Nyt vastaan ihan ensimmäiseksi edellisen artikkelin kysymykseen. Nokkosta on todella käytetty entisaikoina, se on ikivanha kuitukasvi, sillä kivikautisista hautalöydöistä on löydetty nokkoskankaan jäännöksiä ja Euroopassa ovat 900-luvulta ensimmäiset kirjalliset maininnat nokkosen käytöstä. Suomessa sen käyttö hävisi 1860- luvun jälkeen, kun maaseutuväestökin alkoi pystyä hankkimaan ostokankaita. Tänä päivänä historian elävöittämisharrastus on nostanut nokkosen esiin, sekä ekologisten vaihtoehtojen etsiminen.
Eilen kirjoitin nokkosen mekaanisesta työstämisestä, jossa koin itse onnistuvani ja tänään on vuorossa keittäminen. Itse keittelin pudistamiani nokkosen kuoria sooda vedessä ihan liian kauan. Nokkoskuitu on puhdasta selluloosaa ja soodakattilassahan sitä selluakin keitetään tuumin ja anoin kiehua. Sain aikaseksi vihreää liisteriä, josta sai vain pieniä kuidun pätkiä erilleen, pinempiä kuin Pialla tässä kirjoituksessa, ja märkinä ne vielä olivat toisissaan kiinni. Kaadoin kaiken menemään ja vasta jälkeen päin hoksasin, että siitä olisin voinut tehdä paperia.
Opettajamme keitti kurssin aikana pariin otteeseen nokkosta. Ensimmäisessä kuvassa on minun karstaamana opettajan ensimmäisen keitoksen näyte, jonka hän jakoi kaikille.. Toisessa kuvassa taas mekaanisesti puhdistamaani nokkosta, joka on minusta parempaa kuin soodassa keitetty.
Tarjottimella on opettajamme, ohjaustoiminnan artenomi Mia Heikkilän toisen keitoksen nokkosia. Kiehumaan on siis pantu nokkosen kuoria, joista puuosat on käsin poistettu ja keittämisen on tarkoitus irrottaa kuitu nokkosen kuoren liima-aineista. Toinen kuva on mielenkiintoinen. Siinä on alussa lähtötilanne eli puuaineesta puhdistetut kuoret, seuraavana keitettyä nokkosta kuivatettuna, liimautunut kopperoksi, kolmannessa näytteessä koppero on pesty liimasta ja kuituja irroteltu, jonka jälkeen kaikki on vielä kuivattu, tuota taas on seuraavassa hieman karstattu ja viimeisenä on pätkä lankaa. Ei kiitos, tuohon en ryhdy! Hassua vaan, että opettajallamme oli samanaikaisesti viikonloppukurssi Raumalla ja siellä opiskelijat olivat kuulema mieltyneet keittomenetelmään. Olen kyllä ajatellut kokeilla saksalaista keittomenetelmää ensi kesänä. Siinä keitetään koko nokkosta isossa padassa, ensimmäisen keitoksen jälkeen irrotetaan kuoret erilleen ja toisella keitoksella kuitu irti. Tuon meinaan tehdä keskikesän nokkosista, jotta liima-aineet eivät olisi niin lujassa.
Tässä vielä kurssilaisten töitä yhteiskuvassa ja puolalla nuoren tytön kehräämää pehmyttä lankaa. Valkea tiskirätti on minun neulomani ostokuidusta.
Ostin nimittäin heti ensimmäisen kurssi kerran jälkeen nettikauppa Oprakasta nokkoskuitutopsin, josta kehräsin lankaa. Kuidun pituus siinä on noin 10 senttiä. Kehräämistä varten kuitua piti hieman karstata, sillä se ei pysynyt käsissä. Se on tosi liukasta, täysin roskatonta ja vitivalkeaa. Mitenköhän se on tehty ja missä maassa? Tuollaisesta jo käyttäisin sanontaa ”pohjolan silkki”.
Tapasin nepalilaisten lankojen maahantuojan eräässä lankakaupassa ja hän sanoi valkoisen nokkosen olevan kemiallisesti valkaistua, kun taas nepalilainen luonnonmukainen nokkoslanka on ruskeaa, lyhyt kuituista ja karheaa. Lupasi muuten laittaa minulle postitse lankanäytteen. Ullassa on mielenkiintoinen koeneulonta nokkoslangalla.
Mielenkiintoinen on myös tämä Nokkosesta tekstiiliksi – projekti, jota hallinnoi Kalajokilaakson ammattioppilaitos ja mukana oli mm. Mikkelistä Karilan tutkimusasema: linkki . Tässä projektissa käytettiin bioteknistä liotusta ja kuidun mekaanista käsittelyä. Onkohan tuo projekti poikinut jälkeen päin mitään?
Olipas mielenkiintoiset kirjoituksen nokkoskuidusta. Hankalalta vaikuttaa mutta . .
Niistä sukista aiemmin kysyin, raitojen matkimisesta, mutta enpä tiedä milloin mulla siihen olis aikaa, kunhan kysyin kaiken varalta. Ja nyt kun tuli syksy niin kaivoinpa polvisukat esille ja mullahan on kahdet ns. perinnesukat: vikkelit ja Hiitolat, ehkä tyydyn niihin.
Hei Leena! Tuo Nivalan projekti ei tietääkseni poikinut mitään ihmeellistä. Opiskelin 06-08 samassa laitoksessa, koululla oli vielä näytteitä nokkoslangoista, ja kuitusekoitteita, joista kehräsin koemielessä ainakin nokkos-villaa ja nokkos-silkkiä. Tosi mukava materiaali, ja varsinkin nokkos-villasta tuli todella kaunista lankaa. Harmi vain että saimme kokeiltavaksi vain pienet näytteet, valmista lankaa tuli niin vähän että mitään valmiita tuotteita oli turha haaveilla… Voisin laittaa joskus kuvia blogiini kehräämistäni langoista jos haluat. Tuo kuidun irroittaminen on niin hidasta puuhaa, etten minä tälläisenä heti-kaikki-valmiina-minulle-nyt-tyyppinä uskalla edes aloittaa 🙂
Kiva Kati kun laitoit lisää tietoa tuosta nokkosprojektista. Harmi kun ei jatkoa seurannut, sillä projektilla oli kunnianhimoiset tavoitteet ja laaja pohja nokkosen viljelystä alkaen. Kyllähän hekin lopussa toteavat, että puhtaan nokkoslangan kehräämiseen ei ylletty ja homma jäi siltä osin puolitiehen.
Laita noita kuvia langoistasi, minua kiinnostaa.
Olen mielenkiinnolla lukenut näitä kurssikokemuksia! Minulla oli kesällä nokkosta liossa, koska aioin käsitellä niitä kuten olen lukenut pellavaa käsitellyn. Viime viikonloppuna pääsin viimein kokeilemaan mitä liotuksen jälkeen kuivuneista varsista saa. Kovin pitkälle en päässyt sillä en ole vielä löytänyt loukulle ja lihdalle kunnollisia korvaavia laitteita, mutta liotuksen jälkeen joistakin varsista oli irtoamassa lähes itsestään valkeaa, kiiltävää ja ohutta kuitua näytteeksi asti. Työtä siinä varmasti silti olisi, mutten tiedä onko sen enempää kuin pellavan käsittelyssä (en nimittäin ole sitä kokeillut itse 🙂 ) Laitan blogiin lisää kunhan ehdin ladata kuvat koneelle.
Niimpä niin!
Ihan minäkin täällä projektipaikkakunnalla elelen (Nivala).
Nokkosprojekti sinänsä oli ihan hyvä juttu, mutta koulujen resurssit tahtovat olla niin pienet tälläisiin produktioihin.
Materiaalina nokkonen olisi loistava ja toivoisi, että joku lähtisi viemään nokkosviljelyä RAHALLA eteenpäin. Siinä olisi innovaatiota kerrakseen viljelyjuttuihin.
Voi miten mielenkiintoista ja ihanan väristä kuitua. Ihana lukea näitä kurssikokemuksia.
Kuvista päätellen tuo mekaaninen käsittely vaikuttaa jotenkin näppärämmältä. Ehkä kahden keiton menetelmäkin tuottaisi paremman tuloksen kuin teidänkin kokeilema yhden keiton menetelmä. Ehkä ensi kesänä voisi vielä kokeilla mekaanista menetelmää.
Tuo nokkoskuitutopsi vaikuttaa tosi ihanan näköiseltä, ilman valkaisua se olisi saattanut olla vielä hienompi.
En voi kun huokaista tuota lankaa. Ihana väri ja nii-in ohutta! Kiva, kun kirjoitat näistä kurssikokemuksista. Niitä on hirmu mielenkiintoista lukea.
Taas päädyin sivuillesi 🙂
Nokkoshommat jatkuvat ja kurssia lähes joka vuosi. Hitaasti mutta varmasti kuitua lisää. Työt haittaavat harrastusta, muuten ei oikein ehdi puuhata nokkosen parissa, kuin kursseilla. Mutta homma jatkuu! 🙂