Olen saanut kansallispukuystäviltäni nurinaa, kun blogini elää hiljaiseloa ja päällimmäisenä kuukausi tolkulla seisoo Rihmainen väli. En ole haluttanut jatkaa. Koko homma jäi silleen, kun paidan kirjonnoista ei tullut mieleisiäni. Kirjoin etuhalkion Taito Itä-Suomen viimeisimmän ohjeen mukaan. Lopputulos oli huono, suorastaan tunkkainen. Paitapellavani on tiivistä korkeatasoista pellavaa, mutta täysin kirjonta epäystävällistä. Paksu pellavalanka jää killumaan kankaan päälle ja tasaväliset ja lankasuorat pistot ovat vaikea tehdä.
Vanhassa 70-luvun lopulla tekemässäni paidassa on yksi tikkipistorivi vähemmän kirjailua kuin nyt tekemässäni. On minulla senkin ohje, sillä hankinTaito Itä-Suomesta kaikki ohjeet 70-luvulta aina 90-luvulle saakka. Tuona aikana oli pukua Mikkelissä aktiivisesti tehty Airi Ruhasen ohjauksessa. Sekin paperi on, minkä pohjalta tuo pistorivi on viimeisimpään ohjeeseen tullut. Kyseessä ei ole Taito Itä-Suomen ohje, vaan jonkun tekemä kirjallinen selvitys paidan kirjonnoista , ihan niinkuin niitä olisi käyty museossa katsomassa. Nyt alkoi päässä raksuttaa, kaikki ei ole kohdallaan. Airi on saanut tuon paperin ja tehnyt uudet ohjeet.
MInulla on kansallismuseon kortistolla kuvaamani kortti paidan etuhalkion kirjonnoista, mutta siitä on vaikea sanoa, miten monta tikkipistoriviä halkiossa on.
Tämän kuvan näytin jo edellisessä postauksessa, mutta ei uusi näyttö pahaa tee. Mutta sitä kuvaa, jonka tässä vaiheessa ostin kansallismuseolta, minulla ei ole oikeus näyttää. Se maksoi 23€. Minusta se ei ole paha hinta varmuudesta, joka kuvan myötä tuli. Museosta ostamani mustavalkoinen kuva on sama kuin kortissa, mutta niin hyvä laatuinen, että kun sitä kuvankäsittelyllä suurensin, niin varmuudella voin sanoa, että esikuvassa on vain yksi tikkipistoraita halkion reunassa. Taito Itä-Suomen uusin ohje on virheellinen.
Yllä olevassa kuvassa olen purkanut toisen tikkipistorivin pois. Reijät vielä näkyvät, mutta eiköhän peseminen poista ne. Tunkkaisuus hävisi. Aloin sietää taas keskeneräistä paitaani.
Nyt ovat hihansuutkin valmiit. Niiden kirjailut ovat samat kuin vanhassa paidassani. Vetopoimutus oli minulle uutta, vanhaan paitaani olin tuon kohdan vekittänyt. Lankanappi ja sille lenkki vielä puuttuvat. Nyt en enää haudo mielessäni tuon paidan hylkäämistä, saa kelvata ja varmaan kirjonatkin jotenkin asettuvat paikoilleen, kun paitaa pestään.
Essukin alkaa valmistua. On riemullista, että selvisin ihan yksin keskellä olevasta leveimmästä nyytingistä, 5 cm sekoilua ja sen jälkeen malli aukeni. Minun papeloimia ovat kaksi alinta nyytinkiä ja tyttäreni tekemä ylin. Siihen eivät taitoni vielä riitä. Helmanyytinki puuttuu, se on tyttärellä tekeillä. Eiköhän sekin pian valmistu, kun työt kesäksi helpottavat.
Nyytingit ovat kyllä aloittelevalle nyplääjälle ystävälliset. Pienet epätasaisen kiristämisen aihettamat nystyt ja muutkin virheet näkyvät vain päivänvaloa vasten, eivät samanvärisen hameen päällä.
Essun kirjonnoissa Taito Itä-Suomen ohjeet ovat hyvät, ihan samanoloiset kuin Leena Hokkasen kirjassa Karjalaisten kansallispukujen nyplätyt pitsit – ohjeita nyytinkien nyplääjille oleva kuva. Mutta minun uudessa essussa tulee olemaan yksi poikkeus: reunanyytingit ovat harmaat. Siihen otin opin tästä museokortista:
Yllä oleva kuva on essun toisesta museokortista. Siinä on kuvattu essun kirjonnat luonnollisessa koossa. Museokorteista on tullut minulle hyväksymäni tiedon lähde. Niin Toini Inkeri Kaukosen tutkimukset, Leena Hokkasen nyytinkikirja ja Taito Itä-Suomen ohjeet häviävät, jos museokortteihin on lyijykynällä kirjoitettu toisin. Kun en päässyt katsomaan esikuvia, niin jostakin muualta tälläisen pedanttisen mummon on saatava varmuus.