Avainsana-arkisto: Neulonta

Kukas se kissan hännän nostaa, jollei kissa itse

Olen nyt kahtena vuonna osallistunut Karjalan Liiton naistoimikunnan käsityökilpailuun todella hyvällä menestyksellä, joten häntä on  korkealla. Viime vuonna kilpailtiin sukan neulonnassa. Neuloin kilpailuun Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuvun hameraidoituksen mukaiset sukat. Annoin sukille nimenkin, ”Kirjavalahden riiuusukat”. Nimi pitää sisällään lähipiiriini liittyvän kauniin tarinan, missä riiuureissut kulkivat tuota Laatokan huikaisevan kaunista rantaa pitkin, mutta rakkaus sai täyttymyksensä vasta 65 vuotta myöhemmin kummankin jäätyä leskeksi.

Näillä sukilla tulin naisten pitkien sukkien sarjassa kolmanneksi. Alkuun en saanut tuosta kilpailusta muuta tietoa kuin sijoitukseni, mutta sitten tämän blogistanian kautta tutustuin henkilöön, joka tiesi kilpailusta enemmän ja hänen lähettämänsä valokuvan perusteella näin, että minun edelläni olivat vikkelisukat ja punaiset, mustalla kirjotut pirteän näköiset sukat.

Tänä vuonna olivat vuorossa kirjavat lapaset ja kinnasneulatyöt. Suorastaan hemaiseva haaste, noitahan tein talvella muutenkin runsain mitoin.

Tässä on aluksi pari kuvaa Lahden  Karjalaisten Kesäjuhlien näyttelypöydästä, missä esitellään kilpailun voittajatöitä. Siinä on myös kahden blogistanian kautta nettiystävikseni tulleiden lapaset. Pieni on tämä maailma! Tai pitäisi varmaan sanoa, että samaa asiaa harrastavat jotenkin vaan löytävät toisensa.

Minähän tänä vuonna menin Lahteen katsomaan juuri tätä näyttelyä, jotta saisin paremman kuvan siitä, mihin kilpailuun olen töitäni lähettänyt. Olin laittanut tähän viisisarjaiseen kilpailuun kolme työtä eri sarjoihin ja ne kaikki pääsivät tuolle pöydälle. Paikan päällä hämmennyin niin perin juurin, etten  pystynyt syventymään riittävästi muihin voittaneisiin töihin ja tämä nyt hiukan harmittaa. Nyt olen saanut omat työni takaisin ja kuvasin ne äsken pihapöydällä. Niitä on pyydetty yhden pitäjäseuran näyttelyyn ja kun ne sieltä kotiutuvat, niin päätän mitä niille teen. Vaihtoehtoja on kolme: laitan ne vitriiniin, annan joululahjoiksi perheeni jäsenille tai lahjoitan karjalaisseuroille arpajaisvoitoiksi.

Lapaset ovat kummatkin tulleet sarjassaan ensimmäiseksi. Virkatut lapaset ovat minusta länsisuomalaista perinnettä, oikeastaan ihan ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Kuviot keräsin niihin kuitenkin vähän joka suunnalta, hannunvaakuna ja sen viereinen kahdeksanlehdykkäinen ovat Kihnusta, muuttolintusten nimellä tuo ristikuvio on joissakin karjalaisissa kirjontakirjoissa, komeat ässänväärät löytyvät Korsnäsin paidasta. Kukkilinnun sommittelin noihin kintaisiin itse karjalaisten kirjontojen pohjalta. Kavennuksista kuuluu kiitos Kinixysille Ravelryyn, Tuon tähtimäisen kavennuskuvion voittanutta en ole vielä nähnyt. Lanka noissa lapasissa on luonnonväreillä värjäämääni kaksisäikeistä vironvillaa. Yksinkertaisesta Pelson vankilan Valma-hahtuvasta neulotuissa ja pesukoneessa huovutetuissa  lapasissa on ketjupistoilla kirjottu kukkilintu, se löytyy Stenij-Ollilan kirjasta Karjalankirjonta. Neulakinnastossut ovat valmistettu Pirtin kehräämön hahtuvalangasta, kirjonta mukailee karjalaista sarkaviitan kirjontaa ja pohjaan pistelin liukuesteet.

Neljänneksi laitoin vielä kuvan sukkista ja kansallispuvun hamekankaan tilkusta . Tässäkin haisee oma kehu, sillä aika hyvin ovat luonnonväreillä tekemäni värjäykset onnistuneet näihin sukkiin. Kansallispukujen raitoja mukailevia sukkiahan aloin neuloa Sukkasatoon 2010, sen jälkeen kun Pia, Pirle ja Ellimelli olivat kommentoineet artikkeliani Perinnepestyistä sukista. Muistan että ensimmäinen kommentti tuolla Sukkasadossa oli, että ”tyrmäävät sukat”. Oiskohan nuo haparoivat alut, niissähän väritkin menivät joskus miten sattuu, osaltaan vaikuttaneet siihen, että Taito lehti nyt julkaisee kansallispuvuista aiheensa ja värinsä saaneita sukkia. Mene ja tiedä, ainahan saa kuvitella! Taidokkaita  nuo Tiina Kaarelan sukat  ovat.

Lapaset ovat voittajia, mutta oikeastaan itse arvostan enemmän noita jalkaan vedettäviä. Tuo kahden vuoden takainen ”tyrmäävät” kommentti kertoo sen, että kansallispukuihin   kietoutunutta oikeaoppisuutta tulee hämmentää.  Noissa kinnasneulatossuissa onnistuin taas tässä neuloskaaviossa, joka löytyy myös tästä gradusta ja siellä on kuvan yhteydessä lisäys-ja kavennusvinkkejä.

Villatakki

Neuloessani Baktus-huivia suomalaisin perinnekuvioin minulle jäi suorastaan perinnekuvioiden nälkä, sillä tuohon huiviin en osannut laittaa niitä kuvioita, mitä olisin halunnut. Syksyllä olin laittanut syrjään  värjäämiäni lankoja villatakkia varten, jotka nyt otin esiin ja aloin suorastaan mässäillä Oljen Sukkakirjan ja Haaviston Sata kansanomaista kuviomallia  kirjojen mallien kanssa.

Kirkas auringon paiste hieman häiritsee kuvissa, mutta kyllä niistä kokonaiskuvan saa. Takki on pääasiassa karheaa Raasikusta ostettua vironvillaa ja jokunen vyyhti samanpaksuista Pirtin karstalankaa ja mutta silti yllättävän mielyttävä päällä ja jo viikon ajan se on ollut joka päivä minulla käytössä, niin kaupungilla kuin kotona pihaa haravoidessa.

Langat on värjätty sienillä, vihreät ja harmaan vihreät langat eri orakkailla, alimmainen ruosteorakkaalla ja on jälkikäteen rautaisessa porakaivonvedessä puretettu ja toiset ryyti-, musta- ja oranssiorakkaiden sekaliemessä.  Kirkkaimmassa vihreässä keskellä takkia on kyllä ensiksi mukana morsinkoa ja sen päälle verihelttaseitikin jalkoja. Vaaleamman keltaisissa minulla menee tattilangat ja punakäävällä värjätyt sekaisin, joten en voi sanoa niistä kumpaa tuossa on. Lila on okrakääpää ja vahva keltainen on sitten se tunnistamaton sieni, jonka löysin Puumalan yläpuolisesta Roska-Roope saaresta. Minusta sieni oli orakas, mahdollisesti karvaorakas. Jos se oli tuo sieni, niin maahan olisi pitänyt jättää, sillä se on uhanalainen laji. Minulle on esitetty, että kyseessä olisi voinut olla karhukääpä. Meinaan ratkaista sienen arvoituksen menemällä tuohon saareen uudelleen vaikka useampana kesänä, ja jos se siellä yhä kasvaa, niin kuvaan ja tunnistutan asiantuntijoilla.

Perinneneuleissa menin niin pitkälle, että hihan suut saivat kierreraitaa. Oikein mukava aloitus, hihansuut ovat kiinteän napakat. Napit ovat luuta.

Neulepinnoilla sitten mässäilin. Joka toinen raita on kaksinkertaista nurjaa, Oljen kirjastahan tuo neule löytyy, ja joka toinen sitten Haaviston kirjoneulemalleja. On kiekuraa ja lehdykkää, muuttolintusia ja tietysti ihan oikeat ässänväärät.

Takki valmistui vauhdilla, suorastaan himoitsin sen neulomista, eikä yhtään haitannut, että piti kerran kaarokeosa purkaa kokonaan, kun kavennukset edistyivät liian verkkaisesti. Nyt suunnittelen jo uutta takkia lahjaksi, lankoja riittää. Siihen aion värjätä kyllä hieman punaista. Ensin ajattelin tehdä sen verihelttaseitikeillä , mutta nyt olen kallistumassa krapin puoleen,  ja syyn siihen löydät edellisestä kirjoituksestani.

30 minuuttia myöhemmin. Tulin vielä takaisin. Tänäänhän on juhlapäivä, minua on muistettu ruusullakin. Haluan kumminkin  jakaa kansanne päivän kunniaksi tämän ihanan postin tuoman lahjan:

Kyllä nyt mummolla hyvin pyyhkii! Mutta raaskiiko noita käyttää…

 

Sienillä värjättyjen lankojen hurmaa ja pikkuisen tulevasta käsityömatkasta Viroon

Ravelryn suomalaisen kansanperinteen ryhmässä neulotaan porukalla Baktus huivia Oljen ja Haaviston neulemallien pohjalta. Kun olen aktiivinen tuossa ryhmässä, niin toki ilmoittauduin mukaan. Edellissä kirjoituksessa esittelin myös huivia varten värjäämäni langat. Veriseitikkivärjäys Pirtin kehräämön meleerattuhin tarjouskampalankoihin (tex 90 x 3)     onnistui oikein hyvin. Noiden lankojen värierosta tuli niin pieni, ettei Haaviston kirjoneuleita voinut ajatella, joten hain kirjasto Oljen Sukkakirjan,  kun muistin siinä olevan pintaneuleita. Kaksinkertaista nurjaa ajattelin, mutta se ei onnistu tasona neulottavaan työhön, joten piti tyytyä tavallisiin nurjiin silmukoihin. Neuloin koehuivia ja aika pian huomasin etten saa huivistani yksiväristä, kun 100 gr ei riitä tarpeeksi pitkään huiviin. Neule oli muuten  kurttuun vetävää, mutta kastelemalla ja tasokuivaamalla tuon mallikappaleen totesin siitä kumminkin tulevan siedettävää.

Ensimmäisessä kuvassa on mallikappaleen kastelun jälkeen.Varsinaiseen huiviini kelpuutin vain kaksi kuviota. Toisessa kuvassa huvi on juuri valmistunut ja erityyppiset neuleet saavat sen ihan mykkyrälleen. Kastelin huivin ja aloin muistella miten Haapsalussa opettettiin huivin pingotusta. Nuo huivin kuviot ovat  Äyräpään sukkien vikkelin vinoneliöt, pitsikuvio taitaa olla   Oljen oma, sillä sille hän ei kerro  alkuperää mistään museosta.

Eihän minulla mitään pingotustelinettä ole, mutta täysin kastellun huivin viritin lakanalle päällystetyn retkipatjan päälle saunan lauteelle ja kiristin sen nuppi neuloin. Peittelin huivin vielä lämpimällä vedellä kastelluin pyyheliinoin ja jätin kuivumaan. Kahden päivän päästä poistin pyyheliinat, mutta huivi jäi vielä saunanlauteille, sillä muistin, että sen tulee kuivua ylikuivaksi, ennen kuin se otetaan pois.

Hyvä huivista tuli, ei uskoisi sitä samaksi villamykkyräksi ja kivasti piristää myös vanhaa poppanatakkiani, joten käyttöön tulee.

Oli pääsiäismaanantain. Olin saanut huivin neulottua ja pingotettua ja minun käsillä ei ollut mitään tekemistä. Olo tuntui omituiselta. Silloin muistin syksyllä villatakkia varten syrjään laittamani orakkailla ja käävillä värjäämäni langat.  Oi mitä pussista löytyikään! Onnistuneiden ja epäonnistuneiden kääpä- ja orakasvärjäyksieni langat hehkuivat ja pyysivät päästä työnalle. Olin jo syksyllä katsonut Ihanasta virityksestä eestaas oikea voittoisen villatakin, joka olisi mukava toteuttaa, joten sieltä vinkkejä.  Oikeastaan takin neulominen alkoi onnistua heti, mallitilkun jälkeen päädyin pyöröpuikkoihin ja neuleen halkaisemiseen.  Siihen vaikutti myös mielenpohjalla kaikertanut kaksinkertaisesta  nurjasta  ja Haaviston kirjoneuleista luopuminen. Nyt ottaisin revanssin!

Paksun kolmisäikeisen  vironvillan neulominen 3,5 puikoilla etenee joutuisasti, ainakin syyskuussa pääsen tämä päälläni käsityömatkalle Virumaalle ja siinä yhteydessä Raasikun villatehtaalle ostamaan uutta lankaa, mutta voi olla, että jo heinäkuun värjäripäivilla esiinnyn takissani, sillä nuo keltaiset värit, jotka ovat juuri   neulomisessa, ovat mysteeri. No ei kumminkaan väri, vaan sieni mistä väri tuli. Tuolla värjäripäivillä kun on taitavia ja tietäviä henkilöitä, joiden kanssa asiasta voin keskustella.

Minä olen viimeisen neljän vuoden aikana ollut usein Airin Matkassa (oy) eri puolilla Viroa opettelemassa  sikäläistä  käsityötä. Viimeisen vuoden aikana en ole lähtenyt noille Suuren Käsityölehden lukijamatkoille, kun niillä ei ole tehty virolaista perinnetyötä. Tuo edellä mainitsemani  Haapsalu sall on muuten ainut työ, mikä minulta on jäänyt tekemättä noilta matkoilta, mutta sen opetuksesta olen ottanut monta asiaa vaarin, niin kuin joustavat aloitus ja päättelysilmukat ja nyt tuon huivin pingotuksen.  Airi ilmoittaa minulle vanhana asiakkaana aina uudet matkansa. Syyskuussa viikolla 38  hän järjestää varmaan jonkun pienen porukan pyynnöstä uudelleen villankierrätysmatkan Võsuun Virumaalle ja ottaa linja-auton täyteen. Tuo Jaaniojan käsityötalo sekä osaava mamselli Janika ovat niin täynnä luovaa hulluutta, että sinne minun on päästävä uudelleen. En meinaa tehdä enää laukkua , sillä se siellä on taas ohjelmassa, vaan olen ottanut yhteyttä Janikaan ja hän lupasi saatella minut kierätysvillasta pesemällä ja huovuttamalla tehtävän takin alkuun. Airi ei muuten mainosta  matkojaan eli niitä, jotka eivät ole noita lukijamatkoja.  Hän luottaa puskaradioon, joten olkoon tämä minun blogini nyt nykyaikainen puskaradio. Tässä linkki minun  kirjoitukseeni aikaisemmasta Jaaniojan matkasta ja Airilta voit tilata tämän uuden matkan esitteen, jossa on lisää takkien kuvia :  airi.lautakari(at)gmail.com

 

 

Ässänväärä ja tanssivat tytöt jouluksi

Itsenäisyyspäiväksi laitoin kuvan keskeneräisestä rekipeitostani. Oli mukava havaita, että vakiblogiystäväni yhä seuraavat sen valmistumista. Kiitos kommenteista. Jatkan rekipeittoa tammikuussa, aika näyttää valmistuuko kevääksi. Vanhainkodilla sain vain juuston aloitetuksi. Tuon artikkelin jälkeen en ole käynyt  kirjoittamassa tänne, vaikka käsitöitä olen kaiken aikaa värkkäillyt.

Tällaisia pieniä töppösiä on tullut tehdyksi vironvillasta. Ostin Raasikusta poistoeräkasasta todella edullisesti hahtuvaa, eikä nyt auta turhaan valitella epätasaista laatua, kun en kerran pysytellyt ostoksissani ykköslaadussa. Minusta  tuntuu, että pinkki värinä ja voikukkakirjailu peittää alleen epätasaisuudet. Nuo töppöset eivät mene lahjapakettiin, vaan annan ne pikkuisille tervetulolahjana joulunviettoon mökille  poistamaan kylmien lattioiden hankaluutta. Mistä minä tiedän, kuka mistäkin tykkää ja minkäkokoiset ne  jalat  nyt ovat. Noiden töppösten tekeminen oli muutenkin sellaista arpapeliä  pesukonehuovutuksen takia,  ettei kokoja voinut millään säädellä. Niiden pohjassa on jarrutäpliä, joten ne saattavat sopia myös päiväkotikäyttöön. Viimeisessä kuvassa on sitten minulle itselleni leivinuunia varten kunnon patakinnas. Tuollaisen näin jonkun vakiystäväni  blogissa, en vaan muista kenen. Kiitos vinkistä, kintaasta tuli oikein toimivan tuntuinen, kun kaksi kertaa käytin pesukoneessa.

Kirjovirkkaus se yhä koukuttaa. Lankadontti oli julkaissut kuukauden ohjeena kirjovirkatut joulupallot, halusi olla muodissa mukana palloineen, sillä kumma villityshän  on tullut noista norjalaisjeppejen palloista, nauravat varmaan jossakin partaansa ja taputtavat pieniä karvaisia käsiään. Minäkin olen pallomuodissa Lankadontin opastamana. Ensin tein yhden pallon hänen ohjeellaan ja havaitsin se toimivaksi ja niin noita palloja on syntynyt useita. Kuvion takia olen muutamissa hieman pienentänyt silmukoiden määrä pallon keskellä. Niitä on ollut kiva viedä joulutuomisina ja tässä esittelen nyt viimeisimmät.

Ensimmäisessä kuvassa on komea oranssinen ässänväärä sinisellä pohjalla, kuvio on Eeva Haaviston kirjasta  Sata kansanomaista kudinkuviomallia.  Ässänväärä näkyy loistavasti ja siitä kiitos Pirtin kolmisäikeiselle kampalangalle, sininen väri on luonnonindigon ykköskastelusta ja oranssi veriseitikin jälkiväriä. Korsnäsin paidan tanssivat tytöt taas on suosikkini, niitä olen muokannut tontuiksikin. Harmaaseen karstavillaan olen tehnyt ristikuvioita ihan omasta päästäni. Kuviot näkyvät kuvassa selkeämpinä kuin luonnossa. Viimeisessä taas on Haaviston kirjasta lehtiköynnös.

Sitten viimeiseen kuvaani. Siihen halusin mukaan kaikki neljä palloa, Ukkolassa valamani koiramäkikynttilän  ( ks. Kunnas: Koiramäen talvi) ja mummoilupäiväkodista  saamani joulukukan. Kuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogissani kävijöille

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta


Töppösiä, sukkia ja tunnustus

Imoittauduin kesän lopulla sukkasatoon ja tarkoitukseni oli tehdä töppösiä virolaisesta tarjoushahtuvasta. Nyt vasta valmistuivat ensimmäiset ja aika karkaa käsistä, joten saattavat olla myös viimeiset. Hyvä kumminkin näin, sillä pikkuinenkin lisä Heinälatoon on varmaan tervetullutta ja noloahan se olisi, jos en saisi mitään aikaseksi.

Tossut ovat tässä neulottuina 45 silmää ja 7 puikot ja kaikki neljä yhtä pitkiä.  Hahtuva oli paksua ja Raasikun tehdas lopetti sen tuotannon ja myi keväällä sitä edullisesti. Tuo virolainen lanka on niin loivasti vaihtuvaa, että oli vaikea saada samannäköisiä pareja. Toisessa kuvassa ne ovat tuleet ensimmäisestä 40 asteen pesusta ihan erikokoisina. Laitoin ne kuivumaan, tummemmat 39 numeron lestiin ja vaaleammat 43 numeron lestiin. Tuollaiset lestit olin joskus onnistunut ostamaan Hämeenlinnasta armeijan poistokaupasta.

Kuivuttua aloin tossujen koristelun neulaamalla . Sitten uuteen 40 asteen pesuun ja molemmat kutistuivat nyt todella paljon.  Tummia yritin muokata jaloissani, ne kyllä jäävät minulle liian pieniksi. Niistä tummempi on vielä hitusen pienempi, joten tuo huopumisen ero johtuu värin tummuudesta. Harmittaa vähän ja olen pettynyt tuohon lankaan. Vaalean vihreät kuivuivat 39 lestissä. Jälkimmäinen kuva on edustuskuva, sen käyn kohta laittamssa Heinälatoon.

Onhan niitä muitakin sukkia tullut neulotuksi. Annoin kudontaystävälleni pellavanarua ja sain häneltä vaihdokkaana Seitsemän veljeksen Punatulkkua. Aloin keväällä neuloa siitä sukkia lapsenlapsilleni. Sitten jollakin kauppareisulla tarttui mukaani Sinisorsaa, mistä jatkoin lasten sukkia. Kun Raveryn mysteerisukkaa neuloessani minulla oli yksi kerä Nallea 5-säikeistä, niin tein siitä pienen reklamaation Novitalle, niin sieltä ystävällisesti luvattiin korvaukseksi muutama kerä valitsemaani lankaa ja siten tuli minulle toiset kerät Punatulkkua ja Sinisorsaa.

Kuvassa on nyt jokaiselle lapsenlapselleni syksysukat. Toivottavasti koot ovat sopivia. Noita sukkia olen neulonut auto- ja junamatkoilla sekä itärajan tullijonoissa. Viimeinen kuva on taas edustuskuva, sillä nuo kaksi sinisorsaa pääsevätk kuin pääsevätkin heinälatoon, sillä isompien neulomisen aloitin syyskuussa ja pienemmät neuloin nyt edellä kertomallani Uhtuan matkalla. Haa – neljät parit Heinälatoon, en minä ihan turha mummo olekkaan.

Tähän loppuun vielä tunnustus, joka tulla tupsahti tänään.

Sen sain taholta, jota arvostan kovasti, ammattilaiselta, jonka työ on sitä mitä minä harrastan. Olen suorastaan otettu. Kiitos Soja! Blogisi ja ylläpitämäsi Kansallispukufoorumi ovat minulle tärkeitä tiedonlähteitä

Nyt pitäisi sitten kertoa kahdeksan tosiasiaa itsestäni, aloitan tälläkertaa kaikein ajankohtaisimmasta:

  1. Olen sottapytty, paikat aina sekaisin.
  2. Osaan siivota, mutta en jaksa, viitsi – vai mikäköhän on oikea verbi.
  3. Nautin loppukesästä ja syksystä, hyödynnän luontoäidin ilmaistarjontaa runsain mitoin.
  4. Olen valmis uusiin kokemuksiin.
  5. Haluan oppia uutta.
  6. Ihan kaikkea en osaa, nytkin metallityöt kansalaisopiston korukurssilla ovat hirmuisen vieraita ja vaikeita.
  7. Tulen toimeen ihmisten kanssa, etenkin lasten.
  8. Kotioloissa olen toisinaan ärhentelevä.

Kyllähän nuo tosiasioita minusta ovat. Minä en jaa tätä tunnustusta eteenpäin, niin olen päättänyt tehdä jo joku tunnustus sitten. On tavattoman vaikea valita, joten on parasta etten tee sitä ollenkaan. Ottaahan sen saat ystävä hyvä, joka olet lukenut tähän sakka ja täällä usein vierailet. Ei tee yhtään pahaa etsiskellä itsestä tosiasioita.