Aihearkisto: Kirjonta

Pikkuhiljaa valmista

Huomaan siirtyneeni harvakseltaan päivittelemään tätä blogia, mutta se merkitsee sitä, että kerralla esittelen useampia töitä.  Viime kerralla näytin etupäässä keskeneräisyyksiä, mutta nyt ne ovat valmistuneet. Aloitankin keskiaikapuvusta. Tuon Herjolfsnes no:38 ohjeet ostin täältä. Kaavojen piirtämisessä minulla oli vaikeuksia sen takia, että kotikaupungistani ei saanut 5 x 5 kaavapaperia. Se toki ei ollut kaavakuvien vika, ja kaavoista lopulta tuli suurenmoiset. Artesaaniopintojen lopputyö, ja niin toimivat kaavat ohjeineen! Suurkiitos ja ihailu sinne Turkuun päin. Pesin valmistuneen mekkoni ja silitin. Nyt salamavalokuvat paljastavat kaikki silityksessä tulleet kiillot, olisi pitänyt jaksaa silittää nurjalta. Kankaan olen ostanut Viipurin hallista ja se ei maksanut paljoa. Siksi tein siitä kansalaisopistoryhmälleni koepuvun  ja nyt jo yksi kurssitoverini halusi sen ostaa. Ei ole myytävänä, tehköön itse omansa. En ole keskiaikaharrastaja ja tarkoitukseni on pitää tätä pukua kesäisenä saunamekkona.

Kirjailin puvun ketjuvirkkauksella, koukkusella ompelu, niin kuin sitä kauan sitten kutsuttiin. Puvun malli on viikinkien  ja kirjailu Venäjän kautta Karjalaan tullutta. En todellakaan tiedä, käyttivätkö viikingit ketjuvirkkauskirjontaa, mutta riittävän vanhaa se on keskiaikapukuun.  Kansakoulussa jo opetettiin, että elämme sekä idän että lännen vaikutuspiirissä ja eikös ne olleet juuri viikingit, jotka etenivät  syvälle Venäjälle.  Eivät ne ehkä löytämiään kauniita kirjontoja Grönlantiin asti vieneet. No ajatusleikit sikseen, minulla on oikeus kirjoa saunamekkoni haluamallani tavalla.

Pullokiilat jätin paikalleen, ne ovat oikeastaan jännä yksityiskohta, mutta jos tulevaisuudessa teen tällä mallilla villakankaisen juhlamekon, niin vedän ne jo leikkausvaiheessa viivottimella pois. Pullokiilojen olemassaolo on kyllä ihan ymmärrettävää, sillä onhan helman alla oltava tilaa kaikenlaiselle tarpeelliselle. Tuon tarpeellisen tavaran hakureitit vain kirjoin, sillä en halunnut saunamekkooni ammottavia aukkoja, mutta kun ne on merkattu, niin niiden olemassaolosta on kiva jutella mekkoani ihailevan kanssa. Mekon kapeiden hihojen toimivuudesta jo kirjoitin edellisellä kerralla. Nyt kun silitin mekkoani, niin tulin siihen tulokseen, että olkakiilan lisäksi sauman paikka ja langansuunta ovat merkittäviä asioita hihojen istumisessa. Loistavaa kaavoitusta 1000 vuotta sitten!

Keskiaikapukuun  kuuluu ilman muuta päähine. Minulla on paljon noita ketjuvirkkauskirjonnan malleja, joita olen saanut iäkkäältä tädiltäni. Hän on 40 – 50 lukujen taitteessa käynyt Helsingin käsityöopettajaseminaaria ja säilyttänyt omia ja opiskelutovereidensa piirtämiä malleja, jotka pohjautuvat Aunuksesta asemasodan aikana kerättyihin kirjontamalleihin. Niiden pohjalta sommittelin tuon mekon kirjonnan ja löysin sorokan mallin, jonka kirjoin päähinettä varten.

Millainen tästä päähineestä lopulta tulee, en vielä tiedä. Sorokkaa en tee, enkä varmaan ihan huiviakaan. Asiaa täytyy vielä pohtia kansalaisopiston opettajani kanssa. Noita kirjontamalleja olen muuten jakanut tätini luvalla blogini alkuvaiheiden aikana ja ne löytyvät yläpalkista Omia ohjeita kohdan alta.

Valmistunut on myös kiikkutuolin mattoni. Ensimmäisessä kuvassa oikeapuoli ja toisessa sitten kääntöpuoli, jonka voi vetää päällepäin aina kuun haluaa pientä vaihtelua. Mummoni kiikkutuolissa on nyt vielä parempi istua ja neuloa kuin ennen  Oikeastaan minä voisin tuon evakkokodin yksinkertaisen huonekalun hioa, petsata ja lakata. Se kyllä ansaitsee sen.

Kiinni huopuneiden lapasten tilalle neuloin jo uudet, Hannun vaakunalla koristetut. Niissä käytin Pirtin kaksisäikeistä karstalankaa. Sen verran kyllä edellisessä kirjoituksessani esittelemäni hahtuvalapasten raadot harmittavat, että aloin neuloa uusia hahtuvasta, puikkojen koko 5 ja hahtuva yksisäikeisenä.  Seuraavaksi ne pääsevät pesukoneeseen muovia sisällään.  Noissa muuten on Pelson vankilan villaa. Taatusti puhdasta Suomen lammasta, sillä Pelsossahan on tuon rodun geenipankki. Pirtillä sekin on kehrätty, mutta siinä on paljon enemmän lanoliinia, kuin Pirtiltä ostetuissa langoissa. Johtuu siitä, että ne villat, jotka asiakas ottaa lankoina itselleen, pestään Pirtillä pienissä erissä, eikä lähetetä rekalla jonnekin Keski-Eurooppaan pestäväksi.

 

Härkäviikoille

Joulun aika päättyi siihen, että lähdin loppiaisen jälkeisenä päivänä viemään pientä lomalaista Turkuun junalla. Kuuden tunnin junamatka, sinä aikanahan voi tehdä mitä vain. Koska lähdimme mökiltä niin minulla oli vain rajoitettu määrä tarvikkeita. Mutta villalankaa löytyy aina ja nyt mukaan lähti ryijyneula, sillä kinnasneulatyö houkutti, olihan minulla sellaisen junatekemisestä niin mukavia muistoja kesältä. Ryijyneula osoittautuikin ainakin yhtä hyväksi työvälineeksi neulaamiseen kuin omistamani äimät.

Panin ensimmäisen kintaan alulle jo mökillä. Olin tehnyt noita pyöreitä  useammalla värillä tehtäviä alkuja jo neljä kertaa, mutta silti piti katsoa ohjetta Väkerrys-blogin pitäjän nettisivuilta. Suosittelen noita sivuja, ne ovat ihanasti uudistuneet ja sieltä pääsee saman tekijän suurenmoisiin videoihin. Nyt tuo unohtunut alkulenkin kiristäminen taitaa painua jo pikkuhiljaa aivojeni automaatio-osastolle, kun siitä vielä tähän kirjoitan. Olen iloinen lapasten spiraalirakenteen hallitsemisesta ja  senhän voi viedä myös pyörövirkkaukseen. Lapaset tulivat melkein valmiiksi edestakaisella junamatkalla, ja kun  intoa neulaamiseen  jäi jäljelle, niin aloitin tehdä sukkia, jotka tehdään yhtäjaksoisesti, siis ilman kantapään erikseen tekemistä.  Tämän sukkamallin kanssa en ollut vielä sinukauppoja tehnyt ja  Väkerryksen pitäjäkin on kokenut mallin haastavaksi.

Ensimmäisenä on vanha kuvani sukan rakenteesta. Se on opetusvihkosesta Kansanomaisia käsitöitä, joka löytyi Mikkelin kirjaston varastosta. Kuvasin  sukkien valmistumista vaiheittain ja laitan tähän runsaasti kuvia , jottei kaikkien pidä yrityksen ja erehdyksen kautta päästä tämän sukkamallin voittajaksi. Tuo kärjestä kantapäähän ulottuva pohjapiippa pitää tehdä kantapään loppuun asti ulottuvaksi, sillä muuten sukka jää liian pieneksi. Kun katsoo rakennekuvaa, niin luulisi, että piipan tulisi olla muutama sentti lyhyempi, mutta ei, pituutta häviää johonkin. Toinen vaikea kohta on sitten säädellä sivuissa levennyksiä ja pohjassa kavennuksia.  Sukkieni kärjet eivät ole samannäköiset. Toisena tehty sukka on parempi. Siinä lisäsin heti kärjen ensimmäisillä kerroksilla enemmän, joten ne kerrokset missä pitää sivuilla leventää ja pohjassa kaventaa jäivät vain kahteen. Ensimmäisessä sukassa kavensin joillakin kerroksilla liikaa ja  sekin tekee sukkaan epätasaisuutta. Tämä sarjan viimeisen kuvan jälkeen  siirryin taas neulaamaan ensimmäistä sukkaa. Tämän jälkeen vaihdoin aina sukkaa joka säikeen jälkeen ja sillä tavalla varmistin että niistä tulee suunnilleen samankokoiset.

Siinä ne nyt ovat valmiina. Pienet muoto vaihtelut eivät haittaa mitään, kun sukat ovat jalassa , niitä ei edes huomaa. Nyt sitten koristelemaan, tuollaisina ne ovat asialliset, mutta aika tylsät.

Nyt olen yhden päivän tassutellut kotona noilla sukilla. Ne istuvat erittäin hyvin jalassa, mutta saappaisiin ne ovat liian paksut. Villakirjonnassa käytin lapasten lankoja. Kirjonta hieman takkusi, sillä lanka oli liian paksua. Neulaamiseen tuo lanka taas oli oikein hyvää ja se on virolaisesta lammastalosta ostettua ja Hiiunmaan museokehräämössä kehrättyä paksua kaksisäikeistä vironvillaa. Olen itse värjännyt punertavan langan  veriseitikin jälkiliemellä ja keltaisenvihreän tateilla. Sukat taas on tehty torilta ostetusta vahvistetusta  harmaasta sukkalangasta ja niiden väri on punapuulla aikaansaatu. Molemmat työt olen neulannut venäjäksi.

Kirjonta viekin sitten varsinaiseen härkäviikojen uurastukseen. Rekipeittotekeleeni on seisonut viime keväästä asti. Nyt olen penkonut sen esiin ja levittänyt lattialle.

Malli alkaa olla valmis. Meinaan kirjoa siihen kansansatuja ja neljä vuodenaikaa.  En kerro montako satua siihen tulee, sillä teen siitä kilpailun sitten joskus, kun rekipeitto on valmis ja jos minä vielä silloin pidän blogia. Mutta pakkasen kuvan sommittelu puuttuu tuolta ylimmästä vinoruudusta, en ole keksinyt miten tuota tänä talvenakin tuttua sääilmiötä kuvaisin. Auta ystävä hyvä.

Tuunattu takki

Tuossa itsenäisyyspäivän alla kun minulla oli tavaton kiire ja kaikki työni tuntuivat vain roikkuvan keskeneräisiä, laitoin epätoivoisen artikkelin tilanteesta ja silloin mukana oli takki, jonka nyt olen saanut valmiiksi.  Olin virkannut takkia varten valtavan määrän kukkia ja tähtiä, mutta käytin niistä  suunnilleen puolet takkiin ja kahdet lapasiin.

Siinä nyt on takkini uudessa uskossaan. Suurenna kuvat , niin näet paremmin mistä on kyse. Oli vaikea kuvata, vaikka kannoin torson kuistille. Kaulukseen ja hihan suihin koukkusin vironvillasta uudet reunukset. Pesin ne 40-asteessa ennen takkiin ompelua.Samoin tein kukkasille, jotka kiinnitin edessä sivulla olevaan saumaamaan sen jälkeen, kun olin poistanut toisen nappirivin. Takana kukkaset taas juoksevat pitkin keskisaumaan ja niiden valumista siivittävät harakanvarpaat. Ne tavallaan sitovat nuo kukat ja tähdet toisiinsa, mutta samalla peittävät takin kuluneisuutta noissa paksuissa saumoissa.

Sekä edessä että takana on alimmaisen kukan keskellä heijastin langasta virkattu pieni keskiö ja alimmaisen harakanvarvaskirjonnassa on villalangan kaverina samaista heijastin lankaa.  Päivänvalossa se ei kyllä näytä kauniilta.

Takkihan tarvitsee tietysti parikseen myssyn ja lapaset, ne neuloin tuosta samasta kaksisäikeisestä vironvillasta. Pyöröpuikon paksuus myssyssä oli 4. Myssy huopui yhdellä pesemisellä melkeinpä liikaa, sillä olisin halunnut sen roikkuvan hieman enemmän, mutta hyvä näinkin. Siinä on trikoovuori. Toinen kuva on otettu salamavalolla, jotta hapsuissa oleva ohut heijastinnauha olisi edukseen. Muuten hapsut ovat epätasaisia ketjuvirkkauspätkiä, jotka ovat erikseen huovutettu pesukoneessa. Sekä heijastinlankaa että ohutta -nauhaa on kudontapiirini ostanut Kauhavan kangasaitalta pienissä keloissa.

Lapaset tuli sitten neulottua aika kookkaat. Neuloin ne 3,5 puikoilla ja puikoilla oli 16 silmää.  Nyt ei sitten pesut meinanneet onnistua ollenkaan, ensimmäinen 40 astetta vain pehmensi neuleen, toinen 60 astetta jo pikkuisen huovutti, mutta lapaset olivat vielä aivan liian suuret. Kolmas kerta (60) sitten vasta kutistutti ne käyttökelpoisiksi. Vieläkin voisivat olla hieman pienemmät. Ompelin lapasten selkämyksiin ylimääräisiksi jääneet  kukkaset ja niissäkin on pieni heijastava keskiö.

Viimeisenä on vielä lapasten ja myssyn yhteiskuva, sekä salavalolla puhki mennyt kuva koko takista. Se on siinä sen takia, että voin sillä näyttää noiden heijastimien tehon. Heijastinlangan mukanaolo kirjonnassa ei näytä kovin kauniilta, mutta tehokkuus on huippua, joten se saa sinne jäädä.

Mumman villatakin uusi elämä

Paloittelimme Ukkolassa lokakuussa oikein joukolla vanhoja villavaatteita. Kun saan muiden valmiit työt kuvattavaksi, niin laitan niitä kudontapiirin blogiin, mutta tässä ensimakua minun töistäni. Minulla on ollut äidiltäni jäänyt vielä hyväkuntoinen villatakki, mutta minulle auttamattoman pieni, karitsanvillaa ja angoraa. Pesin takin koneessa 40 asteessa ja leikkelin aika ronskisti asusteiksi, ja vielä jäi tikkuja johonkin toiseen työhön. Kirjontaan käytin virolaista meleerattua kaksisäikeistä villalankaa. Hieman heikkoa se oli ompeluun, katkeili, mutta noista liukuvaksi kehrätyistä langoista on kiva keriä värit erilleen ja käyttää niitä sitten saman asun koristeluun, näin saa sopivia väriyhdistelmiä. Virkkaukset  tein samalla langalla kaksinkertaisena. Tässä kuvat lopputuloksesta

.

Kuvausta varten laitoin virolaiselta sepältä ostamani rautasoljen kauluriin, nyt kun lähden Martin markkinoille, niin yritän etsiä tuon tilalle taotut hakasoljet, sillä tuon viikinkimallisen soljen käyttö on liian hankalaa. Halusin säilyttää mahdollisimman paljon villatakin rakenteita, siksi myssyssä on tallella nappilista, kylläkin kiinniommeltuna. Villakirjonnassa käytin vain linnunsilmäpistoin tehtyjä kukkasia, pienissä kukkasissa on yksisolmupisto keskellä ja isommissa vähän useampi ja varsipistoin tehty rinkula. Osat on liitetty yhteen tavallisin pykäpistoin ja kaulurin virkkaus lähtee villalangalla tehdyistä yliluontipistoista. Asusteet on pesty uudelleen 40 asteessa, sen jälkeen kun kaikki kiinnitykset ja kirjailut olivat valmiina.

Tämän laukun taas tein tekniikkamalliksi kudontaystävilleni, olinhan  käynyt  Virossa opissa.  Alkukohtana on 60 asteisessa pesussa pesty isäni kulunut villatakki. Ensimmäisessä kuvassa on laukun eli villatakin alkuperäistä taskua koristeltu pellavatilkulla, joka on harsimisen jälkeen kiinnitetty neulahuovutuksella. Myös kaiki ompeleet ovat peitetty huovuttamalla päälle villaa ja sangassa kaksinkertaista karstavillalankaa. Kaikki koristeet on neulahuovutettu, paitsi muutamat linnunsilmäpistoin tehdyt kukkaset.  Suuaukkoa on kiristetty virkkaamalla, joka taas lähtee yliluontipistoista. Valmistumisen jälkeen laukku on pesty 40 asteessa, mutta se joutuu vielä uudelleen pesukoneeseen. Sillä katsohan tarkkaan jälkimmäistä kuvaa. Sauma beesin ja vihreä villan välillä on tullut esiin oikeassa laidassa, kun neulavuovutus on pesussa ratkennut. Uutta villaa vain tikuttaen päälle ja uudelleen koneeseen. Tosin laukusta puutuu vielä nappikin, mutta lenksu on.

Tämä on tavattoman hauskaa puuhaa etenkin pienessä ryhmässä tehden. Siinä ideat sinkoilevat ja suunnitelmat pursuavat, ja missään ei tarvitse olla pikkutarkka ja varovainen. Ronskisti vaan kiinni sakseihin, parsinneulaan ja villalankaan sekä huovutusneulaan  ja villaan,  ja uutta syntyy.

Rekipeittourakka alkamassa, 4

Ilmoittauduin kansalaisopiston kursille Mummon mallit talteen – kirjontaa perinteen pohjalta, joten iso urakka on alkamassa. Etsin komeron pohjalta jo vuosia sitten kutomani  rekipeitokankaan. Se on kokonaan viimeistelemättä, joten siinäkin jo on alkutyötä kerrakseen.

alku.jpg

Kuvassa pohjakangas on levitetty kuistin pöydälle ja alkukesästä värjäämäni villalangat siinä päällä. Minulla on vielä hieman värjäämätöntä lankaa jäljellä ja tarkoitus on saada ainakin kirkasta keltaista samettikukilla, joiden satoa olen kuivannut loppukesästä.

Olen ajatellut kirjoa peiton kansansatujen pohjalle, joissa seikkailee kettu repolainen, sillä tuon veijarin nimi kummittelee taustallani. Perinteiset kuviot pääsevät myös mukaan täydentämään kokonaisuutta. Saa nyt nähdä mitä tästä tulee. Vanhojen kirjontakuvioiden merkitykset mietityttävät. Tietäisikö joku jonkin folkloristisen tutkimuksen tai kirjan, josta niitä löytäisi.