Yhä vielä kinnasneulan pauloissa

… mutta niinhän se pikkulapsikin toistaa ja toistaa oppimaansa, kunnes varmasti osaa, vaikka sulkee ja aukaisee ovea. Vanhemmat  saattavat häiriintyä ja siirtää lapsen  kehittävämmän harrastuksen pariin, eivätkä ymmärrä, että lapsi tietää itse mikä hänelle on parasta. Minä olen nyt pyörittänyt kinnasneulaa kolmisen viikkoa ja loppua ei vielä näy,  mutta teen niin kauan kuin teetätyttää ja taito on selkärangassa. Eilen aloin tehdä vauvan lapasia ja miehen myssy on suunnitteilla.

neulakintaat4.jpg

Tässä ovat ensimmäiset ylhäältä aloittamani lapaset. Tehty lahjaksi henkilölle, joka osaa arvostaa tekniikan ikää. Selviä vaikutteita Euran emännän lapasista (ks. Vajannon gradu). Lanka on Pirtin kehräämön kolmisäikeistä karstaa ja värit ovat tulleet syksyisistä seitikkipadoistani. Monta alkua piti tehdä, että sain riittävän väljän kärjen. Hyvä, että olin ensimmäiset kintaani tehnyt alhaalta ylöspäin, sillä muuten koko homma olisi jäänyt alun vaikeuksiin. Kun tiesi miten silmukka muodostetaan ja teki oikein, vaikka neulos näytti kaaokselta, niin siitä se vähitellen asettui kauniiksi kärjeksi.

Nuo yllä olevat kintaat ovat neulottu suomeksi. Tuo neulos viruu. Ensimmäiset kintaani olivat jo uutuuttaan pitkät ja kapeat, joten tuo viruminen  pituussuuntaan on tehnyt niistä vähän hankalat, mutta silti ne ovat käytössä. Tämä pani opettelemaan muita tekniikoita, jotka oli helppo omaksua Krista Vajannon videoiden pohjalta.

neulakintaat3.jpg

Nämä toiset kintaat olen sitten tehnyt tekniikkaharjoitteluna. Kärki on neulottu pyöräyttäen ja peukalon alapuolinen osa venäjäksi,  paitsi neljä alimmaista kerrosta on taas pyöräyttäen tehtyä, samoin kuin peukalo. Nuo neljä alimmaista kerrosta ja peukalo johtuvat siitä, että halusin nähdä, onko pehmeämmällä langalla pyöräyttäen tehty neulos samannäköistä kuin kovemmalla langalla tehty. Sillä metsämaitikalla värjatty lanka oli selvästi pehmeämpää kuin pihlajalla värjätty keltainen lanka. Lanka on samaa Pirtin karstaa, liekkö puretus vai pihlaja syynä kovuuteen. Ulkonäkö on langan kovuudesta riippumaton. Koristekuvio on tuettuja aitapistoja.

kaksisidosta1.jpg

Kun neulotaan pyöräyttäen, niin takasilmä eli edellisellä kerralla peukalolta poistettu silmä neulotaan etukautta kääntäen. Silmä jää silloin neuloksen sisään ja punkerolta näyttäminen johtuu siitä. Venäjäksi neulottaessa tuo takasilmä käännetään takakautta ja se asettuu kerroksen ylälaitaan ja neuleesta tulee tasaisempaa. Kumpikaan neule ei viru enempää leveys kuin pituus suuntaan, joten ne käyvät paremmin kintaan neulontaan kuin suomeksi tehty neulos, jossa takasilmä on nostettu suoraan. Suomeksi neulottaessa minusta kumminkin on kaunein pinta ja se on selvästi nopeampaa kuin nuo muut tekniikat. Sekä pyöräyttäen että venäjäksi neulottaessa minun aika monesti piti oikaista takasilmää, jotta sain sen käännettyä ja tähänhän meni aikaa.

Tulevat vauvan kintaat neulon suomeksi, sillä ne saavat virua kyynärpäihin saakka, pysäkseen hyvin käsissä makuupusin sisällä. Tein nimittäin jo tälläiset kun Ukkolasta kävimme rotinoilla ja hyvin istuivat pikkuisiin kätösiin. Miehen pipon olen ajatellut neuloa venäjäksi ettei viru. Lahjan saajalle on tosin  paras olla sanomatta sitä, ettei synny poliittista keskustelua.

3 thoughts on “Yhä vielä kinnasneulan pauloissa”

  1. Ai kun on hienoja. Erityisen ihanaa kun sinulla on noita kasvi- ja sienivärjättyjä lankoja. Kasvivärjäys on yksi niistä jutuista, joihin aion vielä koukuttua! Rohkaisevaa, että olet jo käyttänyt useampaa tekniikkaa, ehkä se ei olekaan mahdotonta?

  2. Tekniikat eivät ole todellakaan mahdottomia, kun yhden hyvin hallitsee, niin helposti omaksuu toisen. Kaukolan tekniikka Krista Vajannon gradusta on seuraava, jota kokeilen, mutta ensin pitää neuloa lapsen lapselleni villasukat, joita hän niin kauniisti puhelimessa minulta pyysi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *