Kun olin kaksi päivää tuhertanut villan kanssa, niin siirryin pellavaan. Olin saanut Raijan Aitalta rukkia hakiessani kaupantekijäisiksi tupon toisenlaista pellavaa kuin mitä olin siellä opetellessani kehrännyt. Siitä piti tulla toisentyyppistä lankaa.
Tuo oli aikamoista tappuraa, mutta kehräämiseeni se taipui. Raija oli kertonut ohuen langan olevan helpompaa kehrätä kuin paksun langan, joten annoin kuidun lähteä liukumaan niin ohuesti kuin se vain katkeamatta onnistui. Tuo tappura tuli nopeasti kehrätyksi ja minä aloin haaveilla, että kudon itsekehrätystä pellavasta pikkupyyhkeitä.
Ostamani pitkäkuituisen jo minulle tutuksi tulleen pellavan levitin syliini, niin että se kiinnittyi vyötäröhameeni alle, jonka olin kehräystä varten pukenut päälleni. Varilon kirjassa on nimittäin kuva, missä tyttö kehrää aivinaa ja pellavat on asetettu järjestykseen syliin ja kiinnittyvät essun vyötärönauhan alle. Ei minun ollut tarkoitus mitään aivinaa saada aikaiseksi, vaan pyyheliinan kudontaan kelpaavaa karheaa ja epätasaista lankaa, mutta noin sylissä pitäminen auttoi kuidun löytymiseen. Pitkäkuituinen lanka katkeili helpommin kuin tuo, mitä kutsun tappuraksi. Langasta tuli helposti liian ohutta. Mutta kaiken tuon sylissäni olleen pellavan kehräsin , ja nyt jo haaveilin kutovani kylpypyyhkeitä.
Tässä kuvassa vyyhdinpuulla on tappurasta kehrätty lanka ja rullalla on pitkäkuituisesta pellavasta kehrätty lanka. Sen kehräämistä jatkan seuraavalla mökkireisullani, sillä kuituja on vielä pussissa paljon, ne riittävät ainakin kahden kylpypyyhkeen langoiksi. Mitä tuosta tappurasta kehrätystä teen, en vielä tiedä, suureen kudonnaiseen se ei riitä, mutta johonkin tehosteeksi kylläkin. Se on todella kivan tuntuista, sellaista paksuhkon rohdinpellavan oloista, mitä olen monesti kutonutkin. Pidän tuollaisista karheista, karuista materiaaleista. Kun olen oppinut kehräämään näitä tavallisen oloisia lankoja, niin siirryn erityislankoihin. Varilon pienessä kirjassa on niiden tekoon kivoja vinkkejä.
Viime kesänä tuunasin perheelleni alennusmyyntipaitoja ja täällä blogissani sanoin, että se paita, missä nainen kehrää on minun, sillä kehräämisen oppiminen on haaveeni. Ei minulla ollut mitään suunnitelmia, että toteutan tuon haaveeni ja jopa vuoden sisään. Kannattaa aina toiveensa ja haaveensa julkistaa, jotenkin sitä vaan sen jälkeen työstää ne toteutumaan.
Nyt on sitten kiitosten paikka. Ensimmäiset menevät Raijan Aittaan, Raijalle hyvästä opetuksesta ja Katariinalle siitä että pääsin tuohon oppiin ja myös rukin hankkimisesta. Seuraavaksi kiitän teitä kaikkia blogistaniassa kehräämisestä kirjoittavia nettiystäviäni. Kuinka minä tulinkaan aina etsiytyneeksi teidän sivuille. Kun sitten aloin kehräämisen opettelun olitte kiinnostuneena minua tukemassa ja ihan tänäänkin olen saanut ohjaavia kommentteja , kun villan työstäminen on vielä vähän hakusessa, eilenhän siitä kirjoitin. Ilman blogistaniaa yhä vielä vain haaveilisin , että jospa osaisin kehrätä. Erikseen vielä kiitän Piaa hyvistä linkeistä, mitkä havainnollisesti näyttivät kehräämisen saloja, Pirkkoa siitä, että hän selvitti minulle mitä hyvässä rukissa tulee olla ja Rinaa pikkiriikkisestä söpöstä värttinästä, joka oli ihan välttämätön kehräämisen rytmin löytymisessä (ks. edellinen kirjoitus).
