Pari kirjoitusta aikaisemmin kerroin Uhtuan matkallani näkemistä käsitöistä ja kansallispukufoorumilla sieltä ostamistani kirjoista, mutta toin minä tuolta matkalta muutakin kuin kirjoja. Röhön rannasta lähti mukaani isoja männyn suomuorakkaita ja Haikolan tien varresta niitä löytyi lisää. Olen nyt sitten salakuljettaja, ei niitä Eu-määräysten mukaan  olisi saanut tuoda maahan, kasveja kun ovat ja maa-ainestakin oli mukana. Venäjän tullin huumekoira kyllä kävi automme peräkontissa, mutta eihän sienien  tuominen tuon maan sääntöjen vastaista ollut ja Suomen tulli ei ollut kiinnostunut matkatavaroistamme. Rakastan pientä jännitystä, olisi noita sieniä lähempänäkin ollut.

Pettymyksen nuo sienet tuottivat, ei tullut sinistä, niin kuin ei edellisenäkään vuonna kotimetsän sienistä. Nyt ei tullut edes ruskeata, vaan haileaa harmaata, vaikka sieniä oli kuivattuna 500 gr, sillä tuo salakuljettamani pussi painoi 6 kg.

Sain  koelankani siniseksi, ja heti sen nähtyäni laitoin vyyhdin pataan sienien sekaan.  Haileaa harmaata tuloksena, ihan kuin värin siirtyminen vyyhtiin olisi jollain tavalla estettynä Koelanka ja vyyhti olivat samaa Pirtinkehräämön kolmisäikeistä alunalla puretettua karstaa. (Tuossa narulla oikean puoleinen vihreä lanka on indigon sinisen päälle keltaisella värjättyä ja vasemmanpuoleinen ruosteorakkailla värjättyä) Heti oitis keskustelemaan Hjördiksen kanssa. En taaskaan ollut lukenut hänen selostustaan loppuun saakka. Hjördis oli edellisenä päivänä keittänyt sienet ja liottanut niistä lankaan ruskean värin pois yön aikana ja aamulla vasta lisännyt ammoniakin ja saanut nuo hienot värit. Kuvasin nuo värit saamieni näytelankojen kanssa. Siinä sitä taas oltiin niin itä-suomalainen , eikä oltu ruotsinkielistä juttua loppuun luettu.

Koelankojeni värit ovat hieman vihertäviä kirjassa esitettyihin väreihin nähden. Vaaleampi näytelankani on seuraavalta aamulta, kun olin toisen värin ottanut siivilöidystä liemestä yhtä huonoin tuloksin, niin kaadoin sienen moskien päälle uuden veden  ja laitoin  kiehumaan, siihen jätin  yöksi koelangan. Ammoniakkikohan sulki ruskean värin imeytymisen villaan, mutta mikä pani sulun siniselle värille? Käytin järvivettä.

Ja sitten ruosteorakkaaseen, sehän minulla on ollut laiskanläksynä, kun edellisellä kerralla oli liian vähän sientä. Tähän olin lukenut Hjordiksen läksyt, mutta ei tullut sinivihreää. Tumman ruskea lanka nousi padasta ja jälkivärjäyksessä hieman vaaleampi ruskea. Olin heittänyt harmissani ensimmäisen suomuoraslankani verihelttaseitikkien jalkojen ja samettiruusun kukintojen kolmanteen jälkiliemeen, niillä olin värjännyt  ensiksi indigon sinistä Nallea ja sen jälkeen vielä Nallea keltaiseksi lapasten virkuuseeni. Aamulla nostelin epäonnen suomuorakaslankaani padasta,  se oli vihreän keltaista. Koppasin sen  ja kaksi vielä narulla olevaa edellisen päivän  ruosteorakkailla värjättyä vyyhtiä mukaani ja menin pesemään niitä rautapitoisella porakaivon vedellämme, olihan se ennekin muutanut lankojen väriä.

Siiinä sitten ensimmäinen pieni ihme. Tuo pesu muutti ruosteorakkaan ensimmäisessä värjäyksessä olleen langan tummaksi metsän vihreäksi. Jälkivärilanka ei ruskeasta muuttunut  ja suomuorakas padassa ensiksi olleen ja yön yli keltaisessa liemessä seisoneen langan vihreys ehkä syveni, vaikea sanoa. Ensimmäisen kuvan vasemmalla oleva lanka on suomuorakkaan jälkivärin lanka pesun jälkeen, kuvan langat ovat Pirtinkehräämön kolmisäikeistä karstaa. Vihreää väriä olin lähtenyt hakemaan ja sainhan sitä, toinen kuva. Ensimmäinen vasemmalta on indigon päälle keltaisella värjättyä Nallea ja sitten  ruosteorakkaalla rautaisen pesuveden avulla saatu vihreä ja suomuorakkaan harmaasta keltaisessa liemessä saatu kellanvihreä. Nyt ei  kuva toista värejä oikeina.

Puolen päivän aikaan alkoi aurinko paistaa. Silloin päätin että nyt ja kaivoin komeron pohjalta purkin. Olin melkein2,5 vuotta sitten laittanut sinne haavankeltajäkälää käymään ammoniakkiin. Sinne se oli hautautunut. Laitoin kattilaan 2-3 litraa vettä ja kaadoin nesteen purkista joukkoon. Olin jakanut 100 gr ohutta Pirtin kampalankaa kahdeksi vyyhdiksi,  lanka oli alunalla purettua. Langat olivat padassa runsaan tunnin, jonka jälkeen toisen vyyhdin ripustin aurinkoiseen rantapajukkoon ja toisen vein kylpyhuoneen pimentoon.

Aloin odottaa toista pientä yllätystä ja sieltähän se tuli.

Lokakuun aurinko riitti sinerryttämään toisen vyyhdin, kun taas kylpyhuoneessa kuivuva säilyi aniliinin punaisena. Väriliemi oli niin vahvan näköistä, että laitoin uuden vyyhdin ja se sai liota yön yli.  Illalla lueskelin värjäyskirjojani ja Erik Sundströn sanoi, että orsilj-värjäyksessä voi väriliemen ammoniakin neutralisoida etikalla, tai muuten langasta tulee aniliinin punaisia. En käynyt hujauttamassa pataan etikkaa, mutta aamulla laitoin sitä ensimmäiseen huuhteluveteen.

Kuvissa lanka ennen etikkahuuhtelua ja sen jälkeen. Kolmas pieni ihme, väri muuttui kirkkaamman punaiseksi. Pelkkää ph:lla leikkiähän tämä on, mutta hauskaa.

Siinäpä lankani haavankeltajäkälällä värjättyinä yhteiskuvassa. Komeita värejä, mutta harmi, ne eivät ole kovin kestäviä. Kaikki vyyhdit Pirtin myynnistä poistuvaa kaksisäikeistä kampaa, samoin kuin toisessakin kuvassa, missä on orakaspatojen kolmannen keitoksen langat mukana.  Ruskein ruosteorakkaasta, ei muutunut rautapesussa ja sitten nuo männynsuomuorakkaan lukitut värit. Haavankeltajäkälävärjäyksestä voit lukea täältä.

Nyt on ammoniakki pulloni tyhjä, kaikki kattilat kannettu talvivarastoon, homma on tältä vuodelta loppu. Jos tarvitsen jotain väriä, vaikka punaista sukkalankaa, niin onhan minulla kuivia seitikkejä, mutta sisällä en tee mitään kokeiluja.  Hjördis  Lundmarkin kirjan väliin jätin sinivihreät koelankani muistuttamaan tulevista haasteista, kyllä minä vielä tulen kesytämään männyn suomuorakkaan ja samettijalan, mokomatkin!