Olen oppimassa kahta uutta asiaa, kuultokudoksen ja pitsineuleen tekemistä. Olen harrastanut jo ainakin 10 vuotta kudontaa, mutta kuultokudosloimea ei näinä vuosina ole ollut kansalaisopistolla eikä Ukkolassa. Mutta nyt on! Eila kutoi siihen jo omansa ja minä olen yrityksen ja erehdyksen kautta päässyt jo aika pitkälle. Piirsin ensin osmankäämejä ja sudenkorennon ja yritin kutoa. Piirros oli aivan vääränlainen. Sitä olisi tietysti voinut kutoessa muokata kuultokudokseen sopivaksi, mutta kun lankavalintani kuvioon oli liian ohutta, niin puolimetriä lointa meni oppirahojen puolelle.
Nyt olen tehnyt piirtämiäni kukkia samoista varmoista tarpeista, mistä Eila teki joutsenensa. Kuva alkaa olla loppusuoralla ja tekeminen kiinnostaa, joten teen vielä saman kuvan toisinpäin. Minulla on sitten positiivi- ja negatiivikuva noista kukista. En tiedä mihin ne sijoitan. Jos olisi kaksi ikkunainen huone, niin sama kuva eri ikkunoissa vain toisinpäin, voisi vaikuttaa aika hienolta.
Aikaisemmin,70- ja 80-luvuilla, tehtiin paljon kuultokuvia. Mikkelissäkin niitä on runsaasti julkisten rakennusten ikkunoissa ja seinillä, sillä kaupungin kotiteollisuusoppilaitoksen yhteydessä oli ammattikutojia ja kuultokuvia suunnitteleva rehtori. Olen nyt tutkinut noita arvokkaita tekstiilejä ja niissä on kuviolanka palttinassa, tuossa meidän loimessamme se menee ripsissä.
Tämä pitsineulonnan onnistuminen tuottaa myös tyydytystä. Kun nyt neulon tällaisesta paksusta langasta (tässä Pirtin kolmisäikeinen kampalanka) useamman arkihuivin, niin eiköhän tuon aidon Haapsalun vihkisormuksen läpi menevän huivinkin kutominen vihdoin onnistu. Minä en ole pitsejä paljoa harrastanut, enkä ole varma vielä siitäkään, pidänkö edes niistä. Kaikki johtuu varmaan siitä keskikouluaikaisesta lakanan pitsistä, jonka äiti tytärtään säälien virkkasi loppuun. Yleensähän minä pärjäsin käsitöissä, mutta tuon pitsin virkkaus oli tosi traumaattista.
Kuultokudosta pitäisi joskus kokeilla. Sillä valitettavasti taitaa vaan olla vähän seitkytlukulainen maine, mutta onneksi retor on taas muodissa 😉
Hauska ajatus tehdä positiivi-negatiivipari,
Hyvin tuo pitsineulontakin näyttää sujuvan. Eiköhän ne Haapsalun tytöt pistetä jo pienestä pitäen harjoittelemaan, joten muilla on vähän kirittävää.
Mielenkiintoinen aihe, eipä ole kuultokudonta koskaan aikaisemmin tullut vastaan.
Meilläkin oli lapsuudenkodissa äidin 70/80-luvulla tekemiä kuultokudoksia, vieläkin on sellainen vihreä riikinkukko. Hassu juttu, että se on alkanut uudelleen näyttää tosi hienolta. Nuo kukat ovat kauniit, valkoinen toimii tuossa työssä tosi hyvin.
Ja tuo pitsi on kerta kaikkiaan kaunista, kermankeltaisena jotenkin erityisen nostalgista. Minullakin on vähän sekava suhde pitsiin, mutta ainakin syksyllä neulomaani pitsihuiviin olen yllättävänkin kiintynyt. Talouteen rantautui viikonloppuna täysin yllättäen nypläysvehkeet, niin että todella ei tiedä mihin tässä vielä joutuu.
Tuo sun pitsineuleesi näyttää hienolta ja monimutkaiselta, kun on noin niinkuin kolmiulotteinen.
Kysyit rukistani, se on yli sata vuotta vanha, aika pienikokoinen, mutta mulle just sopiva. En ole sitä blogissani esitellyt kokonaan, kun pitäisi vähän puhdistaa ja puunata.
Siitä Kihnun reissusta , vaikka se ihana olisikin, niin täytyy jättää nyt väliin. Jospa joskus jollekin tuonkaltaisille matkoille pääsisin.
Nonni, olet saanut pitsikärpäsen pureman Sinäkin 🙂 Minä en ehtisi enää lainkaan töissä käymään, niin pistineule vetää puoleensa. Löysin muuten englanninkielisen kirjan Viron pitseistä. Esittelen sen blogissa jahka ehdin.
Hei! Hyvältä näyttää pitsihuivin alku ja mukavalta kuulosti teidän reissu. Toivottavasti meidän ryhmän matkasta tulee yhtä antoisa, vaikka päivän lyhyempi onkin 😉