Nyt on kirjontavimma iskenyt oikein pahasti. Se alkoi, kun aloin etsiä karjalaisia villakirjontamalleja kinnasneulatöihini. Villakirjonta on tuttua, kun kerran rekipeittoa väsään, mutta se on länsisuomalaista. Kävin Lainan päivänä kirjaston varastossa ja kolusin kaikki käsityöhyllyt, etsiäkseni vanhoja kirjoja kirjonnasta. Niistä yhdestä löysinkin maininnan, että Karjalassa tehtiin villakirjontaa sarkanuttujen reunuksiin. Noita reunuksiin tehtyjä malleja löytyi sitten Leena Holstin Kansallispukukirjasta ja Theodor Schvindtin kerääminä Suomalaisista ompelukoristeista.
Lapaseni saivat Schvindtin keräämän mielenkiintoisen raidan . Vähän toisenlaisella raidalla varustetut tossut lähtivät jo eteenpäin, joten laitan tähän toiseksi kuvaksi ketjusilmukoin tehdyillä lumihiutaleilla koristellut kinnasneulatossut, jotka ovat täällä jo aikaisemminkin olleet esillä ilman koristelua. Nuo lumihiutaleet ovat niistä tätini malleista, joista kirjoitin keskiaikapuvun yhteydessä. Kinnasneulatöistä ja langoista kirjoitan pian uudelleen, sillä olen luvannut ohjata kinnasneulakurssia Mikkelin Karjalaisissa ja siihen pitää valmistautua.
Jossakin lainaamassani varastokirjassa törmäsin Tyyni Vahterin julkaisemaan kirjaan Obinugrilaisten kansojen koristekuosit. Olin tiennyt tuon kirjan olemassaolon, mutta en ollut sitä aikaisemmin etsinyt käsiini. Nyt katsoin Mikkelin kirjaston sivuilta, että siellähän se on, käsikirjaston varastossa. Kun menin kysymään, että saisinko nähdä kirjaa, niin yllätyksekseni se lainattiin minulle. Tässä valokuvia tuosta merkittävästä kansatieteellisestä kirjasta.
Laitoin kuvan kansisivusta, että muutkin samalla tavalla menneisiin ugrilaisiin malleihin hurahtaneet voivat kirjaa etsiä. Toinen kuva on intarsiamalleista. Noihin olen tutustunut ja käyttänytkin huovutuksessa ja kankaanpainannassa, sillä minulla on vuosikausia ollut Maija-Leena Seppälän kirja Ornamentteja ommellen. Seuraavat kaksi kuvaa esittelevät obinugrilaisia lapasia ja sukkien suita. Hämmästyttävää yhdenmukaisuutta karjalaisten kirjoneulemallien kanssa. Kirjaa on mielenkiintoista lukea, sillä se esimerkiksi kertoo kirjontamallien kulkeutumisesta tuonne Luoteis-Siperian metsiin, ostjakkien ja voguleitten asuinaluille.Viimeiset kaksi kuvaa esittelevät naisten paitoja, pitkää ja lyhyttä. Kyllä noiden tekemisessä mestari täytyy olla ja kirjassa kerrotaankin että ei niitä joka nainen osannut tehdä. Kansanrunoudessa puhutaan sormenpäillään ompelevasta tytöstä ja toisessa paikassa mainitaan, että taivaan jumalan sallimasta vanhemmat saavat neulaa piteleviä tyttäriä. Tämän kohdan lainasinkin vähän aika sitten Ravelryn keskusteluun. Ei siellä siihen kukaan tarttunut, mutta nyt jatkan asiaa itse. Jos minun omahyväisyyteni ärsyttää, niin älä lue.
Olen viettänyt tämän Etelä-Suomen hiihtolomaviikon huhtikuussa viisivuotiaaksi tulevan pojantyttären kanssa. Meillä on ollut oikein rattoisaa, kun on yhteinen harrastus. Minä olen kirjonut rekipeittoa ja tyttönen teki keijukaisten kotia ja talvivaatteita keijuille. Sitten muistin, että minullahan on puolipellavaista vohvelikangasta. Ajattelin itse vain pientä pyyhettä, mutta tyttö halusi ison saunapyyhkeen, ja niin aloitimme pujottelukirjonnan perinteisillä raidoilla. Tyttö teki pitkän raidan suoraa ja parikymmentä senttiä koukeroakin. Jälki ei yhtään vetänyt, vaan oli aivan tasaista. Tämän jälkeen lapsi väsyi, enkä houkutellut tekemään enempää, jottei kirjonta tulisi vastenmieliseksi. Minä jatkoin raitoja ja tyttö teki paperinukkea ja sille vaatteita.
Seuraavana päivänä pyysin tyttöä tekemään kuvia, jotka ompelisin kankaalle. Hän piirsikin minulle prinsessan ja sydämen, ja ihan oikean prinsessan syntymäpäivänä minä kirjoin ne tuolle vohvelille.
Vapaakirjontaa minun tulee vielä paljon harjoitella , sillä prinsessan suun suloisuus ja silmien säihke jäi vielä saavuttamatta. Täytyy tutustua paremmin Merja Hollin Vohvelikirjota kirjaan ja puolipellavaahan minulla riittää, sillä ostin sitä Raijan Aitasta monta metriä. Piirongista sain vihjeen etsiä sieltä pellavavohvelia.
Pyyhkeestä tuli komea. Olimme molemmat iloisia siitä, että puuvillalankavarastoni on niin suuri, että melkein kaikkia värejä löytyi. Raidat ovat edellä mainitusta kirjasta lapsen valitsemia, samoin kuin niiden värit. Mielenkiintoinen yksityiskohta on erilaiset pitsit pyyhkeen päissä. Ne löytyivät laatikostani, olin joskus ostanut pitsiä Viipurin pellavakaupasta. Prinsessa päädyn pitsi oli ehdoton, eikä sitä ollut kuin yhteen päähän. Aika kankea olen, kun ensin panin vastaan, sillä miksi pyyhkeen molemmissa päissä tulisi olla samanlaiset pitsit.
Nyt takaisin obinugrilaisiin, siihen kansanrunouden neulaa pitelevään tyttöön . Minä saan olla onnellinen, sillä taivaan jumalan sallimasta minulla on neulaa pitelevä lapsenlapsi, eikä hän ole edes ainut, jolla neula pysyy sormissa.
Nyt lopuksi esittelen rekipeittoni pääroolin esittäjän ja toisenkin tärkeän eläimen.
Kettu Repolaiseen olen tyytyväinen, tämän kaiken keskuksena olevan veijarin ompelemista pelkäsin eniten. Kyllä tuo Metsolan talon kissakin nyt menettelee. Sen muuten ompelin kahteen kertaan, ensin laakapistoin, mutta kissasta tuli liian raskas, ja nyt viikolla toisen kerran pykäpistoin. Enää on karhu tekemättä ja kesäinen kukkaniitty. Sitten alkaa reunuksien pitkä täyttö vuodenaikojen väreissä, mutta enköhän siitäkin selviä.
