Edellisessä artikkelissani jo kerroin, että kerään luovutetun alueen pitäjistä talteen otettuja kinnasmalleja ja Mikkelin karjalaisissa alamme neuloa ja virkata niistä lapsia. Malleja on aika vaikea löytää, pitäisi varmaan lähteä kiertämään museoita. Käymisen arvoisia olisivat ainakin Pohjois-Karjalan museo Joensuussa, siellä ovat Laatokan-Karjalan kokoelmat, käsityömuseo Jyväskylässä Virkki-säätiön kokoelmineen ja tietysti kansallismuseo. Nyt olen vasta selannut Suomen museot onlineä ja sieltä saanut ensimmäiset kintaat valmiiksi. Ne ovat Sortavalasta talteen otetut virkatut leveäsuiset kintaat. Ne tein appiukkoani muistellen.
Tämä oli mielenkiintoinen kokemus. Heti tajusin, että on kyse kiinteästä ketjusilmukasta, olen nimittäin virkannut tuolla tavalla myssyn, mutta se, että kintaat aloitettiin ylhäältä, selvisi vasta ensimmäisen raidan kohdalla. Raitojen tekeminen oli yksinkertaista, ensin uusi kerros kiinnitettiin edellisen kerroksen etureunaan, näinhän tehtiin tuossa pohjassakin, mutta seuraava kerros ruskealla langalla sitten kiinnitettiin takareunaan. Lisääminen ensin hieman hämmenti, kun tein kaksi silmää yhteen, toinen tavallaan häippäsi näkyvistä ja ei tullut seuraavalla kerroksella huomioiduksi. Kun aloin tehdä ensimmäisen silmukan etureunaan ja toisen takareunaan, niin lisäyksetkin alkoivat onnistua. Minulla ei ollut mallin ruskeaa lankaa, mutta käytin tuota kaksisäikeistä vironvillaa, jonka olin toissa kesänä värjännyt karhunkäävällä. Muut värini olivat aika hyvin mallikintaiden mukaisia. Kun kiinteitä ketjusilmukoita virkkaa täytyy langan olla ohutta ja koukun paksu, muuten tulee liian kiinteää.
Päättelin museokuvasta, että alareuna on erikseen virkattu käänne. Tein tuon salmiakki kuvion ensin tavallisella kuviovirkkaustyylillä lankojen kulkiessa virkkauksen sisällä Ei tullut oikean näköistä. Tässä vaiheessa kävin Turussa Käspaikkakerhon vieraana. Sieltä sain kuvan tulkintaan apua. Kannattaa kulkea maailmalla. Kuvioreunus tehdään kiinteillä ketjusilmukoilla, mutta nyt nostetaan takareuna.
Nyt menee virtuaalihalaus Turkuun kiitoksien kera. Nyt näyttää oikealta, eiks niin?
Mutta oli tuo hankalaa. Neljä lankaa yhtä aikaa ja langat eivät sitoudu. Onneksi olen virkannut setopitsiä ja nopeasti hoksasin, että sitomisen voi tehdä seuraavalla kerroksella ja näin langat eivät kierry niin pahasti toistensa kanssa. Kuva alhaalla.
Museon mallissa on selvä looginen virhe kuvion alalaidassa. Taistellessani neljän langan kanssa aloin huvikseni kuvitella, miten mallin talteen ottajat tässä kohdin menettelisivät. Mary Olki piirtäisi heti mallin ruutupaperille ja oikaisisi kansannaiselle tulleen kömmähdyksen. Onhan hän selvästi muuttanut museoiden malleja helpommin neulottaviksi ja peukalokiilallisiksi. Tutkija, joka työskentelee tarkistaakseen kansallispukua, pienen virheen löytäessään riemastuisi ja siirtäisi kömmähdyksen tarkistettuun pukuun, jonka kaikki pukua jälkeenpäin tekevät sitten jäljentäisivät. Tähän ajatukseen minua ohjaa oman kansallispukuni epäsymmetrinen pirtanauha, jota oli tosi vaikea tehdä. Tällainen tavallinen käsityönharrastaja on sitten sormi suussa, kummalla tavalla pitäisi menetellä. Ratkaisin asian niin, että toisessa lapasessa on kömmähdys ja toiseen tein säännöllisen ja kauniin vinoneliön. Kumpi sinusta on oikea tapa? Jos saan siihen hyvät perustelut, niin teen tänään ostamastani Pirtin ruskeasta kaksisäikeisestä karstalangasta uudet kintaat ihan museon mitoilla malliksi käsityökerhollemme.
Kiinteissä ketjusilmukoissahan ei kuviolanka sitoudu. Tässä kuva siitä, miten nuo pitkät juoksut saa kiinni seuraavalla kerroksella. Olen museoissa nähnyt tällä tavalla virkattuja vöitä. Onkohan niissä sidottu kakki takana kulkevat lankalenkit? Pitäisi päästä museoihin hypistelemään. Toiseen kuvaan sitten pääsi tuo uusi lankavyyhtini, ruskeaa suoraan lampaasta.