Sitten tuli kutsu liivikankaan kudontaan. Ihanaa!

Mutta toisin kävi. Minä en osannut. Pomsissa on suora poljenta. Pitäisi olla helppoa, mutta kun eri raidoissa on ihan eri määrä lankoja, yhdessä kaksi, toisessä neljä, kolmekin jossain ja sitten niitä missä on 10 ja 24  jne. ( luvut ovat nyt keksimiäni, en muista ja minulla ei ole kudonta ohjetta). Laske siinä sitten eri värien heittoja ja  jalkojen pitäisi elää ihan omaa elämäänsä. Minun aivot ja jalat elävät yhteistä elämää.

Kiitos Aino!

Sinä aikana kun odotin liivikangasta tein koekeiluliivejä. Niitäkin tarvittiin todella monta. Aloitin aivan liian pienellä kaavalla. En antanut periksi, tein kokeiluliivin toisensa jälkeen, kunnes lopulta Niina tuli kansalaisopistolle ja pienin tarkennuksin opettajani hyväksyi koeliivin.

Yhdessä opettajani kanssa leikkasimme liivin. Ohjeissa on myös  hyvä kaavakuva kankaan leikkaamisesta. Tämän jälkeen tuli taas tuska. Olen kauan seurannut kansallispukukeskustelua, ihan sieltä Sojan pitämästä keskustelufoorumista saakka. Tiedän hyvin, että raitojen pitää asettua kohdalleen. Nyt en eivät asettuneet kohdalleen millään, vaikka kaikki oli tehty niin huolellisesti. Lopulta järjestin yhtä aikaa keittiön isolle pöydälle leikkuuohjeen, kaavat ja leikkaamani kappaleet. Tällöin ihan itse pystyin päättelemään, että tässä epäsymmetrisessä liivikankaassa eivät näiden kaavojen avulla leikatuissa kappaleissa raidat millään pysty olemaan kohdakkain. Helpotus oli melkoinen. Olkapäillä minun tekemässäni liivissä raidat kohtaavat.  Salaa hieman venytin, että niin todella tapahtui.  Muualla menkööt raidat miten vain. Minulla muuten on Taipalsaaren liivistä kaunis kortti, josta myös näkee tämän raitojen  omapäisen leikin.

Liivi tuli valmiiksi. Vuorasin sen joskus Raujan Aitalta ihan muuhun käyttöön ostamallani tummalla pellavalla. Olen liiviin todella tyytyväinen. Laitan tähän ihan viimeisessä sovittamisessa otetun kuvan, missä tämän väljän, pitkähelmaisen liivin muoto tulee hyvin esiin ja körttien alalaidasta poikittain asettuva vekkikin näkyy.

Ohjeet  liivin tekoon olivat todella hyvät. Nyt tarkistin: ne ovat tehty Ristiinan kansallispukua varten.  Taipalsaarelta liivin esikuva (museonumero: KM KE A 5064) on otettu talteen. Ristiinan kansallispuku onkin vuoden vanhempi kuin Taipalsaaren kansallispuku.

Liivikankaan kutomista odotellessa tekaisin kaapistani löytyvistä Viipurin pellavista alushameen. Pellavaa oli runsaasti, joten perästä tulee leviä, kun tämän pukunsa alle pistää.

Suuret taskut edessä toimivat hyvinä tavaroiden säilytyspaikkoina. Niihinhän pääsee hameen edessä olevan halkion kautta. Ei kukaan mitään huomaa, kun esiliinan suojassa arvotavaroitaan kaivaa.

Esiliina kangas tuli postin tuomana Ruotsista (http://www.durantextiles.com/).  Kuvio on sama, tosin  koko hieman pienemmpi,  kuin koulukeskuksen vitriinin nukella. Tummansininen väri on oikea ja kokonaisuuteen sopiva.  Kuvio on 1700 luvun tukholmalaisesta  painokankaasta ja joka löytyy Nordiska museetin kokoelmista.

Esiliinan mallin esikuva on Heinävedeltä. mutta museonumeroa minulla ei ole. Kaavat on tehty Etelä-Savon kansallispukuun . Samaa mallia on ainakin Kangasniemen ja Mäntyharjun puvuissa. Voi olla, että esiliina valmistui minulta vasta liivin jälkeen, ainakin kuvasta päätellen, en kaikkea niin tarkasti muista. Yllä olevassa kuvassa esiliinan helmaa ei ole vielä päärmätty. Sen tein vasta hameen valmistuttua.

Nyt olen saanut paidan silitetyksi. Huh, olipa se työ, ihan hiki tuli.

Ristiinan kunta on tehnyt moniste-esitteen puvusta sen esittelytilaisuuteen, joka oli Ristiinan kunnan 350 juhlien yhteydessä. Siinä sanotaan että paidan esikuva on Sulkavalta ja museonumero on KM: KE A 16. ( Voi olla että numerosarja on pitempi, sillä minulla oleva moniste näyttää vähän pienentyneeltä.) Esitteessä on kuvia esikuvasta ja niiden mukaisen paidan olen tehnyt. Mutta kun katsoin nyt ohjetta, niin sen mukaan olenkin tehnyt Kangasniemen paidan. Taitaa olla niin, että Sulkavalta on esikuva otettu talteen, mutta tämä eteläsavolaisten pukujen  esikuvien yhteinen käyttö  tuo paidan kohdalla ainakin kolme paikkakuntaa yhteen.Kuva nyt on vähän huono, lampun varjokin häiritsee yläosaa.

Paita on yksinkertainen  ja  hihan suita lukuunottamatta helppo tehdä.   Siitä huolimatta minulla oli harmeja. Ensimmäinen tuli siitä, että toisen käden tietona sain kuulla, että yläosan kangas on niin hyvälaatuista ja tiheää, ettei se lainkaan kutistu. Leikkasinkin leveän miehustan kutistamattomasta kankaasta. Se tuntui niin kovalta, että päätin kastella kankaat ennen ompelua. Kangas kutistui! Ei koskaan pidä kuunnlla tuollaisia neuvoja, vaan tehdä niin kuin on itse hyväksi havainnut. Onneksi hihat olivat vielä leikkaamatta ja miehusta on muutenkin tavattoman väljä.

Hihojen kohdalla sitten ohjeessa sanotaan että ne ovat niukat. Tein sovitus paidan, mahtui hyvin päälle. Sitten innoissani aloin ommella. tein paidan kokonaan valmiiksi, ennenkuin sovitin. Se ei mennytkään päälle! Olin sovituspaidasta unohtanut olkapäällä olevat vekit, jotka sitten olivat valmiiksi ommellussa paidassa.

Kansalaisopiston opettajani sattui soittamaan ja kysyi mitä kuuluu? Sanoin että huonoa, paita ei menen päälle, vekit syynnä. Hän sanoi, ettei ennenkään joka paidassa ole olllut vekkejä, ota ne pois. Ihana terveen järjen neuvo! Purin sivusaumat ja poistin vekit  ja niin paita on sopivan kokoinen. Tosin hihat ovat pituudeltaan niukat. Niissä häiritsee se miehustan kutistuminen. Olin tuon niukkuuden takia leikannut hihat hieman pitemmiksi, mutta niukkuus niihin tuli kumminkin. Näin taitaa olla kumminkin oikein.

Kaula-aukko on väljä. Sitä reunustaa yksinkertainen pystykaulus, jossa on sauma keskellä edessä. Kivaa tämä kansanomainen vaatetus.

Hihan suut sitten ovat yhtä piperrystä. Vetopoimutus hihan suuhun ja rannekkeen käänteeseen hammasrivireikäommel, joka taitettiin nirkkoriviksi.  Tuollaista rannekkeen käännettä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Onneksi oli hyvät ohjeet ja itseasiassa minä pidän piperryksistä. Tässä puvussa ei olekkaan muuta pipertämistä.

Tämän jälkeen valmistin liivin, siitä seuraavalla kerralla.

Runsas vuosi on vierähtänyt kun viimeksi päivitin tätä blogiani. Silloinhan päätin, että tämä leikki saa nyt loppua. Mutta nyt on tullut tehtyä uusi kansallispuku, joten pitäähän  siitäkin kirjoittaa.

Aloin tehdä Ristiinan kansallispukua, kun kuulin, ettei sitä kukaan ole tehnyt ja kun minulla on ristiinalainen miniä, jolla ei ole kansallispukua. Halusin selvitää, että mikä on vikana tässä 1999 julkistetussa kansallispuvussa, kun sitä ei ole tehty. Puvun kokoamisen  maksoi Ristiinan kunta ja sitä oli tarkoitus tehdä Ristiinan kansalaisopistossa. Tämän jälkeen on tapahtunut kuntaliitos Mikkelin kanssa. Puvun tekminen mahdollistui minulle nyt Mikkelin kansalaisopistossa.  Puku on valmis ja voin todeta, ettei siinä minusta mitään vikaa ole. Se on ihan samankaltainen kuin muutkin etelä-savolaiset puvut ja samankaltaisia on myös Etelä-Karjalan puolella. Tuolta puvulta vaan puuttuu oma koti, joka sitä esittelisi ja huolehtisi ja vähän mainostaisikin.

Vaikka puku on yksinkertaisempi, kuin Käkisalmen pukuni, niin on tämänkin puvun tekemisessä ollut vaikeuksia ja onnistumisia, joten niistä aioin kirjoittaa tässä kevään mittaan. Toivottavasti saan kaiken valmiiksi ennen Mikkelin kansalaisopiston kevätnäyttelyä huhtikuun loppupuolella. sinne puku pääsee näytille ja kuva siitä näyttelyssä on tälle kirjoittamiselle hyvä lopetus.

Huomenna kirjoitan paidasta. Pesin sen juuri ja silittämisen jälkeen kuvaan.  Tuosta vaatimattomasta vaatekappaleesta kun en ole ottanut yhtään kuvaa tekovaiheessa.

Nyt kumminkin tänään ottamani kuva koko komeudesta. Onhan se hienoa aloittaa esittelemällä valmista vaatetta. Torsolla ei ole päätä, joten päähine puuttuu. Röijyäkään en tähän nyt laita, kun se kätkee alleen niin paljon.

Artikkelikuvaksi laitoin tekemäni ristiinalaisen taskun. Tuon taskun esikuva löytyy kansallismuseosta ja se on tärkeä, sillä sen sidoksesta on puvun raidallinen hame.