Alushame ja esiliina

Liivikankaan kutomista odotellessa tekaisin kaapistani löytyvistä Viipurin pellavista alushameen. Pellavaa oli runsaasti, joten perästä tulee leviä, kun tämän pukunsa alle pistää.

Suuret taskut edessä toimivat hyvinä tavaroiden säilytyspaikkoina. Niihinhän pääsee hameen edessä olevan halkion kautta. Ei kukaan mitään huomaa, kun esiliinan suojassa arvotavaroitaan kaivaa.

Esiliina kangas tuli postin tuomana Ruotsista (http://www.durantextiles.com/).  Kuvio on sama, tosin  koko hieman pienemmpi,  kuin koulukeskuksen vitriinin nukella. Tummansininen väri on oikea ja kokonaisuuteen sopiva.  Kuvio on 1700 luvun tukholmalaisesta  painokankaasta ja joka löytyy Nordiska museetin kokoelmista.

Esiliinan mallin esikuva on Heinävedeltä. mutta museonumeroa minulla ei ole. Kaavat on tehty Etelä-Savon kansallispukuun . Samaa mallia on ainakin Kangasniemen ja Mäntyharjun puvuissa. Voi olla, että esiliina valmistui minulta vasta liivin jälkeen, ainakin kuvasta päätellen, en kaikkea niin tarkasti muista. Yllä olevassa kuvassa esiliinan helmaa ei ole vielä päärmätty. Sen tein vasta hameen valmistuttua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *