voikukan kera. Kintaat ovat talviasia, ja talvea ei tänä vuonna oikeastaan tullut ja siksi ne jäivät käyttämättömiksi.

lehmänlaikut

Kerropa kommenteissa, miten ajattelet minun tehneen kintaan laikut.

Niiden esikuvan löydät täältä. Eivätkös olekin samanoloiset. Olen ylpeä itsestäni.

Kajahtaneet kudelmat

Tyttäreni sanoi minulle, että unohda jo ne aikoja sitten kuolleet lapaset ja mene katsomaan Annan talolle elävää käsityötaidetta. No, perinnefriikkihän minä olen, niin että kai tuossa kriittisessä kommentissa on jotain varteen otettavaa.

Annan talolle  menin heti seuraavalla Helsingin matkalla, ja siellä on meneillään Kajahtaneiden kudelmien näyttely vielä koko maaliskuun ajan

kajahtaneet_2Tuolla kangaspuiden takana seinällä luikertelee sitten Kajahtaneiden Suomen mestaruuden voittanut työ, Yksisoluisten vaellus. Miten hyvin ymmärränkään tuon teoksen sanoman, sillä kotonamme on sukkia syövä pesukone ja   minulta aina häviää toinen sormikas.

kajahtaneet1Mutta tämän linkin alta löytyy sitten se, miksi minut tuonne näyttelyyn niin vahvasti työnnettiin. Siinä kun on pikkuisen myös tyttäreni näpit pelissä. Video pyörii nonstopina tuossa  kuvassa näkyvässä telkkarissa toisen videon kanssa vuoroon.

Vielä oli valoisa takahuone täynnä kajahtaneita, mutta siellä minulta jäi kuvat ottamatta. Useasta kohdasta löytyi töitä, joita pääsi itse aktiivisesti jatkamaan.

kajahtaneet_3

Samasta Annan talon kerroksesta löytyi  Kirja-kahvila, jonne oli sisustettu ihan mummokävijöitä varten oma lounaskeittopöytä.

Olipa tuolla mukavaa, todella elävää käsityötaidetta, ja minusta se ei riitele perinnejuttujen kanssa.