Siinä se keskellä on, tyyny, mistä kaksi viikkoa siten tuskailin, kun kuvion jälki hävisi näkyvistä. Lopulta tuon tyynyn pelasti hiilipaperi. Tiitsa oli kiinnostunut tuosta ketjupistokirjonnasta ja lähdin etsimään hänelle siitä tietoa. Olen aikoinani saanut toiselta tädiltäni Stenij-Ollilan kirjan Karjalan kirjonta. Siellähän se oli sanottu, yksityiskohtaisesti neuvottu, miten kalkeripaperin kanssa jäljentäminen pitää tehdä, ja lopuksi vielä jälki silittää, että pysyy kankaassa ja ei töhri. Puoliväliin päästyäni, piirsin kuvion kankaalle uudelleen, silitin ja pääsin kirjomaan loppuun asti, vaikka kangas oli noin tummaa. Neuvo kökötti kaiken aikaa hyllyssäni, kiitos Tiitsan, että sen sieltä luin.
Onneksi nämä tätini opiskeluaikaiset mallit ovat tällä erää loppu, yksi kaitaliina on vielä tekeillä, mutta enempää ei ole tyynyn malleja, sillä himoitsin niitä vähän liikaa. Yksinkertainen tekniikka, mutta jatkuva viiva ei jätä rauhaan. Kaikki tekemäni tyynyt ovat tuossa kuvassa, vasta elokuun lopulla saan malleja lisää ja silloinhan voi hinku olla jo johonkin muuhun. Kun kaitaliina valmistuu, niin laitan siitä mallin tänne, se kun on skannattavan kokoinen.
Tänään vietin keskipäivää Mikkelin torilla. Voi miten se on kesällä ihana, me mikkeliläiset saamme olla siitä tosi ylpeitä. Sieltä sitten sain idean, tosi hauskan, josta huomenna enemmän.
