Aihearkisto: Kirjonta

Hapsunauhaa

Jos kaikki menee niinkuin olen suunnitellut, niin pitkäaikainen ja nyt ainakin vuoden jo seisonut urakkani, rekipeitto, on valmis. Tänään sain tehdyksi hapsunauhan sen reunoja kehystämään.

Lautanauhatekniikalla iskuhapusutyyppisen nauhan tekeminen oli helppoa ja joutuisaa. Paljon vaikeampaa oli saada yhtä aikaa kasaan ohje, kaksi lautaa ja nauhaa varten värjäämät lankani. Langat olivat viimeiseksi kateissa ja joulusiivouksen yhteydessä löysin ne lepereiden alta isosta muovikassista.

Nyt välipäivinä on ollut rauhallista ja nauha valmistui pikavauhtia, joten pyrin ompelemaan sen rekipeiton reunaan huomiseksi. Jos peitosta tulee nauhan kanssa liian pikkusievä, niin helppohan tuo on ottaa pois. Katsotaan nyt.

 

 

Aina sitä vaan palaa mieleisiin käsitöihin

Minulle on jo useammalta taholta huomautettu siitä, että sinä se vain mainostat Viipurin käsityökauppoja. Sukulaiset jo leikillään huomauttivat, että sponsoroivatko ne sinun blogiasi. No ei todellakaan. Nyt pitää vähän vääntää asiaa tähän päälle ja siksi tulee paljon toistoa blogini aikaisempiin artikkeleihin, mutta kuvissa olevat työni ovat uusia.

Blogini alkuaikoina tein himolla ketjuvirkkauskirjontaa ja nyt olen palannut siihen. Syy kyllä on karjalaisten käsityökerhossa, jota aloin viime talvena pitää ja siellä tänä syksynä aloitimme noiden ketjuvirkkauskuvioiden tekemisen. Minullahan on niihin runsaasti malleja, joita iäkkään tätini opiskelutoverit ovat piirtäneen Ollilan opastuksella käsityöopettajaseminaarissa 40-luvun lopulla. Kerran kysyin tädiltäni, että saanko niitä jakaa, niin hän vastasi, ettei kansanperinteellä ole tekijäoikeuksia. Niin että jos kiinnostaa, niin ota yhteyttä. Tässä linkkejä aikaisempiin töihini: tyynyjä, joululiina, lumiset puut, keskiaikamekko ja siihen päähine, nuo  löysin. Lumisia puita en ole itse tehnyt, mutta nyt tuolla kerhossa on tulossa tuolla kirjontamallilla joululiina.

Löysin varastostani neliskulmaisen valmiiksi päärmätyn käsinkudotun pellavaliina. En tiedä mistä se on minulle kulkeutunut, ehkä tätieni jäämistöistä. Siihen virkkasin  kerhotyönäni  kulmiin kirjonnat. Ensin näytti minusta vähän oudolta, vieraalta, aunukselainen mallihan tuo on, mutta nyt ovat silmäni tottuneet ja ilolla pidän liinaa pöydälläni.

Seuraavaksi kirjoin tyynyn, minulle vanha malli, mutta halusin kokeilla Viipurista ostamaani kapeaa pellavakangasta.  Kankaan napakkuuden takia siihen oli helppo virkata ja pesussa kangas tuli tasaisesti viehättävän ryppyiseksi, joten en taida sitä silittää. Ompelematta tuo tyyny vielä on  ja syy siihen on että ompelukoneeni on vielä kesän jäjiltä mökillä. Tuossa ketjuvirkkauskirjonnassa on taikaa, sitä ei malta jättää käsistään, vaan jatkaa ja jatkaa. Syynä olen ajatellut olevan yhtenäisen viivan, joka pitäisi saada päätökseen. Tuo tyynyn malli ei ole täysin oikeaoppinen. Siinä nuo kukat tehdään irrallisina, ja kyllä niiden langanpäiden päättely harmitti.

Tulin vielä lisäämään linkin. Tässä Venäjän puolelta talteen otetussa lakanan reunassa olisi haastetta kerrakseen ja himo ketjuvirkkaukseen taitaisi jo hiipua.

Mehän aloitimme tuossa kerhossa neulakintaan tekemisellä. Minun opetustaitoni ovat koetuksella, kun yritän opettaa neulakinnasta. Parhaiten se onnistuu, kun istun vieressä ja neuvon kädestä pitäen. Näin tapahtuu yhä uudelleen, sillä kerhoon tulee aina vaan uusia neulakintaan opettelijoita. Saimme nimittäin mainosta, sillä olimme tekemässä työnäytöstä Kenkäverossa Karjalasta kajahtaa  toimintapäivänä.

Tähän loppuun laitan vielä muutaman kuvan neulakintaista. Noita suomeksi neulaamiani siniraitaisia kintaita tein tuolla Kenkäverossa. Talvella olemme suunnitelleet siirtyä pitäjälapasiin. Olen nyt kolunnut Suomen museot onlineä, Haaviston ja Ollilan kirjoja. Kerholaisten kotiseutujen pitäjistä kerättyjä kirjoneulontamalleja puuttuu vielä paljon. Jos tiedät mistä etsisimme, niin kerro ole hyvä.

Kukas se kissan hännän nostaa, jollei kissa itse

Olen nyt kahtena vuonna osallistunut Karjalan Liiton naistoimikunnan käsityökilpailuun todella hyvällä menestyksellä, joten häntä on  korkealla. Viime vuonna kilpailtiin sukan neulonnassa. Neuloin kilpailuun Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuvun hameraidoituksen mukaiset sukat. Annoin sukille nimenkin, ”Kirjavalahden riiuusukat”. Nimi pitää sisällään lähipiiriini liittyvän kauniin tarinan, missä riiuureissut kulkivat tuota Laatokan huikaisevan kaunista rantaa pitkin, mutta rakkaus sai täyttymyksensä vasta 65 vuotta myöhemmin kummankin jäätyä leskeksi.

Näillä sukilla tulin naisten pitkien sukkien sarjassa kolmanneksi. Alkuun en saanut tuosta kilpailusta muuta tietoa kuin sijoitukseni, mutta sitten tämän blogistanian kautta tutustuin henkilöön, joka tiesi kilpailusta enemmän ja hänen lähettämänsä valokuvan perusteella näin, että minun edelläni olivat vikkelisukat ja punaiset, mustalla kirjotut pirteän näköiset sukat.

Tänä vuonna olivat vuorossa kirjavat lapaset ja kinnasneulatyöt. Suorastaan hemaiseva haaste, noitahan tein talvella muutenkin runsain mitoin.

Tässä on aluksi pari kuvaa Lahden  Karjalaisten Kesäjuhlien näyttelypöydästä, missä esitellään kilpailun voittajatöitä. Siinä on myös kahden blogistanian kautta nettiystävikseni tulleiden lapaset. Pieni on tämä maailma! Tai pitäisi varmaan sanoa, että samaa asiaa harrastavat jotenkin vaan löytävät toisensa.

Minähän tänä vuonna menin Lahteen katsomaan juuri tätä näyttelyä, jotta saisin paremman kuvan siitä, mihin kilpailuun olen töitäni lähettänyt. Olin laittanut tähän viisisarjaiseen kilpailuun kolme työtä eri sarjoihin ja ne kaikki pääsivät tuolle pöydälle. Paikan päällä hämmennyin niin perin juurin, etten  pystynyt syventymään riittävästi muihin voittaneisiin töihin ja tämä nyt hiukan harmittaa. Nyt olen saanut omat työni takaisin ja kuvasin ne äsken pihapöydällä. Niitä on pyydetty yhden pitäjäseuran näyttelyyn ja kun ne sieltä kotiutuvat, niin päätän mitä niille teen. Vaihtoehtoja on kolme: laitan ne vitriiniin, annan joululahjoiksi perheeni jäsenille tai lahjoitan karjalaisseuroille arpajaisvoitoiksi.

Lapaset ovat kummatkin tulleet sarjassaan ensimmäiseksi. Virkatut lapaset ovat minusta länsisuomalaista perinnettä, oikeastaan ihan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Kuviot keräsin niihin kuitenkin vähän joka suunnalta, hannunvaakuna ja sen viereinen kahdeksanlehdykkäinen ovat Kihnusta, muuttolintusten nimellä tuo ristikuvio on joissakin karjalaisissa kirjontakirjoissa, komeat ässänväärät löytyvät Korsnäsin paidasta. Kukkilinnun sommittelin noihin kintaisiin itse karjalaisten kirjontojen pohjalta. Kavennuksista kuuluu kiitos Kinixysille Ravelryyn, Tuon tähtimäisen kavennuskuvion voittanutta en ole vielä nähnyt. Lanka noissa lapasissa on luonnonväreillä värjäämääni kaksisäikeistä vironvillaa. Yksinkertaisesta Pelson vankilan Valma-hahtuvasta neulotuissa ja pesukoneessa huovutetuissa  lapasissa on ketjupistoilla kirjottu kukkilintu, se löytyy Stenij-Ollilan kirjasta Karjalankirjonta. Neulakinnastossut ovat valmistettu Pirtin kehräämön hahtuvalangasta, kirjonta mukailee karjalaista sarkaviitan kirjontaa ja pohjaan pistelin liukuesteet.

Neljänneksi laitoin vielä kuvan sukkista ja kansallispuvun hamekankaan tilkusta . Tässäkin haisee oma kehu, sillä aika hyvin ovat luonnonväreillä tekemäni värjäykset onnistuneet näihin sukkiin. Kansallispukujen raitoja mukailevia sukkiahan aloin neuloa Sukkasatoon 2010, sen jälkeen kun Pia, Pirle ja Ellimelli olivat kommentoineet artikkeliani Perinnepestyistä sukista. Muistan että ensimmäinen kommentti tuolla Sukkasadossa oli, että ”tyrmäävät sukat”. Oiskohan nuo haparoivat alut, niissähän väritkin menivät joskus miten sattuu, osaltaan vaikuttaneet siihen, että Taito lehti nyt julkaisee kansallispuvuista aiheensa ja värinsä saaneita sukkia. Mene ja tiedä, ainahan saa kuvitella! Taidokkaita  nuo Tiina Kaarelan sukat  ovat.

Lapaset ovat voittajia, mutta oikeastaan itse arvostan enemmän noita jalkaan vedettäviä. Tuo kahden vuoden takainen ”tyrmäävät” kommentti kertoo sen, että kansallispukuihin   kietoutunutta oikeaoppisuutta tulee hämmentää.  Noissa kinnasneulatossuissa onnistuin taas tässä neuloskaaviossa, joka löytyy myös tästä gradusta ja siellä on kuvan yhteydessä lisäys-ja kavennusvinkkejä.

Neulakinnas – ikiaikainen ja niin trendikäs

Tämä blogi on hyvä muistiinpanoväline. Katsoin juuri, että siitä on runsas kolme vuotta, kun opin tekemään kintaita neulalla. Se oli suuri juttu, olihan nyt hallussani taito, jota esimerkiksi äitini ei osannut, mutta arvosti valtavasti. Tässä talven mittaan olen pyöritellyt neulaa hyvinkin ahkerasti ja etsinyt itse oikeata lankaa ja kysellyt sitä myös nettituttaviltani. Kaikki siksi, että ensi viikolla menen ohjaamaan neulakintaan tekoa Mikkelin karjalaisten järjestämälle kurssille. Koen olevani valmis tuohon tehtävään, vaikka en ole koskaan opettanut kädentaitoja. Se on muuten hauskaa, että nuoret ja vanhat nykyisin opettelevat tämän  ikiaikaisen taidon. Hiihtoloman aikana matkustin lapsenlapseni kanssa junassa. Savon radan  iltabendoliinossa minun lisäkseni kinnasneulaa pyöritti myös nuori nainen.

Pari viikkoa sitten Kävin Pirtin kehräämöllä etsimässä sopivia lankoja ja keskustelemassa mahdollisesta Zs -kierteisen langan teosta. Silloin ostin aika paksua nelisäikeistä lankaa (200tex x 4), joista neulasin nämä  linkin alla olevat kintaat. Tuo lanka on liian paksua. Ostin myös ihanan pehmyttä kaksisäikeistä villaa (320tex  x 2 –  150 gr). Lanka oli juuri sen paksuista kuin Virtain villan kolmisäikeinen lanka, jota useat langasta kanssani keskustelleet pitivät parhaimpana lankana neulaamiseen. No, vaikka olisi kuinka oikean paksuista,  niin tämä kaksisäikeinen lanka ei kestänyt neulan kieputtelua ja kierteet purkautuivat. Takasilmukan noukkiminen tuli hankalaksi.

Sisulla tein kintaat valmiiksi. Tuo spiraalirakenne ei myöskään ollut parhaimmillaan noin suuren värieron langoissa, sillä lisäyskohdat näkyvät aika selvästi. Tein kaksivärisyyden oikeastaan siksi, että voin vähän leveillä taidoillani. Lapasen spiraalissa on pyöreä alku, mutta Neulanpistoja sormissani – blogista löysin jo kintaat alotettuani mielenkiintoisen tylpän spiraalialoituksen, jollaisen taidan tehdä seuraavaksi kun spiraalilla leventelen. Spiraalin harmina on lapasen suussa kahden värin erillinen päättäminen. Punoin nauhan tuohon suuaukkoon, jotta se vangitsisi katseet, eikä kerroksien loppumiset hyppäisi silmille.

Nyt ovat raitakintaat valmiit, hieman huovutin ja ompelin tuon tekemäni nauhan . Toisessa kuvassa on kintaan päällä kukkilintu. Sain sen nettiystävältäni Ellisofialta, joka lankakeskustelujen päätteeksi lähetti minulle kokonaisen vyyhdin tuota Virtain villan lankaa ja paljon näytteitä tuon kehräämön muista langoista. Kiitos Ellisofia! Harmi etten saanut tuota lähettämääsi lintua kirjotuksi neulakintaan selkämyksiin. Neulos on vaikea kirjontapohja, enkä yhtään ihmettele, että museoiden kintaissa kuviointi on pitkin lankajuoksuin. Virtain villasta tekemäni kintaat valmistuivat pika vauhtia, lanka kun oli todella maineensa veroista.

Sain valokuvaajan, joten laitoin tähän kintaista monta kuvaa, pidän niistä tavattomasti. Pesemätöntä lankaa oli mukava neulata, langan rasvaisuuskin viehätti ja pesun jälkeen kintaista tuli ihanan pehmeät.  Kuviointiin käytin Ellisofian lähettämiä lankoja, joten kintaat ovat 100% Virtain villaa. Langat ovat värjätty reaktiivivärein. Lapasten suissa on samaa karjalaista sarkaviitan kuviointia, kuin edellisen kirjoitukseni kintaissa. Kämmenselkään yritin ensin kukkilintua ketjupistoin ja varsipistoin. Siitä ei tullut mitään, sitten sommittelin tuon ilman koukeroita olevan villakirjontakuvion, missä  ympyröiden keskellä on  siunaava ja hoitava  kaheksansakarainen eli kannuksen pyörä, jonka on ihan yhtä ikiaikainen  kuin kinnasneulatekniikkakin.

Vielä kuva Walma langoista, jotka eilen ostin vankilan myymälästä kinnasneulakurssia varten. Langat tuntuvat yhtä paksuilta kuin Virtain villa. Niissä ei ole tex-numeroa. Kun siitä valitin Pirtin kehräämön johtajalle, hän vain naurahti ja sanoi,  että se on viisautta. Kyllä Pirtillä vielä se Zs kierteinen lankakin tehdään, mutta milloin, sen aika näyttää. Pyysin langasta Walman paksuista. Walmakin on Pirtillä tehtyä, mutta villa on Pelsolta ja taatusti puhdasta suomenlammasta, kun kerran tulee geenipankista.

Loppuun vielä kuva rekipeittoni viimeisestä  eläimestä, toivoa täynnä oleva  karhu pakkasyössä, ja kaikkihan me tiedämme, kuinka surkeasti siinä lopulta kävi.

 

 

Kirjonnan taikaa

Nyt on kirjontavimma iskenyt oikein pahasti. Se alkoi, kun aloin etsiä karjalaisia villakirjontamalleja kinnasneulatöihini. Villakirjonta on tuttua, kun kerran rekipeittoa väsään, mutta se on länsisuomalaista. Kävin Lainan päivänä kirjaston varastossa ja  kolusin kaikki käsityöhyllyt, etsiäkseni vanhoja kirjoja kirjonnasta. Niistä yhdestä löysinkin maininnan, että Karjalassa tehtiin villakirjontaa sarkanuttujen reunuksiin. Noita reunuksiin tehtyjä malleja löytyi sitten Leena Holstin Kansallispukukirjasta ja Theodor Schvindtin kerääminä Suomalaisista ompelukoristeista.

Lapaseni saivat Schvindtin keräämän  mielenkiintoisen raidan . Vähän toisenlaisella raidalla varustetut tossut lähtivät jo eteenpäin, joten laitan tähän toiseksi kuvaksi  ketjusilmukoin tehdyillä lumihiutaleilla koristellut kinnasneulatossut, jotka ovat täällä jo aikaisemminkin olleet esillä ilman koristelua. Nuo lumihiutaleet ovat niistä tätini malleista, joista kirjoitin keskiaikapuvun yhteydessä. Kinnasneulatöistä ja langoista kirjoitan pian uudelleen, sillä olen luvannut ohjata kinnasneulakurssia Mikkelin Karjalaisissa ja siihen pitää valmistautua.

Jossakin lainaamassani varastokirjassa törmäsin Tyyni Vahterin julkaisemaan kirjaan Obinugrilaisten kansojen koristekuosit. Olin tiennyt tuon kirjan olemassaolon, mutta en ollut sitä aikaisemmin etsinyt käsiini. Nyt katsoin Mikkelin kirjaston sivuilta, että siellähän se on, käsikirjaston varastossa. Kun menin kysymään, että saisinko nähdä kirjaa, niin yllätyksekseni se lainattiin minulle. Tässä  valokuvia tuosta merkittävästä kansatieteellisestä kirjasta.

Laitoin kuvan kansisivusta, että muutkin samalla tavalla menneisiin ugrilaisiin  malleihin hurahtaneet voivat kirjaa etsiä. Toinen kuva on intarsiamalleista. Noihin olen tutustunut ja käyttänytkin  huovutuksessa ja kankaanpainannassa, sillä minulla on vuosikausia ollut Maija-Leena Seppälän kirja Ornamentteja ommellen. Seuraavat kaksi kuvaa esittelevät obinugrilaisia lapasia ja sukkien suita. Hämmästyttävää yhdenmukaisuutta karjalaisten kirjoneulemallien kanssa. Kirjaa on mielenkiintoista lukea, sillä se esimerkiksi kertoo kirjontamallien kulkeutumisesta tuonne Luoteis-Siperian metsiin, ostjakkien ja voguleitten asuinaluille.Viimeiset kaksi kuvaa esittelevät naisten paitoja, pitkää ja lyhyttä.  Kyllä noiden tekemisessä mestari täytyy olla ja kirjassa kerrotaankin että ei niitä joka nainen osannut tehdä. Kansanrunoudessa puhutaan sormenpäillään ompelevasta tytöstä ja toisessa paikassa mainitaan, että taivaan jumalan sallimasta vanhemmat saavat neulaa piteleviä tyttäriä. Tämän kohdan lainasinkin vähän aika sitten Ravelryn keskusteluun. Ei siellä siihen kukaan tarttunut, mutta nyt jatkan asiaa itse.  Jos minun omahyväisyyteni ärsyttää, niin älä lue.

Olen viettänyt tämän Etelä-Suomen hiihtolomaviikon huhtikuussa viisivuotiaaksi tulevan pojantyttären kanssa. Meillä on ollut oikein rattoisaa, kun on yhteinen harrastus. Minä olen kirjonut  rekipeittoa  ja tyttönen teki keijukaisten kotia ja talvivaatteita keijuille. Sitten muistin, että minullahan on  puolipellavaista vohvelikangasta. Ajattelin itse vain pientä pyyhettä, mutta tyttö halusi ison saunapyyhkeen, ja niin aloitimme pujottelukirjonnan perinteisillä raidoilla. Tyttö teki pitkän  raidan  suoraa ja parikymmentä senttiä koukeroakin. Jälki ei yhtään vetänyt, vaan oli aivan tasaista. Tämän jälkeen lapsi väsyi, enkä houkutellut tekemään enempää, jottei kirjonta tulisi vastenmieliseksi.  Minä jatkoin raitoja ja tyttö teki paperinukkea ja sille vaatteita.

Seuraavana päivänä pyysin tyttöä tekemään kuvia, jotka ompelisin kankaalle. Hän piirsikin  minulle prinsessan  ja sydämen, ja ihan oikean prinsessan syntymäpäivänä minä kirjoin ne tuolle vohvelille.

Vapaakirjontaa minun tulee vielä paljon harjoitella , sillä prinsessan suun suloisuus ja silmien säihke jäi vielä saavuttamatta. Täytyy tutustua paremmin Merja Hollin Vohvelikirjota kirjaan ja puolipellavaahan minulla riittää, sillä ostin sitä Raijan Aitasta monta metriä. Piirongista sain vihjeen etsiä  sieltä pellavavohvelia.

Pyyhkeestä tuli komea. Olimme molemmat iloisia siitä, että puuvillalankavarastoni on niin suuri, että melkein kaikkia värejä löytyi. Raidat ovat edellä mainitusta kirjasta lapsen valitsemia, samoin kuin niiden värit. Mielenkiintoinen yksityiskohta on erilaiset pitsit pyyhkeen päissä. Ne löytyivät laatikostani, olin joskus ostanut pitsiä Viipurin pellavakaupasta. Prinsessa päädyn pitsi oli ehdoton, eikä sitä ollut kuin yhteen päähän. Aika kankea olen, kun ensin panin vastaan, sillä miksi pyyhkeen molemmissa päissä tulisi olla samanlaiset pitsit.

Nyt takaisin obinugrilaisiin, siihen kansanrunouden neulaa pitelevään tyttöön .  Minä saan olla onnellinen, sillä taivaan jumalan sallimasta  minulla on neulaa pitelevä lapsenlapsi, eikä hän ole edes ainut, jolla neula pysyy sormissa.

Nyt lopuksi esittelen rekipeittoni pääroolin esittäjän ja toisenkin tärkeän eläimen.

Kettu Repolaiseen olen tyytyväinen, tämän  kaiken keskuksena olevan veijarin ompelemista pelkäsin eniten. Kyllä tuo Metsolan talon kissakin nyt menettelee. Sen muuten ompelin kahteen kertaan, ensin laakapistoin, mutta kissasta tuli liian raskas,  ja nyt viikolla toisen kerran pykäpistoin. Enää on karhu tekemättä ja kesäinen kukkaniitty. Sitten alkaa reunuksien pitkä täyttö vuodenaikojen väreissä,  mutta enköhän siitäkin selviä.