Avainsana-arkisto: Kasvivärjäys

Sortavalaiset kintaat

Edellisessä artikkelissani jo kerroin, että kerään luovutetun alueen pitäjistä talteen otettuja kinnasmalleja ja Mikkelin karjalaisissa alamme neuloa ja virkata niistä lapsia. Malleja on aika vaikea löytää, pitäisi varmaan lähteä kiertämään museoita. Käymisen arvoisia olisivat ainakin Pohjois-Karjalan museo Joensuussa, siellä ovat Laatokan-Karjalan kokoelmat, käsityömuseo Jyväskylässä Virkki-säätiön kokoelmineen ja tietysti kansallismuseo. Nyt olen vasta selannut   Suomen museot onlineä  ja sieltä saanut ensimmäiset kintaat valmiiksi. Ne ovat Sortavalasta talteen otetut virkatut leveäsuiset kintaat. Ne tein appiukkoani muistellen.

Tämä oli mielenkiintoinen kokemus. Heti tajusin, että on kyse kiinteästä ketjusilmukasta, olen nimittäin virkannut tuolla tavalla myssyn, mutta se, että kintaat aloitettiin ylhäältä, selvisi vasta ensimmäisen raidan kohdalla. Raitojen tekeminen oli yksinkertaista, ensin uusi kerros kiinnitettiin edellisen kerroksen etureunaan, näinhän tehtiin tuossa pohjassakin, mutta seuraava kerros ruskealla langalla sitten kiinnitettiin takareunaan. Lisääminen ensin hieman hämmenti, kun tein kaksi silmää yhteen, toinen tavallaan häippäsi näkyvistä ja ei tullut seuraavalla kerroksella huomioiduksi. Kun aloin tehdä ensimmäisen silmukan etureunaan ja toisen takareunaan, niin lisäyksetkin alkoivat onnistua. Minulla ei ollut mallin ruskeaa lankaa, mutta käytin tuota kaksisäikeistä vironvillaa, jonka olin toissa kesänä värjännyt karhunkäävällä. Muut värini olivat  aika hyvin mallikintaiden mukaisia. Kun kiinteitä ketjusilmukoita virkkaa täytyy langan olla ohutta ja koukun paksu, muuten tulee liian kiinteää.

Päättelin museokuvasta, että alareuna on erikseen virkattu käänne. Tein tuon salmiakki kuvion ensin tavallisella kuviovirkkaustyylillä lankojen kulkiessa virkkauksen sisällä Ei tullut oikean näköistä. Tässä vaiheessa kävin Turussa Käspaikkakerhon vieraana. Sieltä sain kuvan tulkintaan apua. Kannattaa kulkea maailmalla. Kuvioreunus tehdään kiinteillä ketjusilmukoilla, mutta nyt nostetaan takareuna.

Nyt menee virtuaalihalaus Turkuun kiitoksien kera. Nyt näyttää oikealta, eiks niin?

Mutta oli tuo  hankalaa. Neljä lankaa yhtä aikaa ja langat eivät sitoudu. Onneksi olen virkannut setopitsiä ja nopeasti hoksasin, että sitomisen voi tehdä seuraavalla kerroksella ja näin langat eivät kierry niin pahasti toistensa kanssa. Kuva alhaalla.

Museon mallissa on selvä looginen virhe kuvion alalaidassa. Taistellessani neljän langan kanssa aloin huvikseni kuvitella, miten mallin talteen ottajat tässä kohdin menettelisivät. Mary Olki piirtäisi heti mallin ruutupaperille ja oikaisisi kansannaiselle tulleen kömmähdyksen. Onhan hän selvästi muuttanut museoiden malleja helpommin neulottaviksi ja peukalokiilallisiksi.  Tutkija, joka työskentelee tarkistaakseen  kansallispukua, pienen virheen löytäessään riemastuisi ja siirtäisi  kömmähdyksen tarkistettuun pukuun, jonka kaikki pukua jälkeenpäin tekevät sitten jäljentäisivät. Tähän ajatukseen minua ohjaa oman kansallispukuni epäsymmetrinen pirtanauha, jota oli tosi vaikea tehdä.  Tällainen tavallinen käsityönharrastaja  on sitten sormi suussa, kummalla tavalla pitäisi menetellä. Ratkaisin asian niin, että toisessa lapasessa on kömmähdys ja toiseen tein säännöllisen ja kauniin vinoneliön. Kumpi sinusta on oikea tapa? Jos saan siihen hyvät perustelut, niin teen tänään ostamastani Pirtin ruskeasta kaksisäikeisestä karstalangasta uudet kintaat ihan museon mitoilla malliksi käsityökerhollemme.

Kiinteissä ketjusilmukoissahan ei kuviolanka sitoudu. Tässä kuva siitä, miten nuo pitkät juoksut saa kiinni seuraavalla kerroksella. Olen museoissa nähnyt tällä tavalla virkattuja vöitä. Onkohan niissä sidottu kakki takana kulkevat lankalenkit? Pitäisi päästä museoihin hypistelemään. Toiseen kuvaan sitten pääsi tuo uusi lankavyyhtini, ruskeaa suoraan lampaasta.

Terveisiä Jaaniojalta ja sieninäyttelyssä värjättyjä lankoja

Viime viikolla olin Virossa käsityömatkalle. Menin jo toistamiseen Jaaniojalle Jaanikan oppiin. Olipa taas mukava matka. Minut oli luvattu saattaa takin tekemisen alkuun, kun toiset, eka kertaa Jaaniojalla olevat tekivät laukkua. Nyt ovat kaikki kuvani otettu puhelimella, sillä olin unohtanut kamerani kotiin. Olen pahoillani kuvien heikohkosta tasosta.

Takissa en päässyt pitkälle. Jaanikan neuvoja tarvitsin, sillä en mitenkään olisi itse osannut käyttää eri villavaatteiden osia niin jouhevasti, että niistä muotoutuu takki. Takki tulee kahdesta villatakista ja kahdesta liivistä, pitkästä pitsisestä ja lyhyestä harmaasta. Seuraavaksi on vuorossa koristelu tilkuin ja siihen tarvitaan lisää villaa. Minulla on sellainen tunne, että saan tuosta vielä syntymään korean takin. En aloita vielä, sillä aikaisemman pitkäaikaisprojektini rekipeitton pitää ensin riippua valmiina seinällä.

Matkatoverini eivät kieltäneet laukkujensa kuvien esiintymistä blogissani, joten tässä teille huima kooste seesteisistä laukuista sekä luovasta hulluudesta.  Jaaniojan käsityötalo on täynnä tuota luovaa hulluutta, joten sinne vaan. Ainakin Käspaikan ystävät  järjestävät sinne matkan ensi kesänä.

Tuolla penkillä viimeisenä on viimeisenä päivänä tekaisemani irtotasku takkiin käyttämäni villatakin taskusta ja toisessa kuvassa on  seesteinen huonetoverini laukku, johon hän oli todella tyytyväinen.

Kaikki laukut olisivat ansainneet tulla esiin, mutta näistä kamerakuvat olivat selkeimmät.

Heti kotiuduttuani menin värjäämään lankoja julkisesti Luontokeskus Oskariin. Siellä oli kamera mukana, mutta niin kiire, etten taaskaan ottanut kuvia. Tänään kuvasin sitten siellä värjäämäni omat lankani. Tässä facebook-linkistä löytyy kuva, missä  sieniruokaa tekemässä ollut martta hakee lankojaan pois.

Kaksi ihan samannäköistä kuvaa. Ensimmäisessä on vaalean ruskea nalle-vyyhti jaettuna kahteen osaan. Punainen on verihelttaseitikkien helttojen ensimmäisesta värjäyksestä,  ja keltainen on värjätty nummitattien jälkiliemellä. Toisessa kuvassa on harmaata neulakinnaslankaa. Molemmat verihelttaseitikkien jälkiliemestä, lakeista ja jaloista erikseen.

Viimeiseksi laitan kuvan sudesta ja karhusta. Nämä suurpedot lönkyttelivät Oskarin narulla vierekkäin. Sen kuvan ottamattomuus harmittaa eniten. Tuo vihertävä lanka on susi, elämäni ensimmäinen sudenkääpävärjäys. Sientä oli vain vähän ja kun mökillä myöhemmin värjäsin sen jälkiliemellä, tuli vain vaaleaa ruskean harmaata lankaa. Minulla ei ollut karhunkäävän ensimmäisessä liemessä lankaa, mutta tuo sieni on niin väripitoinen, että jälkiliemikin tuotti kauniin värin, vaikka meillä oli vain yksi keskikokoinen (n. 15 cm) sieni. Sudenkääpälanka on Pirtin kaksi säikeistä hahtuvalankaa ja karhunkääpä saman kehräämön kampalankaa.

Sienijuttuja

Nummitatti, tavallaan roskasieni hiekkateiden varsilla, keräsin sitä kaksi muovikassillista ja 40 litran kattilani kävi ahtaaksi, mutta kaunista keltaista tuli.

Värjäsin lähes puoli kiloa Pirtin liukumeleerattua harmaata kaksisäikeistä karstaa.  Kivasti väri vaihtelee eri vyyhdeissä. Keskimmäiset vyyhdit laitoin samaan aikaan pataan. Langat olivat kakkoslaatua, mutta en huomannut niissä alunperin eroja, mutta eri lailla ne väriä imivät. Kolmas vyyhti pääsi pataan jonkun aikaa myöhemmin ja on siksi vaalein. Mutta nuo värierot eivät haittaa, käytän langan rekipeittoni reunoja kiertävään iskuhapsuun. Keltainen vyyhti on kahdella hahtuvalla yksisäikeiseksi kierrettyä hahtuvalankaa. Se imee väriä erittäin hyvin, on melkein kuin tuo auringonkukka.

Mökkitiellämme oli nähty karhun jäljet, viikkoa myöhemmin siellä oli taas jonkun eläimen  jäljet. Soitin niistä miehelleni ja hän käski ne valokuvata. Tällä kertaa kulkija ei ollut karhu, todennäköisesti ilves, mutta karhunkäävän löysin jälkien luota tienpenkasta. Niin riemuissani olin tuosta sienestä, että en hoksannut kuvata sitä kasvupaikassaan, vaan vasta pihanurmikolla. Seuraavana päivä ryhdyin värjäyshommiin. Karhunkääpää oli 1,150 gr

Ulkohellaani olen täällä monesti kehunut. Siinä on ensimmäinen vyyhti värjäytymässä levyn päällä, samaa hahtuvalankaa kuin tuo tattiliemessä ollut valkea lanka, ja uunissa on samanaikaisesti sienikiusausta. Tuliko sinulle nälkä? Se on tuon kuvan tarkoitus. Mutta ei tuona värjäyspäivänä kakki  kumminkaan ollut niin auvoista, ilman lämpötila oli alle 10 astetta, joten vähän vilpoista oli syödä tuolla katoksessa. Onneksi norppauimari oli edellisenä päivänä saapunut Lappeenrantaan, sillä on täällä Saimaan rannoilla joskus aika koleaa. Olin  koukussa tuon norppauinnin seuraamiseen, siksi se varmaan vieläkin kummittelee, vaikka sienistä minun piti tarinoida.

Tämä karhunkäävällä värjääminen on minulle tärkeä asia. Viime kesänähän olin löytänyt kuvaamatta jääneet kaksi  sientä, joita pidin partaorakkaina ja ne antoivat valtavasti keltaista väriä.  Riihivillan Leena silloin epäili  tuota partaorakas asiaa ja sanoi, että jospa minä olinkin löytänyt karhunkääpiä. Olen käynyt elokuussa tuossa Puumalan yläpuolisessa saaressa, mistä komeat ja värikkäät sienet löysin. Ei siellä nyt ollut mitään. Löytämäni karhunkääpä oli aivan erivärinen, kuin viimevuotiset sienet, mutta käsituntuma oli samantapainen, vaikka viimevuotiset olivat päässeet kokonaisina kuivumaan. Tuo värikin on ihan samansävyistä, vaikkakin nyt vaaleampi, sientähän oli vähemmän. Olin erehtynyt, pikkuisen harmittaa, kun orakkaan piikit ja tatin pillit sekoittuvat, mutta saan synninpäästön. Villatakissani ei olekaan uhanalaisen sienen väriä, vaan karhunkäävän, jonka saa löydettäessä kerätä. On tuo kaima tuolla Etelä-Suomessa aikamoinen värjäyksen ammattilainen.

Sienijuttua tämäkin, kääpäpaperieni kirjo on upea. Ei ihme, että sen teko on alkanut juuri luonnonvärjärien keskuudessa. Toisessa kuvassa on nuori kantokääpä.  Siitä tulee muuten kolmannen väristä kantokääpäpaperia, sillä vasemmalta katsoen kolmas ja neljäs paperi ovat myös eri ikäisistä kantokäävistä. Tuosta nuorimmasta tulee violettiin taipuvaa paperia, mutta sitä ei ole vielä kuvassa, vaan paperi on kuivumassa painon alla. Löysin todella paljon nuorta kantokääpää ja annan sen luontokeskus Oskariin, missä tehdään kääpäpaperia sienipäivän yhteydessä 22.9. Olen itse silloin siellä värjäämässä lankoja, joten jos olet lähettyviltä, niin tule moikkaamaan. Olisi kiva jutella enemmänkin näitä sienijuttuja.

Opin kääpäpaperin teon Värjäripäivillä. Kamerastani löytyikin kuvia sieltä, joten laitan ne tähän loppuun, sillä niiden pohjalta osaat tehdä tuota paperia, etenkin jos olet joskus valmistanut paperia käsin. Pökkelöstä tulee minusta paras paperi, punakääpä on myös huippujuttu, ja mutta taulastakin  saa kivan karheaa paperia. Mitään muuta ei tarvita kuin mössättyä kääpää ja vettä. Joten siitä vaan. Viirassa  on kumminkin  hyvä käyttää välikangasta tarttumisen estämiseksi. Ohjekin löytyy Karoliina Tetrin kirjasta.

Morsinko – kolmas kerta se toden sanoi ja neljännellä jo osasin

Olen kasvattanut morsinkoa pikkiriikkisellä salaattimaallani jo parina vuonna ja saanut etenkin ensimmäisenä vuonna kaunista vaalean sinistä lankaa . Viime vuonna morsingolla värjäys jäi hieman liian myöhään, syyskuun taitteeseen ja väristä ei tullut kirkasta. Päätin alkaa isommalti viljellä morsinkoa ja selvittää kuinka sinista sillä saa. Vuokrasin mökkini lähellä olevan talon pellon päästä kaitaleen. Sinne laitoin morsinkoa taimista, ostosiemenistä ja omista siemenistäni. Lopputulos oli sitten se, että omat siemeneni itivät parhaiten ja taimet eivät tuottaneet sen suurempia lehtiruusukkeita, kuin siemenistä kasvamaan pannut morsingot.

Spagettikurpitsa tässä hieman valtaa alaa, mutta ei omasta siemenestä kasvanut morsinkoruusuke pidä sitä pahana. Toisessa kuvassa on jo uudelleen kasvanut ruusuke, sillä siitä olen jo yhden sadon kerännyt. Ei tuo maa kaksinaista ole, kovaa, kivistä ja rikkaruohoista, mutta se ei näytä morsinkoa haittaavan. Jos se kynnetään vasta joskus lokakuussa, morsinko kestää pientä pakkastakin, niin taidan saada sieltä vielä toisen sadon. Katsotaan sitten kuivaanko sen vai värjäänkö viidennen kerran. Siemeniä varten minulla salaattimaalla muutama morsinko odottamassa toista kasvukauttaan.

Heinäkuussa värjäsin ensimmäisen kerran sukulaistytön kanssa. Hän vei lankansa mukanaan, mutta minulle jäi ensimmäisen kuvan  Z-kierteinen lanka. Vähän harmahtava mutta sopiva väri neulakintaaseen.  Toiset eka kerran lankani pääsivät uuteen kylpyyn, värit jäivät haaleiksi, lehtiä oli vähemmän kuin myöhemmillä kerroilla ja saattoi se indigonkin määrä kasveissa olla silloin vielä alhainen. Toisella värjäyskerralla tarkoitukseni oli värjätä pellavakangasta. Se pääsi eka kylpyyn ja ihan hyvää tuli. Pellavakangas on huomattavasti kirkkaampaa, kuin sen perässä kylpyyn päässyt villavyyhti. Sitten on vielä uusi kuva Z-kierteisestä langasta kankaan päällä, väri kirkkaamman päällä näyttää nyt aika hailealta. Lopuksi yhteiskuva toisen värjäyskerran langoista, jotka eivät uusineet kylpyään kolmannelle värjäyskerralla. Tällöinkin minulla oli kaveri ja kuvia ei tullut otettua. Ystäväni sai hahtuvalangasta niin kauniin sinisen, että minun oli ajettava Pirtin kehräämölle ostamaan uutta lankaa, sillä tuona kertana värjäilin vain Novitan lankoja. Seiskaveikat, luonnonvalkoinen ja harmaa, onnistuivat hyvin, mutta Isot veljet saivat epätasaisuuden takia vielä uuden kastamisen viimeisllä värjäyskerrallani. Alla olevat kuvat kertovat neljännestä värjäyskerrasta, viime lauantaina oli kaunis tyyni päivä ja minä yksikseni nautin  koko päivän morsinkovärjäyksieni parissa, kuvailin eri vaiheita ja välillä piipahdin uudelleen lämmenneessä järvessä.

Kuvien nimet kertovat jotain vaiheesta, missä kuva on otettu. Ensimmäisessä kuvassa langat odottavat kostuttamista ja värjäystä. Kolme oikean puolimmaista pääsee kasteluun uudelleen. Nyt olen oppinut morsinkovärjäykseni mitat: tuo kori aivan täynnä morsinkoa, sen päälle 10 litraa kiehuvaa vettä, sillä enempää ei mahdu, noinkin pitää jo lehtiä painella veden alle.  Tästä saa värjättyä hieman alle kilon lankaa, joista viimeisimmät ovat jo aika harmaita. Viimeisessä kuvassa langat hapettuneina odottavat pääsyä etikkahuuhteluun, ei siksi että se värin kestoa edesauttaisi, vaan sillä tavalla yritän neutralisoida lankoja, sillä ph:han alussa on 10.  Etikan jälkeen huuhtelin langat järvessä, pesin villashampoolla ja tämän päivän kuvissa langat ovat jo kerittyinä.

Aurinko paistoi kun kuvasin langat kivellä, korin taas kuvasin varjossa, siitä värierot. Vasemmanpuoliset kerät ovat z-kierteinen ja sitten se vyyhti mikä on kankaan päällä.  Kaksi seuraavaa alhaalla ovat kolmannen värjäyskerran Seiskaveikkaa, harmaa ja luonnonvaalea. Isokerä edessä keskellä on Pirtinkehräämön yksisäikeistä kahden hahtuvan lankaa. Se oli tarjouskorin löytö! Sen vieressä olevat pienet kerät ovat saman kehräämön valkeaa kampalankaa ja viimeinen alarivissä meleerattua harmaa-valkeaa kampalankaa.Ylärivissä ovat vyyhdillä neljännen värjäyskerran viimeiset langat, luonnonvalkea ja harmaa Seiskaveikka ja rehevät kerät vieressä ovat Isoaveikkaa, harmaa ja luonnon valkea. Ne menevät lahjaksi peltotalon kahdeksasluokkalaiselle tytölle, paksua lankaa, siitä saa nopeasti valmista. Vyyhdillä olevat langat käytän vielä keltaisessa sienipadassa.

Nyt olen päättänyt kasvattaa morsinkoa vielä ensi kesänä, vaikka tiedän, kuinka sinistä sillä saa. Minulla on vielä kokeilematta ne ikiaikaiset pelkistystavat, sillä näissähän käytin kidesoodaa ja natriumditioniittiä. Hiivakäyminen vaatii kahdenvuorokauden  40 asteen tasaisen lämmön, miten sen saa, sitä täytyy tässä talven aikana miettiä, ja mitenkähän on sitten nauriitten laita… Täytyy alkaa opiskella keskiaikaisia  värjäysmenetelmiä, niitä hurjiakin.

Morsinkovärjäyksen ohjeet  ovat Riihivillan blogissa ja Tetrin kirjassa Luonnonvärjäys

.

Kukas se kissan hännän nostaa, jollei kissa itse

Olen nyt kahtena vuonna osallistunut Karjalan Liiton naistoimikunnan käsityökilpailuun todella hyvällä menestyksellä, joten häntä on  korkealla. Viime vuonna kilpailtiin sukan neulonnassa. Neuloin kilpailuun Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuvun hameraidoituksen mukaiset sukat. Annoin sukille nimenkin, ”Kirjavalahden riiuusukat”. Nimi pitää sisällään lähipiiriini liittyvän kauniin tarinan, missä riiuureissut kulkivat tuota Laatokan huikaisevan kaunista rantaa pitkin, mutta rakkaus sai täyttymyksensä vasta 65 vuotta myöhemmin kummankin jäätyä leskeksi.

Näillä sukilla tulin naisten pitkien sukkien sarjassa kolmanneksi. Alkuun en saanut tuosta kilpailusta muuta tietoa kuin sijoitukseni, mutta sitten tämän blogistanian kautta tutustuin henkilöön, joka tiesi kilpailusta enemmän ja hänen lähettämänsä valokuvan perusteella näin, että minun edelläni olivat vikkelisukat ja punaiset, mustalla kirjotut pirteän näköiset sukat.

Tänä vuonna olivat vuorossa kirjavat lapaset ja kinnasneulatyöt. Suorastaan hemaiseva haaste, noitahan tein talvella muutenkin runsain mitoin.

Tässä on aluksi pari kuvaa Lahden  Karjalaisten Kesäjuhlien näyttelypöydästä, missä esitellään kilpailun voittajatöitä. Siinä on myös kahden blogistanian kautta nettiystävikseni tulleiden lapaset. Pieni on tämä maailma! Tai pitäisi varmaan sanoa, että samaa asiaa harrastavat jotenkin vaan löytävät toisensa.

Minähän tänä vuonna menin Lahteen katsomaan juuri tätä näyttelyä, jotta saisin paremman kuvan siitä, mihin kilpailuun olen töitäni lähettänyt. Olin laittanut tähän viisisarjaiseen kilpailuun kolme työtä eri sarjoihin ja ne kaikki pääsivät tuolle pöydälle. Paikan päällä hämmennyin niin perin juurin, etten  pystynyt syventymään riittävästi muihin voittaneisiin töihin ja tämä nyt hiukan harmittaa. Nyt olen saanut omat työni takaisin ja kuvasin ne äsken pihapöydällä. Niitä on pyydetty yhden pitäjäseuran näyttelyyn ja kun ne sieltä kotiutuvat, niin päätän mitä niille teen. Vaihtoehtoja on kolme: laitan ne vitriiniin, annan joululahjoiksi perheeni jäsenille tai lahjoitan karjalaisseuroille arpajaisvoitoiksi.

Lapaset ovat kummatkin tulleet sarjassaan ensimmäiseksi. Virkatut lapaset ovat minusta länsisuomalaista perinnettä, oikeastaan ihan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Kuviot keräsin niihin kuitenkin vähän joka suunnalta, hannunvaakuna ja sen viereinen kahdeksanlehdykkäinen ovat Kihnusta, muuttolintusten nimellä tuo ristikuvio on joissakin karjalaisissa kirjontakirjoissa, komeat ässänväärät löytyvät Korsnäsin paidasta. Kukkilinnun sommittelin noihin kintaisiin itse karjalaisten kirjontojen pohjalta. Kavennuksista kuuluu kiitos Kinixysille Ravelryyn, Tuon tähtimäisen kavennuskuvion voittanutta en ole vielä nähnyt. Lanka noissa lapasissa on luonnonväreillä värjäämääni kaksisäikeistä vironvillaa. Yksinkertaisesta Pelson vankilan Valma-hahtuvasta neulotuissa ja pesukoneessa huovutetuissa  lapasissa on ketjupistoilla kirjottu kukkilintu, se löytyy Stenij-Ollilan kirjasta Karjalankirjonta. Neulakinnastossut ovat valmistettu Pirtin kehräämön hahtuvalangasta, kirjonta mukailee karjalaista sarkaviitan kirjontaa ja pohjaan pistelin liukuesteet.

Neljänneksi laitoin vielä kuvan sukkista ja kansallispuvun hamekankaan tilkusta . Tässäkin haisee oma kehu, sillä aika hyvin ovat luonnonväreillä tekemäni värjäykset onnistuneet näihin sukkiin. Kansallispukujen raitoja mukailevia sukkiahan aloin neuloa Sukkasatoon 2010, sen jälkeen kun Pia, Pirle ja Ellimelli olivat kommentoineet artikkeliani Perinnepestyistä sukista. Muistan että ensimmäinen kommentti tuolla Sukkasadossa oli, että ”tyrmäävät sukat”. Oiskohan nuo haparoivat alut, niissähän väritkin menivät joskus miten sattuu, osaltaan vaikuttaneet siihen, että Taito lehti nyt julkaisee kansallispuvuista aiheensa ja värinsä saaneita sukkia. Mene ja tiedä, ainahan saa kuvitella! Taidokkaita  nuo Tiina Kaarelan sukat  ovat.

Lapaset ovat voittajia, mutta oikeastaan itse arvostan enemmän noita jalkaan vedettäviä. Tuo kahden vuoden takainen ”tyrmäävät” kommentti kertoo sen, että kansallispukuihin   kietoutunutta oikeaoppisuutta tulee hämmentää.  Noissa kinnasneulatossuissa onnistuin taas tässä neuloskaaviossa, joka löytyy myös tästä gradusta ja siellä on kuvan yhteydessä lisäys-ja kavennusvinkkejä.